miten voi olla!

Onko kukaan koskaan ajatellut miten voi olla mahdollista, että kuka tahansa voi ruveta isäksi/äidiksi minkä ikäisenä ja millaisessa taloudellisessa tilanteessa vain.
Mutta Koiran hankkiminen ei ole näin mutkatonta(onneksi), vaan silloin joutuu todistamaan että koira saisi juuri sinun luota hyvän kodin (talous kunnossa ja koiralle hyvä kasvuympäristö) Näitä asioita ei kuitenkaan lasten kohdalla tarvitse ajatella! tai ainakaan perustella kenellekkään

onneksi edes koiranpentujen etua osataan ajatella!!!
11633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

vähän mutta asiaa.
Niitä virheitä tässä korjataan oikein talkoilla, koko veronmaksajakaarti. Ei tahdo mitkään osastot riittää psyykkisesti häiriintyneille lapsille tänä päivänä. Niin paljon heitä on joutunut "vääriin" koteihin...ja ne häiriintyneet perustaa taas uutta perhettä, mieluummin teininä...kierto jatkuu ja pahenee vain aina...

Äänestä
  • Kylläpäs olet lapsellinen ja elät mustavalkoisessa maailmassa, jos todellakin kuvittelet, että kaikki ns. hullut lapset on teiniäitien tekemiä. Ai niin, mutta kun ei aikuisten lapsissa ole koskaan mitään vikaa. Tosi aikuismaista "aikuinen."

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kylläpäs olet lapsellinen ja elät mustavalkoisessa maailmassa, jos todellakin kuvittelet, että kaikki ns. hullut lapset on teiniäitien tekemiä. Ai niin, mutta kun ei aikuisten lapsissa ole koskaan mitään vikaa. Tosi aikuismaista "aikuinen."

    täysin oma tulkintasi, ei minun.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kylläpäs olet lapsellinen ja elät mustavalkoisessa maailmassa, jos todellakin kuvittelet, että kaikki ns. hullut lapset on teiniäitien tekemiä. Ai niin, mutta kun ei aikuisten lapsissa ole koskaan mitään vikaa. Tosi aikuismaista "aikuinen."

    Onko sinun mielestäsi oikea ratkaisu tehdä lapsia kouluiässä? kasvattaa niitä kaupungin "slummialueella" sosiaalisen tuen voimin? tai isin ja äidin rahoilla (mummon ja papan). vahingossa kun lasta ei voi suomessa saada, eikä oikeastaan edes vahingossa tulla raskaaksi... omaa huolimattomuuttaan/välinpitämättömyyttään kylläkin...

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    Mitä väärää on tehdä lapsia kouluiässä? Ei mitään, vai lukeeko laissa joku ikä, että tätä nuoremmat eivät saa tehdä lapsia?
    Ei ole oikein kasvattaa lapsia kaupungin slummialueille, mutta ei vain teiniäidit tee näin, kyllä siellä on aikuisiakin äitejä! Joten mikset menee puhumaan siitä myös jollekin toiselle palstalle. Ja sosiaalista tukea hakevat kyllä vanhemmatkin äidit. Melkein kaikki saavat lapsilisää ja useat hakevat vielä sossusta jotain.

    Mielestäni on 100% oikein, että teini saa lapsen, mikäli hän pystyy elättämään sen omilla rahoillaan, hän huolehtii lapsestaan, antaa lapselle rakkautta ja hyvät eväät elämään.

    Mielestäni on 100%väärin, että aikuinen saa lapsen, mikäli hän käyttää huumeita, ei pysty lasta itse elättämään, ei huolehdi lapsestaan, ei pysty lapselleen rakkautta tarjoamaan ym..ym..

    Kaikki vika ei todellakaan ole teiniäideissä, vaan itseasiassa syyttäisin aikuisia, koska he ovat lapsistaan tälläisiä kasvattaneet. Mutta en ymmärrä mitä teette tällä palstalla, tunnetteko olevanne paljonkin parempia kun pääsette solvaamaan teiniäitejä? Tuo teidän toimintanne onkin oikein superaikuismaista hommaa. NYT MINÄKIN HALUAN AIKUISEKSI NIIN PÄÄSEN SITTEN MORKKAAMAAN KAIKKIA KUN KAIKKI MUUT OVAT NIIN SURKEITA JA VAIN MINÄ TEEN OIKEITA RATKAISUJA! ONNEKSI TÄYTÄN PARIN VIIKON PÄÄSTÄ 18VUOTTA, NIIN VOIN SITTEN TULLA TÄNNE PALSTALLE HEHKUTTAMAAN KUINKA SURKEITA KAIKKI MUUT OVAT KUN MÄ OLEN NIIN PARAS! OLLAAN SITTEN YHDESSÄ VAIKKA NIIN HELEVETIN HYVIÄ, KUN MEHÄN OLLAAN AIKUISIA!!!! Tosi aikuismaista, mutta ihan yhtä aikuismaista kuin teidänkin toimintanne. Katsokaa peiliin!

    Ensinnäkin lapsilisä on kelasta tuleva raha jota ei haeta sossusta ja sen saa jokainen äiti jopa TYÖSSÄ KÄYVÄ. Ja elatusmaksut haetaan sossusta vain jos lapsen isää ei tiedetä tai isä ei niitä maksa syystä tai toisesta mutta molemmat rahat kuuluu niin työssä olevalle kuin työttömälle. Ainoa ero aikuiseen ja teiniäitiin on se että kela maksaa työttömyyspäivärahaa joka on veron alainen ja teini hakee rahansa sossusta mutta koska aikuinen useinkaan ei enää sossusta mitään saa koska kela maksaa myös työttömälle vanhemmalle työttömyyspäivärahaan lapsikorotuksen ja yksinhuoltaja saa lapsilisään yksinhuoltaja korotuksen. Sekä suomenlain puitteissa alaikäinen ei voi olla toisen alaikäisen huoltaja.Kukaan joka hiukankaan osoittaa olevansa vastuullinen ihminen ei ala pykäämään lapsia kouluiässä. Ja oletko muuten ottanut huomioon myös sen että lapsilisä, elatusmaksut,asumistuki ja työttömyyspäiväraha on sossussa tuloa joten nämä kaikki kun saa menee tulot yli sen mitä jää menoja. Et kyllä itsekään mitään aikuistumisen merkkejä edusta joten päästäsi taidat olla edelleen sellainen noin 14 vuotias joka ei tiedä asioista eikä ota niistä selvää ennen kuin alkaa huutelemaan. Ja teini ei myöskään pysty kovin tasapainoista elämää lapselle suomaan jos siihen ei pysty osa aikuisistakaan. Ja SINUNA KATSOISIN ENSIN PEILIIN JA KYSYISIN MUUTAMAN KERRAN MISSÄ VIKA? JOS JOSSAKIN ON VIKAA NIIN SINUN AJATUSMAAILMASSA.ITSE KUITENKIN KOITAT HEHKUTTAA MITEN HYVÄ JA IHMEELLINEN OLET JA KUINKA AIKUINEN.TODELLISUUS ON KARMEAMPI OLET SELVÄSTI HARVINAISEN EPÄSOSIAALINEN JA LUONNEVIKAINEN!

    Äänestä

  • Pikku Myy kirjoitti:

    Itseasiassa olen erittäinkin sosiaalinen ihminen, koska toimin puhelinmyyjänäkin vielä muutama vuosi sitten monta kuukautta ja siinä hommassa on pakko olla sosiaalinen, että pärjää. Olen myös tottunut, että ympärilläni on paljon ihmisiä.
    Ja kaikki aikuiset eivät saa esim.työttömyyspäivärahaa tai elatusmaksuja. Hehkutan hyvyyttäni mielestäni vähemmän kuin nämä täysin aikuiset, jotka kuvittelevat tietävänsä kaiken ja luulevat tietävänsä myös, että jokainen teiniäiti on huono äiti ja jokaisen teiniäidin lapsesta tulee teiniäiti ja narkkari ym..ym..

    Mutta onneksi sinä taas olet näitä aikuisia, jotka tietävät millainen minä olen, mutta eipä tuo ole uuttaa hehän tietävät muutenkin kaikesta kaiken!!! Mutta kyllä minustakin aivan pian sitten tulee sellainen aikuinen. Sitten on elämä täysin kunnossa ei tehdä enää mitään virheitä tai muitakaan mokia, kyllä sitten on elämä helppoa, mä jo melkein odotan että tulen aikuiseksi!

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    Onko sinun mielestäsi oikea ratkaisu tehdä lapsia kouluiässä? kasvattaa niitä kaupungin "slummialueella" sosiaalisen tuen voimin? tai isin ja äidin rahoilla (mummon ja papan). vahingossa kun lasta ei voi suomessa saada, eikä oikeastaan edes vahingossa tulla raskaaksi... omaa huolimattomuuttaan/välinpitämättömyyttään kylläkin...

    Mistä oot mahtanut hemmo saada käsityksen,että teiniperheet kasvattavat lapsiaan jossain ihmeen slummialueilla? Ja kerrohan mulle mitä nämä "slummialueet" mahtavat olla? Ja kuule, kyllä niitä teiniäitejä ja -isiä vahditaan ja tarkastellaan (joskus liiankin kanssa) että millaisessa paikassa lapsi joutuu elämään. Ja meitä vahditaan niin kovasti, että unohdetaan TODELLISET ongelmat, kuten esim. alkoholistiperheet ja huumevanhemmat. Että rupeeppa niitä painostamaan.

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    Onko sinun mielestäsi oikea ratkaisu tehdä lapsia kouluiässä? kasvattaa niitä kaupungin "slummialueella" sosiaalisen tuen voimin? tai isin ja äidin rahoilla (mummon ja papan). vahingossa kun lasta ei voi suomessa saada, eikä oikeastaan edes vahingossa tulla raskaaksi... omaa huolimattomuuttaan/välinpitämättömyyttään kylläkin...

    ok. myönnetään että on olemassa ongelmallisempiakin vanhempia kuin teinit. ja varmasti teineistä lähes kaikki (jos ei jokainen) pärjää aivan loistavasti ja elämä hymyilee muutenkin... Ja juuri tälläisiin tapauksiin tuet on tehty jos niitä tarvitsee.

    Se mikä minua eniten kiinostaisi tietää onko edes olemassa sellaisia teiniäitejä/isiä jotka ovat 12-16 vuotiaana todenneet, että nyt olisi hyvä hetki tehdä lapsia???

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Itseasiassa olen erittäinkin sosiaalinen ihminen, koska toimin puhelinmyyjänäkin vielä muutama vuosi sitten monta kuukautta ja siinä hommassa on pakko olla sosiaalinen, että pärjää. Olen myös tottunut, että ympärilläni on paljon ihmisiä.
    Ja kaikki aikuiset eivät saa esim.työttömyyspäivärahaa tai elatusmaksuja. Hehkutan hyvyyttäni mielestäni vähemmän kuin nämä täysin aikuiset, jotka kuvittelevat tietävänsä kaiken ja luulevat tietävänsä myös, että jokainen teiniäiti on huono äiti ja jokaisen teiniäidin lapsesta tulee teiniäiti ja narkkari ym..ym..

    Mutta onneksi sinä taas olet näitä aikuisia, jotka tietävät millainen minä olen, mutta eipä tuo ole uuttaa hehän tietävät muutenkin kaikesta kaiken!!! Mutta kyllä minustakin aivan pian sitten tulee sellainen aikuinen. Sitten on elämä täysin kunnossa ei tehdä enää mitään virheitä tai muitakaan mokia, kyllä sitten on elämä helppoa, mä jo melkein odotan että tulen aikuiseksi!

    Itseäs taisit siellä puhelimessa myydä. Et nyt ilmeisesti ole ottanut ollenkaan huomioon sitä että jokainen työtön aikuinen saa työttömyyspäivärahan joko kelalta tai liitosta ja jos isyystesti on tehty ja lapsi on äidillä maksaa isä elatusmaksuja siis mikäli he ovat eronneet syystä tai toisesta. Joten työttömyyspäiväraha esim. myönnetään 18 vuotta täyttäneelle mikäli hänellä on ammatillinen koulutus eli ammattitutkinto muuten kela maksaa vasta 25 vuotiaille jos ammattitutkintoa ei ole. Liitolle taas maksetaan työssä oloaikana eli nämä liitonmaksut ja jos joutuu työttömäksi liitto maksaa ensimmäisen vuoden korvausta joka on ansiosidonnainen. Joten joko arvarit paljonko tienaan kuukaudessa? Ja en ole sinun teiniäiteyttäsi sen kummemmin kritisoinut jos sinä edes jaksat tehdä töitä,opiskella ja hoitaa lasta niin hyvä, niin ettei sinun tarvitse mennä nostamaan toimeentulotukea sossusta. Siis viime kirjoitus koski lähinnä yksinhuoltajien tiliä kuukaudessa lapesta/lapsista.jolloin isä ei asu samassa osoitteessa. ja nyt tulee työssäkäyvän naimisissa/avoliitossa olevan tuet joka käy työssä lapsilisä ilman korotuksia.
    Eronnut työssäkäyvä saa lapsilisän ja siihen yksinhuoltaja korotuksen sekä elatusavun jonka maksaa kuukausittain isä.
    Työtön yksinhuoltaja saa siis lapsilisän ja siihen korotuksen,työttömyyspäivärahan sikäli mikäli on ammatti tai yli 25 vuotias ammatiton ja siihen lapsikorotuksen jokaiselta päivältä, elatusmaksun ja asumistuen. Ja teiniäiti jolla ei ammattia ole ei saa kelasta työttömyyspäivärahaa vaan siirretään siksi toimeentulotuki asiakkaaksi sossuun,kela maksaa vain äitiyspäivärahan ja lapsilisän sossu taas vielä elatusmaksunkin.
    Ja lisäisin vielä että myyntityö ei kummempaa sosiaalisuutta kaipaa joten et ilmeisesti oikein ymmärrä sanaa epäsosiaalinen.

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    ok. myönnetään että on olemassa ongelmallisempiakin vanhempia kuin teinit. ja varmasti teineistä lähes kaikki (jos ei jokainen) pärjää aivan loistavasti ja elämä hymyilee muutenkin... Ja juuri tälläisiin tapauksiin tuet on tehty jos niitä tarvitsee.

    Se mikä minua eniten kiinostaisi tietää onko edes olemassa sellaisia teiniäitejä/isiä jotka ovat 12-16 vuotiaana todenneet, että nyt olisi hyvä hetki tehdä lapsia???

    Onhan niitä joidenkin kanssa joudun valitettavasti elämään joka ikinen päivä vaikken sosiaalihuollossa työssä olekaan. Sanotaanko näin että kaveripiirissä tämä tuntuu olevan kovin yleistä ja noin 80% kaveripiiristäni on ollut 13 - 16 vuotiaita saadessaa lapsen niin isiä kuin äitejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hemmo kirjoitti:

Onko kukaan koskaan ajatellut miten voi olla mahdollista, että kuka tahansa voi ruveta isäksi/äidiksi minkä ikäisenä ja millaisessa taloudellisessa tilanteessa vain.
Mutta Koiran hankkiminen ei ole näin mutkatonta(onneksi), vaan silloin joutuu todistamaan että koira saisi juuri sinun luota hyvän kodin (talous kunnossa ja koiralle hyvä kasvuympäristö) Näitä asioita ei kuitenkaan lasten kohdalla tarvitse ajatella! tai ainakaan perustella kenellekkään

onneksi edes koiranpentujen etua osataan ajatella!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu