25 vuotta

Tämä henkilö on muuttanut lähistölle, näin pitkä aika on kulunut etten ole tavannut. Hän on sukulaiseni.
Miten pitkä aika kuluu että hän ottaa yhteyttä?
Onko monta henkilöä, jotka yrittävät estää?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei
aivan kuin siellä tanssittaisiin polkkaan, kulkevat rinnakkain ja ovat hyvää pataa keskenään. ovat kaikki innoissaan ja odottavat suuria muutoksia, nyt pitäisi heidän mielestään alkaa tapahtumaan.
näen vanhemman harmahtava hiuksisen rouvan, jolla on kova kiire. hänellä on kiharoita tai laineita hiuksissaan.
hän puhuu paljon.

sitten tässä on nuorempi polvi, joka hymyilee vaisusti ja kuuntelee vanhoja tarinoita. nuoret ihmiset eivät ole kiinnostuneita vanhempien ihmisten asioista.
en tiedä voisiko tuossa olla sinun sisaresi mukana.

mutta odota ja katso, olet loukkaantunut aivan aiheesta, joten anna heidän ottaa yhteyttä ja antaa merkki sinulle. kyllä se tulee.

Äänestä

Kyllä sisareni osallistui, sanoin välimme ovat poikki.
Vanha rouva alkoi pelottamaan, koska muistin kuka hän on.
Uskoisin hänestäkin mitä vain.
Miten niin heidän- eikö henkilö olekaan yksinään?
Odottaminen - se oli totta.
He joutuvat pettymään.
Oli hirveän raskasta, kun tämä väki sekaantui elämääni ja antoi ymmärtää, joudun aina olemaan heistä vaivassa.

Äänestä

Tarkennus, hän on kasvattisisareni, joka ei puhunut mitään, kun sukulainen oli Isojoella, hän on aina ollut valmis juonittelemaan.
On näköiseni nainen, joka ei ole kuitenkaan sisareni, vaan muuta sukua.


Todella suuria asioita he odottivat, ja ovat vain höynäytettyjä.
Nappiin meni, kiitos.

Äänestä
  • Hei vielä sinulle
    niin sisarena minä hänet luulin näkeväni. ja tuo harmaahiuksinen nainen on myös sukulaisesi. minä näin siinä enemmänkin ihmisiä, on jonkinlainen kokoontuminen pitkästä aikaa ja he kaikki juhlivat ja puhuvat kilpaa.

    sinulle toivon voimia että jaksat eteenpäin niinkuin tähänkin asti, olet viisaampi kun et lähde sinne puolustelemaan itseäsi. eihän sinun tarvitsekaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


? kirjoitti:

Tämä henkilö on muuttanut lähistölle, näin pitkä aika on kulunut etten ole tavannut. Hän on sukulaiseni.
Miten pitkä aika kuluu että hän ottaa yhteyttä?
Onko monta henkilöä, jotka yrittävät estää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu