Taivas on täällä aina jotenkin alempana. Tätä sanotaan jopa kehittyneeksi pitäjäksi, mutta jotenkin tuntuu siltä, että täällä on aina pilvisen harmaata.
Vainion tunkkaisissa busseissa ihmisten päät hytkyvät ilmeettöminä pipojen alla. Viikolla kaupassa kärryjä työntelevät ilottoman näköiset naiset ja rasvatukkaiset miehet vierillään. Ne latovat hihnalle kaljaa ja valmisaterioita ja viikonloppuisin ne pakenevat mökeilleen, sitä ne kai aina odottelevat.
Roikkuhousuiset teinipojat notkuvat Salen pihalla ja katselevat iltapäivällä kaupasta ulos pöllähtäviä juoppoja, mielessä vielä oman nuoruuden näennäinen kaikkivoipaisuus. Illan tullen ne pakenevat lähimetsään ja huutelevat siellä nopeassa humalassa pitkälle yöhön.
Jotenkin on aina kuolettavan hiljaista. Täältä puuttuu ilo ja into. Kateus ja alakuloisuus tuntuvat sen sijaan itsestään selviltä luonteenpiirteiltä ja ne tarttuvat helposti. Ihmisten kasvot ovat useimmiten surunomaiset, eikä niillä ole tarve päästä mihinkään. Grillin terassilla istuu aamusta iltaan oudosti tuijottelevia, keltahampaisia ukkoja tupakat ja kahvit käsissään.
Talvi on totta kai pahin. Bussin ikkunasta ei näe kuin heijastuksen omista kasvoistaan ja ulos astuessa leuka painuu väkisin syvälle rintaan. Kinokset kaventavat kävelytiet puoleen ja taivas madaltuu entisestään. Hiljaisuuden lisäksi kaikkialla on silloin myös koko ajan pimeää, lukuunottamatta keskipäivää, jolloin aurinko paistaa hetken heikosti harmaan pilvikerroksen läpi. Ikkunat ovat aamuisin pakkaskiteiden peittämät. Ei kai talvi ole sen parempi missään muuallakaan, kuin Taivassalossa, mutta tänne se jopa jotenkin sopii.
Kesä on luonnoton tila, hetkellinen mielenhäiriö vuoden kulussa, jonka jälkeen lehdet nopeasti putoilevatkin, jolloin voidaan taas vaipua talven korvat soimaan saavaan hiljaisuuteen.
Vain vanhukset tuntuvat oikeasti viihtyvän täällä. Niiden hymyt ovat aitoja.
Taivassalo
8
481
Vastaukset 8
- kaljalle, kaljalle
Juopot nuoret = juopot vanhemmat !!
Alkoholiongelmat tulevat kyllä olemaan katastrofaaliset, kun tämän sukupolven viinivanhemmat ja kaljanuoriso alkoholisoituvat nopeaan tahtiin.
Järkyttävää katsoa !! - KESKUSTIE
Juoppoja ei riittänyt:pubi meni nurin kesällä. uutta pitäjää ei löydy.
- Raitissalo
Taivassalo on varmaan ainoa paikkakunta Suomessa, jossa pääkadun ainoa olutpubi ei pysy pystyssä. Raitista väkeä ovat vakituiset ja kesäasukkaat.
Pizzeria naapurissa sitä vastoin menestyy, koska osaavat tehdä pizzoja.- buahahahah
Pupi ei menesty pääkadulla, koska kaikki juovat kotona Pirkka-Kaljaa :D
- Vehastelainen
Pubiin keskustaan ja vielä Keskustielle ei löydy kapakoitsijaa. Jo on merkillistä.
Pizzeriassakin näkyy nimi vaihtuneen, toivottavasti pizzojen laatu pysyy korkealla, kuten oli aiemmalla nimellä. - Taivas salo I
VPK voisi ruveta ylläpitämään pubia. Kunnanhallitus korvatkoon, jos tulee tappiota. Kaikki ovat tyytyväisiä. Palvelutaso on turvattu.
- Teukka T-salosta
Työllistämistuella saadaan palkattua kolme pitkäaikaistyötöntä tai kuntoutustuella olevaa.
- Anonyymi00008
Ihanan runollista ja mahtava mainos taivas-salon asukasmäärän lisäämiseksi 🤣
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401562Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98906
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696