Pitkä putki ja unet

Kokeeko kukaan muu pitkässä putkessa tosi outoja unia? Itse koen tosi outoja unia, joissa ei ihan ole unessa mutta ei hereilläkään ja kaikkea sellaista..
113027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Enempi lloivennellessa ja selvitellessä. Putkessa ei selvitä välillä, eikä sen aikaisia unia edes muista. Muutama päivä kunnon rännäämisen jälkeen on oikein kiintoisa uniaikaa. Saattaa tosin pukata deliriumia, joten asiallinen alasajo on aivan välttämätöntä.

Äänestä

Totta mooses nähdään mielipuolisia unia ja painajaisia, jotka ovat todellisuuden ja kuvitelman rajamailla. Joskus luulee niitä todellisiksi tapahtumiksi.
Riippuu juomisputken pituudesta, eli kuinka pitkälle on saanut vietyä mielenhäiriönsä.

Äänestä

Minulla puolentoista viikon putki, mutta veikkaan että promillet käyvät välillä aika lähellä nollaa kun tulee nukuttua niin hemmetin paljon:D Mutta sellainen 15-24 kaljaa päivässä menee nytten..Viidessä minuutissa ehdin näkemään sellaisia unia että ohhoh vaikka en oikeastaan ollut unessa..ei mitään painajaisia kuitenkaan..

Äänestä

Joo painajaisissa pirut ja demonit, aina niitten kans saa tapella.

Äänestä

Ette vain osaa :) Minä aina panen krapula unissa maailman kauneimpia naisia!

Äänestä

Kyllä minä aamulla panin jotain typyä unessa perseeseen vaikka ränni päällä..onneks on väsyttävät lääkkeet..

Äänestä
  • Jarrua olet saanut lääkkeeksi, varo ettei kyvyt mene kokonaan.

    Äänestä

Olen juonut viikon joka ilta kaksi viikkoa. Olen siis antanut itseni selvitä välissä. Viimeaikoina on alkanut olemaan todella outoja unia. Jopa mielenkiintoisia. Olen pitkään ollut jossain tyhjiössä. Tuntuu et aina vaan sama kaava toistuu joka päivä eikä pysty kehittämään mitään uutta. Harrastan kitaransoittamista. Nyt kahtena viime yönä olen saanut unissa todella outoja ideoita. Olen sieluni silmin nähnyt uusia sanoituksia, sointuja ja kaikkea. Kaiken olen laittanut herätessäni muistiin. Lisäksi elokuvaharrastajana olen nähnyt monia unia joissa olis oikeasti ideaakin. Olen kaiken kirjannut ylös mitä viime öiden unissa on ollut. Ja ne ideat jotka on tullut unessa, on helvetin hyviä. Vielä kun tietäisi miten ne saisi eteenpäin. En kuitenkaan bändiä omista elokuvayhtiöstä puhumattakaan. Onko tämä nyt sitä taiteellista masennuskautta ja syy siihen miksi taiteilijat välillä on päiviä kännissä etsimässä inspiraatiota?

Äänestä
  • Shamanismi.

    Kaikki tietävät, että alitajunnastahan ne ajatukset ja ideat tulee. Alkomahooli on spiidiä aivoille, tehot nousee hetkellisesti kovinkin korkealle. Seurauksena tosin luomisvoiman tyhjiin pumppaaminen pika-ajassa.

    Muualla käytetään meillä huumeiksi luokiteltuja hallusunogeenejä, meillä viinaa. Vähän huono homma, viina vähentää toimintakykya.

    Mutta paljon viinallakin on saatu aikaiseksi, Aleksi Kivi kärsi juoppohulluudesta, Särestöniemi oli totaalijuoppo, Mukka joi itsensä hautaan nuorena, Juice Leskinen veti kaks maksaa loppuun ennen kuolemaansa, onhan noita.

    Hyvä kun laitat paperille ylös mietoksesi, niistä saa kyllä joskus poikimaan jotakin. Mutta siinä just toi pahapuoli, pitää olla skarppina niitten toteutusten kanssa, ei ne kännissä tapahdu. Sun pitää löytää joku yhteistyökumppani jostain. Ehdottomasti muualta kuin lähipaarista. Eli siis laitat aivoituksiasi etiäpäin. Demoa, leffaideaa, se ja sma, kunhan et jätä niitä pöytälaatikkoon.

    Kaikki senkin tietää, että kankkusessa seisoo parhaiten ja kankkusessa saa parhaat ideansa. Net tahtoo vain nuot raitistelijat olla tosikkuudessaan sitten livessä torppaamassa kaikkea uutta ja luovaa tuotantoa. Ja muutenkin torppaamassa kaikkea eteenpäin menoa. Ihan kuivuuttaan :D

    OK, google käteen ja tsekkaileen yhteistyökumppaneita, sitten vaan rohkeasti meiliä kehiin. Siinä ei nimittäin häviä mitään, jos laittaa ideaa etiäpäin, päinvastoin, jos hyvin sattuu, asiat etenevät. Paitsi jos on joku kuivahuikkalainen tosikko vastassa. Niitä on taidepiireissäkin, valitettavasti.

    Äänestä

  • Lauri Törhönen kirjoitti:

    Shamanismi.

    Äläs juoppo petä itseäsi. Kankkusessa tai humalassa ei kukaan keksi yhtään mitään järkevää tai nerokasta. Ollaan vaan ja kärvistellään olon kurjuudessa. Sitten me raitistelijat luetaan lehdistä teidän juoppojen neronleimauksistanne.

    Äänestä

Noh minulla sellainen 4-5 kuukauden putki ja en näe unia kun sammun ennen sitä tai jos näen niin sitten kauheita painajaisia tai en nuku ollenkaan. Yhtäkkiä vaan havahdun että on jo ilta ja olen nukkunu suurimman osan päivää..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juopon unet kirjoitti:

Kokeeko kukaan muu pitkässä putkessa tosi outoja unia? Itse koen tosi outoja unia, joissa ei ihan ole unessa mutta ei hereilläkään ja kaikkea sellaista..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu