hei kaikki.
Olen 21v n.3v lapsen äiti. Opiskelen, olen naimisissa lapsen isän kanssa, elämme normaalia opiskelijaperheen elämää.
Itse kävin myös täällä lukemassa 16-17 vuotiaana kun aloimme mieheni kanssa suunnitella tulevaisuutta. Aina lapsen saantiin asti -sen jälkeenon ollut muutz tekemistä.
Haluan jakaa oman kokemukseni kaikille jotka haaveilevat lapsista nuorina. Itse olen onnellinen miehestäni ja lapsestani ja siitä mitä meillä on, mutta jotain puuttuu.
Oma elämä on hukassa, kiinni lapsessa, miehessä, opinnoissa, töissä... Monessa muussa. Kun katson entisiä lukiokavereita näen heidän matkustelevan, opiskelevan haluamaansa alaa, elävän vapaammin. He voivat mennä ja tulla kuten haluavat,eikä heillä ole tällaista vastuuta kannettavana kuin minulla.
En esim voi ottaa lopputiliä siksi ettei vaan huvita enää kuurata julkista wc:tä - pakko jaksaa kun rahaa on jostain saatava. Yksin pärjäisin vähemmällä, mutta lapsi ei. Ruokaa ja asunto on oltava.
En sano että tämä valitsemani tie olisi väärä. Se on antanut minulle paljon jotain muuta mitä esim. Luokkakavereillani ei ole, mutta toisaalta olen jäänyt monesta paitsi sen vuoksi.
Rakastan lastani ylitse kaiken, mutta jos vain voisin valita uudestaan, odottaisin muutaman vuoden lisää ja tekisin niitä asioita joita nyt niin kovasti haluaisin.
Elämä lapsen kanssa ei ole helppoa - ja minulle on kuitenkin siunaantunut helppo lapsi ja todella paljon auttava lähipiiri.
Lisään vielä, että nyt kun katson pari vuotta, jopa vain vuoden taaksepäin, en voi uskoa kuinka naiivi olen ollut ja kuvitellut olevani kypsä ikäisekseni.
Tehkää itsellenne palvelus ja odottakaa muutama vuosi. Kaikkea hyvää kuitenkin kaikille tasapuolisesti, mitä sitten päätättekin tehdä. :)
Olen 21v n.3v lapsen äiti. Opiskelen, olen naimisissa lapsen isän kanssa, elämme normaalia opiskelijaperheen elämää.
Itse kävin myös täällä lukemassa 16-17 vuotiaana kun aloimme mieheni kanssa suunnitella tulevaisuutta. Aina lapsen saantiin asti -sen jälkeenon ollut muutz tekemistä.
Haluan jakaa oman kokemukseni kaikille jotka haaveilevat lapsista nuorina. Itse olen onnellinen miehestäni ja lapsestani ja siitä mitä meillä on, mutta jotain puuttuu.
Oma elämä on hukassa, kiinni lapsessa, miehessä, opinnoissa, töissä... Monessa muussa. Kun katson entisiä lukiokavereita näen heidän matkustelevan, opiskelevan haluamaansa alaa, elävän vapaammin. He voivat mennä ja tulla kuten haluavat,eikä heillä ole tällaista vastuuta kannettavana kuin minulla.
En esim voi ottaa lopputiliä siksi ettei vaan huvita enää kuurata julkista wc:tä - pakko jaksaa kun rahaa on jostain saatava. Yksin pärjäisin vähemmällä, mutta lapsi ei. Ruokaa ja asunto on oltava.
En sano että tämä valitsemani tie olisi väärä. Se on antanut minulle paljon jotain muuta mitä esim. Luokkakavereillani ei ole, mutta toisaalta olen jäänyt monesta paitsi sen vuoksi.
Rakastan lastani ylitse kaiken, mutta jos vain voisin valita uudestaan, odottaisin muutaman vuoden lisää ja tekisin niitä asioita joita nyt niin kovasti haluaisin.
Elämä lapsen kanssa ei ole helppoa - ja minulle on kuitenkin siunaantunut helppo lapsi ja todella paljon auttava lähipiiri.
Lisään vielä, että nyt kun katson pari vuotta, jopa vain vuoden taaksepäin, en voi uskoa kuinka naiivi olen ollut ja kuvitellut olevani kypsä ikäisekseni.
Tehkää itsellenne palvelus ja odottakaa muutama vuosi. Kaikkea hyvää kuitenkin kaikille tasapuolisesti, mitä sitten päätättekin tehdä. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Valitettavasti tekstisi on vääränlainen tänne kirjoittelevien teiniprinsessojen näkökulmasta. Ikävistä asioista ei saa puhua. Kaikki katsos aina järjestyy ja hoituu. Jokainen hallitsee vanhemmuuden jo PALJON ennen lapsen syntymää, vaikkei tuloja olisi yhtään ja vanhempien piikkiin on helppoa uhota.
Mä olen myös parikymppinen, 1,5-vuotiaan tytön äiti. Sanoisin kyllä jokaiselle nuorelle, että odottakaa. Miksi niitä lapsia pitää väkipakolla tehdä, kun voisi elää ensin pari vuotta omaa elämää ilman huolta ja murhetta toisen elämästä? Kai se johtuu juurikin siitä, kun ei todellakaan tiedetä mitä vahemmuus pitää sisällään. Kuulin juuri yhdeltä vanhalta ystävältä, juuri ja juuri täysi-ikäinen, että hän odottaa lasta. Parin kuukauden seurustelun jälkeen ja vielä tarkoituksella tehty lapsi alulle. En voi tälle mitään, mutta mun käy sääliksi. Yritän olla iloinen hänen puolesta, mutta en pysty! Myös toinen samanlainen tapaus on tällä hetkellä raskaana.. Minusta on surullista että pitää mennä perse edellä pusikkoon, ja vuoden päästä sitten itketään kun ei ole miestä eikä rahaa. Liian monta tälläistä tapausta tiedän. Ei toki, tottahan myös on onnistuneita tapauksia. Siihen vaan monesti tarvitaan hiukkasen järkeä päähän, että onnistutaan. Se ei ihan noin vaan päättämällä hoidu. Kun on pikkasen isot asiat kyseessä.
En tiedä onko mulle käynyt hyvä tuuri, vai mistä se johtuu että asiat on meillä ns. hyvin. Toinen lapsi on tulossa myös. Mutta tämähän ei todellakaan tarkoita sitä että lapsen hoito ja kasvatus olisi jotenkin helppoa. Ei todellakaan. En suosisttele kenellekään nuorelle (16-18v, enkä tuosta nuoremmille tai vähän vanhemmillekaan..). Nämä raskaana olevat tuttuni, kun ovat huolissaan vain synnytyskivuista ja pikkuvauvan itkuista (tosin ei hirveesti niistäkään, vauvathan on niin suloisia aina) Mitään muutahan siihen vanhemmuuteen ei toki kuulu. No mutta, onneksi ei ole mun asia sitä takoa kenekään päähän. Jokainen tajuaa elämän realiteetit aikanaan.
Tottakai on ihana asia saada oma lapsi, sitä tunnetta ei korvaa mikään kun oma lapsi syntyy. Oman lapsen kasvamisen ja kehityksen seuraaminen on parasta maailmassa. Lapsi on tärkeä ja ykkösenä aina kaikessa. Kuulostaa tosi söpöltä, eikö? No, sitä se ei aina ole, ei tämä todellakaan ole mitään juhlaa jatkuvasti. Mutta tätähän on aivan turha ruveta edes saarnaamaan. Aikuiset, äidit, vanhemmat, varmasti ymmärtää mitä nyt yritän sanoa.
:)
Mutta vauvathan on niin ihania, poikaystäväkin on niin ihQ, oma yhteinen koti on hieno ja elämä hymyilee? Koulut ja työt on ihan läpihuuto juttu, nehän voi hoitaa sitten myöhemmin loppuun tosta noin vaan. Sori, ei tipu ainakaan multa tällästä lässytystä näille (liian)nuorille raskaana oleville, vaikka itsekin ns. teiniäiti ehkä ikäni puolesta olen. JÄRKI PÄÄHÄN HYVÄT TYTÖT ja pojat! ;)
Mukava lukea välillä järkeviäkin aloituksia ja järkeviä vastauksia tällä palstalla. Kolme lasta on kyllä 21-vuotiaallekkin omasta mielestäni paljon, mutta kertomuksesi perusteella olet pärjännyt hyvin.
Luepa aloitus uudelleen. Aloittajalla on 3-vuotias lapsi. Tosin hän on muotoillut sen hämäävästi. Itsekin luin ensin väärin.
Tämän tyyppisiin aloituksiin eivät kaiken kokeneet ja nähneet teinityttelit vastaa. Kaikki menee aina hyvin ja jokainen ratkaisu on katsos aina oikea.