Vielä 80-luvulla oltiin yleisesti sitä mieltä, että pieni lapsi on muokattavissa kasvatuksella pojaksi tai tytöksi, kommunistiksi tai fasistiksi. On selvää, ettei silloin voitu ymmärtää transsukupuolisuuden oikeaa olemusta, vaan sitä pidettiin lähinnä kasvatusvirheenä tai muuna lapsuusajan häiriönä.
Käännekohdaksi muodostui suhteellisen kuuluisa tapaus rapakon takaa, jossa poikavauvan menetettyä onnettomuudessa peniksensä, tämä päätettiin lääkärien suosituksesta kasvattaa tytöksi, koska "eihän vauva tiedä sukupuoltaan, jollei sitä hänelle kerrota". Niinpä päätettiin yhteistuumin olla hiljaa koko asiasta ja kasvattaa lapsesta kunnollinen naisihminen. Lääkärien perusteluna oli yksinkertaisesti se, että vaginan teko oli helpompaa.
Lapsi kuitenkin alkoi teini-iässä inttää olevansa oikeasti poika. Nyt oli lääketiede ymmällään: mistä ihmeestä lapsi sen voi tietää, kun asiaa ei ole hänelle kerrottu?
Pikkuhiljaa käsitykset sukupuolesta alkoivat muuttua. Se ei ollutkaan jalkojen välissä tai kasvatuksessa, vaan korvien välissä ja ilmeisen itsepintaisen muuttumattomana läpi elämän.
Tämä muutti suhtautumista myös transsukupuolisuuteen ja intersukupuolisuuteen. Jos sukupuoli kerran on päänupissa eikä siitä miksikään muutu, niin ei voi syyttää kasvatusta eikä ole myöskään mitään syytä sorkkia intersukupuolisten lasten sukuelimiä ennen kuin lapsi itse ilmaisee mitä sukupuolta on.
Alettiin korostaa sukupuolikokemuksen pysyvyyttä ja sitähän nykyään nimeomaan transpotilailta kysytään. Tästä oli enää lyhyt askel nykyiseen transtutkimukseen.
Se miten asiat olivat vielä parikymmentä vuotta sitten antaa osviittaa miksi monet menivät tutkimuksiin vasta nykyjärjestelmässä. Parikymmentä vuotta sitten transsukupuolisuutta pidettiin henkisenä häiriönä, joka johtui todennäköisesti kasvatuksesta tai lapsuuden olosuhteista. Siksi parannusmetoditkin olivat sen käsityksen mukaisia. Niihin ei monikaan halunnut mennä, osasyynä oli myös mukana seuraava vanhempien syyllistäminen.
Käännekohdaksi muodostui suhteellisen kuuluisa tapaus rapakon takaa, jossa poikavauvan menetettyä onnettomuudessa peniksensä, tämä päätettiin lääkärien suosituksesta kasvattaa tytöksi, koska "eihän vauva tiedä sukupuoltaan, jollei sitä hänelle kerrota". Niinpä päätettiin yhteistuumin olla hiljaa koko asiasta ja kasvattaa lapsesta kunnollinen naisihminen. Lääkärien perusteluna oli yksinkertaisesti se, että vaginan teko oli helpompaa.
Lapsi kuitenkin alkoi teini-iässä inttää olevansa oikeasti poika. Nyt oli lääketiede ymmällään: mistä ihmeestä lapsi sen voi tietää, kun asiaa ei ole hänelle kerrottu?
Pikkuhiljaa käsitykset sukupuolesta alkoivat muuttua. Se ei ollutkaan jalkojen välissä tai kasvatuksessa, vaan korvien välissä ja ilmeisen itsepintaisen muuttumattomana läpi elämän.
Tämä muutti suhtautumista myös transsukupuolisuuteen ja intersukupuolisuuteen. Jos sukupuoli kerran on päänupissa eikä siitä miksikään muutu, niin ei voi syyttää kasvatusta eikä ole myöskään mitään syytä sorkkia intersukupuolisten lasten sukuelimiä ennen kuin lapsi itse ilmaisee mitä sukupuolta on.
Alettiin korostaa sukupuolikokemuksen pysyvyyttä ja sitähän nykyään nimeomaan transpotilailta kysytään. Tästä oli enää lyhyt askel nykyiseen transtutkimukseen.
Se miten asiat olivat vielä parikymmentä vuotta sitten antaa osviittaa miksi monet menivät tutkimuksiin vasta nykyjärjestelmässä. Parikymmentä vuotta sitten transsukupuolisuutta pidettiin henkisenä häiriönä, joka johtui todennäköisesti kasvatuksesta tai lapsuuden olosuhteista. Siksi parannusmetoditkin olivat sen käsityksen mukaisia. Niihin ei monikaan halunnut mennä, osasyynä oli myös mukana seuraava vanhempien syyllistäminen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toisaalta lääketieteen käytännöt yhä jättävät uusimmat lääketieteen löydökset huomioimatta. 1980-luvulla, sen jälkeen ja sitä ennen ajateltiin, että kysymys on seksuaalisuuden menemisestä överiksi. Niin kuin Elia Liassa sanoi aikoinaan "seksuaalisuus ja sukupuoli, sehän on ihan sama asia".
Seksuaalisuuden meneminen överiksi taas johtui jonkinlaisesta vajaamielisyydestä. Vajaamielinen ei vakavoidu kristilliseksi, kansallismieliseksi, isänmaata ajattelevaksi heteroksi, jolle isänmaa, kansa, rotu ja Johtaja tulevat ensi sijalle, vaan hänelle seksuaalisuus ja sukupuoli ovat viihdettä ja leikkiä.
Roskakoriin nämä ajatukset menivät kastroimislain myötä. Vasta silloin lakkasimme olemasta seksuaalirikollisia.
Tuo kehityskulku on oikeastaan vähän laajempi kuin vain tuo mainitsemasi John Moneyn epäonnistuminen ja vastaavia tai läheltä liippaavia tapauksia on niitäkin useampia. Mutta siinä olet oikeassa, että on monia syitä sille miksi hoitoprosessiin ei varsinkaan ennen lähdetty Suomessa kovin helposti. USA:sta taas sitten löytyy transitioituneita hyvissä määrin jo 60-luvulta asti, vaikka määrät kasvoivatkin 80-luvusta eteenpäin.
Nykyjärjestelmäkin sisältää edelleen paljon stereotypioita ja naurettavuuksia ja on sellaisenaan kritisoitavissa. Se toimii edelleen porttina asialle joka pitäisi olla ihmisoikeus: oikeus omaan sukupuoleen juridisella ja sosiaalisella tasolla ja lait suojelemaan tuota oikeutta syrjinnältä. Ei siihen mitään psykiatrisia tutkimuksia pitäisi tarvita. Isoja leikkauksia voi monitoroida "väärien" motiivien varjolla, kuten kaikkia muitakin isoja leikkauksia pitäisi tällöin monitoroida psykiatrisesti eikä vain "transleikkauksia", mutta esimerkiksi hormonit tulisi olla saatavissa joko vapaasti tai sitten ihan keneltä lääkäriltä vain ilman psykiatristen tutkimusyksikköjen kuukausia ja vuosia kestävää byrokratiaa ja jumalallista monopolia siihen kuka saa olla mitäkin sukupuolta. Hormonihoitoa saa nykyäänkin lääkäreiltä eri muodoissa ERITTÄIN helposti, kunhan se vain menee sen "oikean" sukupuolen mukaisesti. Tämä yksinkertainen seikka kumoaa kaikki väitteet hormonihoitojen vaarallisuudesta tekosyynä reguloimiselle, tai sitten kaikkia hormonihoitoja kaikille ihmisille tulisi reguloida huomattavasti tarkemmin eikä esim. tuosta vain myöntää vaihdevuosihoitoja tai ehkäisypillereitä tai finasteridia. Noitahan myönnetään aivan liukuhihnalta, kuten masennuslääkkeitäkin ja monia muita hoitoja. Transtyylisen hormonihoidon kontrollointi perustellaan yleensä vain huonoilla tekosyillä, kun taustalla on oikeasti sukupuolirajojen (ja mukamas syntyvyyden tässä jo ylikansoitetussa maailmassa jonka kestävä kantokyky olisi oikeasti 500 milj. henkeä) hallitseminen.
Vieläkin on siis vahva sukupuolen kontrollointi, psykiatrinen alistaminen ja kolmannen luokan kansalaisuus käytössä.
Harry Benjamin kehitti hoitokäytäntönsä joskus 70-luvun alussa, joten jenkkilässä oltiin jo silloin vähintäänkin Holi-asteella.
"Vielä 80-luvulla oltiin yleisesti sitä mieltä, että pieni lapsi on muokattavissa kasvatuksella pojaksi tai tytöksi"
Ruotsissahan jotkut on vieläkin tuota mieltä:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sukupuolineutraali tukholmalaistarha ei erottele tyttöjä ja poikia/1135267232707