Kielsin uskoni. Tai siis näin vl-piireissä sanotaan. Tarkemmin ottaen sanoin siis että en halua olla vl. Hirveästi ei onneksi tullut ahdistelua ja paluupakottamisia. Mutta sukulaiset alkoivat soitella kyllä kovasti USA:sta josta siis olen ja sikäläisistä vl-piireistä (LLC). Puheluiden yhdistävä teema oli "how could u do that? How could u do that to your own MOTHER???" eli miten voit tehdä noin omalle äidillesi???
Mitä tuohon nyt sitten vastaisi? Mitä minä nyt siis äidilleni olen tehnyt? Tai siis eikös se ole juuri äitini joka omavaltaisesti on minut vl-aivopessyt? Itse en muistaakseni koskaan ole halunnut ja pyytänyt olla vl ja luvannut olla ikuisesti tulevaisuudessakin. Mutta selitäpä tämä vanhoille sukulaisille, joita ei haluaisi loukata:(
Mitä tuohon nyt sitten vastaisi? Mitä minä nyt siis äidilleni olen tehnyt? Tai siis eikös se ole juuri äitini joka omavaltaisesti on minut vl-aivopessyt? Itse en muistaakseni koskaan ole halunnut ja pyytänyt olla vl ja luvannut olla ikuisesti tulevaisuudessakin. Mutta selitäpä tämä vanhoille sukulaisille, joita ei haluaisi loukata:(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ikävää!!
Juuri tuon takia niin moni ei lähde vaikka haluaisi. Se millä tavalla uskoo, luulisi olevan jokaisen henkilökohtainen asia, ei se muille kuulu!
Ensinnäkin, toi´von sinulle oikein paljon voimia ja rohkeutta. Mutta eroaminen lestadiolaisuudesta on silloin helpompaa, jos ei itse tosiaankaan ole samaa mieltä kuin lestadioalisuuden normit. Silloin se ero on väistämätön.
liikkeen oppeja ei pysty lähteä muuttamaan, se on kuolleena syntynyt haave.
Voit rauhoitella ja todeta rakkaille perheenjäsenillesi, että kantasi LLC:hen ei muuta mitenkään rakkauttasi heihin. Et ole aikaisemminkaan rakastanut heitä varmaankaan siksi, että he ovat LLC.n jäseniä, vaan siksi että he ovat sinulle henkilökohtaisesti rakkaita, juuri sellaisina kuin ovat!
Tässä juuri on lestadiolaisuuden psykologinen riski johtaa vaikeaan läheisriippuvuutteen, jos rakkkauden ehtona on liikkeen jäsenyys. Monissa vl perheissä näin ikävästi on, mutta ei suinkaan kaikissa.
Perheenjäseniä sitoo toisiinsa ehdoton toisen hyväksyminen ja rakastaminen ilman ennakkovaatimuksia!
Jos sellaista ehdotonta hyväksyntää ja rakkautta ei vanhemmilla lapsiinsa olekaan on tosi vakavasta kieroontumasta kyse.
Uskonnollisista ja poliittisista mielipiteistä vastaa jokainen ihan itse. Niitä asioita ei voi ratkaista niin ett ä"kun toisetkin", vaan ne ovat omakohtaisen moraalin ja omantunnon kysymykisiä.
Vl perheessä se vaan ei mene noin. Rakkaus on tosiaan ehdollista monessa perheessä.
Jätin uskon 10 vuotta sitten kun rakastuin ei vl mieheen ja menimme naimisiin. Kaikki on mennyt elämässä tosi hyvin siis puolison ja perheen suhteen.
Olen ollut onnellinen et tosiaan pystyin lähtemään ry.ltä. Sukua tapaan satunnaisesti, vanhempiani tiiviistikin.
Ainoa mikä minua loukkaa on se,että entiset lest.tuttavani vieläkin tavatessamme puhuttelevat minua. Siis moittivat ja kehottavat parannukseen ja seuroihikn!!!
Silloin tunnen suurta ahdistusta ja loukkaannun,mutten kehtaa sanoa heille että se loukkaa, olkaa hiljaa,että tämä on MINUN elämääni.
Mutta onneksi ystävänsä voi valita eikä ole pakko pitää yhteyttä noihin.
Tsemppiä jokaiselle joka harkitsee ry-piireistä lähtöä. Se kääntyy lopulta hyväksi vaikka on aluksi rankkaa.
Ootko sinä lukenut tämän:
http://freepathways.wordpress.com/2010/09/03/leaving-llc/
Ymmärrään tilanteesi... Vanhoillislestadioaliseksi kasvatetaan ja kasvatuksessa uskonasioista samaa mieltä olemiseen kytketään vanhempien rakkaus ja hyväksyntä.
Tästä syystä vanhoillislestadiolaisuus synnyttää syvän läheisriippuvuuden yhteisöön.
Irrottautuminen saattaa tuntua suorastaan fyysisenä kipuna.
Olen itse onneksi saanut lähtemisen armon ja päässyt eroon vl yhteisöstä. Hintana oli suhteiden kylmeneminen osaan sisauruksista ja sukulaisista. Onhan se kallis hinta, mutta ei auttanut kuin hakeutua sellaisten ihmisten seuraan jotka hyväksyvät minut tällaisena. Heitä on onnneksi löytynyt, hyviä lämpimiä ystäviä.
Kyllä sinäkin löydän heitä!