Jee!!
Yksi keskenmeno takana ja nyt viikkoja jo 12.
Eilen käytiin natiaista kattoo ultrassa ja siellä se 4.71 cm mittainen vauveli oli :D
Voi tätä elämän riemua kun vain osaisi nauttia tästä kaiken tämän väsymyksen ja ruokahalun päälle :D
Yksi keskenmeno takana ja nyt viikkoja jo 12.
Eilen käytiin natiaista kattoo ultrassa ja siellä se 4.71 cm mittainen vauveli oli :D
Voi tätä elämän riemua kun vain osaisi nauttia tästä kaiken tämän väsymyksen ja ruokahalun päälle :D
Vastaukset 4
Vanhimmat
sama homma täälä.Paha keskenmeno takana,minulla viikkoja 13 3 ja tosiaan tuon varhaisultran jälkeen uskalsin vasta iloita.Silti epävarma olo..etenkin aina silloin, kun hiukankin kirpaisee jotain paikkaa..
En olisi ikinä itsestäni uskonut,että olisin noin pelokas,vai voisiko sanoa,että jopa vainoharhainen..
Itelläni on ihan älyttömät pelot koko ajan et tulee keskenmeno, mulla on nyt viikkoja 10 6 ja toivon et menis nyt nopeeta se ensimmäinen kolmannes.
Vielä ei oo uskaltanu pahemmin iloita asiasta.. on kumminkin niin epätodellinen olo.
Ultra mulla on noin 2 viikon päästä ja pelottaa jos sielä ei näykkään masu asukkia :/ En kyllä itekkään ois koskaan uskonu et pelkään näin paljon.
Onnea kaikille täällä, se on todellakin valtava helpoitus varhaisultran jälkeen :)
Itselläni viikkoja nyt 14 6 ja olin kanssa todella neuroottinen ensimmäisen kolmanneksen aikana : en käynyt kertaakaan vessassa katsomatta paperiin, ravasin vessassa jos runsas valkovuoto sai minut luulemaan sitä vereksi ja kivut sai mut neuroottiseksi myös, kun niitä välillä oli.
Oon varma et keskenmeno on yksi pahimmista ikävyyksistä elämässä ja sitä on hankala ymmärtää, mutta ootte olleet rohkeita kun olette uskaltaneet yritää uudestaan.
Itse olisin varmaan keskenmenon kohdatessa pelästynyt ja katkeroitunut niin, että olisin hukuttanut itseni johonkin pääsykoeluentaan ja urheiluun.
Onnea joka tapauksessa paljon !
Kirjoitan nyt vielä....olen aina tahtonut 2-3lasta, nyt vasta yksi (2v) ja toinen tosiaan meni kesken aika alussa..keskenmeno oli paha.Ensin ajattelin keskenmenon jälkeen, että en varmaan voi ikinä saada toista, turha varmaan edes yrittää, eli lievä masennus iski.
Toinen lapseni oli silloin vajaa vuoden, kun keskenmeno tapahtui.Enkä millään meinannut päästä ajatuksesta,että en varmaan voi tulla enää raskaaksi..itkin esikoinen sylissäni, ja selitin jopa hänelle,että "en varmaan voi antaa sinulle sisarusta" ..
Sitten kuitenkin aloin muistelemaan, kuinka olemme aina ystäväni kanssa (ihan pienestä pitäen =D ) jutelleet siitä, montako lasta haluaisimme,ja kuinka se on jotenkin vain ollut minulle aina se jokin.Minä rakastan lapsia yli kaiken..olen tehnyt töitä lasten parissa (perhepäivähoitaja,kouluavustaja,kerho-ohjaaja,iltapäivätoiminnassa...yms.) ja mikään muu työ ei meinaa minulle kelvata =) . Ja lopulta vain päätin,että jos ei yritä, niin ei sitä saa koskaan tietääkään, voinko saada toista. No, nyt kuitenkin tosiaan olen erittäin pelokas ja vainoharhainen.Aamullakin hiukan kirpaisi selkää, ja samalla sekunille olin vessassa katsomassa, tuleeko verta.Vaikka suurin keskenmenon riski on jo ohi,silti minua pelottaa.