Mainettaan parempi

Taitaa fiat olla mainettaan parempi auto. Hinta laatu aika hyvin kohdallaan.Nyt jonkia aikaa fiiulla ajellut ja hyvältä vaikuttaa.
26363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Fiatillahan on hyvä maine ollut kautta aikojen. Mm. 127, Uno ja Tipo olivat ominaisuuksiltaan edellä aikaansa. Vanha 600:nen oli legendaarisen kestävän auton maineessa ja Fiatin moottorit ovat olleet jo aikoja sitten lujarakenteisia ja dieselmoottorit myös hyvämaineisia ja Fiat dieselien tekijänä perinteinen vuosikymmenten kokemuksella. Fiat 130 oli yli 40 vuotta sitten ensimmäinen eurooppalainen sarjavalmisteinen auto, jossa oli automaattivaihteisto vakiona. Punto oli ja on edelleen tilankäytössä kokoluokkansa parhaita ja Fiatin pakettiautot palkittuja ja matkailuautot tunnettuja. Ja olihan Fiatit joskus 1920-luvulla sen ajan mittapuun mukaan isoja ja loistokkaita, T-Fordiin verrattuna "se hienompi Ford"!
Toki joku huonompikin malli on hyvää mainetta hieman laimentanut, ja ainakin kestotestin mukaan Ritmo taisi olla yksi niistä, markkinoille tullessaan pikkuvikainen ja herkkä ruostumaan. Ensimmäisissä Unoissakin oli lastentauteja, mutta myöhemmin ihan hyviä ja ominaisuuksiltaan huippuautoja. Moninkertainen autotestien nro UNO.

Äänestä
  • Asiaa puhut NRO UNO. Onneks kaikki eivät ymmärrä tätä asiaa ettei kaikki ajele italialaisilla autoilla että löytää isoilta parkkipaikoilta omansa "perusautojen" joukosta.

    Äänestä

  • Taisi olla muuten Stilo mikä löytyy jonkun katsastustilaston hänniltä.
    En nyt tarkemmin muista, mutta voin sen etsiä jos jotakuta kiinnostaa.

    Äänestä

että joku kehtaakin puhua paskoa! Hiivattien laadun voi päätellä siitäkin että kun miettii millä aikavälillä mallit poistuu liikenteestä. Muiden merkkien 90-luvun autoja on vielä pilvin pimein liikenteessä mutta hiivatit ovat poistuneet katukuvasta lähes täysin. Se on vain korutonta kertomaa..

Äänestä
  • Kyllähän noita 90-luvun Fiateja näkyy todella runsaasti liikenteessä, Bravaa, Mareaa, Puntoa ja hiljattain näin Temprankin. Niin ja tällä viikolla vastaan tuli n.30 v vanha 127 ja ensimmäisen sarjan Uno 80-luvulta. Kyllä niitä siis liikenteessä on täällä Suomessakin mutta etenkin muualla Euroopassa jossa Fiat on arvostetumpi. Jokunen vuosi sitten eräässa autolehdessä oli juttu 80-luvun alun Pandasta. Se oli ostettu suoraan käytöstä Etelä-Italiasta johonkin museoon kunniapaikalle. Sen Giugiaron motoilemaa yksinkertaista, käytännöllistä korin muotoilua kehuttiin kovasti.
    Itselläni on ollut usean merkkisiä autoja ja auton liikenteessä pysymiseen vaikuttaa monet seikat. Ostin aikanaan ylihintaisen Honda Preluden, joka osoittautui pian niin ruosteiseksi ja pikkuvikaiseksi että olisi joutanut 11-vuotiaana hajottamolle. Mutta eipä tullut vietyä kun oli muka vielä sen verran arvokas. No, paljon täyty pajalla käyttää sitä, kyllä tuli kalliiksi.
    Myöhemmin mulla oli kakkosautona Talbot jonka vein hajottamolle kannentiivistevian vuoksi. Autolla kyllä oli ikää yli 20 v, mutta oli koriltaan parempi kuin puolet nuorempi Honda. Syy, miksi vein sen hajottamolle oli auton arvottomuus, halpa ostohinta ja en tarvinnut sitä välttämättä.
    Monesti autoja tekohengitetään sen vuoksi kun niistä maksetaan ylihintaa kuten minä Hondasta. Kyllähän ne silloin romut liikenteessä pysyy!

    Äänestä

  • NRO UNO kirjoitti:

    Kyllähän noita 90-luvun Fiateja näkyy todella runsaasti liikenteessä, Bravaa, Mareaa, Puntoa ja hiljattain näin Temprankin. Niin ja tällä viikolla vastaan tuli n.30 v vanha 127 ja ensimmäisen sarjan Uno 80-luvulta. Kyllä niitä siis liikenteessä on täällä Suomessakin mutta etenkin muualla Euroopassa jossa Fiat on arvostetumpi. Jokunen vuosi sitten eräässa autolehdessä oli juttu 80-luvun alun Pandasta. Se oli ostettu suoraan käytöstä Etelä-Italiasta johonkin museoon kunniapaikalle. Sen Giugiaron motoilemaa yksinkertaista, käytännöllistä korin muotoilua kehuttiin kovasti.
    Itselläni on ollut usean merkkisiä autoja ja auton liikenteessä pysymiseen vaikuttaa monet seikat. Ostin aikanaan ylihintaisen Honda Preluden, joka osoittautui pian niin ruosteiseksi ja pikkuvikaiseksi että olisi joutanut 11-vuotiaana hajottamolle. Mutta eipä tullut vietyä kun oli muka vielä sen verran arvokas. No, paljon täyty pajalla käyttää sitä, kyllä tuli kalliiksi.
    Myöhemmin mulla oli kakkosautona Talbot jonka vein hajottamolle kannentiivistevian vuoksi. Autolla kyllä oli ikää yli 20 v, mutta oli koriltaan parempi kuin puolet nuorempi Honda. Syy, miksi vein sen hajottamolle oli auton arvottomuus, halpa ostohinta ja en tarvinnut sitä välttämättä.
    Monesti autoja tekohengitetään sen vuoksi kun niistä maksetaan ylihintaa kuten minä Hondasta. Kyllähän ne silloin romut liikenteessä pysyy!

    liikkeellä. 127 fiatiin ei saa enää edes osia ellei osa satu olemaan samanlainen uudemman mallin kanssa, käytännössä mahdoton ylläpitää liikenteessä.

    Äänestä

  • satusetdät kirjoitti:

    liikkeellä. 127 fiatiin ei saa enää edes osia ellei osa satu olemaan samanlainen uudemman mallin kanssa, käytännössä mahdoton ylläpitää liikenteessä.

    Kuinka moneen 30-v kärryyn saat osia? Että lopeta nimittelyt Pelle.5-v jappokärryyn joudut tilaamaan osia, ei löydy maahantuojan varastosta.Yleensäkin on kaikkein edullisinta pitää autoa, jonka mallia tehdään pitkään esim. panda 2004-2011.Monet osat on yhteensopivia muiden saman merkin malleihin.Näin on monen eurooppalaisen kohdalla. Mutta Fiatin kohdalla osat on helppo saada tarvikkeena ja edullisesti. Mutu ei riitä, jos kirjoittelet ilman parempaa tietoa.

    Äänestä

  • lue läksysi kirjoitti:

    90-luvun autoista puhuttaessa on kyse plus miinus 20 v autoista, ei kolmekymmentä vuotta vanhoista. Kaikkiin valtamerkkeihin saa 90-luvun malleihin kaikkia osia mutta Fiatiin ei!

    Äänestä

  • Opettele laskemaan! kirjoitti:

    90-luvun autoista puhuttaessa on kyse plus miinus 20 v autoista, ei kolmekymmentä vuotta vanhoista. Kaikkiin valtamerkkeihin saa 90-luvun malleihin kaikkia osia mutta Fiatiin ei!

    ei 127 enää 90 luvulla tehty, joten osaan kyllä ojalan laskuopin, mikä on sulta jäänyt opettelematta.80 luvulla oli jo uno ja sitä ennen 127. Käytä laskinta kirjoita ensin 2001 ja vähennä siitä 1980. Mikä on tulos?

    Äänestä

  • lue läksysi kirjoitti:

    ei 127 enää 90 luvulla tehty, joten osaan kyllä ojalan laskuopin, mikä on sulta jäänyt opettelematta.80 luvulla oli jo uno ja sitä ennen 127. Käytä laskinta kirjoita ensin 2001 ja vähennä siitä 1980. Mikä on tulos?

    painovirhepaholainen iski, vähennyslaskussa piti 2011.

    Äänestä

  • lue läksysi kirjoitti:

    painovirhepaholainen iski, vähennyslaskussa piti 2011.

    Alunperin keskustelu lähti tästä käyntiin vanhemmista Fiateista puhuttaessa:

    "että joku kehtaakin puhua paskoa! Hiivattien laadun voi päätellä siitäkin että kun miettii millä aikavälillä mallit poistuu liikenteestä. Muiden merkkien 90-luvun autoja on vielä pilvin pimein liikenteessä mutta hiivatit ovat poistuneet katukuvasta lähes täysin. Se on vain korutonta kertomaa.."

    Toinen kun puhuu suu vaahdossa paskaa niin ajatukset juoksevat ties missä!

    Äänestä

Tai sitten se kertoo, siitä et hiivatistit vaihtoi sen viimevuostuhannen mallin nykyaikaan, muilla se on edessä koska vanhasta ei saa mitään ja uus käytetty maksaa kolmen hiivatin hinnan, eikä sellaseen ole ilman lainaa rahaa, joten ajetaan se vanha loppuun ensin.

Äänestä

Minulla on ollut neljä Fiatia, josta yksi on ajossa parhaillaankin.

Hauska yksityiskohta on ollut, että kolmessa Fiatissa neljästä silloin tällöin joutuu antamaan rakkaudella pienen nyrkiniskun pelkääjän puolen takavaloon, jotta siinä palaisi valo.

Mutta en minä kuitenkaan merkkiä moittisi. Jokainen ajakoon millä haluaa.

Äänestä

Juuri näin, tuntuu, että asiantuntemattomat kirjoittelee Fiatistista ilman parempaa tietoa.Ajan sillä, joka vie mut paikasta A-paikkaan B mahdollisimman edullisesti, Fiat on siihen hyvä vaihtoehto. Auto on mulle väline, jolla liikun, ei näytön paikka tai mulkun jatke.Mutta jos haluaa syödä makkarasopppaa, mutta urhata näytön puolelle, niin mikäs siinä.Menempä ostamaan huomenna taas sisäfilettä, hyviä juustoja ja ehkä pitkäripaisesta kunnon irkkuwiskyä. Elämässä on paljon nautintoja. Valintakysymys.

Äänestä
  • Ja Fiat vie paikasta toiseen vieläpä tyylikkäästi! Ja vielä varaosista, muistan joskus lukeneeni mainoksen kelt.pörssistä, jossa msinostettiin uusia osia vanhoihin Fiateihin, olikohan 'Torino mobil parts'

    Äänestä

  • bellacars kirjoitti:

    Ja Fiat vie paikasta toiseen vieläpä tyylikkäästi! Ja vielä varaosista, muistan joskus lukeneeni mainoksen kelt.pörssistä, jossa msinostettiin uusia osia vanhoihin Fiateihin, olikohan 'Torino mobil parts'

    On mainettaan parempi,puhtain merkki euroopassa.
    Doblo todellinen matkapirssi.ks.testit.

    Äänestä

  • silmä lepää fiatissa kirjoitti:

    On mainettaan parempi,puhtain merkki euroopassa.
    Doblo todellinen matkapirssi.ks.testit.

    165tkm Puntolla,ei koskaan jättäny tielle.Aina läpi leimauksen.
    Uutena massattu

    Äänestä

Mulla ei ole massattu, siksi se pirun kottero reistailee aina. Sen kun olis tiennyt. Ei enää massaamatonta Viijattia!

Äänestä

Jos mielestänne fiiat on hyvä auto. Miksi kun katselee fiiatteja nettiautosta. Ei kyllä näy yhtäkään ainutta jolla olisi ajettu 300 tkm. Kyllä ne on sipannu jo pahasti siihen mennessä. Monet 200 tuhanteen

Äänestä
  • Olen nähnyt joskus myynnissä ainakin:
    - yli 300 tkm ajettuja Puntoja (useita).
    - samoin vanhempaa Cromaa, useita yli 300 tkm ajettuja.
    - yli 400 tkm ajetun Tipon ja Tempran.
    - yli 500 tkm ajetun Lancia Thema i.e Turbon (Croman sisarmalli).
    - lähes 700 tkm ajetun vanhan Croma 2.5 turbodieselin (dieseleitä ei tuotu uutena koskaan Suomeen, ko. yksilö oli ilmeisesti tuotu maahan käytettynä.
    - Saksassa yli 500 tkm ajetun Croman.

    - Lisäksi tässä vuoden sisällä jossain lehdessä oli juttua 1920-luvun Fiatista jolla oli ajettu jo yli 500 tkm.
    - Olen kuullut myös lähes 400 tkm ajetusta Stilo JTD:stä.

    Äänestä

  • Kylläpäs näkyy kirjoitti:

    Olen nähnyt joskus myynnissä ainakin:
    - yli 300 tkm ajettuja Puntoja (useita).
    - samoin vanhempaa Cromaa, useita yli 300 tkm ajettuja.
    - yli 400 tkm ajetun Tipon ja Tempran.
    - yli 500 tkm ajetun Lancia Thema i.e Turbon (Croman sisarmalli).
    - lähes 700 tkm ajetun vanhan Croma 2.5 turbodieselin (dieseleitä ei tuotu uutena koskaan Suomeen, ko. yksilö oli ilmeisesti tuotu maahan käytettynä.
    - Saksassa yli 500 tkm ajetun Croman.

    - Lisäksi tässä vuoden sisällä jossain lehdessä oli juttua 1920-luvun Fiatista jolla oli ajettu jo yli 500 tkm.
    - Olen kuullut myös lähes 400 tkm ajetusta Stilo JTD:stä.

    Näkyyhän noita varmasti aika paljon ja näkyihän Ladojakin runsaasti todellakin paljon ajettuina aikoinaan. Eikös sekin ollu jonkun fiiun kopio?

    Äänestä

mitä osiin tulee...olen muutama vuosi sitten ostanut suoraan varaosaliikkeen hyllyltä 127:n etulyhdyt,ja Motonetista löytyi takalamput,iskarit,jarrulevyt...jne.
Mutta onhan se selvää että harvemmin tarvittavat osat loppuu aikanaan.

Fiatti on ihan auto missä muutkin, mutta täällä pikkufiiatteja verrataan pokkan aikanaan puolet kallimpiin autoihin ja ihmetellään kun ei noita vanhoja Unskeja enään olepilvin pimein. Milloinka olette nähneet viimeksi 80-lukulaista Nissan Cherryä..tai Micra...tai Bluebirdiä? tai vaikka Corollaa ?? Ja onhan se niin että nuo Ritmot,Regatat ja Unotoli kovia ruostumaan,aivan kuten esim.Mitsubishin 80-luvunmallit.
Ainakin täällä lännessä 90-luvun Brava/Bravo/ Marea ja Tempra/Tipo-malleja pyörii siinä missä muutkin,Puntoista puhumattakaan.

Äänestä
  • Tänään näin Unon liikenteessä. Oli kylläkin sitä uudempaa mallia eli v.1990 uudistunutta.

    Äänestä

Punto on paras. Siis oikein semmoinen karvalakkimalli ilman ohjaustehostinta, sun muuta. Ei mitään vikoja. No vähän kytkimessä, mutta siinä ei ole mitään, mihin voisi tulla vikoja.

Äänestä

Vanhemmillani on ollut 3 Fiatia. Eka oli uutena ostettu -94 Tempra. Ei siinä mitään ihmeempää ollut. Pakoputkisto siihen muistaakseni piti laittaa uusiksi, mutta siinäpä ne.

Sitten tuli uutena ostettu Fiat Brava 1.4 12v vm 1997. Sillä rullattiin 30 000 km vuoteen ja myyntihetkellä oli mittarissa 220 000 km. Etujarrulevyt ja palat uusittiin kerran sekä takapönttö kahdesti. Ei muuta normaalien huoltojen lisäksi.

Bravan jälkeen tuli Punto, joka ehti olla 2 vuotta, kunnes nokkakolarin seurauksena meni lunastukseen. Punton mennessä lunastukseen Fiatilla ei ollut sillä hetkellä mielenkiintoista vaihtoehtoa tarjolla , joten siinä vaiheessa vaihtui merkkikin.

Hyvät muistot jäi kuitenkin Fiateista, ehkä joskus palaavat merkin pariin?

Äänestä

jos kunnon Fiatista puhutaan niin hommatkaa ihmiset Marea. nimim. 50,000 km, vikoja 0, 200,000 mittarilukema...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

--------fiat----- kirjoitti:

Taitaa fiat olla mainettaan parempi auto. Hinta laatu aika hyvin kohdallaan.Nyt jonkia aikaa fiiulla ajellut ja hyvältä vaikuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu