Ollaan hetkellisesti umpikujassa kun näppärä futaripoika ei pysty aloittamaan treeniharjoituksia kentälle astuessaan. Aiemmin harrasti 1Xviikossa, nyt siirtyminen "uuteen joukkoon", kaverit uusia. Alkukesän innon jälkeen jähmeys harrastuksien aloittamiseen itkuista ja pettymystä. Kuitenkin halu pelaamiseen on. Mietinpä vain pitäisikö olla sinnikäs ja viedä poika kentälle niin kauankuin saa solmut auki ja peli lähtee rullaamaan? Samankaltaisuutta ollut aiemminkin harrasteiden alun suhteen. Vai jättääkö sikseen.
futis ja 8-vuotias
2
161
Vastaukset
- futarien äiti
Jos poika joko menee treeneihin innoissaan tai tulee sieltä innoissaan, niin kannattaa jatkaa. Mutta jos koko aika on tuskaa, niin kannattaa lopettaa. Voi sitä futista pelata välkillä ja koulun kentällä kavereiden kanssa koulun jälkeen. Ei kaikista tule Messejä ja Maradonia.
- annastiina10
juu, samaa mieltä ollaan, ettei väkisin auta jatkaa. Itsestä vain tuntuu, että kaveri kyllä nauttii pelaamisesta kun vain saisi itsensä rennommaksi asian suhteen. Kesäloman ja taukojen jälkeen takkuaa aloitus. Ja arastelee omaa pärjäämistään uudessa seurassa. No, annetaan asian olla ja odotellaan lapsen omaa suhtautumista asiaan :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että326657- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75566
- 56564