Olemme hankkimassa koiraa perheeseemme. Eräällä kasvattajalla on pieni pentu, joka oli syntyessään liki puolet pienempi kuin sisaruksensa. Pohdimme, voiko tämä pentu olla jollakin tavalla sairas, mikä selittäisi sen pienen koon vai johtuuko se muusta syystä. Onko kokemuksia pienen pienestä pennusta, joka on kehittynyt hyväkokoiseksi ja terveeksi koiraksi? Vai onkohan odotettavissa vaikeuksia tai sairauksia koiran myöhemmällä iällä?
Pienikokoinen koiranpentu - kyse sairaudesta?
Kristina-71
3116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et kerro onko koira minkä rotuinen? Sekarotuiset pennuthan voivat olla hyvinkin erinäköisiä ja kokoisia toisiinsa nähden. Itsellä ei kokemusta vastaavasta tilanteesta, mutta jos kyseessä on kunnon kasvattaja hoitaa hän eläinlääkäritarkastukset yms ennen luovutusta taatakseen että pentu on perusterve. Jos kyseessä on rotukoira joka aiotaan pistää rekisteriin tarkistetaan sen terveys vielä perusteellisemmin. Pieni koko ei välttämättä ole enne sairaudesta. Pennulla ei ehkä ole ollut kohdussa tarpeeksi tilaa kehittyä sisarustensa kokoiseksi tai se ei ole ensimmäisinä kuukausinaan saanut tarpeeksi ravintoa (jos kyseessä on iso pentue tai pentu on jo valmiiksi muita heiveröisempi eikä ole pärjännyt sisaruksillee taistossa ruokakupilla tai tissillä) ja on siksi jäänyt sisaruksiaan pienemmäksi. Syitä voi olla monia ja ikinä ei voi varmaksi tietää.
Pienet pennut, jotka kuitenkin selviävät hengissä ja kehittyvät huolimatta siitä, että pentuesisarukset ovat isompia, ovat kaikkea muuta kuin sairaita. Jos fyysisestikin heikommat (=pienemmät) olisivat vielä sairaitakin, ne menehtyisivät.
Saman pentueen sisällä on monasti kokoeroja. Näin vain on. Kehityshäiriöt ja sairaudet ovat ihan oma lukunsa, mutta niissä tapauksissa pennun elämä yleensä loppuu jo paljon ennen luovutusikää.
Kääpiöroduissa on alkanut ilmestymään nk. "kääpiökasvua". Se näyttää hyvin erilaiselta rodusta riippuen mutta hyvin epänormaalin pieni koko pentuna voi viitata tähän. Aikuisella koiralla hyvin ruipelo olemus ja pieni koko sekä erityinen herkkyys ovat tavallisia. Näillä koirilla tulee usein aikuisiässä muita terveydellisiä vaivoja joten en kyllä suosittele riskin ottamista...