Tiedänhän että sulla on aihetta olla mulle vihainen mutta kertoisitko kuinka
monesta asiasta sitä olet ? En olis saanut laittaa kuin sen yhden viestin kiitokseksi ja kadota sitten. Tiedän. Tein virheen.
Elokuun aamu oli hieno puoli kuuden aikaan, sumu alkoi hälvenemään auringon
tieltä. Uusi aamu on aina kiitoksen aihe, sain siitä muistutuksen hiljattain.
Tunnen kiitollisuutta tästäkin kaikesta vaikka se ei tee muuta kuin takkuaa, mutta
silti. Jospa tää joskus muuttuis vähän helpommaksi ja rennommaksi.
Kiireinen viikonloppu edessä, yhtä hulinaa ja huomenna päivän reissu Lahteen.
Sanon samoin kuin sinä tuolla toisaalla ; ajatuksissa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikki voi olla ohi hetkessä, täysin odottamatta. Se olisi hyvä asia pitää mielessä
mutta kauashan se monasti karkaa.
Viikonloppuja myös.
"Tiedänhän että sulla on aihetta olla mulle vihainen mutta kertoisitko kuinka
monesta asiasta sitä olet ?"
Eli mistä kaikesta hän tietää, mistä olet jäänyt hänelle kiinni.
Se jolle viesti oli, älä kerro, jatka eteenpäin ;-)
näitä vittuilevia piikkiäisiä jotka " tietävät " vieraiden ihmisten asioista niin paljon että on kanttia kirjoittaa tällaisia viestejä ?
Ja vielä hymynaaman kera !
Kolari, sairastuminen ... ? Jokainen hyvästijättö voi olla viimeinen, niinhän se on.
Ei sulla ollu sitten sanaakaan vastaukseksi, eihän niitä mulle koskaan oo.
Oon mä huono ihminen.