Olen 23 vuotias "3 lapsen" äiti.
Ensinmäinen raskauteni (2001) meni hyvin, mutta yliaikaseks 42 1, synnytys oli helppo. Tyttö nyt 3 vuotias ja terve. Toinen raskauteni (2002) oli "vahinko", mutta toisaalta toivottu. Rv. 9 4 sain keskenmenon. Sn luonto "hoisi" sikiö ei ollut terve. Kolmas raskauteni (2003) kaikki oli hyvin siihen asti kunnes rv 12 rupesin vuotamaan verta, epäiltiin km. mutta sikiö eli ja voi hyvin. Sama toistui rv 14, mut kaikki oli taas hyvin, syykin selvisi istukka oli liian alhaalla. Rv 21 menetin lapsveden, mut laps pysyi ja lopulta rv 29 1 pieni poika syntyi. Pojalla oli paha bpd. Maailmamme romahti 24.5.2004 kun poikamme kuoli kuukauden sairastelun jälkeen. Hän oli koko puolivuotta sairaala hoidossa. Että uskaltaako tässä enään edes neljättä ajatella?
Ensinmäinen raskauteni (2001) meni hyvin, mutta yliaikaseks 42 1, synnytys oli helppo. Tyttö nyt 3 vuotias ja terve. Toinen raskauteni (2002) oli "vahinko", mutta toisaalta toivottu. Rv. 9 4 sain keskenmenon. Sn luonto "hoisi" sikiö ei ollut terve. Kolmas raskauteni (2003) kaikki oli hyvin siihen asti kunnes rv 12 rupesin vuotamaan verta, epäiltiin km. mutta sikiö eli ja voi hyvin. Sama toistui rv 14, mut kaikki oli taas hyvin, syykin selvisi istukka oli liian alhaalla. Rv 21 menetin lapsveden, mut laps pysyi ja lopulta rv 29 1 pieni poika syntyi. Pojalla oli paha bpd. Maailmamme romahti 24.5.2004 kun poikamme kuoli kuukauden sairastelun jälkeen. Hän oli koko puolivuotta sairaala hoidossa. Että uskaltaako tässä enään edes neljättä ajatella?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen syvästi pahoillani menetyksesi suhteen. Tuntuu todella pahalta nähdä pieni puolustuskyvytyön lapsi taistelemassa elämästä, varsinkin, kun lopputulos on tämä.
Toivon sinulle voimia jatkoa ajatellen. Kyllä elämä lopulta voittaa ja kauniit muistot jää.
En oikein osaa muuta sanoa. Otan todella osaa.
Heippa!
Ajattelin vastata, koska meidän piiperomme syntyi viime heinäkuussä rv 27. Mulla alkoi verinen vuoto rv 18 ja jatkui aina lapsen syntymään asti. Viikkoja oli kertynyt 23 kun lapsivettä alkoi tihkuamaan, poikammme jaksoi vielä muutaman viikon sinnitellä, mutta syntyi lopulta eräänä helteisenä keskiviikkoaamuna Naistenklinikalle, jonne minut oli kiidätetty vähäisten viikkojen vuoksi. Alku oli todella vaikeaa, oli verenvuotoja, hengityskatkoksia sekä hyposbadia, lisäksi hänelle jouduttiin tekemään kaksi verensiirtoa. Hän oli 2 kuukautta Lastenklinikan vauvateholla ja 2 kuukautta omassa sairaalassa kasvamassa. Kotiinpääsyn jälkeen olemme käyneet n. kerran kuukaudessa kontrolleissa sekä kerran viikossa fysioterapiassa. Poikamme on tosi aktiivinen ja iloinen lapsi, joka on juuri aloittanut konttaamisen. Painon kanssa on hieman ongelmia, koska hän on huono syömään, mutta eiköhän sekin hoidu pian. Olen iloinen, että poikamme selvisi, koska hän on esikoisemme, mutta en ainakaan näillä näkymin halua kokea viime kesää ja talvea uudelleen...en vieläkään tiedä miten selvisin hengissä. Terveet ja normaaliaikaiset vauvat eivät ole itsestäänselvyyksiä sen olen oppinut. Välillä kun katson poikaani rupean itkemään, meinasin menettää hänet, mutta rukouksiim vastattiin. Voimia sinulle ja anteeksi jutun pituus. Tämä on minun terapia muotoni!