Oletko kuullut mitään myönteistä Venäjän "laillisista" jutuista, siis myönteistä asian kulkua ulkomaalaista kotaan? Kaveri kertoi tänään, että häneltä varastettiin auto Venäjällä semmoinen parin tonnin arvoinen. Kun varastamisesta oli kulunut Venäjän lain sallima aika palauttaa auto Suomeen takaisin takaisin tuli Venäjän tullilta lasku kirjallisena ja syynä laskuun on se kun henkilö ei ole palauttanu ko. autoa Suomeen lain mukaisessa ajassa ja siitä on määräty maksettavaksi yli neljäsataa tuhatta ruplaa, joka on suurin piirtein sellaisen uuden autoa hinta ja kaveri otettiin tullissa kiinni kun meni toisella autolla Venäjälle. Voi olla, että tämä on Venäjän lakien mukaan normaalia. Onko kellään myönteistä juttua toisin päin kertoa, epäilen ei. Minulta on siellä varastettu tavaraa autosta, mutta rikos ilmoituksesta ei ole kuulunut mitään vaikka sain kuulla sieltä, että varas on jäänyt kiinni ja tavarat on miliisin hallussa ja miliisi ei ole antanut minulle edes tavroita takaisin. Siitä tapauksesta on aikaa suunillleen kaksi vuotta.
Oletko kuullut
Harasoo
191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mitä tästä opimme.ole ryss.än kanssa aina varovainen.se kansa kusettaa aina kun vaan on mahdollisuus.