Näin sinusta unta

Näin sinusta unta.
Kävelimme hiekkatietä myöden. Olin hieman sinua edellä. Tulit viereeni siten, että käsivartemme koskettivat toisiaan. Otin kädelläni kosketusta käteesi, painoin pääni sinun hauistasi vasten ja kiedoin käteni sinun käteesi. Tunne oli lämmin ja hellä. Annoit luvan minun olla. Olit juuri ottamassa minua kainaloon kun liian nopeana ihmisenä sanoin, kuljetaanko käsikynkkää. Siten siis teimme. Olit juuri kääntymässä halaamaan minua, ottamassa minua syleilyysi kun heräsin. Olisin niin mielelläni jatkanut tuota unta, mutta samalla olin tyytyväinen, että herätessäni muistin tuon tunteen. Sinut minun lähelläni. Ihana sisäisen lämmön tunne :)

Toivon, että tulisit niin lähelle jotta minä uskaltautuisin lähellesi myös. Jotta saisin luvan painaa pääni sinun käsivarttasi vasten. Jotta saisin luvan olla sinussa kiinni.

Kumpa tulisit lähelle niin, että minulla olisi lupa halata sinua uudemman kerran hellästi. Hellä ja läheisyyttä vaativa olisi halaukseni tällä erää. Sinä haaveideni mies - Olisitko? Luulen niin. Luulen jopa, että olisimme enemmän samanlaisia kuin luulemmekaan tällä hetkellä. Luulen, en tiedä. Olet silti haaveideni mies. ;)
2361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aina ei ole välttämättä eduksi olla liian nopee ja arka,varsinkin jos unelmat ja unet uhkaavat jäädä sen takia pelkiksi haaveiksi.Kaunis uni ei siinä mitään,näen itsekin jatkuvasti lähes samanlaisia unia ja kangastuksia,haaveiden naisestani,joka taitaa myös olla myös kanssani samasta puusta veistetty,vielä enemmän kuin luulemmekaan.

Äänestä

On hienoa että muistat unesi noin yksityiskohtaisesti, samoin itse näin hänestä
eilen unta ja heräsin hymyillen, kaikkea ei voi saada ,mutta onneksi unia ei voi viedä pois .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kahvittelija :) kirjoitti:

Näin sinusta unta.
Kävelimme hiekkatietä myöden. Olin hieman sinua edellä. Tulit viereeni siten, että käsivartemme koskettivat toisiaan. Otin kädelläni kosketusta käteesi, painoin pääni sinun hauistasi vasten ja kiedoin käteni sinun käteesi. Tunne oli lämmin ja hellä. Annoit luvan minun olla. Olit juuri ottamassa minua kainaloon kun liian nopeana ihmisenä sanoin, kuljetaanko käsikynkkää. Siten siis teimme. Olit juuri kääntymässä halaamaan minua, ottamassa minua syleilyysi kun heräsin. Olisin niin mielelläni jatkanut tuota unta, mutta samalla olin tyytyväinen, että herätessäni muistin tuon tunteen. Sinut minun lähelläni. Ihana sisäisen lämmön tunne :)

Toivon, että tulisit niin lähelle jotta minä uskaltautuisin lähellesi myös. Jotta saisin luvan painaa pääni sinun käsivarttasi vasten. Jotta saisin luvan olla sinussa kiinni.

Kumpa tulisit lähelle niin, että minulla olisi lupa halata sinua uudemman kerran hellästi. Hellä ja läheisyyttä vaativa olisi halaukseni tällä erää. Sinä haaveideni mies - Olisitko? Luulen niin. Luulen jopa, että olisimme enemmän samanlaisia kuin luulemmekaan tällä hetkellä. Luulen, en tiedä. Olet silti haaveideni mies. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu