No?

Ei ole näkynyt Wickströmin tietoa illan silmäteräveneen ostosta.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Anna olla!

Tämä saitti on aina ollut perseestä ja nyt se on mennyt aivan naurettavaksi.

Äänestä

Vain niin …. no uskallan siitä kertoakin. Kaupat on syntynyt. Virallisia kauppapapereita ovat tekemässä kylällä juuri. Tämä vaikuttaa meidänkin elämäämme. Uusi vene saa loppukaudeksi kotisataman minulta. Omani vedetään vielä tänään ensimmäiseksi vajaan talvehtimaan. Meistä tulee uuteen veneeseen ”neuvonantajat ja opastajat” omistajapariskunnalle. Tässä on aikaa kolme kuukautta tutustumisajoon.
Veneestä muutama asia. Se on valmistettu männystä, joka välittömästi kaatamisen jälkeen on sahattu ja kuumakuivakäsitelty, sitten vielä paineöljytty. Kaaret on sahattu 60 mm paksusta vesivanerista suoraan limimuotoonsa. Moottori on kuuden litran Perkins, V-vaihteisto (ZF) ja viisilapaisella (miekkamallinen) potkuri 400 mm.
Se olisi melkoisen takapainoinen, mutta polttoainetankit 2x340 l ja vesitankit 2x170 l ja septi ovat aivan keulassa. Kaikkien täyttö ja käsittely sujuu keula kiinni laiturissa helposti.
Sisätilat ovat vaaleaa, palamatonta ääni- ja lämpöeristevillamateriaalia, jossa tiiviiksi kudottu lasikuitukerros pinnassa. Metalliset kaksoisikkunat ja vesikeskuslämmitys (Webasto 6,5 kW)) löytyy. Ohjaamiseen, viihteeseen ja muuhun venetoimintaan on näyttöä ja vempainta tarpeeksi. Takana kaksi erillistä makuuhyttiä ja keulassa keittiö. Loppu on vapaa-aika- ja ruokatilaa.
Tämä on valmistettu 2005 - 06 Jyväskylässä ja maantiekuljetus Kirkkonummelle 2006 toukokuussa, jolloin se tutustui Suomenlahteen. Vanha omistaja ei halua enää yksin sillä seilata (vaimo kuoli, lapsenlapset eivät viitsi tulla mukaan), joten tuttavani ostaa sen makaamasta.
Hintaluokka on aivan erilainen kuin muissa katsomissamme. Uutuushinnaksi epäilen moottorista, akselistosta ja varustelusta ja valmistustavasta yli sata tonnia! Pyyntö oli 86 900 ja loppuhinta on 80 000 €. Sen tuttavani melkein sai myydessään Hymer Mersu- alustaisensa pois.
Hän laitta nyt lisää pussistaan 16 000 kauppaan.
Mitään ei tarvitse veneelle tehdä, paitsi tuulettaa vuodevaatteet, pestä verhot ja painepestä lattiamatoista edellisen omistajan hilse ja jalkahiki pois. Siihen putsaukseen menee tämä ja huominen päivä. Eukot sitä tuolla parhaillaan peseekin. Nyt vielä pitää täyttää käyttövesi ja käydä dieseltankilla ottamassa vaikkapa 500 litraa.
Lauantaiksi olemme varanneet ensimmäisen ajon. Luulen, että ajamme sillä (jos hyvä ilma) laajan kierroksen Saaristomerelle saakka ja yövymme siellä. Jatkomatka riippuu kokemuksista.
Elämästä tulee aika jännää. En ole koskaan ajanut tällaista paattia, joka on täynnä elektroniikkaa. En ole myöskään vääntänyt kaasua meriturbodieselistä, jossa välijäähdytys ja tavaton määrä automatiikkaa ruiskutukseen, paineisiin, päästöihin ja muuhun. Mainittakoon, että moottorin maksimikierrokset ovat vain 2100 pörrr. Sitä voimaa tuntui sitten olevan siinä kämmenellä sekunnissa paljon. Jopa tuo potkuri tuntui erikoiselta eilen koeajossa vanhaan Wickströmiini verrattuna. Mainitsen vielä, että kaikki ulkopuolella oleva metalli on rosteria, siis se potkurikin. Olen aika täpinöissäni, että pääsen koeajajaksi ja neuvonantajaksi tähän. Toivon monipuolisia ilmoja seuraaviksi viikoiksi. Tässä on muuten iso generaattori (jatkuva 7650 VA), joten tietsikkaan riittää virtaa, jos Saunalahti vain saa verkkoa.

Äänestä
  • Vene tunnetaan! Se on Yli-Anttilan "Al***e"! Komee mäntyuppari, jonka rakensi Vaajakoskella -vai onko se Jyvän maalaiskuntaa, tunnetut Vene- Hirvosen veljekset. Taisi jäädä vanhemmalle veljelle viimeiseksi. Kuoli luullakseni 2006. Ei ollut enää koeajamassakaan. Nuorempi on jossakin hoitolaitoksessa. Ei tule sieltäpäin enää venhoja veteen! Siitä oli Keskisuomalaisen sunnuntaissa kuvia ja juttukin silloin! Se on melkoisen pitkä. Olisko peräti yli 11 metriä. Pieni on maalima! Se oli kesällä 2007 samassa laiturissa, kuin itse pidin "Lailaani" Nokkaniemessä. Ei se maannut montaakaan päivää paikallaan.

    Äänestä

Testaamme F-Securen tarjoamaa linkkien tarkistuspalvelua Teknologia- ja Harrastukset-keskusteluissa. Safe Links –palvelu osoittaa linkkien yhteydessä ikonein, onko linkki turvallinen vai ei. Voit lukea palvelusta lisää täältä. Haluaisimme myös kuulla mielipiteesi palvelusta. Osallistu kyselyyn tästä.
Suomi24 / Harrastukset / Veneily / Moottoriveneily / Kertomukset ne vaan 28.7.2011 14:01 0 Kertomukset ne vaan jatkuv
4 Vastausta 14 Lukukertaa
Kertomukset ne vaan 28.7.2011 14:01 0 Kertomukset ne vaan jatkuv

Tilaa palstan RSS-syöte
Aloita uusi keskustelu
Poista kirosanafiltteri käytöstä

VälittäjäLKV
9.8.2011 15:28
0
Kertomukset ne vaan
28.7.2011 14:01
0
Kertomukset ne vaan jatkuvat, kun kirjailijan aivotoiminta ei riitä arvioimaan omaa tilaansa "

Äänestä

Hyvä kertomus Wicke! Hieman kadituttaa!

Äänestä

Jeh, wicke on käynyt kuolaamassa jonkun liikkeen aidan ulkopuolella. Siinä sitten kädellä veivannu samalla kun kirjoitusta tänne palstalle väsänny. Mitähän seuraavaksi. Uskoisin että maanantaina viimeistän saamme yllätykseksemme lukea hänen viikonlopun konsultoivasta matkareissustaan... Mikähän saisi nämä ääliöt pois palstoilta?

Äänestä
  • Luulen, että kohta puskista, eikun saarten välistä ponnahtaa - yllätys, yllätys: Aulis Merenkulkija!!!!! ;D

    Äänestä

  • Jussarö sjöbevakning kirjoitti:

    Luulen, että kohta puskista, eikun saarten välistä ponnahtaa - yllätys, yllätys: Aulis Merenkulkija!!!!! ;D

    Minä, Välittäjä_LKV siis tiedän kaiken fysiikasta, metallurgiasta, kemiasta, hydrauliikasta, pneumatiikasta, lääketieteestä, tähtitieteestä, mekaniikasta ja maataloudesta!!!

    Minä, Välittäjä_LKV siis tiedän kaiken fysiikasta, metallurgiasta, kemiasta, hydrauliikasta, pneumatiikasta, lääketieteestä, tähtitieteestä, mekaniikasta ja maataloudesta!!!

    Minä, Välittäjä_LKV siis tiedän kaiken fysiikasta, metallurgiasta, kemiasta, hydrauliikasta, pneumatiikasta, lääketieteestä, tähtitieteestä, mekaniikasta ja maataloudesta!!!

    Minä, Välittäjä_LKV siis tiedän kaiken fysiikasta, metallurgiasta, kemiasta, hydrauliikasta, pneumatiikasta, lääketieteestä, tähtitieteestä, mekaniikasta ja maataloudesta!!!

    Äänestä

Aika hyvin juipit! Yhdeksän plussaa itselle ja 12 lukukertaa. Miten kykenettekään siihen?

Äänestä

Näyttää tulevan melkoista sontaa jnokaiseen aloitukseeni 1-2 ihmissuolitäytteeltä. Tämä lienee ajatus moottoriveneilystä!

Äänestä
  • Vaihda nimimerkkiäsi! Raiskaahan nuo sunkin nimee jo porukalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pikku-Pakku kirjoitti:

Ei ole näkynyt Wickströmin tietoa illan silmäteräveneen ostosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu