Aamulla herään väsyneenä
tärisen, on niin kylmä
istun ja levähdän pöydän ääressä
aika kuluu
en haluaisi mennä
minä pelkään vieläkin
ja ulkona on kylmä ja niin harmaata
lähden kulkemaan
halki asfalttiteiden
koivut ovat taas pudottaneet lehtiään
vaikka ne äsken vielä olivat niin vihreitä
eikä ollut näin kylmä
maisemat kiitävät ohitseni taas
minä pelkään jättää ne taakseni
myös tänä aamuna
taivas on niin harmaa
tänäkin aamuna, kun olen nyt hengästynyt
jossain tuolla ovat rauniot
joissa joskus kuljin
nyt siellä ei ole mitään
ja kaikki tuntuu niin katoavaiselta
kylmä tuuli puhaltaa
tunnen kylmyyden kaikkialla
ihmisten katseissa on vain harmaan pohjaton syvyys
pelkään sen saman olevan myös omissa silmissäni
katson maailmaa ahdistuneena
näiden hetkien kurjuus on niin kurjaa
ja mieleeni muistuu talvi-ilta, lumiset pellot ja lehdettömät koivut
ja valot kaukaisuudessa
ne rumat valot
pysähdyn miettimään pelkoani
mutten jaksa keskittyä
en näe lempeitä katseita
tuntevatko he sen raskauden
eivät he tunne
he ajalehtivat kuten minäkin
minä vain olen jäisessä virrassa ja uppoan pimeyteen
en saa henkeä
tärisen, on niin kylmä
istun ja levähdän pöydän ääressä
aika kuluu
en haluaisi mennä
minä pelkään vieläkin
ja ulkona on kylmä ja niin harmaata
lähden kulkemaan
halki asfalttiteiden
koivut ovat taas pudottaneet lehtiään
vaikka ne äsken vielä olivat niin vihreitä
eikä ollut näin kylmä
maisemat kiitävät ohitseni taas
minä pelkään jättää ne taakseni
myös tänä aamuna
taivas on niin harmaa
tänäkin aamuna, kun olen nyt hengästynyt
jossain tuolla ovat rauniot
joissa joskus kuljin
nyt siellä ei ole mitään
ja kaikki tuntuu niin katoavaiselta
kylmä tuuli puhaltaa
tunnen kylmyyden kaikkialla
ihmisten katseissa on vain harmaan pohjaton syvyys
pelkään sen saman olevan myös omissa silmissäni
katson maailmaa ahdistuneena
näiden hetkien kurjuus on niin kurjaa
ja mieleeni muistuu talvi-ilta, lumiset pellot ja lehdettömät koivut
ja valot kaukaisuudessa
ne rumat valot
pysähdyn miettimään pelkoani
mutten jaksa keskittyä
en näe lempeitä katseita
tuntevatko he sen raskauden
eivät he tunne
he ajalehtivat kuten minäkin
minä vain olen jäisessä virrassa ja uppoan pimeyteen
en saa henkeä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Syvät vedet; en tiedä, odotatko kommenttia kirjalliselta kannalta tästä varsin henkilökohtaisesta runosta - mutta koska täällä niitä annetaan:
Runosi tuntuu aidolta ja koetulta, eletyltä, siinä on tuoreutta ja voimaa.
Mutta heti perään sanon, että karsinta ja kahteen kertaan ajattelu on aina paikallaan. Yhteen runoon ei pidä ahtaa kaikkia mieleen tulleita ajatuksia ja havaintoja. Maailmassa riittää tilaa ja aikaa uusille runoille.
Eli, jos runossasi on kovin paljon tavaraa ja tilkettä, säästä se tulevaisuuteen, voit tarvita sitä uusissa runoissasi.
Hei Sinulle!
On hyvä, että kirjoitit ja purit sisintäsi. Kunpa meillä ihmisillä olisi nykypäivänä
aikaa ja halua pysähtyä..purkaa sisimpäämme. Eritellä tunteitamme..Värein..runoin ..päiväkirjaan..Ehkä nykymaailma sekoittaa runsaudellaan..kaikkea ..vaihtoehtoja on vähän liikaakin. Yksinäisiä on.. tuntuu joskus enemmän ja enemmän..Monelle tuo yltäkylläisyys..täydellisyyden tavoittelukin luo kuitenkin lähes turvattomuutta.
Sinäkin olet tunteva ihminen, ja kaipaat hyväksyntää kuten me muutkin.
Kaikki se on hyväksyttävää.
Ilmassa on lähestyvän syksyn koleutta. Viimeiset marjat ehdin pensaista napata ennen sateita :) mutta värit luonnossa ovat syksylläkin upeita! Usko pois :)
laudi