haluan tehdä sen itse..
kaikki lähimmäiseni ja tuttavani jotka ovat tai ovat olleet masentuneita ovat tukeutuneet uskontoon ja uskovat parantuneen/parantuvan masennuksestaa tämän avulla.
Minä olen ateisti. En tuomitse ihmisiä jotka uskovat. Mutta minä en halua liittyä kirkkoon tai olla liittymättä ja uskoa parantuvani uskonnon avulla masennuksestani jota olen sairastanut jo lähemmäs kymmenen vuotta. Lähimmäiseni tyrkyttävät minulle uskontoa parannus keinoksi, koska lääkkeet ja terapia ym. keinot eivät ole auttaneet. minä en usko että uskoon tuleminen voi pelastaa minut masennukseltani, mitä miltä muu mailma on? Mitä mieltä te olette?
kaikki lähimmäiseni ja tuttavani jotka ovat tai ovat olleet masentuneita ovat tukeutuneet uskontoon ja uskovat parantuneen/parantuvan masennuksestaa tämän avulla.
Minä olen ateisti. En tuomitse ihmisiä jotka uskovat. Mutta minä en halua liittyä kirkkoon tai olla liittymättä ja uskoa parantuvani uskonnon avulla masennuksestani jota olen sairastanut jo lähemmäs kymmenen vuotta. Lähimmäiseni tyrkyttävät minulle uskontoa parannus keinoksi, koska lääkkeet ja terapia ym. keinot eivät ole auttaneet. minä en usko että uskoon tuleminen voi pelastaa minut masennukseltani, mitä miltä muu mailma on? Mitä mieltä te olette?
Vastaukset 55
Vanhimmat
Voi oppia itselleen armeliasta ajattelutapaa myös ilman uskontoa.
Jos uskoon tuloa tyrkytetään, se on pikemminkin jälleen yksi vaatimus lisää, mikä vain ahdistaa ja masentaa masennuspotilasta entisestään. Uskovien pitäisi pikemminkin edustaa hyväksyvää lämpöä, heijastaa Jumalan rakkautta.
Ole sitten masentunnut ja sairas. Teraåia ja lääkkeet eivät ole sinuun tepsineet. Mitä tuohon muuta sanoa kuin että itsekukin sitten valitkoon. Ei Jumalakaan ketään väkisin paranna.
Eivät kaikki uskoontultuaankaan parane, mutta Herran kanssa jasaa ja on toivoa elää sairaanakin.
Ei tuolla lailla pitäisi alkaa syyllistämään jotakuta kärsivää, joka ei halua omaksua sinun uskomisen tapaasi sinun ehdoillasi. Se on jokaisen oma ratkaisu. Ja eiköhän se Jumala tiedä ne kunkin ratkaisut ja niiden seuraukset paremmin kuin ihmiset, edes ne/me "uskovaiset". Sellainen "Jumala" joka rankaisee kapinoinnista ja epäilystä ihmisten julmilla periaatteilla on myös jotain ihan muuta kuin armon ja rakkauden Jumala.
Kauheata sanomaa! Eikä mielestäni edes kristillistä. Ihmisillä näköjään on isot vaatimukset ja odotukset jo tämänpuoleisessa. Jumalan pitäisi antaa terveyttä ja elämyksiä, tehdä vaikutus, jotta Häneen viitsisi uskoa.
Rahaahan tällaisella uskolla on helppo tehdä.
Sanoisin, että seuraa vain sitä, mihin itse tunnet aidosti haluavasi uskoa. Joskus oma vakaumus voi muuttua, tai sen luonne voi muuttua, mutta aito, hyvä ja syvä muutos on omakohtaista, ei ulkoa pakotettua.
Miksi tämäkin kommentti on saanut negatiivisen reittauksen? Johtuuko se nimimerkistäni? Ilmeisesti. Hienoa. "Avarakatseiset" uskonnottomat...
Uskonto on vain laastari ja todelliset ongelmat jää muhimaan sen alle. Uskonto ei paranna, joka niin luulee, harrastaa itsepetosta.
"Normaalissa", uskonnottomassa kuntoutumisessa ihminen käy läpi kuntoutumisen rappuset alhaalt ylös yksi kerrallaan. Uskonto/"jeesus" nostaa kuntoutujan kerralla alhaalta ylös ja kun menettää uskonnon putoaa päistikkää alas, koska alla ei ole niitä rappusia...
Jos läheiset ihmiset jatkaa painostusta, voi heille sanoa sen olevan jo HENGELLISTÄ VÄKIVALTAA. Toisen ateismiakin pitää kunnioittaa,Suomessa on uskonnon vapaus.
"Uskonto on vain laastari ja todelliset ongelmat jää muhimaan sen alle. Uskonto ei paranna, joka niin luulee, harrastaa itsepetosta."
Joka luulee ja julistaa tietävänsä tuollaiset asiat toisten puolesta, harrastaa itsepetosta - ja vähän toisienkin pettämistä siinä samalla.
"Uskonto/"jeesus" nostaa kuntoutujan kerralla alhaalta ylös ja kun menettää uskonnon putoaa päistikkää alas, koska alla ei ole niitä rappusia..."
Siinäpä taas oikein syväanalyysi uskonnollis-eksistentiaalisesta elämänmuutoksesta...
Kyllä se uskonnollisuuden edesauttama paraneminen voi yhtä hyvin olla myös vähittäistä. Ja sen antama perusta elämälle eteenpäin voi olla tukeva, tukevampi kuin mikään muu, väittäisin (toki sinä saat olla omine vakaumuksinesi mitä mieltä olet). Eikä tarvitse myöskään esittämiesi kaltaisista pelotteluista ("kun menettää uskonnon, putoaa päistikkaa alas") olla huolissaan. Toki jos uskonnollisuus on kovin pinnallista, niin se voi olla vain kuvaamasi kaltainen "laastari". Mutta toisenlaisessa tapauksessa ne uskonnollisen muutoksen "raput" kulkevat vielä "normaalia" parantumista syvemmällä, kun koko suhde elämään ja sen perustaan muuttuu. Silloin kyse on jostain ihan muusta kuin todellisuuden "peittämisestä" ja ongelmien kohtaamisessa "oikaisemisesta".
"Uskonto/"jeesus" nostaa kuntoutujan kerralla alhaalta ylös ja kun menettää uskonnon putoaa päistikkää alas, koska alla ei ole niitä rappusia..."
Siinäpä taas oikein syväanalyysi uskonnollis-eksistentiaalisesta elämänmuutoksesta...
Eikä tarvitse myöskään esittämiesi kaltaisista pelotteluista ("kun menettää uskonnon, putoaa päistikkaa alas") olla huolissaan.
Hahhah, ja sinähän et hyökkäile mitään etkä ketään vastaan...Kritisoin vain yleistämistä, ei ilmeisesti mennyt ollenkaan perille. Ei mikään ihme, kun uskonto on sellainen kirosana, mikä se monille on. Helppo kategorisoida ja esittää mitä sattuu yleistyksiä, ilman tietoa ja omaa kokemusta.
" ilman tietoa ja omaa kokemusta."
Ette vain ole liittoutunut saatanan kanssa, kun näet nettikirjoitusten perusteella mitä ihmiset ovat tai eivät ole kokeneet?
Uskonto on kirosana ihan itsensä ja sen kannattajien, uskovaisten, vuoksi.
"Ennen Jeesus ratsasti aasilla, nykyään aasit ratsastavat jeesuksella."
"Kritisoin vain yleistämistä"
Eli uskontoon liittyviä yleistyksiä eisaa tehdä, vaikka ne olisivat totta?
Meneppä jollekkin psykiatriselle osastolle visiitille ja tiedustele kuinka monen kriisiytyneessä tilassa, psykoosissa jne osuutta on uskonnolla. Mietipä tunnetko yhtäkään uskovaista psykiatria. Miksihän heitä ei ole...?
Jatketaan vaikka sen jälkeen tätä keskustelua yleistyksestä.
Monesti ne tiedot ja kokemukset, joiden pohjalta yleistämistä netin uskontokeskusteluissa harjoitetaan, näkee melko vaivattomasti ihan sisälukutaidon avulla aika vähäisiksi, yksipuolisiksi ja pinnallisiksi. Ei tämäkään tietysti kaikkiin tapauksiin päde, mutta erittäin usein näin valitettavasti on.
Vai ovat uskovat itse syypäitä leimaamiseensa - he kaikkiko? Onko muidenkin ihmisryhmien kohdalla mielestäsi samoin? Miksi?
Näissä yleistämisissä, joissa kaikki uskonnolliset ihmiset leimataan milloin milläkin leimalla, on ihan turha mistään totuudesta puhua. Ennemmin voi ihmetellä, millaiseen typeryyteen ja ajattelemattomuuteen niiden esittäjät kykenevät omine ahtaine asennoitumisineen ja toisten, itselle tuntemattomien ihmisten ja ihmisryhmien leimaamisineen.
Sairailla tavoilla toimivien uskonnollisten yhteisöjen sairastuttamia ihmisiä on tietenkin olemassa. Yleisemmin taas katsomuksen osuutta psyykkisissä sairauksissa on hankala todeta. Hyvä olisi ehkä huomata, että myös ahtaat uskonnottomat katsomukset voivat yhdistyä psyykkisiin ongelmiin.
Uskonnollisia psykiatreja on toki olemassa. Tietysti kun psykiatriaa on hallinnut pitkään psykoanalyysi, johon alunperin kuului vahvana freudilainen ateistinen ajattelu, niin se esimerkiksi on vaikuttanut siihen, että psykiatreista suurempi osa kuin muista lääkärikunnan ryhmistä on ollut ateisteja. Kuitenkaan läheskään kaikki psykoanalyytikotkaan eivät tietenkään ole ateisteja, kaikista muiden psykiatristen koulukuntien edustajista puhumattakaan.
Ehdottaisin edelleen kriittisyyden, tietojen tarkistelun ja ajattelun lisäämistä noissa yleistyksissä. Stereotypioivat eivät kovin pitkälle näissä asioissa kanna.
Typo, po. "stereotypiat eivät kovin pitkälle näissä asioissa kanna"
"Näissä yleistämisissä, joissa kaikki uskonnolliset ihmiset leimataan milloin milläkin leimalla, on ihan turha mistään totuudesta puhua."
Kommenttini koski USKONTOA yleensä, ei sanaakaan uskovaisista, ja sinä aloit syyttelemään.
Jos on mukana kannattamassa asiaa, jonka kritisointi saa aikaan noin vahvan puolustusreaktion, olisiko syytä miettiä syytä siihen? Tuskin ihminen, joka on sovussa arvojensa ja kannattamiensa aatteiden kanssa noin kimmastuu, jos niitä joku kritisoi, tai jopa mollaa...
Uskonnon/uskonnollisuuden luonteesta tehtävät yleistykset yleensä ovat uskovia ihmisiä koskevia yleistyksiä. Ja monesti nämä kaksi kulkevat käsi kädessä ja ovat myös melko vihamielisiä ja kielteisiä, kuten vaikka tässä viestiketjussa. Puhuin yleisesti tästä ilmiöstä, en vain tai lähinnä sinun kommentistasi. Enkä edes varmasti tiedä, mitkä ovat nimenomaan sinun kirjoittamiasi kommentteja, kun kirjoitat eri nimimerkeillä.
Kun uskontoa koskeva yleistäminen on yksipuolista ja yksipuolisen kielteistä, niin siihen voi olla ihan hyvä syy kommentoida jotain. Samoin kuin muitakin katsomuksia ja niiden kannattajia koskeviin vastaaviin yleistyksiin. Ja näin voi tehdä myös ihminen, joka on "sovussa arvojensa ja kannattamiensa aatteiden kanssa".
Kriittisyys uskontoon pohjaavaa, näennäistä ja todelliset ongelmat sivuuttavaa psyykkistä "paranemista" kohtaan on hyvästä. Mutta uskonnon rooli psyykkisessä toipumisessa voi olla myös toisenlainen ja positiivinen, jolloin se ei johda illuusioihin ja ongelmien sivuuttamiseen vaan voi edesauttaa niiden ratkaisemista. Joten ei pitäisi yleistää. Uskonto ei siis ole mikään pelkkä "laastari" ja hoidollinen itsepetos. Tämä oli alkuperäinen pointtini.
Ei sinua mikään uskonto tai kirkko voi pelastaa. Voit tulla terveeksi vain Jumalan armosta.
Masennus on sairaus ja siihen on haetava apua. Toisinaan on turvauduttava lääkkeisiin.
Masennus ei ole uskonnosta kiinni.
Itse oon nykysin ateisti, ei se ole uskomista, eikä uskonnonvihaa.Se vain osoittaa miten mielenkiintoinen paikka maailma on ja miten tärkeä tämä elämä ja ihmiset ovat Kannattaa lukea vaikka Dawkinsin tai Hittchensin kirjoja.
Toivon että löydät avun masennukseen ilman uskonnon pakkopaitaa. Myös pelkkä puhuminen psykologille ei riitä , jos kyse on todella masennuksesta. Toivottavasti löydät hyvän lääkärin.
Masennuksesta toipuminen ei ole vain itsestä kiinni, vaan tarvitset lääkärin apua!
Usko mihin haluat, mutta hae masennukseen asiantuntijan apua!
Aloittajahan kertoi jo saaneensa lääkkeet ja terapiat, joista ei ole ollut apua. Et tainnut lukea viestiään ihan kunnolla...
Ateismi on uskomusjärjestelmä, eli ihan täyttä uskomista. Niin kuin kaikki inhimilliset ajattelutavat ylipäätään perustuvat aina joillekin uskomuksille. Tätä on aika typerää yrittää kieltää, vaikka olisi miten ateisti.
Kaiken uskonnon leimaaminen joksikin "pakkopaidaksi" taas nyt ainakin on aika lähellä uskonnonvihaa.
Dawkinsit ja Hitchensit imho lähinnä todella pinnallisen ja epäkriittisen tiedeuskoista ateismipropagandaa. Jos ateistista ajattelua haluatte lukea, niin kokeilisitte ennemmin vaikka Sartrea tms. (Kunnon ajattelu voi tosin viedä lähelle niitä uskonnollisiakin kysymyksiä, joten jos ne pelottavat, niin ehkä ei sitten...)
Ihan sama mihin uskot, kunhan uskot että siitä on sinulle apua. Voit uskoa raamatun jumalaan, omaan Jumalaasi, tonttuihin, metsänhenkiin, enkeleihin, buddhaan... Ei siis mitään väliä. Kunhan uskot johonkin, josta sisäinen voimavarastosi voi saada lisää voimaa ja suojelua.
Jonkun tuen tarvitset, jotta löydät sisäisen voimasi. Sisäinen voimasi sinut parantaa, et "sinä itse" noilla suppeilla eväilläsi. Tai sanotaan nyt näin, että uskonnon parantamatkin ovat parantaneet itsensä itse, he ovat löytäneet siihen työkalut.
Pitkällä metsäretkellä pääset lähelle itseäsi. Vain luonto ympärillä. Siellä kannattaa kysellä sen voimansa perään, ihan hiljaa ja rauhassa.
Itsekin olen ateisti. Se ei siltikään sulje pois sitä tosiasiaa, että meissä ihmisissä on valtavat henkiset voimavarat. Hyvä ja paha ovat voimia, joita käsittelemme päivittäin. Se on oma valinta mitä elämällään tekee. Jos et halua nähdä vaivaa haluamasi eteen, et sitä todennäköisesti saa.
Ei se ihmekään, että olet masentunut, jos lähelläsi on uskovia ihmisiä. He elävät jatkuvan maagisen ajattelun vallassa, koska uskovat johonkin yliluonnolliseen, joka on todellisuudessa juurikin mielen luoma mielikuva, ajatus ja toive jumaluudesta. Defenssi siis. Ja yleensä vielä moittivat ja paheksuvat muita ihmisiä heidän ihmisyydestään.
Lääkkeet ovat toinen syy siihen, miksi et ole päässyt eroon masennuksesta. Ne blokkaavat oikeat tunteesi ja ajatuksesi, jotka tuntemalla voisit päästä eroon masennuksesta. Pitävät oireet kurissa, mutta eivät auta vaan siirtävät parantumista eteenpäin.
Lopeta lääkkeesi, jatka psykoterapiaasi, ja jos et käy kognitiivisessa, niin vaihda siihen.
Lue kirjoja niistä aiheista, jotka masentavat sinua. Tee lista asioista, jotka masentavat sinua juuri nyt, ja sitten hankin kirjastosta niistä aiheista käseitteleviä hyviä kirjoja: kirjastonhoitajalta saat apua.
Lue Eckhart Tollen "Uusi maa", Anthony de Mellon "Havahtuminen" ja Shakti Gawainin "Elä valossa". Niistä saat uutta suuntaa masentuneelle mielellesi.
Sinä et ole masentunut mielesi, vaan voit alkaa hallita omaa mieltäsi.
Uskovaisilla on myös kyky nähdä kaikki pahuus itsensä ulkopuolella, itse he ovat uskonsa avulla puhteiksi pestyjä ja viattomia ja muissa ihmisissä jyllää pahuus. Ei ihme, jos ympärillä olevat sairastuu ts oireilevat. Oikeastihan nuo oireilevat ovat terveempiä kuin ne jotka eivät näe itsessään mitään pahaa.
Kannattaa luottaa omaan tunteeseen: jos jonkun ihmisen kanssa tulee huono olo hänen näennäisestä ystävällisyydestä ja ymmärtämisestä huolimatta, ei kannata olla sellaisten ihmisten vaikutuspiirissä..
Useinhan uskiksilla on se näennäisen humaani kohtaamistapa, mutta sen idea on vain julkituoda sitä "kuinka hyviä he itse ovat", eikä kohdata muita aidosti, päämäärän on saada muutettua se toinenkin itsensä kaltaiseksi uskovaiseksi, ei hyväksyä häntä omana itsenään.
"Ei se ihmekään, että olet masentunut, jos lähelläsi on uskovia ihmisiä. He elävät jatkuvan maagisen ajattelun vallassa, koska uskovat johonkin yliluonnolliseen, joka on todellisuudessa juurikin mielen luoma mielikuva, ajatus ja toive jumaluudesta. Defenssi siis."
Kyllä on käsittämätöntä kommentointia jälleen. Laita tuohon "uskovia ihmisiä" paikalle vaikka "muslimeita", "juutalaisia" tai ihan vaan "ihmisiä" ja mieti vähän aikaa ihan huolella. Voisit sinäkin keskittyä omien defenssiesi käsittelyyn sen sijaan että ulostat ne muiden ihmisryhmien leimaamiseksi.
mitä 'jumala,uskonto, jeesus' muka edes ovat? tarkoitan kukaan ei tiedä sitä ja kaikilla on oma näkemyksensä. Raamattu kertoo vain yhden version.
Itse en näe mitään pahaa siinä että ihmmiset uskovat vahvati jumalaan ja uskoon ylipäätään.
Täytyy tunnustaa, että hieman jopa pelkään näitä "yliuskonnollisia" ihmisiä jotka kokevat tarvetta levittää sitä muille ihmisille ja arvostelevat muiden tekemiä valintoja huonoiksi, koska jumala & uskonto ovat erimieltä.
Uskonto on toisille voimaa antava taho toisille se ei merkitse mitään, mielestäni kuitenkin kukaan, uskonnollinen tai uskoton saa arvostella toisen sairautta ja siitä selviämistä/elämää ylipäätään tuomitsevalla tavalla kuten: "uskonto ei sinua pelasta" taikka ""jumalan armo"..
" yleensä vielä moittivat ja paheksuvat muita ihmisiä heidän ihmisyydestään"
tuo on mielestäni aivan totta ja se siinä väärin onkin..voimakkaasti uskovatkin voivat auttaa masentuneita, mutta ei potilasta saa syyllistää. Ei vaikka hän olisi elänyt koko elämänsä vartoin jumalan ja uskontojen "lakia"..
Mielestäni on erittäin hyvä ja tärkeää olla kriittinen uskonnollisuuden ja katsomusten suhteen ylipäätään. Monet tässä ketjussa esitetyt kritiikit uskonnollisuuden varjopuoliin liittyen ovat myös ihan perusteltuja. Mutta siinä vaiheessa, kun kritiikeistä tuleekin yleistämiseen ja leimaamiseen käytettäviä aseita, mennään metsään ja pahasti. Silloin "kritisoija" on nimenomaan itse omine katsomuksineen tuomitsemassa muita. Ja sitä tekevät ihmiset ihan katsomuksesta riippumatta, kuten tämäkin ketju mielestäni oikein havainnollisesti osoittaa.
Rauhaa.
...Ja kas, kommentiton miinusreittaus lentänyt heti siihenkin, hahhaha, on tämä mahtavaa... :-D No ei siinä mitään, tuossa joka tapauksessa lyhyesti omat ajatukseni näistä aiheista. Ehkä sen voisi lisätä, että harjoitan myös esim. oman katsomukseni ja sen yhteisöjen kohdalla jatkuvaa kritiikkiä niissä esiintyviä, omasta mielestäni epäoikeudenmukaisia ajattelu- ja toimintatapoja kohtaan. Kuten sanottu, se on tärkeää. Suosittelen samaa jokaiselle, katsomuksesta ja yhteisöstä riippumatta. Ja hedelmättömästä inttämisestä näitä aihepiirejä koskien en ole itsekään kovin kiinnostunut, joten ehkä tämä keskustelu nyt riittää. Aletaan kai muutenkin olla ulkona ketjun aloittajan esittämästä aiheesta.
Emme me ole ulkona aloittajan aiheesta: hän ei halunnut jeesustelijoiden tai muiden uskovaisten "parantavan" häntä. Tosin, eihän se ole ylipäätään mahodllistakaan, mutta aiheessa siis pysyttiin.
Tuosta aikaisemmasta kommentistani, jota joku uskovainen jo paheksui, olen edelleen samaa mieltä: kyllä uskovaisia on ihan jokaisen kulttuurin ja uskonnon alueella, muslimista kristittyyn ja hinduun. Ihan samanlainen jokaisen uskonnon luoma mielikuva on: ihminen luo omassa mielessään jumalan ja alkaa uskoa oman mielensä luomaan kuvaan.
Uskovaisten kanssa ei onnistu keskustelu, vaan siitä tulee inttämistä, siinä olet oikeassa. Rationaalinen keskustelu ei onnistu sen takia, koska uskomisessa ei ole mitään muuta rationaalista, kuin se, että se on mieltä suojaava defenssi. On niitä monia muitankin defenssejä, joten ei siinä mitään: hankaluuksia niistä silti tulee ihmiselle itselleen sekä hänen lähiympäristölleen.
Uskolla ja uskonnolla voi lyödä hyvin monella tavalla toisia ihmisiä, eli niitä, jotka eivät usko tai jotka uskovat toisin. Moralisointi, paheksunta, väheksyntä jne. ovat kaikkien uskontojen kompastuskivi. Totta kai on niitäkin uskovia, jotka osaavat olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ilman kompastuskiviä, ja pitävät oman uskontonsa omana sisäisenä asianaan. Mutta defenssihän se siltikin on.
Oletko koskaan miettinyt oman katsomuksesi ja maailmankuvasi kulttuurisia ja historiallisia juuria, sitä miten myös se koostuu ihmisen luomista mielikuvista? Jos pohtisit ja tutkisit asiaa yhtään pidemmälle, niin tajuaisit myös ehkä, että "mieli" ja ajatus "mielen rakentamista maailmoista" on itsessään kulttuurinen ja historiallinen - sekä filosofisesti ongelmallinen. On naiivia ja perusteetonta selittää kaikkea uskonnollisuutta "ihmismielen luomukseksi" muka tiedon pohjalta. Sellaista omien maailmankuviemme ja ihmismielemme ulkopuolelle asettuvaa tietoa meillä ihmisillä ei ole olemassakaan.
Ongelmasi keskustella uskonnollisten ihmisten kanssa rationaalisesti johtuu yksinomaan siitä, että omassa asenteellisuudessasi kategorioit toisten katsomukset "mieltä suojaaviksi defensseiksi" eli sairauksiksi. Tämä käy tuosta yltä oikein oivallisesti ilmi. Olet omine katsomuksinesi yksin oikeassa, tiedät "totuuden" toisten erilaisia ajattelutapoja paremmin jo lähtökohtaisesti, toistat huonosti perustellen omaa näkemystäsi ja kategorioit ja mustamaalaat uskonnollisia ihmisiä (joita et edes tunne).
Voisit miettiä myös sitä, millä tavoin omalla katsomuksellasi voit "lyödä hyvin monella tavalla toisia ihmisiä, eli niitä, jotka eivät usko [sinun tavallasi] tai jotka uskovat toisin". Ja miten "moralisointi, paheksunta, väheksyntä jne." ovat (myös) oman katsomuksesi kompastuskiviä. Viestisi yllä antaa näistä aika hyviä esimerkkejä.
Defenssien osalta kannattaisi ehkä miettiä, mikä itseäsi siinä uskonnollisuudessa niin pelottaa ja vihastuttaa, että uskonto ja uskonnolliset ihmiset on noin kategorisesti luokiteltava joksikin negatiiviseksi asiaksi, jonka olemassaoloa et voi sietää. Inhimillisiä kulttuureja tunnetaan tuhansien vuosien ajalta, ja lähinnä vain länsimainen kulttuuri on näistä parin viime vuosisadan aikana sisältänyt ei-uskonnollisia ajattelutapoja. Toisin sanoen niiden edustamat todellisuuskuvat ovat pieni kikkare ihmisen ja kulttuurien aatehistoriassa. Jos joku niiden edustaja nyt selittelee kaiken inhimillisen uskonnollisuuden olevan jotain "defenssiä", niin kyllä se ilmentää jokseenkin surkuhupaisan kehnoa ajatuksenjuoksua. No offence.
Tämä oli siis vastaus nimimerkin "ihminen loi jumalan" viestiin.
Ja lukemattomien ihmisten kokemus elämässä on se, että uskonnollinen käänne on parantanut heidät ja muuttanut heidän kriisissä olleen elämänsä täydellisesti paremmaksi. Elämä on jatkunut, ja usko on kantanut siinä perustana, halki koko tämän maallisen taipaleen ajan täällä. Tietysti hyvä, jos kaltaisesi avarakatseiset ja kantansa oh niin "rationaalisesti" perustelevat ateistit tietävät paremmin, että kyse onkin vain "defensseistä", sairaudesta tms. "Väärin parannuttu", väärin nähty, väärin eletty... Ja kukahan mahtaa olla katsomuksineen näissäkin tapauksissa se ahdasmielinen inttäjä.
Hyvä jos sentään tiedät, että kaikki uskovat eivät ole samanlaisia, eivätkä samat "kompastuskivet" koske kaikkia. Katsomuksen rajaaminen "sisäiseksi" asiaksi on kuitenkin suunnilleen yhtä mahdollista kuin se, että joku julistaa ryhtyvänsä epäpoliittiseksi tai eettisesti neutraaliksi. Ei sinunkaan katsomuksesi ole mikään sisäinen asia, vaan tuot sitä esiin hyvinkin voimakkaasti. Vaikka olisit rauhallisempikin näissä asioissa, niin et silti edes voisi pitää ajattelutapojasi vain "sisälläsi". Eivät ihmisen ajattelutavat ja arvot ole koskaan vain "sisäisiä", vaan aina kielellisiä, sosiaalisia, vuorovaikutteisia jne.
Se aloittajan aloitus koski omakohtaista kysymystä. Tämä viestinvaihto taas on ollut katsomuskeskustelua, eikä kovinkaan hyvätasoista tai syvällistä.
Ja kuka tuli ja pilasi tämän keskustelun? Kun tarkastelee viestiketjua se oli JUURI NIMIM. MASENTUNUT "USKOVA". Ennen hänen keskusteluun tulemista kommentit edes kohdistuivat aloitukseen. Kunnes MASENTUNUT "USKOVA" tuli ja siirsi keskustelun toisaalle ja ideana vain todistaa itsensä ja uskomuksensa paremmuutta.
Itsekkyys - uskovaisten perimmäinen piirre?
Vastasin kyllä myös aluksi suoraan aloitusviestiisi. Sitten "A. Teistin" uskontoa koskeviin yleistyksiin ja jonkun muun uskovien mustamaalaamisiin, minkä jälkeen minulle vastailtiin ja keskustelu/väittely sai alkunsa.
Pyrkimykseni ei ollut "todistaa itseni ja uskomusteni paremmuutta" vaan lähinnä monipuolistaa esillä olevia ajatuksia katsomusten rooleista toipumisessa - toki myös kritisoiden joitakin esitettyjä, mielestäni yksipuolisia ajatusmalleja tähän liittyen. Aiheesta sivuun keskustelu alkoi tosiaan mennä, pahoittelut vaan omasta puolestani siitä.
Ketju toivottavasti jatkuu tästä parempana ja paremmin avaustasi vastaavana. Voithan myös itse yrittää suitsia sitä, jos tuntuu etenevän harhateille. Se käy näissä aiheissa kokemuksen mukaan aika helposti, jos vain on vähänkin erilaisia näkemyksiä edustettuina.
Masentunut uskova,
sinulla taitaa olla pakottava tarve tästä asiasta keskustelemiseen, kun olet kirjoittanut kymmeniä rivejä todistusta siitä, miten minä ja muut humanistit ja ateistit olemme sekä väärässä että paheksuvia uskovia kohtaan.
Heitit aika pitkälle vietyjä väitteitä siitä, mitä tuossa yhdessä viestissäni sanoin (sehän oli tietysti oma tulkintasi minun viestistäni, et kuitenkaan tiedä minusta, kokemuksistani ja ajatuksistani mitään enempää kuin nuo muutamat rivini, ja niistäkin tietysti teet omat tulkintasi). Viestisi näyttävät minusta siltä, että olet kirjoittanut niitä jonkin pakottavan tunteen vallassa: minulle tuli sellainen vaikutelma, että olet ahdistunut ja että tämä ja/tai jokin muu asia painaa sinua.
Korjaan ihan pari kohtaa, jossa olit ymmärtänyt minut väärin. En ajattele olevani oikeassa sen enempää kuin kukaan muukaan. Minulla ei ole mitään jumalallista "totuutta" (sehän on maagista ajattelua) vaan oma totuuteni niin kuin jokaisella ihmisellä. Esitin mielipiteeni.
Mutta miten niin on muka naiivia ja perusteetonta selittää kaikkea uskonnollisuutta "ihmismielen luomukseksi" tiedon pohjalta? En ihan ymmärrä edes mitä tarkoitat tällä.
Ymmärrät varmasti kuitenkin eron tutkimustiedon ja uskomus"tiedon" välillä? Jumalien olemassaolosta (siis mistään jumalista) ei ole tietääkseni mitään todisteita, muuta kuin uskomustieto. Se on tietenkin ihan tiedossa, että uskovia ihmisiä on. Uskominen on juurikin sitä, että uskoo johonkin: oman mielen sisällä syntyy jonkinlainen mielikuva siitä, että jonkinlainen jumala on olemassa, vaikka sellaista ei esimerkiksi havainnoimalla voi nähdä. Siihen pitää vain luottaa. Uskominen on mielestäni uskomista omaan mielikuvaan. Ja joidenkin psykologien mielestä uskominen on esim. psyykettä suojaava mekanismi. (Uskovien läheisiä tämä ei tietysti suojaa, kokemukseni mukaan siitä tulee enemmänkin ongelmia.)
Ja tuosta defenssistä vielä: defenssi ei ole sairaus. Defenssi on mielen puolustusmekanismi.
Voisin kertoa vielä sanasen omasta maailmankatsomuksestani. En usko yliluonnolliseen, koska en näe siihen mitään syytä. Olen päässyt eroon psykoterapiassa myös monenlaista peloista, ahdistuksesta ja muusta, joita aikaisemmin "hoidin" monenlaisilla defensseillä kuten uskomisella johonkin, mitä ei todellisuudessa ollut olemassa.
Maailman synnystä ja kaiken olemassaolosta minulla ei ole mielipidettä: voin sanoa suoraan, että en tiedä miksi olemme täällä ja miten maailmankaikkeus ja ihminen on syntynyt. Osin tietysti luotan tieteen selityksiin.
Mutta pääasiassa HYVÄKSYN sen, etten tiedä. En myöskään selitä maailman syntyä ja olemassaoloa millään keksityillä tarinoilla ja saduilla, koska hyväksyn sen, etten tiedä. Jos minun tulisi tietää, niin kai silloin tietäisin. Mutta koska en tiedä, niin en tiedä.
En minäkään tiedä, enkä voikaan tietää. Ja hyväksyn sen myös, täysin. Mutta en silti myöskään kiellä, vaan ihmettelen, kyselen - ja ehkä uskon, ja epäilen. Tämä on myös mielestäni olennaista uskonnollisuuden (ja muunlaistenkin katsomusten) kohdalla; että ne eivät ole yleisesti todistettavissa olevaa tietoa vaan jotain muuta. Se ei silti tarkoita, että ne olisivat vain "satua", jotakin epätotta. Tarinaa ehkä ennemmin, siinä mielessä kuin "tarinoita" ovat lopulta kaikki ihmisen käsitykset elämästä ja todellisuudesta...
Eipä minulla ole erityistä tarvetta katsomusväittelyihin, pidän niitä oikeastaan rasittavina, ellei päästä asialliseen ja eri osapuolia kunnioittavaan ajatustenvaihtoon. Toki myönnän, että itse vaikutin väittelyiden alkamiseen tällä kertaa, aloin vastailla kärjekkäisiin kommentteihin kärjekkäästi. Ulosanti on varmaan joskus "epätasaista" ihan siitä syystä, että masennuspalstalla ollaan... Tuskinpa olen tälläkään kohtaa tässäkään keskustelussa silti se yksi ja ainut.
Ateisteista en halua esittää mitään kattavia, negatiivisia yleistyksiä, koska silloin toimisin vastoin parempaa tietoani ja tekisin sitä, minkä itse sanon olevan väärin. Humanisti taas olen aika pitkälle itsekin, joskaan en se ateistinen.
Kovat kommentit aiempaan viestiisi johtuivat siitä, että se sisälsi itsessään aika kovia kommentteja. Kaikki lukeminen on toki tulkintaa. Mutta on myös vähän vaikea olla tulkitsematta vaikkapa väitettä jonkun katsomuksellisen ryhmän kykenemättömyydestä yleisinhimilliseen järjenkäyttöön aika ahdasmieliseksi ja syrjiväksi. Ok, tulkitsin kyllä puheitasi myös niin, että olisit esittänyt ne ikään kuin yleisen totuuden vaatimuksin etkä vain "mielipideheittoina". En sitten itse taas ehkä näkisi näissä aiheissa niin mieltäkään käydä keskustelua, jossa heitellään vain mielipiteitä pyrkimättä perusteltuun ajatustenvaihtoon. Mutta joo, olisin toki itsekin voinut vastata tyynemmin edellä. Hyvä joka tapauksessa, että sinä vastailit melko rauhallisesti ja viisaasti nyt tuossa yllä.
Kaiken uskonnollisuuden selittäminen "vain ihmismielen luomukseksi" on ainakin tiedon ja ajattelun kannalta naiivia siksi, että uskonnollisuus ei ole vain psykologinen ilmiö, vaan myös sosiaalinen, kulttuurinen ja erityisesti perustaviin elämänarvoihin ja -asenteisiin liittyvä (katsomuksellinen) kysymys. Toisten ihmisten / yhteisöjen / kulttuurien katsomusten ja maailmankuvien selittäminen (muka) "tyhjentävästi" vain oman maailmankuvan ja -katsomuksen tai esim. yhden tieteellisen suuntauksen ja tulkintatavan käsitteistöllä on tähän nähden riittämätöntä ja epäkriittistä. Jos pyritään todella ymmärtämään omasta poikkeavaa todellisuuskäsitystä/katsomusta, niin olisi kaiketi hyvä alusta asti reflektoida myös oman katsomuksen perustoja, jolloin saavutetaan paremmin ymmärrystä siitä, miksi omasta maailmankuvasta käsin sitä vieraan kulttuurin tai katsomuksen todellisuutta ei ehkä edes voi täysin ymmärtää, tai ainakin se ymmärtäminen on hyvin ehdollista ja rajallista. Tämä on yleensä omiaan vähentämään esim. rasistista tai muuten yksisilmäistä leimaamista ja toisaalta kasvattamaan ymmärrystä sekä keskinäistä kunnioitusta. Sellaiselta pohjalta yleensä voi paremmin saada aikaan myös hyvää katsomuksellista (tai myös kulttuurista) dialogia.
"Ihmismielen" eli tajunnan kohdalla tulisi mielestäni huomata, että se on yhtä lailla kaikkien katsomusten ja todellisuuskuvien (myös nykyisen tieteellisen maailmankuvan) luoja ja synnyttäjä. Ja se ihmismieli on aina historiallinen ja kulttuurinen - tässä tapauksessa ehkä länsimainen, moderni, tieteellis-teknologinen, maallistunut, ateistinen. Tällaiset asiat ovat pohjana sille, että jonkin asian selittäminen "vain ihmismielen tuotteeksi" (vs. "ulkoisesti" todellisiksi, millä tarkoitetaan kenties länsimaisen nykyluonnontieteen materiaalista todellisuutta tms.) ylipäätään on mahdollista. Kun niiden suhteellisuus ymmärretään, ymmärretään myös itse selitysten suhteellisuus, eikä enää pidetä niitä liian kattavina ja vaihtoehdottomina totuuksina asioista.
Tutkimustiedon ja "uskomustiedon" erottelun ohella tulisi ylipäätään aina tehdä jonkinlaista erottelua myös tutkimustiedon ja sen metodologis-filosofisten perustojen ja edelleen sen tulkintaa ja soveltamista ohjaavien arvojen ja katsomuksellisten ainesten välillä.
(jatk.)
(jatk.)
"Defenssistä": tiedän kyllä suht hyvin mitä sillä psykologisessa käsitteistössä tarkoitetaan. Vaikka se ei merkitse suoranaisesti sairautta, niin jonkin katsomuksen selittäminen vain defenssiksi on lähellä katsomuksen patologisointia, mikä olisi taas aika yksisilmäistä. Erilaiset katsomukset voivat epäilemättä olla ihmisillä eri tavoin defenssien palveluksessa, mutta se ei tarkoita, että mikään katsomus sisältöineen olisi olemukseltaan pelkkä psykologinen defenssi.
Ehkä voin lopuksi "vastauksena" sinun psykoterapiasta kertomaasi mainita, että vastaavat kokemukset ovat toki itsellenikin terapian kautta tuttuja ja ymmärrän siis mistä puhut. Toisaalta minulla on kuitenkin myös kokemuksia siitä, miten uskonnollinen meditaatio tai rukous on auttanut kohtaamaan ahdistuksia, pelkoja ym. psyykkisiä ristiriitoja, käsittelemään niitä ja vapautumaan niistä. Voin kertoa, että uskonnollisuuden merkitys näissä yhteyksissä on aika kaukana siitä sisäistä todellisuutta vartioivasta defenssistä; ennemmin se on ehkä kuin virta tai tuuli, joka käy ihmisen lävitse ja vapauttaa rakastamaan itseä ja toisia... No, nämä tällaiset ovat yleensä melko omakohtaisia kokemuksia, ja jokainen tietysti sanoittaa niitä omilla tavoillaan. Mutta on se myös melko paksua, jos joku ulkopuolinen tulee ja ilmoittaa ykskantaan, että ne sinun omat syvät kokemuksesi ja tunteesi itsestäsi ja elämästä nyt ovat vain jotain harhaa, eivät todellisuutta. :-)
Ok, tuli todella pitkä stoori, mutta mikäli viitsit lukea, niin hyvä sitten. Ja kiitokset paremmille urille kääntyneestä viestinvaihdosta.
Mitä ihmeen väliä sillä on, millä tavalla masennuksestaan paranee? Jos ei halua parantua, niin oma asia. MInusta on tärkeämpää, että paranee.
Sitten parannat itsesi, ei se sen kummempaa ole. Ja nyt kun et enää ole masentunut, voidaan lopettaa tämäkin keskustelu. Vai haluatko vielä kertoa meille, miten sen teit?
"Mitä ihmeen väliä sillä on, millä tavalla masennuksestaan paranee?"
On sillä kai sen verran väliä, että jos masentaa ja "parantuu" alkamalla uskoa johonkin jumalaan, niin eihän se masennus siitä mihinkään todellisuudessa parantunut: uskominen vain tuli masennuksen tilalle uudeksi mieltä täyttäväksi asiaksi. Sinne ne kaikki masennusta aiheuttavat asiat jäivät mielen taka-alalle ja jossain vaiheessa sitten tulevat varmasti taas esille.
Psykoterapia on tiettävästi ainoa keino, jolla on todettu olevan mahdollisuus parantaa masennusta. Lääkkeet parantavat oireita, mutta eivät itse syytä. Uskonnoista ei ole tietääkseni löydetty todistetusti parannusta masennukseen.
Eli toisin sanoen, masentuneen pitää miettiä, mikä se on, mikä masentaa. Pitää käydä asiat läpi terapeutin kanssa, joka on siinä vieressä vielä auttamassa ja tukemassa. Asiat selviävät, kun ne selvittää. Tasapainoon pääsee kun opettelee tasapainoa.
Ei muuten mene noin. Jos oivallat oikeasti elämässä jotain mikä sua on kahlinnut (uskonto saattaa auttaa sinua siinä) niin tietysti se autaa! Mikään ei tule minkään tilalle täyttämään sun masennustasi. Tietysti olisi hyvä jos niin kävisi, sillä silloin olisit oppinut vahingossa jotain. Mutta se ei ole noin helppoa.
Psykologia on varmasti eri mieltä uskonnon vaikutuksesta ihmisen psyykkeeseen. Oletko lukenut rukouksen voimasta, kun rukoilun kohde tietää rukouksesta? Sehän toimii. Ihan sama mitä keinoa käyttää, hypnoosia, läsnäoloharjoituksia, yhteisön vaikutusta.. Löytyy plaseboa, kosketushoitoja, itsensä psyykkaamista.
Yksi asia on kuitenkin varma. Jollet halua parantua, et parane. Ensin täytyy löytää tahto tai edes usko siihen, että voi parantua.
Terapia on varmasti oikein hyvä keino päästä vääristä ajattelutavoistaan ja käyttäytymismalleistaan eroon. On tietysti muitakin keinoja oppia ja oivaltaa sairautensa syyt. Näitä on mm. itseopiskelu ja itsensä psyykkaaminen. Mulla tuo on toiminut parhaiten. Luin siis kymmeniä kirjoja, joista löysin pari minulle sopivaa. Ja tunnistin vikani niistä. Kävin myös terapeutilla, mutta siitä en kokenut olleen kovastikaan hyötyä. Terapeuteissa on varmasti eroja, pitäisi löytää hyvä.
Masentunut ei näe poispääsyä eikä ymmärrä että vika on omissa ajatuksissa. Miten totuus muka voisi ollakin väärin? Masennus voi uusia vaikka uskoisi jumalaan tai terapeuttiin, tai niihin kirjoihin. Mutta minä ainakin nyt tiedän, mikä helpottaa ja mistä kaikki johtuu.
Lisään vielä....
Harmittavaa, kuinka vähän masentuneet ovat ottaneet selvää sairaudestaan!
Tiedäthän, että pitkäaikainen masennus saa aikaan peruuttamattomia muutoksia aivoissasi? Siksikin on tärkeää, että masennus katkaistaan keinolla millä hyvänsä.
Masennus näkyy aivoissa, mutta se ei saa aikaan pysyviä muutoksia. Esim. psykoterapian vaikutukset korjaajana on jo todennettu.
www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/sivut.nayta?p_sivu=5863
www.jyu.fi/ytk/laitokset/psykologia/psykoterapiaklinikka/ajankohtaista/psykoterapian_tuloksellisuus_ja_aivojen_kuvantaminen.
Masennus on seurausta monesta tekijästä. Jo pelkästään biologiset tekijät on hyvin laaja-alaiset ja monikutkaiset. Useiden aivoalueiden toiminnalla, kuten ETUOTSALOHKON, AIVORUNGON JA KESKIAIVOJEN ALUEILLA SEKÄ TYVITUMAKKEILLA, on merkitystä tunne-elämän kannalta. Muunmuassa Teijamari Laasonen-Balkin on väitöskirjassaan selvittänyt aivojen välittäjäaineiden merkitystä masennuksen neurobiologiassa (Depressioon aivokuvantaminen käyttäen ksifotoniemissiotietokonetomografiaa). Tuossa tutkimuksessa tuli esiin juuri nuo tyvitumakkeiden osuus masennukseen.
Aivot on muuttuva elin, joten toivoa on!
monimutkaiset*
Vielä linkki tuohon Laasosen-Balkin tutkimukseen, jossa tosiaan seurannassa todettiin, että aivotoiminta voi korjautua -mahdollisesti jopa palautua ennalleen - masennuksesta toipuessa.
Hoidossa on tärkeää on varhainen hoidon aloitus sekä lääkehoidon ja PSYKOTERAPEUTTISEN hoidon yhdistäminen.
http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-27-0268-1/
Voisi ajatella, että siinä missä psykoterapia ja lääkehoito aktivoi aivoja ja masentunutta, uskonto passivoi. Hyvä uskovainen jättäytyy armon varaan, ottaa itsensä, elämänsä ja maailman jumalan luomuksena ja tapahtumat jumalantekoina ja -johdatuksena. Sen sijaan, että pyrkisi luomaan uusia hermoverkkoja omaksumalla aktiivisesti jotain uutta, hyväksyykin olotilansa ja jää siihen hyvään uskoonsa (että joskus jumala johdattaa parempiin aikoihin tms).
Siinä mielessä uskonto on vain laastari, jos sitäkään, se ei paranna, eikä luo uutta vaan antaa joitakin keinoja hyväksyä vallitseva tilanne. Kuinka pitkälle se kantaa?
"seurannassa todettiin, että aivotoiminta voi korjautua -mahdollisesti jopa palautua ennalleen - masennuksesta toipuessa.
Hoidossa on tärkeää on varhainen hoidon aloitus sekä lääkehoidon ja PSYKOTERAPEUTTISEN hoidon yhdistäminen."
Myönnät siis kuitenkin, että pitkäaikainen krooninen masennus muuttaa aivoja pysyvästi. Minähän kirjoitin, että on tärkeää saada masennus mahdollisimman ajoissa katkaistua. Silloin paranemisen mahdollisuus on vielä hyvä.
Lääkehoito aktivoi aivoja? Olisin aika varovainen tuossa. Lääkkeillä voidaan korjata erilaisten kemiallisten häiriöiden tilaa, mutta vaarana on että oma elimistö jättää näiden aineiden valmistuksen sen vuoksi vähemmälle myöhemmin. Lääkkeillä voidaan myös salvata tiettyjen välittäjäaineiden toimintaa, jolloin kyseessä ei ole aktivoiminen vaan passivoiminen.
Positiivinen ajattelu auttaa masennukseen ja ehkäisee masennusta. Jos uskonto antaa ihmiselle ns. sisäisen rauhan ja keinon muuttaa negatiivinen tyyli positiiviseksi, silloinhan se auttaa. Positiivisuus nimenomaan kehittää aivoja, ja saa ihmisen toimimaan normaalisti arjessa, joka taas auttaa masennuksen ehkäisemisessä.
Masentunuthan ei saa välttämättä mitään tehdyksi. Hän passivoituu ja ajatus alkaa kiertää enemmän ja enemmän negatiivisuuden ja toivottomuuden kehää, jne... Tämä vahingoittaa aivoja.
Ei sillä ole väliä, miten masennuksen saa katkaistua. Miksi ei saisi oppia hyväksymmään sitä tilannetta mikä masentaa? Jos masennut siitä että koet kaupantädin olevan sulle aina vihainen, sun kannattaa opetella ajattelemaan erilailla. Ok, sillä akalla on ehkä huono päivä, ei ole sun syysi, oikeasti se ei edes tarkoita olla ilkeä sillä se on vain sen tyyli. Kun olet oppinut ajattelemaan asiasta toisin, huomaatkin, että kun käyt juttelemaan tälle mukavalle akalle, eihän se olekaan vihainen. Sitä paitsi hyvä tarttuu, samoin kuin paha. Katkaise se paha kierre. Eli masentunut tilaa itselleen pahaa asennoitumalla ja olettamalla että kaikki menee kuitenkin huonosti. Tästä on kyse.
"Lääkehoito aktivoi aivoja? "
Kirjoitin huonosti. Ehkä oikea sanavalinta olisi jotenkin niin, että "vaikuttaa aktiivisesti aivoihin".
"Positiivinen ajattelu auttaa masennukseen ja ehkäisee masennusta."
Itse en usko tuohon. Yksinkertaistaen psykologisen paradigman masennus on seurausta frustraatiosta. Johtuipa masennus mistä tahansa, tarvitaan jokin muutos, joka korjaa tilannetta. Tyytyväinen (tai tyytyväisyyttä ihannoiva ja siihen pyrkivä sen itsensä vuoksi) ihminen ei tee muutosta, ei korjaavaa tai hyväänkään suuntaan.
Omakohtainen kokemus on ollut, että nimenomaan vihan ja surun mitätöinti tuossa positiivisen ajattelun hengessä on vaikuttanut siihen, että olen masentunut. Vasta terapiassa olen saanut luvan olla vihainen jne. Koen jopa hieman vaaralliseksi tuon puheen, jossa ihmisiä kehoitetaan positiiviseen ajatteluun tai kääntämään kaikki positiiviseksi.
Olen mieluummin optimisti, joka katsoo tilannettaan rehellisesti ja realistisesti hyväksyen niin negatiivisen kuin positiivisenkin. Jos en tunnista ja tunnusta asioita, jotka ovat huonosti, miten niitä voi koskaan korjata ja saada aikaan lisää tuota ah! niin ylistettyä positiivisuutta :)
Hieman banaali esimerkki tuosta jatkuvaan positiiviseen ajatteluun kannustamisen vaikutuksista: ihminen, joka on ulostanut housuunsa kohtaa posiitiviseen ajatteluun ja vallitsevan tilanteen hyväksyvään kannustavan kanssaihmisen, joka neuvoo kaikintavoin kuinka oppia hyväksymään, että kyllä pas-kat on housussa ja positiivisella ajattelulla sen kanssa oppii elämään.
Jonkun toisen mielestä luvassa on hieman haisevaa hommaa, jonka vuoksi joutuu hieman ponnistelemaan, mutta loppujen lopuksi saavuttaa tilan, ettei ole enää pas-kat housussa.
Tästä voidaan tietysti päätyä filosofiseen pohdiskeluun miksi ihmisen pitäisi pyrkiä pois "kakkahousuisuudesta", miksi siitä ei voisi oppia tykkäämään, miksi sen kanssa ei voisi elää jne. Luotan itse sen verran puhtaaseen intuitioon, että valitsen sen, etten hyväksyisi sitä omalla kohdallani, vaan alkaisin muuttamaan tilannetta.
Masennuksesta voi parantua ihan luonnon keinoin ilman mihinkään tiettyyn asiaan tukeutumatta. Suosittelen lukemaan kirjan Vapaudu masennuksesta luonnon keinoin, myytiin muistaakseni lootuskauppa.fi
sinulle uskova ateisti ja kaikille muille.
uskonto EI PARANNA masennusta. uskonto saa ihmisen ehkä mielen paremmaksi ja kokemaan että toivoa on, joka on tietysti hyvä. mutta masennusta se ei kuitenkaan paranna..
ja suoraan sanottuna henkilökohtainen mielipiteeni on että masennuksesta ei parannuta! sen kanssa opitaan elämään, jolloin myös oireet lieventyvät. tietenkin matkan varrella tarvitaan hoitoa. tepariaa, rakkautta ja mahd. myös lääkkeitä, ne helpottavat oloa (jos helpottavat.)
Mutta loppujen lopuksi ihminen ei ikinä parane masennuksesta..oireet helpottuvat, usko itseensä ja siihen että elämä kantaa kasvavat, jolloin ihminen on selättänyt masennuksen.. mutta ei parantanut.
Toisaalta jos masennukseen voi sairastua, niin miksei siitä voisi myös parantua? Itse en ainakaan halua myöskään tehdä masennuksesta itselleni identiteettiä, joka pitäisi siinä mielessä hyväksyä ja johon pitäisi jämähtää. En aina ole ollut masentunut ja mieleltäni sairas, enkä usko, että minun sellainen tarvitsisi aina olla.
Masennuksesta ei tiedetä niin paljoa, että voitaisiin esitellä jokin yksi, ainoa ja oikea tie sen hoitamiseksi ja siitä toipumiseksi. Kaikkien hoitotapojen kohdalla on paljon ihmisiä, joille niistä ei ole apua. Siksikin on hyvä suhtautua erilaisiin toipumisen mahdollisuuksiin kriittisesti mutta samalla avarakatseisesti.
Itse en halua sulkea edes esim. uskonnollisen "ihmeparantumisen" mahdollisuutta pois. Suhtaudun kylläkin sellaiseen melko kriittisesti, mutta ei tuollaistenkaan asioiden mahdollisuutta olemassaolevan tiedon puitteissa todellisuudessa täysin voida kieltää.
Mä kävin joskus jossain kristillisessä illassa,,totesin että ei oo mun juttu.Ihmiset hyppi ympäriinsä,nauro,itki.Jäi semmonen olo että kaikkien olis pitäny kokea se suuremman kosketus tai sellane?mulle jäi sellane olo että ehkä tästä masennuksesta selviää ihan omilla avuilla.Mut voihan se joillekin sopia,toi uskonnollisuus.
Uskonnosta pelastuksen saaneet juopot, masentuneet, narkomaanit, rikolliset, kaikki muut vastaavat, saavat apua...hetkeksi. Mutta koska oikeasti mikään ei ole muuttunut, hekään eivät muutu ja sama paska on kohta edessä uudestaan. Uskoon tulo saattoi auttaa Veikko Hurstia, mutta luulenpa että se pelkästään ei riittänyt vaan siihen tarvittiin muutakin. Jeesus pelastaa joo, mutta ei sekään ihmistä itseltään pelasta.
Uskoon tulo on vähän kuin rakastuminen, se muuttaa hetkeksi kaiken täydelliseksi. Samoin kuin rakastumisessakin, hurma väistyy lopulta ja arki saapuu ihmisen mieleen. Samalla esiin mönkii se sama itseviha joka oli hetken lomalla.
Itseviha täytyy käsitellä muulla tavoin. Jos nyt jostain uskosta apua voisi olla, niin korkeintaa Buddhalaisuudesta, ja siitäkin siksi että se ei oikeastaan ole uskonto vaan tapa ajatella. En sano ollenkaan etteivätkö ihmiset minun puolestani saisi hurahdella uskoon sankoin joukoin, mutta kun se ei vaan ketään paranna lopullisesti, niin kyllä sen uskoon tulon täytyy perustua johonkin muuhun kuin toivoon että Jeesus vapauttaa itsevihasta.
"Uskonnosta pelastuksen saaneet juopot, masentuneet, narkomaanit, rikolliset"
Tuohon täytyy kommentoida sen verran, että esim vankilapsykiatri Lauerma on kritisoinut tuota rikollisten uskoontuloa, jos/kun se "poistaa" ihmisen tarpeellisen syyllisyyden tunteen. Kun uskovaiset käy kauppaamassa uskontoaan vankilassa ja kristinuskossa se päätuote on ARMO,joka peittää ja pyyhkii kaikki pahat teot, voi ihmisellä jäädä juuri se syyllisyyden prosessi kokematta (joka ehkä voisi estää uusien rikosten poluille lähtemisen).
Omasta mielestäni peruskristinusko sopii erittäin huonosti, jos haluaa saavuttaa psyykkisen tasapainon. Se on liian skitsofreeninen ja ristiriitainen, että ihminen voisi aidosti kasvaa sen avulla. Toki voi omaksua ansiokkkaasti kristityn arvot ja hyveet,tarjottimella valmiiksi annettuna, mutta en usko, että todellista vakaata moraalia ja psyykkistä tasapainoa sillä voi saavuttaa. Jo se perusoppi, että tehdään hyvää, jotta saavutetaan palkkio (taivas) ja vältetään rangaistus (helvetti) on hyvin lapsenomainen, kehittymätön moraali. (Tiedän, että tuo taivas-helvetti-asetelma on evlut uskonnossa korvattu "yksin armosta"-idealla, joka tekee siitä vielä hullumman.)
Yksi perimmäinen syy omassa masennuksessani on lapsuuden kristinuskon vaikutuksesta tullut jatkuva itsensä tarkkailu ja soimaaminen. Perisynti-idea on todella hanurista. Jokaisen lapsen pitäisi saada syntyä maailmaan, johon hänet otetaan vastaan tabula rasana ja omana itsenään, ei mitään ikiaikaisten syntien kantajana.
tähtien alle jäi helevetti