Olen jutellut asiasta monen ihmisen kanssa ja heille on käynyt aivan samoin kuin minulle.
Ensimmäinen raskaus ehkäisyn (e-pillereiden) lopettamisen jälkeen on mennyt kesken. Toinen raskaus tärppää. Voiko siis olla että e-pillerit aiheuttavat sen ensimmäisen keskenmenon?
Meitä tällaisia äitejä on tuttava piirissäni 4 ja tiedän että heitä on varmasti enemmän kuin tiedän, keskenmenoista ei kuitenkaan ole helppo puhua eikä sitä tule otettua puheeksi ns. kahvipöytä keskusteluksi.
Onko kukaan miettinyt samaa?
E-pillerit aiheuttavat keskenmenon?
2
1419
Vastaukset 2
- minäpävain...
Heippa! En ole kyllä tullut tuota ajatelleeksi, mutta itselläni kävi näin, että söin pillereitä yhteensä noin 10v. Oli ensin yhdistelmät ja loppuvaiheessa pari vikaa vuotta minipillerit. Minipillereiden aikana ei ollut kuukautisia (kahteen vuoteen siis!). Lopetin nuo minipillerit 30.11.2010. Jonka jälkeen meni 4kk ennenkuin kuukautiset alkoivat. Sen jälkeen ne olivat kuitenkin säännölliset, 33-34pv. Kesäkuussa 2011 tein postiivisen raskaustestin, kun menkat olivat kolme päivää myöhässä. Sitä iloa kestikin sitten vain pari viikkoa ja raskaus päättyi spontaaniin keskenmenoon rv6 . ;( Nyt tuosta keskenmenosta on reilut 5vko, eikä menkat ole vieläkään alkaneet... (Raskaustestiä en tohdi tuon km kokemuksen vuoksi vielä tehdä ainakaan pariin viikkoon... ) Toivottavasti tuo on totta, että seuraavalla kerralla onnistuu paremmin!
- e-pillerit
Minä söin Mercilon pillereitä 7 vuotta ja tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kierrosta pillereiden lopettamisen jälkeen. Raskaus sujui todella hyvin ja tuloksena terve, ihana ja fiksu lapsi:)
Kaikille keskenmenon kokeneille osanotot. Sen surun jouduin myös juuri kokemaan ( ei tekemistä e-pillereiden kanssa ) raskauviikolla 7 :( Suru on suuri:(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561