Paha olo :(((

Hei..en tiedä mille palstalle tämä juttu kuuluu, mutta en voi enää hyvin. Minulla on kamalan paha olla. En enää tiedä mistä löytää elämäniloa, mikä on saanut muut jaksamaan elämän kriiseissä?

Olen henkisesti erittäin hajalla.

En tiedä pitäisikö minun erota miehestäni? Hän haukkui minut tänään siitä, että aikoinaan olen hänen luokseen muuttanut(vaikka asia oli yhdessä sovittu, että muutan). Hänen mukaansa tulin vain hänen kukkaronsa elätiksi..Yritin löytää silloin töitä itselleni, mutta en löytänyt. Myöhemmin muutimme toiseen asuntoon ja aloitin myös jonkun ajan kuluttua opinnot. Miehen mukaan hänen rahoistaan on mennyt kamalasti minun kanssa elämiseen, eikä hänelle ole säästöjä kertynyt. Tuntuu kamalan pahalta, että hänelle olisi ollut merkityksellisempää kerätä säästöjä, kuin elää yhdessä elämää. Minä olen osallistunut talouden kustannuksiin omien kykyjeni mukaan.

Mieheni on siis pitänyt minua lähinnä hänen kukkaronsa elättinä. Jotenkin tuntuu todella julmalta. Tuntuu kuin olisin pelkkä paskakasa.

Minä jotenkin vihaan miestäni. En tiedä miten siitä vihasta pääsisi eroon. Minusta hän kohtelee minua kuin paskaa välillä. Minä en halua elää tälläistä elämää. Minulla on niin paha olo. Minä koen olevani epäonnistunut idiootti. Itkettää. En jaksa enää miehen halventamista ja haukkumista.

En tiedä miten jaksaa erotakaan, jos sellainen tulee. Olen niin uupunut, masentunut, inhoan elääni...
3370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Masennusta todennäköisesti. Tuttuja tuntemuksia.

Mikset vaan lähde? Vuokraa asunto ja muuta seuraavan kuun vaihteessa. Tuossa tilanteessa ei ole väliä mihin muuttaa, kunhan lähtee. Pyydä joku tuttusi pakkaamaan tavaroitasi ja muuttoavuksi kun mies on jossain muualla.

Jos sulla on rahan kanssa ongelmia, soita sossuun ja selitä tilanteesi. Niillä on hätämajoituspaikkoja, sitten ne auttaa sua asunnon haussa.

Varaa aika lääkärille ja selitä sillekin p*ska olosi. Vaadi terapiaa ja alkuun jotain helpottavaa. Tai mene päivystykseen ja sano että nyt et kestä.

Noilla pääsee ainakin alkuun. Tulessa makaaminen ei auta mihinkään. Siksi on tehtävä jotain.

Eihän se masennus nappia painamalla katoa. mutta helpottaa.

Äänestä
  • VAI NIN

    Äänestä

Hei!

Tuo ketjun ensimmäinen viestini oli kirjoitettu todella uupuneena/surullisena, joten se oli aika jyrkkä..

Mieheni kanssa on ollut viime aikoina paljon riitoja, mutta saatiin sovittua asiat. Sovimme myös, että meille on jatkossa yleensä omat rahat eli erilliset tilit..ja kumpikin maksaa omat menonsa esim.kaupassa. Se auttaa varmaankin pääsemään eroon rahariidoista/vähentämään niitä. Tosin omalla kohdallani se saattaa tarkoittaa sitä, että joudun ottamaan opntolainaa, koska vuokriin ja laskuihin tulee menemään niin paljon. Aviomies taasen voi sitten kerryttää säästöjään..

Jos tämä elämä yhdessä ei ala ollenkaan sujumaan jatkossakaan, niin parempi varmaan erota. Ehkä kuitenkin parempi yksin kuin huonossa suhteessa.

Itse käyn psykoterapeutin luona, toivottavasti siitä on jotain apua omaan elämääni. Lisäksi aion lisätä elämääni jossain vaiheessa esimerkiksi enemmän liikuntaa ja mukavaa tekemistä esim. ruuanlaittoa ja leipomista.

Hyvää kesän jatkoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinen ihminen kirjoitti:

Hei..en tiedä mille palstalle tämä juttu kuuluu, mutta en voi enää hyvin. Minulla on kamalan paha olla. En enää tiedä mistä löytää elämäniloa, mikä on saanut muut jaksamaan elämän kriiseissä?

Olen henkisesti erittäin hajalla.

En tiedä pitäisikö minun erota miehestäni? Hän haukkui minut tänään siitä, että aikoinaan olen hänen luokseen muuttanut(vaikka asia oli yhdessä sovittu, että muutan). Hänen mukaansa tulin vain hänen kukkaronsa elätiksi..Yritin löytää silloin töitä itselleni, mutta en löytänyt. Myöhemmin muutimme toiseen asuntoon ja aloitin myös jonkun ajan kuluttua opinnot. Miehen mukaan hänen rahoistaan on mennyt kamalasti minun kanssa elämiseen, eikä hänelle ole säästöjä kertynyt. Tuntuu kamalan pahalta, että hänelle olisi ollut merkityksellisempää kerätä säästöjä, kuin elää yhdessä elämää. Minä olen osallistunut talouden kustannuksiin omien kykyjeni mukaan.

Mieheni on siis pitänyt minua lähinnä hänen kukkaronsa elättinä. Jotenkin tuntuu todella julmalta. Tuntuu kuin olisin pelkkä paskakasa.

Minä jotenkin vihaan miestäni. En tiedä miten siitä vihasta pääsisi eroon. Minusta hän kohtelee minua kuin paskaa välillä. Minä en halua elää tälläistä elämää. Minulla on niin paha olo. Minä koen olevani epäonnistunut idiootti. Itkettää. En jaksa enää miehen halventamista ja haukkumista.

En tiedä miten jaksaa erotakaan, jos sellainen tulee. Olen niin uupunut, masentunut, inhoan elääni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu