Hei kertokaas millainen paikka Vaasa on opiskelukaupunkina? Itsekin aloittelen syksyllä siellä mutta olisi kiva kuulla jotain muuta kuin negatiivista mielipidettä Vaasasta...? Kaikkea saa kertoa opiskelusta, asumisesta, ihmisistä jne. :)))
tybsy :>
tybsy :>
Vastaukset 2
Vanhimmat
Laitoit näköjään kysymyksesi pariin paikkaan, joten vastaanpa tännekin.
------
Itse kyllä tykkäsin Vaasasta. Opiskelukuviot on hoidettu kaikin puolin hyvin, ja sillä saralla kaikki toimii. Kaupunki on tietysti pienehkö, joskin suomalaisten kaupunkien mittapuulla kai keskisuuri tai jopa suuri kaupunki. Ihan nätti kaupunki se kyllä on.
Ruotsia olisi tietysti hyvä osata ainakin vähän, jos mielii Vaasasta kesätöitä saada. Minusta on kuitenkin ihan hyvä, että kieli ainakin vähän siellä tarttuu - jos siis on muuttanut Vaasaan joltain ei-ruotsinkieliseltä alueelta. Että ruotsia siellä voi oppia, ja minusta kannattaa myös oppia ja ottaa se hyöty irti, jos kerran useamman vuoden kaksikielisellä seudulla viettää. Tosin, aika tavalla omissa porukoissaanhan siellä suomenkieliset ja ruotsinkieliset pyörivät. Tämän huomaa todella hyvin (ja vähän kärjistetysti) esim. vappuna: ruotsinkieliset ovat kaupungintalon edustalla puistossa, suomenkieliset (duunarit) taas torilla.
Ihmisistä. Yliopistolla väkeä on kaikkialta Suomesta. Karkeasti se menee kai niin, että kauppatieteisiin tullaan laajasti kaikkialta Suomesta, muihin tiedekuntiin sitten astetta enemmän Pohjanmaan alueelta mutta myös muualta.
Niin ja Vaasassa on hyvin kansainvälinen fiilis, mistä ainakin itse tykkään kovasti. Osittain se johtunee tuosta ruotsinkielestä, osittain siitä että vaihto-opiskelijoita ja muutenkin ulkomaalaistaustaisia on väkilukuun nähden paljon.
Itseltäni kyllä kesti noin kolme vuotta ikään kuin asettua Vaasaan. Tämä ei tosin ole Vaasan syytä millään tavalla, vaan johtui ihan siitä, että tuttavat ja sukulaiset jäivät etelämmäksi. Muutin aikanaan Vaasasta sitten Joensuuhun. Siellä sitten varsinkin huomasi, että kyllä Vaasa oli ihan hyvä paikka asustaa ja itse asiassa osittain juuri kaksikielisyyden tuoman kv. fiiliksen takia. (Joskaan ei Joensuukaan mikään kamala paikka minusta ole - enemmän kuitenkin Vaasasta tykkään). Nykyisin asun Etelä-Suomessa, ja välillä tulee mieleen, että ihan hyvin voisin Vaasan joskus palata. Siis Vaasasta jäi hyvä fiilis. Ongelmana vain on se, että Vaasa on hieman sivussa minun nykynäkökulmastani.
-------
Lisäys. Ilmeisesti humanistiseen (tai nykyisin filosofinen tiedekunta) olet menossa. Lisään siksi sen verran edelliseen kirjoitukseeni, että itse opiskelen Vaasassa pääaineena englantia ja olen erittäin tyytyväinen opintoihin.
Täällä on mahtavii opiskelijabileit :D:D hehee