Saako tästä selvää. (pieni osa tulevaa kirjaani)
Viikon viimeisenä päivänä, kun koulu loppui, päätin mennä metsän kautta kotiin. Ehkä löytäisin sieltä paikan missä lueskella rauhassa hetki. Koulun porteilta lähti heti polku vasemmalle suoraan metsään, jonne kukaan ei mennyt ja astelin polkua pitkin metsään.
Metsässä oli juuri sellaista kuin toivoinkin. Missään ei kuulunut ihmisten pölinää, vain linnut lauloivat. Tuuli heilutti hiuksiani ja puut soittivat tuulten laulua heiluttamalla tuulen mukana vihreitä lehtiään. Metsässä oli myös aivan ihana pihkan ja lehtien tuoksu, joka puhdisti keuhkoni. Istuin ison puun juureen ja otin laukustani mummin antaman kirjan. Olin jo lukenut sen kirjan lukemattomia kertoja, mutta joka ikinen kerta kun luen sen löydän jotain uutta. Rakastan tuota kirjaa yli muiden kirjojen tällä hetkellä. Jatkoin lukemista siitä mihin olin viimeksi jäänyt ja luinkin kirjan loppuun saakka. Päätin vielä ennen lähtöä levähtää hetken.
Yhtäkkiä maisema näytti muuttuvan, vaikka istuin edelleen samassa paikassa. Kaikki näytti maagisemmalta. Lehdet näyttivät olevan täynnä pienen pieniä vaaleanpunaisia timatteja, ja kun valo osui niihin ne kimaltelivat kauniisti. Sitten näin hänet, puun takaa tuli se samainen poika, joka oli tyttölauman keskellä. Se kaikista komein ja pisin. Hän tuli lähemmäs ja minä yhtäkkiä en pystynyt liikkumaan ollenkaan. Hän otti kirjan käsistäni ja laski sen maahan kyljelleen. Sitten hän tuli lähemmäs ja lähemmäs, ja vielä lähemmäs kunnes tunsin hänen hengityksensä kasvoillani. Hän siveli hiuksiani ja sitten se tapahtui, hän suuteli minua. Tunsin kuinka perhoset alkoivat lentelemään mahassa ja tunsin voivani lentää.
Viikon viimeisenä päivänä, kun koulu loppui, päätin mennä metsän kautta kotiin. Ehkä löytäisin sieltä paikan missä lueskella rauhassa hetki. Koulun porteilta lähti heti polku vasemmalle suoraan metsään, jonne kukaan ei mennyt ja astelin polkua pitkin metsään.
Metsässä oli juuri sellaista kuin toivoinkin. Missään ei kuulunut ihmisten pölinää, vain linnut lauloivat. Tuuli heilutti hiuksiani ja puut soittivat tuulten laulua heiluttamalla tuulen mukana vihreitä lehtiään. Metsässä oli myös aivan ihana pihkan ja lehtien tuoksu, joka puhdisti keuhkoni. Istuin ison puun juureen ja otin laukustani mummin antaman kirjan. Olin jo lukenut sen kirjan lukemattomia kertoja, mutta joka ikinen kerta kun luen sen löydän jotain uutta. Rakastan tuota kirjaa yli muiden kirjojen tällä hetkellä. Jatkoin lukemista siitä mihin olin viimeksi jäänyt ja luinkin kirjan loppuun saakka. Päätin vielä ennen lähtöä levähtää hetken.
Yhtäkkiä maisema näytti muuttuvan, vaikka istuin edelleen samassa paikassa. Kaikki näytti maagisemmalta. Lehdet näyttivät olevan täynnä pienen pieniä vaaleanpunaisia timatteja, ja kun valo osui niihin ne kimaltelivat kauniisti. Sitten näin hänet, puun takaa tuli se samainen poika, joka oli tyttölauman keskellä. Se kaikista komein ja pisin. Hän tuli lähemmäs ja minä yhtäkkiä en pystynyt liikkumaan ollenkaan. Hän otti kirjan käsistäni ja laski sen maahan kyljelleen. Sitten hän tuli lähemmäs ja lähemmäs, ja vielä lähemmäs kunnes tunsin hänen hengityksensä kasvoillani. Hän siveli hiuksiani ja sitten se tapahtui, hän suuteli minua. Tunsin kuinka perhoset alkoivat lentelemään mahassa ja tunsin voivani lentää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aluksi tiivistäisin tekstiä ja poistaisin kaiken ylimääräisen. Ylimääräisellä tarkoitan täytesanoja, joiden poistaminen ei muuta sanomaa. Kokeile poistaa seuraavat sanat (lueteltu esiintymisjärjestyksessä):
"päivänä,"-->"päivänä" hetki, heti, vasemmalle, "ja astelin polkua pitkin metsään"
"heiluttamalla tuulen mukana vihreitä lehtiään", myös, ison, jo, sen, ikinen, "kun luen sen löydän"-->"löydän (siitä)", "kirjojen tällä hetkellä", "ja luinkin kirjan"-->", ja luin sen"
"pienen pieniä, "niihin ne"-->"niihin, ne", "näin hänet, puun"-->"näin hänet. Puun", "se samainen", yhtäkkiä, kyljelleen, vielä, "se tapahtui,"-->"se tapahtui –", "alkoivat lentelemään"-->"alkoivat lennellä"
Tarkastele karsittua tekstiä. Kärsikö ymmärrettävyys? Paraniko luettavuus?
Kerrontasi on alkupuolella sujuvaa, yksinkertaista ja leppoisaa. "puut soittivat tuulten laulua" on kaunis kielikuva jos sitä ei selitä auki. Pihkan ja lehtien tuoksu luo onnistunutta tunnelmaa. Kirjan olisi kuitenkin voinut nimetä, ja lukemiseen uppoutumista olisi voinut painottaa. Muuten hyviä kappaleita nämä kaksi ensimmäistä; tällaista tarinaa olisi mukava lukea eteenpäin!
Sitten "maiseman muuttuessa" tunnelma lässähtää toiveuneiluksi. Alat kirjoittaa omista haaveistasi ja jätät lukijan ulkopuoliseksi. Etenkin minähenkilön ja pojan kohtaaminen on suoranaista haaveilua. Kuinka kohtauksen saisi kerrottua lukijalle eikä itselle? Helposti. Ensinnäkin sinun täytyy ymmärtää, että kerrot tarinaa kuvitteellisista henkilöistä. Minähenkilö ei ole sinä vaan hän on kertoja, jota lukija voi pitää itsenä. Poika on vain rakennelma, juonenkuljetin, keino kertoa tarinaa eteenpäin, ei sen enempää. Henkilöihin on tietysti tarkoitus pystyä samaistumaan, mutta et saavuta sitä kertomalla omista haaveistasi vaan minäkertojan haaveista. Siinä on suuri ero. Jos kirjoitat tarinaa lukijalle, tunnesidos ei ole sinua varten vaan lukijaa varten. Päiväkirja on asia erikseen. Siksi sinun täytyy särkeä haavekuvasi sinusta ja tuosta pojasta kohtamassa metsässä. Sinä et kohtaa poikaa vaan lukija kohtaa. Haavekuvan rikkominen onnistuu seuraavalla ajatusleikillä:
Kuvittele kuinka tapat kylmäverisesti tuon pojan, sillä vihaat häntä yli kaiken. Hän on tehnyt sinulle vääryyttä ja hän on iljettävän paha. Tapat hänet uudestaan ja uudestaan. Kuvittele pojalle vajaavaisuuksia, sillä kukaan ei ole täydellinen. Anna hänelle sekä henkisiä että fyysisiä huonoja puolia, sellaisia, jotka ällöttävät sinua. Poika on myös vihaamasi ihmisen poikaystävä eikä hän ole edes hääppöisen näköinen. Hänellä on katkennut käsi, kumara selkä, arpinen naama ja ärsyttävä nauru. Kuvittele tuo äskeinen. Kuvittele. Kuvittele vielä kerran.
Onnistut ajatusleikissä kun haaveesi poikaa kohtaan rikkoutuvat. Onnistuiko? No niin, hienoa! Seuraavaksi samaistu poikaan uudestaan, tällä kertaa hieman ulkopuolisena, aivan kuin seisoisit tuolla metsän siimeksessä. Vilkuilet salaa puun takaa kuinka minähenkilö (paras ystäväsi) ja tuo melko hyvännäköinen poika suutelevat. Tilanne on hyvin romanttinen, latautunut ja kaunis. Onhan minähenkilö paras ystäväsi. Kerro tämä tapahtuma paperille kuin olisit ystäväsi. Tällä tavalla kirjoitat lukijalle etkä itsellesi. Odotan innolla mitä saat aikaan.
Onnea kirjoittamiseen!
nämä "kirjallisuushenkilöt" saivartelevat elääkseen. tai kuollakseen.
jatka vain - taiteessa ei ole sääntöjä.
Olet ilmeisesti sama henkilö, joka kommentoi jokaisen kirjoittamani viestin alle: "Saivartelua, mielipiteitä. Taide on taidetta, siinä ei ole sääntöjä."
Et auta kommenteillasi ketään. On sinun näkemyksesi ettei taiteessa ole sääntöjä. En myös ole kuullut ainoatakaan perustelua tuolle väitteellesi. Taide ei ole satunnaista arpapeliä. Minua et miellytä taiteella, jolla ei ole muuta sisältöä kuin satunnallisuus. Etkä miellytä montaa muutakaan. Satunnaisuus saattaa sylkäistä mestariteoksen, voit voittaa Lotossa jättipotin, mutta todennäköisesti satunnaisuus tuottaa satunnaisuutta, joka ei viestitä kokijalle mitään.
Kirjallisuus on pelkkiä mielipidekysymyksiä. Heti kun kirjoitat yhdenkin sanan, olkoon vaikka "puu", on lukijalla siitä mielipide: "Miksi puu? Miksei mänty? Miksei iso puu? Mihin puu-sanaa edes tarvitaan?" Lapsikin tietää, että jokaisella on omat mieltymyksensä. On siis turhaa edes mainita, että ihmisillä on eri mieltymykset. Niin, ihmisillä on, entä sitten? Kirjoittaja kirjoittaa joka tapauksessa tietylle ryhmälle kun hän valitsee sanansa ja tarinansa. Hän tekee tiedostetun tai tiedostamattoman valinnan kenelle yrittää viestiä, ja kirjoittaa valinnan mukaisesti.
Tämän kirjailijanalut palstan keskeisenä teemana on keskustella kaunokirjallisen käsikirjoituksen saattamisesta romaaniksi. Täällä ihmiset hakevat neuvoja ja opastusta. Väität että taiteessa, johon kirjallisuus kuuluu, ei ole sääntöjä, mutta kirjallisuudessa on. Lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen. Noin, siinä sinulle ensimmäinen sääntö. Tarinankerronnassa on myös sääntönsä: juoneton tarina ei ole tarina ollenkaan. Tarinassa on alku, keskivaihe ja loppu. Tarina kuvailee tiettyjä tapahtumia tiettyjen henkilöiden näkökulmasta, taas yksi sääntö.
Taide ei ole määrittelemätön sana, joka taipuu kaikkeen. Tukeudun Leo Tolstoin määritelmään taiteesta: "Mikä hyvänsä taideteos saa aikaan sen että vastaanottaja joutuu määrätyllä tavalla tekemisiin taiteen tuottajan tai taidetta tuottaneen kanssa, ja kaikkien niiden kanssa jotka samaan aikaan tai ennen häntä tai hänen jälkeensä ovat ottaneet vastaan tai ottavat vastaan saman taiteellisen vaikutelman.
"Sana välittää ihmisen ajatuksia ja kokemuksia, toimii ihmisiä yhdistävänä välineenä, juuri niin vaikuttaa myös taide. Tämän kanssa käymisen erikoislaatu, joka erottaa sen sanan avulla tapahtuvasta kanssakäymisestä, piilee siinä että sanalla ihminen välittää toiselle ajatuksia, taiteella ihmiset sitä vastoin välittävät toisille tunteitaan.
"Taiteen toimi perustuu siihen että kuulo- tai näköaisteillaan toisen ihmisen tunteenilmauksia vastaanottava ihminen kykenee kokemaan saman tunteen jonka on kokenut ihminen joka tunnettaan ilmaisee."
Taide, tässä yhteydessä siis kirjallisuus, on tunnetilojen ilmaisua. Jos sanat eivät välitä sitä tunnetilaa, jonka kirjoittaja on mielessään kokenut, kirjoittaja ei ole onnistunut välittämään sanoilla sitä viestiä tai tunnetilaa mitä on tarkoittanut. Kirjoittaja voi parannella tekstiä, ja tekstin paranteluun on olemassa sääntöjä.
Haluaisin kuulla perustelusi siitä miksi kirjallisuudessa, joka on osaltaan taidetta, ei ole sääntöjä. Jätä nenäkkyys seuraavalla pois; et saavuta sillä mitään.
kiitos kun olet jaksanut kirjoittaa noin hyvän palautteen. Iso kiitos ja halaus!
eksyksissa;
Alussa toistat sanaa "metsä" aiiivan liian monta kertaa, ja munsta se tökkii.
"Se poika" (kuka? mikä poika?) "Tyttölauma" (missä?) -> Alkuun olisit voinut tunkee jonkun lauseen, esim: "Kellot pirahtivat soimaan ja juoksin suuren tyttölauman ohi naulakoille. Puin ulkovaatteet ylleni ja loin viimeisen vilkaisun Poikaan muiden tyttöjen keskellä."
Ja miltä Poika (Poika isolla, koska häntä voisi kutsua nimeltäkin, whatever) tuntui? Millainen hän oli? Ja miten hän oli löytänyt tämän Tytön? Koska jos Poika olisi seurannut tätä Tyttöä, miksi hän olisi odottanut niin kauan, että Tyttö olisi saanut kirjan luettua?
- Sekava kommentti, ja vaikka näistä romanttisista nuorten(?)jutuista en tykkääkään ((luen vaan rikos-, -kauhu- ja "aikuisten"-- (