naksutimella opettaminen luokse

"En ole varma, miten se oikeaoppisesti menee. Mutta kun koira lähtee toteuttamaan luoksetuloa (meillä juuri tämä hetki on se haastavin, eli että lähdetään heti, vaikka kuinka ihana riistanhaju olisikin), niin kyllä se sen makupalankin saapuu lunastamaan :)"

Tässä on mielestäni jo perusjutut väärin: Koirasi saapuu "lunastamaan makupalan" ? ehh... En ihmettele, että kamppailet tuollaisten ongelmien kanssa, että koiraa ei aina kiinnosta tulla heti kutsuttaessa.

Nämäkin asiat jos hoitaa maalaisjärjellä, kutsut koiraa -> kuulee, mutta ei kiinnosta sillä hetkellä -> nakkase vaikka remmi tai avaimet piskin suuntaan -> kutsu uudelleen ja kun tulee, kehut reippahasti ja pidät koiran kanssa hauskaa. Käytä mielikuvistustasi ja tunne koirasi, nämä olivat vain esimerkkejä joita olen käyttänyt omiin koiriini, kun ne siinä 4-5kk nurkilla kokeilivat pari kertaa joskos sitä tulisi vasta hetken perästä isännän luokse.

Luoksetulon kuuluu olla koiralle maailman ihanin ja turvallisin asia, mutta samalla myös maailman _ehdottomin_. Syy: jos haluat pitää koiraasi vapaana, sinun pitää myös pystyä luottamaan siihen.

Ja monet (mukaanlukien minä) suhtautuvat näihin kuulohäiriösiin koiriin lenkkipoluilla hyvin jyrkästi (ts. tulepas rakki minun ja koirani lähelle niin taatusti saat monosta päähäsi).

Varsinainen tietäjä tässä:) Osaatko "Terva" lainkaan ajatella, miksi todella suuri osa metsästyskoiraa apunaan käyttävä opettaa koiransa juuri pillin avulla? Tai siis pilliohjaukseen?

Se, että sinun koirasi ei niitä tarvitse, ei todellakaan ole todiste mistään erinomaisuudesta, vaikka siihen oletkin siellä pakahtumaisillasi :)

Heti, kun pystyt kouluttamaan vaikkapa jänistä intohimoisesti ajavalta koiralta yllättävässä tilanteessa sen pienimmänkin emminnän pois, niin palaa sitten pätemään. Se on kaikkein vaikein asia, koko hommassa, ainakin omasta mielestäni. Oikeastaan sen suurempaa ärsykettä en äkikseltään pysty keksimäänkään, ja sitä ei harjoitella kovinkaan suunnitellusti, rusakot kun eivät ainakaan täällä aikataulujaan ilmoittele. Se vaan vaatii todella vankan perustottelevaisuuden, sekä sitten paljon maastotunteja, ja niitä pupujen kohtaamisia. Ja jotta koira, joka on jo liki viettinsä vallassa, jättää sen ajon, se on sille todella vaikea valinta. Ja siihen ei voi pakottaa millään (kohta ehdotat varmaankin pitkää liinaa), mutta se ei vaan auta enää yhtään siinä vaiheessa. Tämä vaihe nimittäin tulee vasta paljon sen jälkeen, kun luoksetulo normaalioloissa on satavarma.

............. kirjoitti:

Varsinainen tietäjä tässä:) Osaatko "Terva" lainkaan ajatella, miksi todella suuri osa metsästyskoiraa apunaan käyttävä opettaa koiransa juuri pillin avulla? Tai siis pilliohjaukseen?

Se, että sinun koirasi ei niitä tarvitse, ei todellakaan ole todiste mistään erinomaisuudesta, vaikka siihen oletkin siellä pakahtumaisillasi :)

Heti, kun pystyt kouluttamaan vaikkapa jänistä intohimoisesti ajavalta koiralta yllättävässä tilanteessa sen pienimmänkin emminnän pois, niin palaa sitten pätemään. Se on kaikkein vaikein asia, koko hommassa, ainakin omasta mielestäni. Oikeastaan sen suurempaa ärsykettä en äkikseltään pysty keksimäänkään, ja sitä ei harjoitella kovinkaan suunnitellusti, rusakot kun eivät ainakaan täällä aikataulujaan ilmoittele. Se vaan vaatii todella vankan perustottelevaisuuden, sekä sitten paljon maastotunteja, ja niitä pupujen kohtaamisia. Ja jotta koira, joka on jo liki viettinsä vallassa, jättää sen ajon, se on sille todella vaikea valinta. Ja siihen ei voi pakottaa millään (kohta ehdotat varmaankin pitkää liinaa), mutta se ei vaan auta enää yhtään siinä vaiheessa. Tämä vaihe nimittäin tulee vasta paljon sen jälkeen, kun luoksetulo normaalioloissa on satavarma.

Lue lisää

Hyvin perustelit, ja oli hyviä ja painavia ajatuksia.

"Oikeastaan sen suurempaa ärsykettä en äkikseltään pysty keksimäänkään,"

"Se vaan vaatii todella vankan perustottelevaisuuden,"..kyllä todellakin vaatii. Lisäksi se vaatii tarkkaa valvontaa, että olisi edes jotain mahdollisuuutta ajoittaa käskyä. Tässä jos jossain joutuu punnitsemaan vaistokäytöksen ja koulutetun käytöksen suhdetta. Se voittaa kumpi on iskostunnut voimakkaammin, sekä toistot. Ei ole helpporasti.. Se taas vaatii.."sitten paljon maastotunteja"

Kysyn uteliaisuudesta: jänis/lintukoira koulutuksessa?

canis.familiaris kirjoitti:

Hyvin perustelit, ja oli hyviä ja painavia ajatuksia.

"Oikeastaan sen suurempaa ärsykettä en äkikseltään pysty keksimäänkään,"

"Se vaan vaatii todella vankan perustottelevaisuuden,"..kyllä todellakin vaatii. Lisäksi se vaatii tarkkaa valvontaa, että olisi edes jotain mahdollisuuutta ajoittaa käskyä. Tässä jos jossain joutuu punnitsemaan vaistokäytöksen ja koulutetun käytöksen suhdetta. Se voittaa kumpi on iskostunnut voimakkaammin, sekä toistot. Ei ole helpporasti.. Se taas vaatii.."sitten paljon maastotunteja"

Kysyn uteliaisuudesta: jänis/lintukoira koulutuksessa?

Lue lisää

Lintukoira nyt, ja alunperinkin jo pennusta on sillä ajatuksella otettu. Mutta toinen koiramme on monirotuinen, tuli meille muka kahden seurakoirarodun sekoituksena, mutta siitä varttui todellinen riiastaviettipommi, koska emme osanneet ajoissa olla asiassa tarpeeksi tarkkoja. Meillä ei ollut siis minkäänlaista ajatusta, jotta se voisikin olle metsästysrotuja, ja kun piirre tuli esille, oli jo hiukan liian myöhäistä. Oltiin hiukan aliarvioitu mahdollisen riistavietin vahvuutta puhtaasti paimenkoiria aikaisemmin omistaneina ihmisinä. Tämä monirotuisemme haukkuu teeret puuhun, ajaa jänistä niin että haukku kuuluu, ja sekoaa suorastaan kun kohtaamme tuoreen hirvenjäljen. Palaa kyllä nykyään, jos ehdimme puuttumaan tarpeeksi nopeasti. Mutta miettii edelleenkin kaksi kertaa, kannattaako tulla, kun se jahti olisi jonkun kanssa hoidettava. Pari ensimmäistä jäniksen ajoa oli todella pelottavia. Noh, tulihan se koira takaisin, kunhan oli pitkän lenkin juossut, ja katseli sillain, että hei, miksi et ilahtunut yhtään. Näiden kahden, oikeastaan täysin yllätyksekkään retken jälkeen alkoi sitten todellinen treeni. Koira vaan jotenkin syttyi riistalle siinä kaksivuotiaana. Ennusmerkkejä emme ymmärtäneet silloin ottaa todesta, ne olivat sellaista kiinnostunutta haistelua ym. Tämän vietin kanssa Olemme eläneet siis pitkälle yli kymmenen vuotta. Se on nykyään osa arkea, mutta itse vietti ei osoita minkäänlaista haalistumisen merkkiä, joskin tosiaan olemme oppineet ennakoimaan sen syttymistä pienemmistä merkeistä. Eli koiraa tarkkaillaan jatkuvasti, ja heti, kun sille "tulee se olemus", niin katkaisu. Erityisen tarkkana on oltava, jos se on samanmielisessä seurassa, toinen samantyyppisen vietin omaava koira tuntuu lisäävän sitä, ja päinvastoin tietysti.

Olemme oppineet nykyisin ennakoimaan tilanteita, ja pitkiä reissuja ei ole tullut vastaan, mutta maastossa se vaatii tarkkuutta. JOnkin verran on apua ollut myös siitä, että koiralle on järjestetty paljon jäljestystä ja nuuskimishommia (etsii sienet, marjat jne). Erittäin hyvä piirre, ja koira saa elämäänsä sisältöä. Tämä koira vaan todellakin avasi tällaisen tyhmän kaupunkilaisen silmät riistavietin suhteen. Se on todellakin kaikkein vaikein hallittavista asioista.

Näiden kahden eri koiramme vietit ovat siis todella erityyppisiä. Tuollainen noutavan ja ylösajavan vietti on huomattavasti helpompi. Ihan siitä syystä, että se pysyy kuitenkin lähistöllä. Mutta sekin on sen verran vahva, että luoksetulon opettelu on otettu todella tarkaksi. Samalla kuitenkin pitää kiinnittää huomiota, että koira saa myöskin mahdollisuuden siihen itsenäiseen (luvan kanssa) etsintään, eli harjoitella ei voi aina, kun koiran nenään riistanhaju osuu. Vain silloin tällöin. Muutoin tuollainen äärettömän miellyttämishaluinen koira ei enää metsällä toimi tarpeeksi itsenäisesti.

Tämä on itseasiassa suoraan verrannollinen asiaan, että joku kyselisi "Mitä teen kun 4kk pentu puree käsille????" ja jokin "ekspertti-pertti" tulisi vastaamaan: "No anna sen nyt purra muuten ei tuu kunnon puruja sitten vanhempana!!!" :D

Monilla on vahvan riistavietin omaavia koiria ihan kotikoirinakin. Esimerkiksi joistakin lapukoista ja spanieleista löytyy. On myöskin pystykorvaisia enenevissä määrin kotikoirina. Ja ne ovat hyviä seurakoiria, kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät. Samoin monirotuisissa on usein ihan kaupungeissakin hyvinkin raastailevia koiria. Tämä on yleinen "ongelma". Meidän toinen koiramme tuli meille ihan väärin rotutiedoin. Ja sitä ei voi kutsua millään lailla luotettavaksi, jos ei pupun pinkaisuun pysty heti siinä samalla puuttumaan, se lähtee ajolle. Jos se ehtii ajon alkuun, ei se pysähdy mihinkään sanalliseen käskyyn. Sanomattakin lienee selvää, että irtipito on liian riskaabelia hommaa missään, missä on teitä ja muita sellaisia lähellä. Tämä koira ei ole varsinaisesti koskaan ollut metsästyskäytössä, mutta vietin kanssa opettelimme elelemään.

Sittemmin on tullut ihan pentuna tietoisesti metsästyskoira hankittua. Ensisijaisesti tosin seurakoiriksi, ja vietin laatu on sellainen, jotta koira ei lähde peninkulman kierrokselle. Tämän vietin hallinta on helpompaa. Toisaalta, sitä pitää tukea, jotta pysyy yllä ja hallinnassa oikeassa käytössä, mutta niin, että se ei aiheuta haittaa niinä muina metsästämättöminä aikoina tällaisessa kaupunkimaisessa ympäristössä.

Olenpa itsekkin kuullut "vanhan liiton jermujen" metodeita. Ne on niitä, joiden mukaan "kunnon metsästyskoira ei saa olla talossa sisällä, tai ainakin sillä on oltava häkki"-kommentoijia. Osalla on käytössä taas hyvinkin pehmeät keinot. Olen tavannut hyvin pehmein keinoin opetettuja äärettömän kuuliaisia yksilöitä. Siis niin, että koiralla on selkeät rajat, mutta niihin ei käytetä pakotteita. Koen itse tämäntyyppisen koulutuksen ainoaksi itselleni sopivaksi tavaksi. Itse en osaisi ikinä kuvitellakaan käyttäväni minkäänlaisia sähköpantoja. Eikä toistaiseksi ole ollut tarvetta. Koira on käytännössä alusta asti palkittu vain naksuttimella, koska se todellakin mahdollistaa juuri oikea-aikaisen motivoinnin. Kaikessa. Mutta kuitenkin, tämän riistaviettisen koiran kanssa on ihan täysin erilaista ollut kuin aikaisempien palveluskoirien kanssa melkein kaikki.

On kuitenkin täysin väärä oletusmalli, jotta vahva riistavietti olisi enää vain metsästyskäytössä olevilla koirilla.

Mikä kirjoituksessani oli erityisen erikoistekniikkaa? Siis samalla metodilla se on mentävä, oli koiralla sitten se pahin ärsyke toinen koira taikka riista. Noin periaatteessa. Se vaan on voitettava. Se ei aina ole ihan yksinkertaista. Mutta yksinkertainen periaate on sama. Luoksetulon tai ainakin pysähtymisen on oltava todellakin satavarma, jos koira on irti.

Aloituspostauksessa puhuttiin vain koirasta. Oletin, että nuoresta sellaisesta. Mutta sen laatu voi olla mitä vaan metsästyskoirista pienen pieniin kääpiöihin. Mutta millään lailla ei oletusarvoisesti poissulkea sitä, että ei olisi. ja vaikka siis koira olisikin ominaisuuksiltaan mikä vaan, niin periaate on sama.

Terva^^ kirjoitti:

Tämä on itseasiassa suoraan verrannollinen asiaan, että joku kyselisi "Mitä teen kun 4kk pentu puree käsille????" ja jokin "ekspertti-pertti" tulisi vastaamaan: "No anna sen nyt purra muuten ei tuu kunnon puruja sitten vanhempana!!!" :D

Lue lisää

Terva, suoraan sanoen en todellakaan ymmärrä nyt vertaustasi lainkaan. Puhutkohan nyt esim. ipo-koirista. Usko pois, niiltä kielletään ehdottomasti se pureminen pentuna, ja keskitytään juuri siihen, jotta ne toimivat vasta luvan saatuaan. Koiralle ei ole merkitystä sanotaanko sille ei, tehdäänkö torjuva liike, murahdetaanko vai kiljaistaanko. Vain sillä on merkitystä, mihin koira ehdollistetaan. Ja olen tuntenut useita "purukoneeksi" ilmeisesti tarkoittamiasi koiria. ja ne kaikki ovat erittäin koulutettuja ja kuuliaisia. Mietin tätä vertausta jo eilen, ja tänään lisää. Mutta en kyllä nyt löydä yhden yhtäkään järkevää perustetta tälle.

Mutta joo, ehkä siis aloittajalle, jos hän on ihan alkeissa vasta voisin selventää omaa metodiani. Siis ihan perusasiahan on, että koira ymmärtää mistä se palkitaan. Itse siis palkitsen siitä, jotta lähtee omistajaa kohti. Välimatkaa on toki kasvatettu pikku hiljaa ja vähän kerrallaan, ja naksuttimella voi tehdä näppärästi myös "välipalkitsemista". Eli suomeksi, hyvä homma, tulet edelleen minua kohti, teet edelleen oikein, jee saat sen palkkion heti kun ehdit luokseni. Mutta itse siis olen opettanut luoksetulon alussa lähtien ajatuksesta, että palkitsen kun koira tulee minua kohti. Se on se vaikein asia, ja toki koiraa voi alussa "kannustaa" vaikka sillä, että tosiaan ottaa muutaman juoksuaskeleen poispäin. Mutta siis perusperiaate omassa koulutusmallisssani luoksetulossa on juuri se, että minua kohti tulosta palkitaan. Ja se kohti tuleminen alkaa juuri siinä vaiheessa, jossa koira lähtee kohti, justiinsa sillä sekunnilla. Jos koira pysähtyy tai alkaa empimään, voi innostaa lisää (hyvä, teet oikein, jatka samaan malliin- näin ihmisten kielellä). Mutta koska koira on ehdollistunut siihen, että naksuttimen ääni kertoo se, että se toimii juuri niin kuin haluat (tulla kohti siis, reippaasti), ei kummallisuuksia tarvita. ja jos koira epäonnistuu tehtävässään, niin pitää palata pari askelta takaisin päin treenauksessa. Esimerkiksi vaikka etäisyyden pienentämisellä.

Aina siis pitää pohtia ensin tavoite, mihin pyrkii, ja sitten pilkkoa se pieniin osatavoitteisiin. Ensimmäinen ja tärkein koiralle on omasta mielestäni juuri se, että koira ymmärtää, että haluat sen tulevan kohti. Erilaiset apuvälineet ovat vain hienosäätöä, toiselle toimii toiset, ja toiselle toiset. Mutta palkitsemisen perusteet on oltava samat.

Tätä olen yrittänyt aikaisemmin kertoa.

Olen kokenut naksuttimen erittäin hyväksi monissa muissakin asioissa, jossa oikea aikainen palkitseminen on hankalaa. Olen pyrkinyt kaikessa aloittamaan homman niin, että koiran olisi helppo onnistua. Esimerkiksi seuraamisharjoitukset varsinaisesti olen aloittanut aina reippaammasta vauhdista. Tavallinen kävelyvauhti on jo meillä enempi ollut sitä hienosäätöä. Sivulle meno treenit on aloitettu aina niin, että koiran on helppo "joutua vahingossa" oikeaan kohtaan. Eli se saa sen ensimmäisen onnistumisen kokemuksen uusissa asioissa mahdollisimman helposti itselleen. asia kerrallaan kaaliin asti, ja sitten uusi asia rinnalle opittavaksi.

Olen opettanut koirilleni periaatteessa tarpeettomiakin taitoja pentuaikana. Ihan vain siksi, että koira haluaa oppia uutta koko ajan. Ja monista taidoista on ollut hyötyä nyt myöhemmin. Esimerkiksi pentuajan oikean esineen valitsemisleikki on ollut myöhemmin hyödyksi, kun olemme opetelleen suuntia (vasen, oikea, eteen). Sillä jo tutulla leikillä on vaan jatkettu niin, että' on lisätty vanhan käskyn perään uusi. Koska itse käytän hyvin paljon eleohjausta, niin luonnollisesti käskyihini ei välttämättä sisälly puhetta. Itseasiassa koiran ohjaukseen ei sitä tarvitsisi lainkaan, mutta se on vaan ihmiselle luonnollisin tapa. Mutta ei sekään ole varma. Mitäs jos sairastutkin kurkunpääntulehdukseen, etkä pystykkään puhumaan :) Äänensävysi on muuttunut kummalliseksi, eikä sanoistakaan saa selvää. Miten selviät silloin koiran ohjauksesta :) Itseasiassa hyvin moni koira lukeekin ihmisen olemusta enemmän kuin sanoja. Aikanaan tokokentällä ohjaajat teettivät meillä testin nimenomaan luoksetulossa ja paikallaolossa. Meidän piti jättää koirat maahan, ja menimme riviin kentän toiseen laitaan. Meidän käskettiin sanoa koiralle "omena". Samalla äänensävyllä kuin sanoisimme sen tule sanan. Vain yksi ainoa koira jätti "väärän" käskyn huomiotta, eli oli oikeasti oppinut sen tehtävän. Muut toimivat ilmeisesti tottumuksesta. Että aina kun omistaja sanoo jotain, ja olen tässä odotellut, se merkitsee luoksetulo käskyä. Menee vähän asian viereenkin, mutta ei ihan kokonaan, jos ottaa huomioon koko viestiketjun sisällön.