Tiesin että tunteeni ovat vahvat. Tiesin sen jokaisena päivänä tämän vuoden ajan. Järkeni kuitenkin puhui ja käski olla hiljaa ja pitää tunteeni vaan sydämessä - salaisuuksina siellä, vain minun tietäen. Sinä ihana ihminen - mies jonka vuosi sitten tapasin. Olit herkkä ja kokenut jotain samaa pahaa, elämäsi aikana kuin minä. Meitä yhdisti monet asiat, olemme ihmisinä hyvin paljon samanlaisia, se on edelleen hienoa! Pelkästään se tieto, että tuolla satojen kilometrien päässä on joku kaltaiseni - ja vieläpä toisen sukupuolen edustaja....tätä en koskaan osannut edes elämääni odottaa. Pidimme yhteyttä ja olit ymmärtäväinen. Kerroit minullekin itsestäsi paljon - elämästäsi. Jokainen posti sinulta, oli minulle hyvin tärkeä....
Kaikki kuitenkin nyt muuttui. Ehkä huomasit, että sydämelläni on jotain, jonka pitäisi päästä ulos. Hän antoi luvan - sanoi ja pyysi, että vaikka kuinka pelkäisin että niiden kertominen olisi vaikeaa...minuun sattuisi ja vaikka kuinka tuntuisi että se olisi jopa "ällöttävän herkkää".... niin jokatapauksessa ne hänelle kertoisin, koska se helpottaisi....
Kerroin, annoin kaiken tulla rehellisesti sydämeltäni....Kuinka tärkeää minulle on ollut, että hän on ollut elämässäni vuoden - joku joka jakaa elämän tärkeitä asioita kanssani....Että olen kokenut kaiken erittäin suureksi.....Enkä myöskään koskaan ole tuntenut ketään kohtaan mitään tällaista, näin voimakasta ....Heittäydyinkö kuitenkin liian syvälliseksi (?) Luulin että voin näin tehdä, koska näin hän itse toivoi.... En ole kuullut hänestä nyt muutamaan päivään. Säikäytinkö...tuliko pakokauhu...? Minua pelottaa. Oliko tässä todellakaan mitään järkeä? Mutta kun aina olen ollut tunteissani herkkä ja haavoittuvainen. Ja ajatellut että jos joskus jotain näin syvää koen se olisi jopa rikos pitää tunteena sisällä - lukossa. Tässä tapauksessa koin, että nyt kannattaa, koska hän on/oli hän - se joka jotain suurempaa minussa aikaan sai!
Tämä tapaus taitaa kuitenkin nyt muuttaa kaiken. Minusta tulee varovaisesta vieläkin varovaisempi. Vaikea luottamus toisiin ihmisiin muuttuu vieläkin vaikeammaksi. Tunteeni joudun kai jatkossa tukehduttamaan - kuollettamaan täysin. Se onko minulla järkeä - luulisin. Tässätapauksessa olisin vain ehkä voinut toimia järkevämmin...pitää tunteeni sisälläni - niinkuin alunalkaen olin itsekseni päättänyt ja sen itselleni luvannut! Se että koin nyt näin vahvan tunteen - taisi pilata minut ihmisenä ja joutunen jatkaa elämääni vieläkin vaikeampana kuin se ennestään oli. Minusta tulee kylmä ja elämästäni pinnallinen...ja sydämestäni kylmä - tätä en haluaisi.
Tämä tapaus kuitenkin jotain muuttaa ja paljon...en edes haluaisi tulla näkemään mitä kaikkea...ja kuinka paljon. Paha on olla! Koskaan en ole itseäni näin yksinäiseksi tuntenut! Se että tunsin ja olin avoin...niin, kannattavatkohan nuo ihmiselämässä lopulta koskaan?
Jään tähän odotukseen - haikeana...ja pelokkaana odottamaan, mitä tämä minulle ja elämälleni aikaan saavat....
Miksi hän pyysi kertomaan....? Olisimpa ollut hiljaa... :(
Tunne siitä, että oma aito itseni katoaa...ja suuri häpeä; ovat nyt läsnä!
Kaikki kuitenkin nyt muuttui. Ehkä huomasit, että sydämelläni on jotain, jonka pitäisi päästä ulos. Hän antoi luvan - sanoi ja pyysi, että vaikka kuinka pelkäisin että niiden kertominen olisi vaikeaa...minuun sattuisi ja vaikka kuinka tuntuisi että se olisi jopa "ällöttävän herkkää".... niin jokatapauksessa ne hänelle kertoisin, koska se helpottaisi....
Kerroin, annoin kaiken tulla rehellisesti sydämeltäni....Kuinka tärkeää minulle on ollut, että hän on ollut elämässäni vuoden - joku joka jakaa elämän tärkeitä asioita kanssani....Että olen kokenut kaiken erittäin suureksi.....Enkä myöskään koskaan ole tuntenut ketään kohtaan mitään tällaista, näin voimakasta ....Heittäydyinkö kuitenkin liian syvälliseksi (?) Luulin että voin näin tehdä, koska näin hän itse toivoi.... En ole kuullut hänestä nyt muutamaan päivään. Säikäytinkö...tuliko pakokauhu...? Minua pelottaa. Oliko tässä todellakaan mitään järkeä? Mutta kun aina olen ollut tunteissani herkkä ja haavoittuvainen. Ja ajatellut että jos joskus jotain näin syvää koen se olisi jopa rikos pitää tunteena sisällä - lukossa. Tässä tapauksessa koin, että nyt kannattaa, koska hän on/oli hän - se joka jotain suurempaa minussa aikaan sai!
Tämä tapaus taitaa kuitenkin nyt muuttaa kaiken. Minusta tulee varovaisesta vieläkin varovaisempi. Vaikea luottamus toisiin ihmisiin muuttuu vieläkin vaikeammaksi. Tunteeni joudun kai jatkossa tukehduttamaan - kuollettamaan täysin. Se onko minulla järkeä - luulisin. Tässätapauksessa olisin vain ehkä voinut toimia järkevämmin...pitää tunteeni sisälläni - niinkuin alunalkaen olin itsekseni päättänyt ja sen itselleni luvannut! Se että koin nyt näin vahvan tunteen - taisi pilata minut ihmisenä ja joutunen jatkaa elämääni vieläkin vaikeampana kuin se ennestään oli. Minusta tulee kylmä ja elämästäni pinnallinen...ja sydämestäni kylmä - tätä en haluaisi.
Tämä tapaus kuitenkin jotain muuttaa ja paljon...en edes haluaisi tulla näkemään mitä kaikkea...ja kuinka paljon. Paha on olla! Koskaan en ole itseäni näin yksinäiseksi tuntenut! Se että tunsin ja olin avoin...niin, kannattavatkohan nuo ihmiselämässä lopulta koskaan?
Jään tähän odotukseen - haikeana...ja pelokkaana odottamaan, mitä tämä minulle ja elämälleni aikaan saavat....
Miksi hän pyysi kertomaan....? Olisimpa ollut hiljaa... :(
Tunne siitä, että oma aito itseni katoaa...ja suuri häpeä; ovat nyt läsnä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se toinen silti ymmärtää, kertomasi tuli vaan yllätyksenä, tosin ei täydellisinä, jotain se toinenkin oli aavistellut. Kyllä tämä toinen on elämää nähnyt ja kuullut,, sen verran, että antaa sinun ihmisyytesi säilyä, ottaa sinut tasavertaisena ihmisenä (Luojan luomana) eikä sinun tarvitse tuntea häpeää missään tilanteessa, ei vaikka törmäisitte jossain. Eikä kerro mitään kenellekään, sen verran on aikuinen, eikä ole tarvis kenekään elämää vaikeuttaa. Älä katoa, vaan elä täysillä ja iloiten elämääsi, rinta ronttingilla, elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
Jospa kaikki suhtautuisivat samalla tavoin kuin sinä. Surullista on, että mielikuvitusleikki ei kanna enää näin kauas vaan tapahtuneet asiat tunkevat alitajunnan läpi eivätkä anna hetken rauhaa siltä tosiasialta, että ne kerrotut tunteet ja ap:n kaltaisten tuntemuksien kokeminen retosteltiin juoruja rakastaville hyeneenoille. Kyseenalaistaen kaikki.
Motiivina oli ehkä itsesuojelu tai sitten vaan silkka hilpeys, jota tunteiden kohde koki saadessaan kuulla jotakin vastaavaa mistä ap mainitsi kertoneensa.
Mutta piti vielä lisätä että en ole menettänyt uskoani inhimillisyyteen sekä rakkauteen. Minä en vain etsi mitään en ainakaan rakkautta. Paikkaani kyllä edelleen ´ja jossakin määrin sitä elämän tarkoitusta tai jotakin sitä samaa mitä kaikki muutkin täällä.
En voi mitään tunteilleni. Niiden säätelyyn voisi tietysti vaikuttaa ja hänkin siitä on muistuttanut että tunteiden säätelyssä tarvitsen nyt rajoja. Kuin lapsi laitoksessa. Huostaanotettujen joukossa. Että tarvitsen aikuista. Minusta on loukkaavaa, että hän luulee olevansa se, joka minulle alkaa rajoja asettamaan vain siksi että.... niin mitä oikeasti tapahtui?? Kuka niitä rajoja tarvitsisisi? Uskomatonta. Uskomatonta!
Tai sitten aikuisten maailma meille on niin erilainen.
Soita Iskelmän aamuun. Sieltä saa parisuhdevinkkejä.