Vaimoni yritti kolmen lapsemme kanssa päästä 10.8. katsomaan Ryhmätatterin Ronja Ryövärinrytär-esitystä Suomenlinnaan. Liput oli tilattu ja maksettu jo toukokuussa. Kun sitten tuli sisään astumisen aika, vaimoni sisäänpääsy evättiin, koska mukana oli perheemme nuorin, kuusikuukautinen vauva. Syy: Vauvan mahdollinen itku voisi pilata 500 katsojan teatterielämyksen. Vauva on elänyt koko pienen elämänsä suuressa, seitsenhenkisessä muusikkoperheessä, eikä edes herää kovaääniseen lauluun ja soittoon päiväuniltaan, joten tuskin mitään itkua olisi näytöksen aikan syntynyt, Siltä varalta, että näin olis kuitenkin käynyt, kysyi vaimoni mahdollisuutta poistua kesken näytöksen. Tämä ei käynyt päinsä, koska suuret Ryhmäteatterin näyttelijät olisivat häiriintyneet ja menettäneet valtaisan latauksensa ja näin ollen koko esitys olisi mennyt piloille. Onneksi vaimoni mukana olleet ystävät saivat viedä vanhemmat lapset katsomaan esitystä, muuten olisi esitys jäänyt myös heiltä näkemättä. Niinpä vaimo käveli lähes kolme tuntia Suomenlinnassa vauvan kanssa ja odotteli esityksen päättymistä.
Vaimoni maksamaa lippua ei tietenkään lunastettu takaisin, vaan se piti myydä portilla viime tipppaan tulleelle asiakkaalle. Muuten olisi lippu pettymyksen lisäksi jäänyt tappioksi.
Ihmetyttää suuresti, miten Ryhmäteatteri voi toimia näin törkeällä tavalla. Tai voi tietysti, sillä teatterin toimintaa tuetaan verovaroin, ja silloin ei tarvitse huolehtia maksavista asiakkaista.
Eipä ihme, ettei suomalaisia kiinnosta korkeakulttuuri. Törkeän kalliit liputkaan eivät takaa sisäänpääsyä näytökseen ja asiakkaita kohdellaan kuin maalaismoukkia, jotka eivät ymmärrä suurten taiteilijoiden luomisen tuskaa ja ilmaisun suuruutta, oli sitten kyseessä mikä tahansa performanssi.
No. eipä tarvitse enää käyttää Ryhmäteatterin palveluita. Maksellaan vaan veroja, niin kyllä teatteri pyörii ja rahat kilahtavat kassaan.
Vauvan kanssa Ryhmäteatterin kesäteatteriin
af125
0
212
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 64811
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21716Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha515711Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551