Siittolassa2

Kikka11

Kysymykset liittyivät siihen, olinko varma, että halusin tulla raskaaksi ja ymmärsinkö että minut saatettaisiin raskaaksi luonnonmenetelmällä ja miten koitos tapahtuisi. Lopuksi sain valita kansiosta miehen, joka tulisi astumaan minut jo samana päivänä. Sitten sain kehotuksen pukea saappaat takaisin jalkaani ja kääntyä seisomaan selin toimistopöytään pakarat kohti haastattelijaa.

”Saappaat nostavat pyllysi suorastaan herkullisesti esiin”, emäntä totesi. Sitten poika kiinnitti kaulaani nahkaisen kaulapannan, jonka leveys sai minut pitämään päätä uljaasti pystyssä. Kädet sidottiin selän taakse kyynärpäistä nippusiteellä.


Poika nykäisi hihnasta ja niin minua lähdettiin kuljettamaan alastomana pihan poikki pesulle possulan puolelle. Hämärän pesu- ja hoitohuoneen pesupenkillä oli jo kontillaan kaksi alastonta naisvartaloa pyllyt komeasti pystyssä. Naisten vartaloita oli öljyämässä minulle ennestään tuntematon vanhempi naisihminen, esiliina yllään. Minut ohjattiin muiden öljyttävien viereen nelinkontin ja vanhempi naisihminen kehotti minua nostamaan perseeni reilusti ylös.

Riuskaotteinen nainen jynssäsi kroppani pesusienellä ja kuivattuaan kehoni avasi öljypurkin ja lorautti reilun satsin suoraan selälleni ja alkoi levittää öljyä siten, että molemmat munkkini saivat reilun käsittelyn. Siitä siirryttiin kohti pesuhuoneen kattoa sojottavaa pyllyäni, jota nainen kehui oikein herkulliseksi ja levitti rasvaa ympäriinsä samalla kannikoitani puristellen ja leipoen. Me tytöt vilkuilimme uteliaina toisiamme, pyllyt pystyssä rinnakkain.

Kun minäkin olin yltä päältä rasvassa tallipoika konttautti hihnasta vetämällä meidät astutettavat naiset laitumelle odottamaan siitosta. Nahkasaappaamme ulottuivat polven yläpuolelle, joten neljällä raajalla kulkeminen ei hangannut polviamme. Laitumella kätemme kytkettiin uudelleen selän taakse ja nahkahihnat kauloissamme kiinnitettiin tolppaan, joka vangitsi meidät konttausasentoon kuten piha-aitauksen raskautensa loppusuoraa viettävällä naisella oli ollut. Meidän käskettiin avaamaan suumme, joihin saimme levittimet niin, ettemme voineet keskustella tuntemuksistamme keskenämme. Pyllyt rivosti pystyssä odotimme mitä tuleman piti.

Puolen tunnin kuluttua siittolan emäntä konttautti meidät pihan poikki siittolaan, jossa astutuspenkit oli saatu puhdistettua edellisen session eritteistä. Meitä odotti kolme isoa karjua isot kyrvät paksuna kiimasta julmassa tanassa. Miehet olivat vetäneet esinahat taakse, ja me tytöt vilkuilimme silmät lautasina tomaatinpaksuisia punaisia kyntövalmiita terskoja. Kapusimme tallipojan avustamina paikoillemme ja asettauduimme nelinkontin telineeseen. Kätemme kytkettiin nahkahihnoilla siittolan kattoon niin, että jäimme roikkumaan hieman tukalaan asentoon, sillä päätä ei voinut laskea niskan taakse ja ylös nostettujen käsiemme välistä. Selkämme painettiin notkolle, jotta perät tulisivat sopivalle ottokorkeudelle. Nilkkamme kiinnitettiin nahkahihnoin telineeseen. Siinä olimme kuin teuraat odottamassa varrastustaan.

Sitten tulivat nänninnipistimet. Emännän käsin nänninnipistimien teräksiset leuat pureutuivat herkkään rintakudokseen saaden silmämme pyörimään ja vartalomme jännittymään entistä syvemmälle notkoselälle, mikä niiden tarkoituskin oli. Ne myös valmensivat meitä kestämään paremmin tulevan kyrpien sisääntunkeutumisen tuoman tuskan samoin kuin pienet piiskanläpsäisyt, joita alkoi nyt sataa tiuhaan tahtiin pystypyllyillemme. Pilluni valui limaa, ja tunsin, kuinka klittaani pureutui ilkeä nipistin. Ammolleen levitetty suuaukkoni muunsi kirkaisuni sekavaksi ölinäksi.

Valitsemani mies seisoi nyt pyllyni takana. Olin kiiman aukaisema ja avuton. Suljin silmäni tuntiessani järkyttävän paksun terskan kosketuksen häpyhuulillani. Pelotti. Nipistimet rinnoissa ja klitoriksessa. Sitten Kyrpä tuli pohjaani yhtäkkiä ja huudoista päätellen yhtaikaisesti muutkin naiset saivat kyrpää pillujensa täydeltä. Huusimme suoraa huutoa eikä suulevitin enää kyennyt estämään tuskaisaa huudonpurkausta. Miehen kädet olivat paljailla kupeillani, kyrpää vedettiin hitaasti ulospäin emättimeni putkessa. Ja taas, mela molskahti kirnuni pohjaan. Lihani antoi nyt täysin periksi ja mies aloitti nautinnollisen meloskelunsa. Kolme pillua litisi siittolan hämyssä, kolme kyrpää kairasi nelikymppisten naisten lihaa tallipojan ja siittolan emännän saadessa nauttia riettaista näkymistä, kun kullit liukuivat naisten ahtereissa. Kiinteät pakarani paukkuivat rytmikkäästi miehen karvaista alavatsaa vasten. Tunsin miehen panemisen tahdissa kiivaasti heiluvat kivespussit reisieni sisäpinnoilla, kun tajuntani alkoi hämärtyä elämäni orgasmiin miehen takanani lauetessa samaan aikaan ja pumpatessa emättimeni täyteen paksua hedelmäistä spermaa.

10

19365

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tommi_j

      Mahtavaa. Toivottavasti tämä "siittolassa" tarina jatkuu!

    • Haluu siittolaan!!!

      Hei! Minä haluan tuommoiseen siittolaan naitavaksi ja haluan vauvan siemmeniä!! On nimittäin kauhea vauvakuumme mutta miestä ei löydy!!

      • marina--

        Kyllä mielikuvitus pelaa!!


    • jokkis

      Kinky kinky.

    • Saitteko takuut raskaaksi tulosta?

    • kooysi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Täyttä hörhön paskaa


    • Anonyymi

      "mela molskahti kirnuni pohjaan" no aika ämpäri pitää olla että noin käy tai todella, toderlla pienimunainen. lähinnä vastenmielinen ajatus vaikka juoni ihan hyvä.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe