Tarunomainen Aleksandrian kirjasto oli antiikin ajan mahtavimpia kirjakokoelmia. Sen suuriin saleihin oli tallennettu tietoa enemmän, kuin kukaan koskaan pystyisi käsittämään. Oppineet ja tiedemiehet varjelivat kirjastoa tarkoin, sillä se oli heille suuri aarre. Siksi heidän sydämiinsä jäi suuri viilto päivästä, jolloin kirjasto paloi. Vain osa sen suunnattoman suuresta tiedosta säilyi, mutta suurin osa jäi ikuisiksi ajoiksi pimeyteen. Kukaan ei voinut enää kertoa, mitä tämä valtava kirjasto oli pitänyt sisällään, ellei ollut itse tutustunut siihen.
Ihminen on kuin Aleksandrian kirjasto. Eläessään hänen muistiinsa kerääntyy miljoonia asioi-ta. Ne ovat muistoja tapahtumista, mielikuvia, ajatuksia ja tunteita. Ihmisen kerran kuollessa kaikki tämä häviää. Kukaan ei pysty enää kertomaan hänen ajatuksiaan, tekojaan tai muisto-jaan, ellei olet tuntenut tätä ihmistä todella hyvin.
Muistot, ajatukset ja tunteet elävät ihmisten keskuudessa voimakkaina tuntemuksina. Ilman niitä ihminen on peräsimetön vene, joka menee sinne, minne virta sen vie. Nämä asiat elävät ja sitovat ihmisiä toisiinsa. Ei ole sellaista ihmistä, jonka muistoihin ei mahdu toisia ihmisiä. Tuntemukset kietoutuvat toisiinsa verkon lailla ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa jokaisella on oma paikkansa, ja jonka jokainen kokee henkilökohtaisesti, oman luonteensa ja ajatustapansa mukaisesti. Se on oma maailmansa, jossa kohtaavat haaveet ja pelot, mennei-syyden tapahtumat ja tulevaisuuden näkymät. Se on Muinainen Maailma.
Etelän ensimmäiset ihmiset olivat levittäytyneet laajoille tasangoille, metsien ja järvien väliin. He elivät pieninä heimoina, tulivat toimeen luonnon ehdoilla ja aina silloin tällöin sotivat kes-kenään. Elämä oli normaalia, sellaista kuin pitikin.
Näin ainakin ajattelivat heimojen päälliköt. Mutta eräs tällaisen sivistymättömän heimon jäsen helli mieltään suurilla ja kunnianhimoisilla unelmilla; hän oli päättänyt yhdistää nämä erilleen kasvaneet yhteisöt yhdeksi suureksi ja voimakkaaksi valtakunnaksi. Se jos mikä oli suunnitelma, jonka toteutumista valtansa huipulla olevat heimopäälliköt vastustivat. Se näet merkitsisi loppua heidän yksinvaltiudelleen.
Tämä henkilö, joka silloin oli vasta pieni poikanen, oli nimeltään Hyra Gotlech. Hän oli roteva ikäisekseen ja piti heimonsa tapojen mukaisesti pitkiä hiuksia. Silmät olivat rauhalliset ja itsevarmat, ääni kuin parhaallakin puhujalla ja kansanvillitsijällä.
Gotlechin saatua suunnitelmansa valmiiksi hän oli viipymättä ehdottanut sitä heimojen van-himpien kokouksessa. Nuorukaista oli kuunneltu, mutta asian hyväksi ei tehty paljonkaan. Täl-laiset ehdotukset olivat kuin keittoja, joiden piti hautua kunnolla, ennen kuin ne kelpaisivat. Gotlech tiesi tämän. Hän jaksoi kyllä odottaa. Muiden muassa hänen luonteeseensa kuului näet tavaton kärsivällisyys.
Gotlechin sanat tuottivat satoa reilun viiden vuoden jälkeen, jolloin heimot alkoivat tehdä töitä yhteiseksi hyväksi. Gotlech oli saanut rinnalleen uuden taistelijan, Mentaniksi kutsutun miehen. Tämä toveri oli enemmän kuin Gotlech oli varovaisessa mielessään uskaltanut toivoa, sillä Mentani oli kaikkien arvostama sankari. Jos tässä maankolkassa oli ylipäätään edes jotain sivistystä, se oli kokonaan Mentanin ansiota. Urheudellaan ja rohkeudellaan hän oli peitonnut lukuiset vaikeudet, aina luonnon järjestämistä olosuhteista sotaisiin vaeltajiin.
Kahden vuoden kuluttua tästä Mentani kuitenkin häipyi omille teilleen. Tämä aiheutti lukui-sia toisiaan seuraavia kahakoita heimojen kesken, ja Gotlechin unelmat olivat sortua. Hänen onnistui kuitenkin puhelahjoillaan houkutella puolelleen lukuisia heimon vanhimpia, ja heidän tuellaan hän lopulta onnistui. Syntyi uusi valtio, Mentteenivalta, jonka hallitsijoiksi päätettiin kylänvanhimmat. Suurimman kylän ympärille alettiin rakentaa pääkaupunkia, joka saisi nimek-seen Siriul, yhteinen.
Vuosia tämän jälkeen vanhimmat järjestivät turnauksen, jonka voittaja nousisi heidän sijas-taan valtaistuimelle. Vanhimmat olivat näet suuressa viisaudessaan tajunneet, että valta olisi keskitettävä yhdelle miehelle. Turnauksen voittajalle annettaisiin hallitsijan avaimien lisäksi arvonimi Mentani. Se olisi kunnianosoitus heidän rohkealle sankarilleen.
Kaikkien vanhimpien odotusten mukaisesti Hyra Gotlech voitti turnauksen leikiten. Mies oli suuresti mielissään voitostaan, ja päätti aloittaa heti laajamittaiset työt valtakunnan parantamiseksi. Vaikka kaikki langat olivatkin nyt hänellä, oikeamielinen Gotlech oli päättänyt käyttää päätösvaltaansa oikein. Hän ei astuisi julman tyrannin saappaisiin, vaan halusi olla tunnettu suuresta jalomielisyydestään ja epäitsekkäistä päätöksistään.
Ihminen on kuin Aleksandrian kirjasto. Eläessään hänen muistiinsa kerääntyy miljoonia asioi-ta. Ne ovat muistoja tapahtumista, mielikuvia, ajatuksia ja tunteita. Ihmisen kerran kuollessa kaikki tämä häviää. Kukaan ei pysty enää kertomaan hänen ajatuksiaan, tekojaan tai muisto-jaan, ellei olet tuntenut tätä ihmistä todella hyvin.
Muistot, ajatukset ja tunteet elävät ihmisten keskuudessa voimakkaina tuntemuksina. Ilman niitä ihminen on peräsimetön vene, joka menee sinne, minne virta sen vie. Nämä asiat elävät ja sitovat ihmisiä toisiinsa. Ei ole sellaista ihmistä, jonka muistoihin ei mahdu toisia ihmisiä. Tuntemukset kietoutuvat toisiinsa verkon lailla ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa jokaisella on oma paikkansa, ja jonka jokainen kokee henkilökohtaisesti, oman luonteensa ja ajatustapansa mukaisesti. Se on oma maailmansa, jossa kohtaavat haaveet ja pelot, mennei-syyden tapahtumat ja tulevaisuuden näkymät. Se on Muinainen Maailma.
Etelän ensimmäiset ihmiset olivat levittäytyneet laajoille tasangoille, metsien ja järvien väliin. He elivät pieninä heimoina, tulivat toimeen luonnon ehdoilla ja aina silloin tällöin sotivat kes-kenään. Elämä oli normaalia, sellaista kuin pitikin.
Näin ainakin ajattelivat heimojen päälliköt. Mutta eräs tällaisen sivistymättömän heimon jäsen helli mieltään suurilla ja kunnianhimoisilla unelmilla; hän oli päättänyt yhdistää nämä erilleen kasvaneet yhteisöt yhdeksi suureksi ja voimakkaaksi valtakunnaksi. Se jos mikä oli suunnitelma, jonka toteutumista valtansa huipulla olevat heimopäälliköt vastustivat. Se näet merkitsisi loppua heidän yksinvaltiudelleen.
Tämä henkilö, joka silloin oli vasta pieni poikanen, oli nimeltään Hyra Gotlech. Hän oli roteva ikäisekseen ja piti heimonsa tapojen mukaisesti pitkiä hiuksia. Silmät olivat rauhalliset ja itsevarmat, ääni kuin parhaallakin puhujalla ja kansanvillitsijällä.
Gotlechin saatua suunnitelmansa valmiiksi hän oli viipymättä ehdottanut sitä heimojen van-himpien kokouksessa. Nuorukaista oli kuunneltu, mutta asian hyväksi ei tehty paljonkaan. Täl-laiset ehdotukset olivat kuin keittoja, joiden piti hautua kunnolla, ennen kuin ne kelpaisivat. Gotlech tiesi tämän. Hän jaksoi kyllä odottaa. Muiden muassa hänen luonteeseensa kuului näet tavaton kärsivällisyys.
Gotlechin sanat tuottivat satoa reilun viiden vuoden jälkeen, jolloin heimot alkoivat tehdä töitä yhteiseksi hyväksi. Gotlech oli saanut rinnalleen uuden taistelijan, Mentaniksi kutsutun miehen. Tämä toveri oli enemmän kuin Gotlech oli varovaisessa mielessään uskaltanut toivoa, sillä Mentani oli kaikkien arvostama sankari. Jos tässä maankolkassa oli ylipäätään edes jotain sivistystä, se oli kokonaan Mentanin ansiota. Urheudellaan ja rohkeudellaan hän oli peitonnut lukuiset vaikeudet, aina luonnon järjestämistä olosuhteista sotaisiin vaeltajiin.
Kahden vuoden kuluttua tästä Mentani kuitenkin häipyi omille teilleen. Tämä aiheutti lukui-sia toisiaan seuraavia kahakoita heimojen kesken, ja Gotlechin unelmat olivat sortua. Hänen onnistui kuitenkin puhelahjoillaan houkutella puolelleen lukuisia heimon vanhimpia, ja heidän tuellaan hän lopulta onnistui. Syntyi uusi valtio, Mentteenivalta, jonka hallitsijoiksi päätettiin kylänvanhimmat. Suurimman kylän ympärille alettiin rakentaa pääkaupunkia, joka saisi nimek-seen Siriul, yhteinen.
Vuosia tämän jälkeen vanhimmat järjestivät turnauksen, jonka voittaja nousisi heidän sijas-taan valtaistuimelle. Vanhimmat olivat näet suuressa viisaudessaan tajunneet, että valta olisi keskitettävä yhdelle miehelle. Turnauksen voittajalle annettaisiin hallitsijan avaimien lisäksi arvonimi Mentani. Se olisi kunnianosoitus heidän rohkealle sankarilleen.
Kaikkien vanhimpien odotusten mukaisesti Hyra Gotlech voitti turnauksen leikiten. Mies oli suuresti mielissään voitostaan, ja päätti aloittaa heti laajamittaiset työt valtakunnan parantamiseksi. Vaikka kaikki langat olivatkin nyt hänellä, oikeamielinen Gotlech oli päättänyt käyttää päätösvaltaansa oikein. Hän ei astuisi julman tyrannin saappaisiin, vaan halusi olla tunnettu suuresta jalomielisyydestään ja epäitsekkäistä päätöksistään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kahden vuoden kuluttua tästä Mentani kuitenkin häipyi omille teilleen"
Korjaus:
"Mutta Gotlech ei ehtinyt kauankaan iloita Mentanin avusta, sillä kahden vuoden kuluttua hän häipyi omille teilleen ja jätti Gotlechin yksin vastustajiensa eteen."