KURAHOUSUT , KUMIA JA PISSIÄ MAASEUDULLA OSA 3

gummi+kuris

minä nyökkäilin ja seurasin emäntää. Eeva kiipesi pari rappusta vessaan ja kääntyi minuun päin. Yksi rykäisy ja sadettakin sisältä pompahti kaksi suureksi turvonnutta, paljasta rintaa. Sitten Eeva veti sadehousut polviin ja alta paljastui tiukat punaiset kumihousut joissa oli musta vetoketju haaroissa.
Odotin kiimaisena ja jäykkänä mitä tuleman piti. Leskirouva nautti tilanteesta ja avasi hitaasti haarusvetoketjun joka ulottui aina etupuolelta takapuolelle saakka. Eeva hieroi toisella kumikädellään rintojaan ja toisen etu- ja keskisormi upposivat kiimamehuja valuvien suurten häpyhuulien väliin päästäen ihania litiseviä ääniä sitten Eeva kääntyi ympäri ja kävi polvilleen pytyn yläpuolelle ja avasi kannen.

--Eeva--
Käy istumaan lattialle ja laita pääsi pytynreunalle heti!

Tein työtä käskettyä ja kasvoni olivat nyt aivan Eevan ison vitun alapuolella. Virtsasuihku lähti voimalla roiskuen kasvoilleni ja kuravaatteilleni ja osa siitä meni ammottavaan suuhuni. Maistoin leskirouvan suolaisen ja vahvan virtsan maun suussani ja melkein laukesin kiihkosta.

--Eeva--
Nuole mun pissaista vittuani!

Nuolin imin ja näykin hellästi suurta klittaa. Työnsin pitkän kieleni märkään mättääseen ja Eeva voihki äänekkäästi ja nussi kieltäni ja koko kasvojani, rytmikkäin lanteiden liikkein.

--Eeva--
Aah. nyt tulee!!

Leskirouva laukesi lähettäen kiimamehujen ryöpyn kasvoilleni.
Huokaistuamme hieman Eeva veti kumihousujen vetoketjun kiinni ja sadehousut ylös. Sitten aivan yllättäen hän työnsi kätensä pytyn uumeniin ja veti saappaat yksi kerrallaan pytystä.

--Eeva--
Tänne on joku tuhma poika jättänyt minun mustat ratsastussaappaat.
Nyt ne on täynnä eilistä pissaa.

(Eevan ääni värisi kiihotuksesta)

--Eeva--
Tule perässä.

Saavuimme ulkosaunan ovelle ja Eeva avasi kiihkosta tärisevin kumikäsin oven hakasen. Astuimme saunan eteiseen ja sen lämmöstä päättelin saunan olevan kuuma.

--Eeva--
Ja nyt saunaan! Riisuudu mutta jätä kumihanskat käteesi ja ota kurahousut mukaasi. Riisuin nopeasti takin ja saappaat sekä kurikset ja kyrpäni ponnahti välittömästi koko komeuteensa.

--Eeva--
Sulla taitaa olla kovasti paineita.

Eeva riisui sadetakin ja sadehousut mutta jätti punaiset kumihousut ja mustat kumikäsineet. Kävelin kiltisti Leskirouvan perässä kuumaan saunaan jossa hetivalmis kiuas antoi lämpöä. Eeva otti kurahousut kädestäni ja käänsi ne väärinpäin niin että kuminen pinta jäi sisäpuolelle.

--Eeva--
Pue ne takaisin päällesi.

Kuumentunut kurahousujen kumimainen pinta hiveli kehoani kun vedin ne takaisin jalkaan.

--Eeva--
Istu alalauteelle ja raota kuriksia ylhäältä.

Pidin molemmin käsin rinnan kohdalta kuriksia raollaan ja Eeva otti toisen kusta täynnä olevan saappaan jonka oli vetänyt vessan uumenista ja alkoi kaatamaan pissaa suoraan kurahousujeni sisälle. kusi levisi ympäriinsä ja lotisi ja litisi housuissani kiihottavien tuoksujen levitessä ympärillemme. Eeva kävi polvilleen ja alkoi hieroa kumisella kädellään kusen liukastamissa kurahousuissa sojottavaa kyrpääni määrätietoisin ottein välillä puristaen. Tunsin kuuman aallon pyyhkäisevän ylitseni.

--Minä- -
Aah multa tulee!!!!

Laukesin valtavalla paineella niin että kyrpääni sattui.

Eeva tarttui kuriksieni henkseleihin ja avasi ne ja veti kurahousuni polviin asti paljastaen puoliksi veltostuneen ja limoistani liukkaan kullini. Eeva otti puolijäykän elimeni turpeiden huuliensa väliin ja alkoi lutkuttamaan äänekkäästi imien ja näykkien. Ei aikaakaan kun kullini oli taas valmiina uuteen koitokseen. Eeva avasi kiireesti kumihousujensa vetoketjun ja hänen kiimamehujensa tuoksut tulvahtivat saunaan saaden kullini jäykistymään entisestään. Eeva asettui ylälauteelle polvilleen ja levitti jalkansa.
Minua ei tarvinnut käskeä vaan otin Eevan pulleista kankuista kiinni ja survaisin kullini syvälle mehukkaaseen mättääseen ja aloin tahkota kiivaasti. Leskirouvani läähätti äänekkäästi saaden kiihkoni nousemaan entisestään.

--Eeva--
nussi mua perseeseen!!

Työnsin turvonneen elimeni varovasti Eevan peräreikään ja tunsin kuinka Eeva runkkasi kumisilla sormillaan vittuansa samalla kun jyystin hänen peräreikäänsä.

--Eeva--
Aaah, mmmh, uuh tulee!!!!!
--minä- -
aaaahahahahaa!!!!!

Laukesimme yhtä aikaa vavisten kauttaaltaan orgasmien saattelemina.
Lysähdimme voipuneina lauteille ja hetken päästä peseydyimme ja menimme nukkumaan puhtaisiin lakanoihin.
Kun heräsin niin mietin hetken että untako vain mutta kipeä elimeni oli eri mieltä.
The end.

0

2068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

        Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
        Maailman menoa
        72
        2419
      2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

        Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
        Ikävä
        172
        1782
      3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

        Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
        Kotimaiset julkkisjuorut
        74
        1474
      4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

        Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
        Sinkut
        246
        1457
      5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

        Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
        Maailman menoa
        256
        1429
      6. Minkä merkkisellä

        Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
        Ikävä
        84
        1259
      7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

        Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
        Maailman menoa
        387
        1232
      8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

        Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
        Pyhäjärvi
        342
        1225
      9. Mitä toivot

        ensi vuodelta? :)
        Ikävä
        128
        1185
      10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

        Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
        Luterilaisuus
        348
        1176
      Aihe