Mitä sä luulit

Miks olisin tuhlannut yhtään aikaani sun kanssa jos en olis mitään halunnut. Ei sitä tietenkään voi tietää siinä tilanteessa kun vasta tutustuu, että olisko tästä aineksia mihinkään. Mutta toisaalta. Mulla oli sellainen tunne jo parin sanan vaihdon jälkeen. Ja sitten, sinä päivänä kun olin suorastaan onnesta soikea, annoit ymmärtää ettei sua kiinnosta pätkääkään. Näin hemmetin ihmeellistä juttua mun on vaikee ymmärtää. En osaa lukea ajatuksia. Olin tosi iloisesti yllättynyt siitä että kohtasin sut myöhemminkin, mutta pettynyt kun ei susta kuulu vieläkään mitään. Taitaa olla nyt niin että ollaan molemmat käsitetty väärin ja pahemman kerran. Sillä erolla, että mä oon jäänyt kaipailemaan ja sinä et.
34587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

olisko sittenkin parempi jutella vaikka niitänäitä, eikä tehdä niin kamalasti oletuksia suuntaan tai toiseen.

Äänestä

Oliko parempi painua oikeeseen elämään tai vaikkapa puolisosi luokse, jos et muuta keksi!

Äänestä
  • Onko tämä -M- entinen S ? Kun näitä automaatti vastauksia näkyy löytyvän kaikkialta.

    Äänestä

Ah mulle kävi just noin samalla tavalla..ja samat fiilikset :/

Äänestä

unelmaa, johon mulla ei ollut oikeutta kajota. Ja mä pelkäsin, että satuttaisit mua...vaikutit anteeks nyt tää, mut vaikutit hieman ylimieliseltä suurimman osan aikaa. Vain kaksi kertaa näin katseessasi selvää lmpöä ja pehmeyttä mua katsoessasi. Silloin sun katseesi oli niin....olis tehnyt mieli tupata syliisi.

Kuitenkaan en ole sua unohtanut koko aikana, kuljet edelleen mun matkassa ajatuksissni ja sydämessä ihan joka päivä. Mikä tarkoitus lie tälläkin, ettei pysty toista unohtamaan, vaikka kaikki oli vain unelmahöttöä.
Mikkeliin meni tämä vuodatus, tuskallisen kipeän suloinen kaipaus.

Äänestä
  • Kuvaile ne kaksi kohtaamista tarkemmin. Eihän niitä voi kukaan muu kuin kaipaamasi tunnistaa.

    Äänestä

  • mikkeliläinenanonym kirjoitti:

    Kuvaile ne kaksi kohtaamista tarkemmin. Eihän niitä voi kukaan muu kuin kaipaamasi tunnistaa.

    Sellainen tilanne, jossa seisoit lähelläni, ja kun käännyin olkani yli katsomaan, sun katse jäi vaivaamaan koko loppu päiväksi. Siinä katseessa näkyi kaipaus ja lämpö...samat tunteet jota itse tunsin/ tunnen sua kohtaan. Toinen erityisesti mieleen jäänyt tilanne, ku kävelin sua kohti, olit sen näköinen että aiot sanoa jotain minulle, vaan sanomatta jäi ja taas se kaipaus, joka niistä söpöistä silmistä paistoi....en tiedä. Syytän itseäni, annoin varmaan tylyn kuvan itsestäni koska olin ihan rikki silloin. Näitäkö mietin koko lopun elämääni...tilanteita, jotka missasin omaa hölmöyttäni ja pelkojani?

    Jos joskus jossain jotain sun kanssa, niin tunnustan kaiken sen lupaan :)

    Äänestä

  • sä olit mulle kirjoitti:

    Oliko tää mulle??

    Äänestä

Mä ajattelin, että ehkä sä halusit piristystä elämään?

Äänestä
  • No tottakai halusin! Haluan edelleen. Mitä väärää siinä on?

    Äänestä

  • ootko ihan hölmö kirjoitti:

    No tottakai halusin! Haluan edelleen. Mitä väärää siinä on?

    Jos pidät mua vaan jonain hupijuttuna niin siihen musta ei ehkä oo.

    Äänestä

  • en yajuu kirjoitti:

    Jos pidät mua vaan jonain hupijuttuna niin siihen musta ei ehkä oo.

    Piristystä elämään- pysyvästi. Hupia jokaiseen päivään. Vakavasti.

    Täällä on niin paatoksellista välillä että ohhoh.

    Äänestä

  • ootko ihan hölmö kirjoitti:

    Piristystä elämään- pysyvästi. Hupia jokaiseen päivään. Vakavasti.

    Täällä on niin paatoksellista välillä että ohhoh.

    No toihan kuulostaa jo ihan..hyvältä. :)

    Äänestä

  • en tajuu kirjoitti:

    No toihan kuulostaa jo ihan..hyvältä. :)

    Toivon että mun oma käytös ei oo aiheuttanut eräälle (tai ikinä kenellekään muulle) samanlaisia fiiliksiä, joiden kanssa oon paininut viimeaikoina. Toiset on suoria toiminnassaan ja puheissaan, toiset taas kaikkea paitsi.

    Olisin halunnut vähintään jatkaa tutustumista. Jotenkin on nyt sellanen tuntuma että oon liian pihalla, liian vähän saanut vastakaikua sanallisesti että ujous iskee muhunkin.

    Ai onko aiheuttanut? no kyllä! pahemmanlaatuisia epävarmoja tuntemuksia. Mulla on paha taipumus spekuloida ja mitä kauemmin se jatkuu sitä epävarmemmaksi tulen..en enää tiedä mikä on totta. Mutta haluisin mäkin tutustua lisää ja lisää..mutta miten uskaltaa kun on jo ihan käppyrällä ja tuntuu ettei osaa mitään eikä pysty mihinkään.

    Oma tilanne kuitenkin sen verran hämärän rajamailla että on pakko seuraavan kerran ottaa siitä selvää vaikka tuijotuskilpailulla! Siinä sitten yhdessä mietittäis että mikä totakin riivaa.
    Tietysti se on yhtä epävarmaa että tavataan sattumalta kuin se miltä oloni tällä hetkellä tuntuu. Ja täällä ihmeellisyyspalstalla mitään tapaamista ei voi sopia.

    Voih, huono on tilanne jos täytyy sattuman varaan jättää..onko välit muka niin huonot ettet voisi lähestyä henk.koht viestillä? :)

    Äänestä

  • en tajuu kirjoitti:

    Voih, huono on tilanne jos täytyy sattuman varaan jättää..onko välit muka niin huonot ettet voisi lähestyä henk.koht viestillä? :)

    Voisin jos uskaltaisin. Ei meidän välit mun käsittääkseni huonot ole -sehän tästä vielä puuttuis- mutta olis hienoa itse saada se viesti.

    Äänestä

  • ootko ihan hölmö kirjoitti:

    Voisin jos uskaltaisin. Ei meidän välit mun käsittääkseni huonot ole -sehän tästä vielä puuttuis- mutta olis hienoa itse saada se viesti.

    Millaisen viestin tahtoisit? mikä olisi sen sisältö?

    Äänestä

  • en tajuu kirjoitti:

    Millaisen viestin tahtoisit? mikä olisi sen sisältö?

    En kai mä voi laittaa toisen suuhun sanoja. Siinä vois olla vaikka jotain reipasta tervehdystä ja esimerkiks tuollainen hymynaama. Ja että olis kiva nähdä.

    Äänestä

Ensinäkin tuosta hölmöilystä ,kun kirjoitat omia ajatuksia tänne -kenelle ne tarkoitat ?

Ja sitten itse asiaan ,oletko yrittänyt kertoa mitenkään omista tuntemuksista hänelle
Miten olisi esim. sähköposti,puhelin tai tekstiviesti

Äänestä

mä en ainaskaa ole häntä unohtanut enkä tule unohtamaan nytkin on ihan kamala ikävä

Äänestä

Sä et tiedäkkään miten paljon olan kaivannut sinua. En haluaisi ketään muuta kuin sinut. Olet mulle se oikea, mä tiesin sen heti ekasta hetkestä lähtien. Sä olet ollut välinpitämätön, et ole kertonut sun tunteista.

Äänestä

Kyllä se mitä eilen päivällä kirjotin on edelleen se miten ajattelen. Sori jos olen antanut muuta ymmärtää teksteissäni tai irl, mielestäni en ole. On eräs toinen josta haaveilen, tiedätkin kuka ja siksi sinä ja minä olisi mahdoton juttu ja täysin poissuljettu.

Äänestä

okei...harmi, vaikka täytyy kyllä sanoa että en tiedä kenestä haaveilet oikeasti? tunnenko henkilön? mistä olisin voinut saada tietää että haaveiletkin toisesta? Olisin niin toivonut, että kuitenkin, eilisistä sanoistasi riippumatta minusta pitäisit...

Äänestä
  • Aha. Väärinymmärrysten kehto. Luulin aloitusta toisen tekemäksi. Jos et tiedä haaveeni kohdetta, et ole hän, sillä hän tuntee rakastukseni hyvin.

    Äänestä

  • E o h ;) kirjoitti:

    Aha. Väärinymmärrysten kehto. Luulin aloitusta toisen tekemäksi. Jos et tiedä haaveeni kohdetta, et ole hän, sillä hän tuntee rakastukseni hyvin.

    joo ja väärin käsitit edelleen. Ei thinking of youu.. ollut aloittaja. En kylläkään tunnista tuosta sun jutustas silti mitään. Sorge.

    Äänestä

olen tosi hölmöläinen.

Äänestä

Olisin halunnut minäkin jatkaa tutustumista erääseen nuoreen naiseen, mutta hän tuntui niin viileältä yhtäkkiä että ajattelin ettei ole kiinostusta. Jäi mietityttämään. Jotain välillämme oli, aivan ensikohtamisesta lähtien. Aina kummallinen, hieman jännittynyt ja odottava olo jos näemme.

Äänestä
  • jos oli viileä, niin taisi jännitteet olla ykispuolisia. Unohda.

    Äänestä

  • reality check kirjoitti:

    jos oli viileä, niin taisi jännitteet olla ykispuolisia. Unohda.

    Ei välttämättä ole ykspuolisia (eihän se silloin oo jännitettä jos on vaan yks suunta...). Saattaa olla että mä oon vaikuttanut erään miehen silmissä viileältä mutta kun ihminen tekee kaikkea tyhmää ihastuksissaan. Ja jotenkin sekavaksi jäi se tunne, haluskohan se mua vai ei? Meillä oli niin kivaa silloin kun ekan kerran juteltiin ja jotenkin klikkas mukavasti kaikin puolin. Haluaisin ehdottomasti nähdä hänet vielä.

    Äänestä

sitäpä juuri ... jännitettä

Miten sen selvittää mitä se on? Joka kerta kun tapaamme tulen hyvälle tuulelle ja aina tuntuu siltä että ilmassa on jotain paljon enemmän. Siihen se jää ja varmaan hyvä niin. Nyt ensimmäistä kertaa kuitenkin tuntuu että pitäisi selvittää loppuun asti, onhan tätä tässä jo kulunut yli 10 vuotta. Pelissä on kuitenkin liikaa, molemmilla. Tämä asia jää siis tähän ... kunnes taas törmätään ja toivottavasti jutellaan. Enempää ei voi tapahtua, niin se vain on.

Hullua että vaikka ei oikeasti toista tunne tuntuu kuin tuntisi vaikka silti ymmärtää ettei sitä tee.

Äänestä
  • Odotan.. jotain pientä sanaa, pientä kosketusta, jotain josta tietäisin sinun haluavan minut. Saat minut tuntemaan jotain mitä en ole tuntenut enää vuosiin.. Perhosia, kihelmöintiä.. Salaa toivon, että kohtalo antaisi meille tilaisuuden "selvittää" tämä tilanne.. Tiedän, että pelissä on paljon, mutta en halua jättää tilaisuutta käyttämättä jos sellainen meille tarjoutuu.. Tämä elämä on meitä varten. Kymmenen vuotta kuurupiiloa on jo liikaa ja nämä ajoittaiset kohtaamiset pahentavat tilannetta kun välillämme on selvästikin jotain enemmän.. olet ajatuksissani ja haaveissani.. ehkä meillä voisi olla jotain yhteistä?!? Tiedät mistä minut löytää...

    Äänestä

Totta, tämä elämä tulee olla rakastavaisia varten. Rakkautta varten tarvitaan tekoja, ei voi pelkän kohtalon varaan jättää (ei jos oikeasti rakastaa) . . .

Ei voi myös odottaa,että toinen tekee kaiken . . .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ootko ihan hölmö kirjoitti:

Miks olisin tuhlannut yhtään aikaani sun kanssa jos en olis mitään halunnut. Ei sitä tietenkään voi tietää siinä tilanteessa kun vasta tutustuu, että olisko tästä aineksia mihinkään. Mutta toisaalta. Mulla oli sellainen tunne jo parin sanan vaihdon jälkeen. Ja sitten, sinä päivänä kun olin suorastaan onnesta soikea, annoit ymmärtää ettei sua kiinnosta pätkääkään. Näin hemmetin ihmeellistä juttua mun on vaikee ymmärtää. En osaa lukea ajatuksia. Olin tosi iloisesti yllättynyt siitä että kohtasin sut myöhemminkin, mutta pettynyt kun ei susta kuulu vieläkään mitään. Taitaa olla nyt niin että ollaan molemmat käsitetty väärin ja pahemman kerran. Sillä erolla, että mä oon jäänyt kaipailemaan ja sinä et.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu