Nöyrä vai nöyristelijä?

En kumpaakaan ;)))
Nuorempana liiankin kiltti ja höyli, mutten todellakaan enää ;))
Vaikka kyl joku on aina jotain hyväääkin minus näkevinään.
Hourivat ;)
Olen pieni ja ilkee..

Tosiaan, niinhän se tais mennä " nöyrä saa olla, muttei nöyristellä"..
Ei tarvi olla nöyrä ;)
Hourivat?? Vaatimattomuus kaunistaa ;)

Oma esimerkki lienee aika hyvä kasvatusmetodi? ;))

Nöyrä. Piti oikein katella mitä se tarkoittaa
1.tottelevainen, sopeutuvainen, kuuliainen
2.vaatimaton

Jep, en tiedä osaanko olla tuota kaikkea, mutta se on ehdottomasti mun pyrkimys.

Tietty totella ei pidä silmittömästi. Mutta jos joku sanoo mulle että haeppas kahvia, niin kysyn että haenko Sibbellekin ;)))

Jonkinlainen nöyryys elämää kohtaan helpottaa myös. Ei taistele ihan jokaista käännöstä otsa verillä.

Mistä kattelit? ;) Mä pitäisin noita nöyristelynä..
Enpäs tienny edes, mistä avauksen tehnyt oon.. Ja u s k o n , tuon kahvijutun täydellisesti ;)))
Varmaan jonniinmoista nöyryyttä just elämää ja isompia asioita kohtaa.
P..kat kun tuli tylsä aloitus lauantain kohdalle, ja mulla on jäädä joka toinen kirjain välistä pois.. ;)

En ole lukenut koko ketjua, mutta mun mielestäni nuo kaksi sanaa tarkoittavat aivan eriasioita. Nöyryys on sitä, että tietää maailmassa olevan asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Siksi on tärkeää nähdä se, mitä on, eikä murehtia siitä mitä ei ole.

Nöyristely on mielestäni aina epärehellistä. Mä näytän nöyrältä, jotta saan sinun huomiosi.:-DD

Mulla kait masiina hajonnu, näin sun vastauksen, mutten ehtiny mitään kun taas en nähnyt.
Huom. syytän ekana tietsikkaa ;))
Hyvää viikonloppua!

Nöyristelyä ja mielistelyä näkee aivan liikaa. Tiedotusvälineet on niistä pahimpia, vaikka vannovat vapaan tiedotuksen nimiin.
Kun ikää tulee, niin tuo nöyryys näyttää lisääntyvän, ei tarvitse pahemmin pullistella.
Tuossa tänä aamiuna tuli mieleen, että olenkohan minä olosuhteiden vanki vai herra.
Ainakin luonteeni vanki olen, ja sitä kun on rakennettu viiskymmentä vuotta, siitä sitä ei niin vain ulos päästäkkään.
Nämä ei täällä aukene, ja parempi niin.

Nöyrän vastakohta ois ylpeä.
Ja sanaa ylpeäkin voi ajatella kahdesta lähtökohdasta.
Voi olla ylpeä eli nyrpistellä nokkaansa toisten edessä, eli ajatella että on parempi kuin muut.
Toisaalta ylpeyttä voi olla myöskin ettei ota vastaan apua toiselta ihmiseltä, sanotaan sitäkin ylpeydeksi.
Sitten on vielä se tyhmänylpeys, sellaisen ois hyvä opetella nöyräksi.
Nää vaan sellaisia pieniä esimerkkejä mitä ajattelen.

Noh, nöyristelijä sitten on se joka taas matelee kaikkien tai ainakin joidenkin edessä. Toisaalta sellainenkin voi ola sitten taas ylpeä joidenkin edessä.


Mutta siis minäkö?? :))

Haluaisn nähdä että olen nöyrä elämän edessä. Toisinaan myöskin ihmisten edessä nöyränä, mutten ikinä halua olla nöyristelijä.
Mikä sitten totuus, kas kun elämä ja tilanteet heittelee.

Joidenkin asioiden edessä joutuu olemaan nöyrä, mutta nöyristelijää minusta ei kyllä saa. Esimerkiks töissä täytyy kyl olla jollain lailla nöyrä. Muutes tulis potkut persuksille. :)

Nähköön joku tään halutessaan mielistelynä, mutta oon aidosti iloinen, ja kiitän kaikkia, jotka on asiaa pohtineet ja kommenttia laittaneet..
Ei ketjun pakko silti oo tähän loppua.. asiat ei aina ole yksiselitteisiä, vaikka joskus selviltä vaikuttaakin!
Oli lauantaina jo viikonlopun menot mielessä, ja vähän kiirettä, olin kärsimätön.
Mutta ei se vika ollut tietsikassa.. eikä edes koneen ja istuimen välissä.. vaan ilmeisesti just mitä Teo on maininut.
Yhteyksissä muuten.. ;))

Tuota olen kyl miettiny näillä palstoilla..Miksi koskaan ei saisi sanoa toiselle kirjoittajalle jotain nättiä ? Jos sanoo, niin johan lipsahtaa kieli ruskeeks. Ollaan me ihmiset sitten kummia otuksia. :P

Ehdottomasti olen nöyristelijä. Isoisoisoisäni 20-luvun Amerikassa kiillotti kenkiä työkseen kielellään! Se on periytynyt minulle asti.

Nuolen kaikkien naispuolisten esinaisteni peffoja ylenemismielessä! Jos oikein isosta ylennyksestä on kyse jopa miehen perse käy.

Olen nöyristelijä ja ylpeä siitä! Sillä lailla pärjää elämässä parhaiten?

En ole kumpaakaan, vaikka joskus pitäisi osata olla nöyrä. Vai voiko kunnioituksen vaikkapa jonkun elämäntyötä sanoa kuuluvaan nöyryyteen, koska menee vaan hiljaiseksi ja ajattelee, miten sekin jaksoi. Juuri tuli sellainen olo löytäessäni kesäpaikan vanhasta tunkiosta ruostuneita hevosenkenkiä ja pidin niitä käsissäni miettien pollea, pollen isäntää, sitä mitä polle ja isäntä tekivät ja myös seppää,joka ne kengät takoi. Kuinka on pitänyt jossakin kivikkoisessa korvessa raataa.

Olipa jotenkin soma tarina.. kaikki ei tuollaistakaan osaisi alkaa miettiä.. "käsiään sotkea" ;)
Rankkaa se on ollut varmasti aikanaan.. tuulessa ja tuiskussa, kovilla pakkasilla..ei aina heppaa säästellen, eikä itseään.
Kunnioitus vaikuttais hyvältä ilmaisulta..
Tuolla aiemmin oli, jos nöyrän vastakohta ois ylpeä.. jota sitäkin tosin monenlaista.
Nyt on pohdintakausi täällä päässä jotenkin lukossa..

Ei vaan köyristelijä.