Tuulimunan/keskenmenon jälkeen uudestaan yrittäviä?

Mä en ole yrittäjä, vaan odottaja, mutta olen ollut tuossa tilanteessa. Ensimmäinen raskaus alkoi heti ensimmäisestä kierrosta pillereiden lopetuksen jälkeen. Se oli kuitenkin kemiallinen raskaus. Hirveä järkytys. Ensin koettiin ihana yllätys kun olinkin niin pian raskaana, sitten se kaikki vietiinkin heti pois. Oli kaikkien aikojen paskin joulu, itkin monta päivää. Yritys kuitenkin jatkui. Kemiallisen jälkeen oli välissä yksi kierto ja sitten tärppäsi taas. Kaikki tuntui menevän hyvin. Oltiin silti varovaisia eikä kerrottu kenelläkään, kun oli kurja kokemus takana. Raskausviikolla 8 mentiin varhaisultraan, jossa todettiin, että kasvu oli pysähtynyt eikä sydän sykkinyt. Viikon verran odotettiin vielä kaiken varalta ja käytiin kontrollissa, mutta mikään ei ollut muuttunut. Vieläkään meille ei suotu lasta. Onneksi mies osasi tukea. Tyhjennys tehtiin lääkkeellisesti ja oli onneksi fyysisesti helppo. Päätettiin jatkaa yritystä samantien. Tosin en olettanutkaan, että heti seuraavassa ovulaatiossa olisi tärpännyt. Oli sellainen fiilis. 5 viikkoa tyhjennyksestä alkoi menkat.Sitten olikin toisenlainen fiilis. Kierron ensimmäisestä päivästä lähtien mulla oli heti vahva tunne siitä, että nyt tämä on se kierto, josta meille lapsi annetaan. Olin täysin varma siitä. Ja niin kävikin, että raskaus sai alkunsa siitä kierrosta. Kaikki näyttää tällä kertaa menevän hyvin. Nyt menossa rv17.

Keskenmenot on raskaita asioita, mutta ne ei oo saaneet meitä lopettamaan yrittämistä, vaan ehkä yrittämään vieläkin enemmän. Ja se yritys on palkittu. Ja aika parantaa, ihan oikeasti. Ja tottakai uusi raskaus on myös helpottanut asiaa paljon. Vaikka toki mietityttää ja jännittää mitä tunteita nousee pintaan, kun parin viikon päästä olisi ensimmäisen raskauden laskettu aika.

Tuntuu, että arvostaa tapahtunutta ihmettä nyt enemmän keskenmenojen jälkeen kuin jos kaikki olisi tapahtunut helpoimman kautta. Lasta ei tule pidettyä itsestäänselvyytenä. Ja tottakai on monesti herännyt tavallaan vihaisia tunteita sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka on tulleet esim. vahingossa raskaaksi. Tuntui myös pahalta, kun eräs tuttu kertoi raskaudestaan heti alussa ja heillä kaikki meni hyvin. Ajattelin välillä, että olisiko meilläkin kaikki mennyt hyvin, jos oltaisiin heti kerrottu. Typeräähän sellainen ajattelu on, mutta ei tunteilleen voi mitään. Mutta kun on itse kokenut keskenmenoja, osaa ehkä paremmin ajatella, miltä muista saattaa tuntua ja mitä muut ovat myös saattaneet kokea. Ja siten vähän varoo sanojaan. On tuntunut pahalta, kun toiset valittaa jatkuvasti kaikista raskausajan vaivoista. Ja itse on vain ajatellut, että kunpa olisi edes raskaana, vaivoista viis. Mutta toki olen yrittänyt ymmärtää, että ei kaikki osaa ajatella asiaa niin, kun ei ole kokenut samaa.

Sulle ap toivon kovasti vauvaonnea!! :)

Kiitos kovasti vastauksesta, on mukavaa kuulla muiden kokemuksia! Ihanaa, että teillä vaikuttaisi viimein menevän kaikki hyvin. :) Minullakin on se tunne, että jos tulee uusia pettymyksiä, niin yritystä silti kovasti jatketaan, koska omaa lasta ei muullakaan keinoin syliin saa. Biologista lasta siis. Toivottavasti meilläkin uusi raskaus alkaisi melko pian. Edelliseen plussaan meni viisi kuukautta, joten ei nyt ihan heti tärpännyt, mutta ei mikään poikkeuksellisen pitkäkään yritysaika. Josko toinen tulisi vaikka vielä nopeammin. Hyvää loppuodotusta sinulle!

Minä myös ilmoittaudun tänne vauvakuumeisena, yhden keskenmenon kokeneena. Meillä ei ennestään lapsia ole, joten ensimmäistä yritetään.

Olin raskaana 7kk jälkeen pillereiden lopetuksesta, mutta kesken meni viikolla 6 1. ;( Km oli spontaani, eikä lääkkeitä tai kaavintaa tarvinnut. Vuoto kesti noin viikon ja raskaustesti tehtiin verikokeesta terkkarissa viikko km jälkeen, jolloin arvot oli laskeneet normaaleiksi (eli ei raskaana).

Ehkäisyä ei sen jälkeen olla käytetty, kun tuohon raskautumiseen kuitenkin meni jonkin aikaa (ei pitkä, mutta ei niin lyhytkään), niin ajateltiin sen olevan turhaa. Ilmeisesti hormonitoimintani ei nyt kuitenkaan ole vieläkään alkanut toimimaan tuon km jälkeen, (Mulla kesti pillereidenkin lopetuksen jälkeen 4kk ennenkuin menkat alkoi), koska keskenmenosta on nyt 6 viikkoa, eikä menkat ole vieläkään alkaneet. Raskaustestin tein viime vkon perjantaina, mutta negaa näytti :(

Fiilikset on ollut aikalailla samanlaiset, mitä Tammimamma kertoo. Ärsyttää, kun raskaana olevat kaverit valittaa omista raskausvaivoistaan, kun mä puolestani niin kovin toivoisin, että olisin raskaana ja kaikki sujuis hyvin jne. Lisäksi ärsyttää, että lähes kaikki mun kaverit on saanut terveen lapsen 1-4kk yrityksen jälkeen ja useimmilla niitä on jo kaksi! Tottakai on ihana asia, ettei kaikki joudu tätä surua kokemaan, enkä sitä kenellekään toivo, mutta välillä on sellainen olo, että miksi juuri meille kävi näin jne... Sitäkin olen tietysti miettinyt, että varmaan osaa sitten paremmin arvostaa sitä, että saa lapsia, kun saa tällaisen kokemuksen jälkeen. Ja nyt pysyy tosiaan aina mielessä, etten ihan helpolla ala keneltäkään lapsiasioista suoraan kyselemään, kun voi olla aika arka paikka. Minultakin on km jälkeen kyselty, että milloin meille tulee lapsia, hyvä ettei itku ole päässyt, mutta jotenkin oon sitten vaihtanut vaan puheenaihetta. Vähän harmittaa, että kerroimme raskaudesta monelle, vaikka toisaalta on siitä ollut hyötyäkin sen kannalta, että on saanut sitten valittaa tätä suruaankin heille, jotka raskaudesta tiesivät... Niin ja vielä tuli mieleen, että erittäin ärsyttäväksi koin sen, että eräs mieheni kaveri antoi vauvanvaatteen (jonka oli ostanut kun kuuli, että meille tulee vauva), vaikka tiesi, että meillä raskaus keskeytyi... Jotkut ihmiset vaan on tosi ajattelemattomia, vaikka eivät varmasti mitään pahaa tarkoitakaan! :(

ups

Kiitos sinullekin Lapseton25, kun jaoit kokemuksesi. :) Onhan se ärsyttävää, jos lähipiirissä olevat valittavat raskausvaivoista, mutta toisaalta minä ainakin ajattelen sen niin, että jokaisen ihmisen huolet, murheet ja vaivat ovat sille ihmiselle merkityksellisiä, joten muut ihmiset eivät voi sanoa, että jostain asiasta ei olisi oikeutta valittaa. Vaikka mua surettaa, että en pääse kokemaan niitä raskausajan vaivoja, niin jollakin närästys ja selkävaivat saattavat ihan oikeasti olla raskauden aikana niin häiritseviä, että niistä tekee mieli valittaa.

Meillä ollaan nyt ihan hyvillä mielin, ensimmäinen yrityskierto keskenmenon jälkeen menossa. Jotenkin uskomme, että vielä se meilläkin tärppää uudelleen ja toivottavasti sitten saamme lapsen syliin asti. :)

Totta näinhän sitä täytyy yrittää ajatella, vaikka se joskus vaikealta tuntuukin. :/ Ja niinhän se on, mikä toisella on, ei ole itseltä pois... :)

Mulla vihdoinkin alkoi ne ekat menkat km jälkeen eli eka yrityskierto alkamassa meilläkin. Eiköhän se teillä ja meillä uudestaan tärppää ja tosiaan, toivotaan, että tällä kertaa saadaan sitten lapsemme syliin asti ja terveenä! :)

Eikö täällä ole muita tähän ryhmään kuuluvia?

Heissan! täällä myös yksi tuulimunan kesällä kokenut. Raskaus oli myös ensimmäinen elämässäni ja toki se tuli järkytyksenä! Keväällä päätettiin miehen kanssa, että lapsi voi tulla ja sitten kävi näin. Hoitona oli lääkkeellinen tyhjennys ja nyt ensimmäiset normaalimenkat takana. Tokihan tässä miettii, että oliko se nyt sitten tässä, että minulle ei sitten koskaan sitä lasta tulekaan ja entäs jos sattuu tärppäämään, niin onko sekin tm tai sattuuko jotain muuta.. Eli pienen pelon kanssa eteenpäin. Minulle ei ole ehtinyt vielä tulla ns. "pakkoa" lastensaannin kanssa, mutta pelkään että jos raskaus ei alakaan niin siinä käy niin.. :( Noista tunteista.. itkin itkuni heti uutisten kuultua ja sen jälkeen olen vain yrittänyt unohtaa koko tapahtuman ja jatkaa eteenpäin.. Mutta toki joka kerran kolahtaa, kun kuulee jonkun tulleen raskaaksi ja tuntuu että jatkuvasti vain ympärillä on raskaana olevia naisia. Silloin ajattelee että miksi toisilla onnistuu niin helposti ja on kyllä pikkasen kateellinenkin :( Vaikka eihän sitä koskaan voi tietää miten vaikeaa monella muullakin on ollut.. Ystävä kyllä jotenkin sanoi osuvasti, että kaikella hänen mielestään on tarkoitus, että ehkä en vain ollut sillä hetkellä valmis tai tämä oli nyt sitten mieheni ja minun suhteen ensimmäinen kunnollinen vastoinkäyminen, joka kasvatti meitä. Oikeastaan olen ajatellutkin että tajusin, että mieheni on loistava tuki, johon voin luottaa ja luulen että tapahtuma lähensi meitä :) Toivotaan, että kaikki kääntyy vielä parhaaksi meillä kaikilla :)

Tulin kertomaan, että meillä kävi niin yllättävästi, että raskaus alkoi tästä ensimmäisestä yrityskierrosta tuulimunan jälkeen. Kovin alussa on vielä ja kovasti mietityttää käykö nyt samoin kuin viimeksi, mutta toivotaan, että ei. Toivottavasti täällä muillakin tärppäisi nopeasti. :)

Esikoista toivova: Onnittelu! Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin!

Hei,
Niin ihana lukea muistaki kohtalosiskoista. Vertaistukiryhmää etsiessäni löysin tänne. Meidän lääkkeellisestä tyhjennyksestä on 2kk, joku mainitsiki että itki itkunsa ja yritti unohtaa ja jatkaa eteenpäi, samoin. Palasin jo töihinki, mutta siellä oli vaikee olla ku asiakkaina on lapsia ja mahoja joka päivä, saikkua siis. Palasin takas töihin taas, kunnes tuli patologin lausunto viime viikolla täysin kaunistelemattomana kotiin. Järkytyin aivan suunniltani ja vikisin vaan puhelimeen sairaalaan ja eiku lisää saikkua. Äitini vihjaili oikeustoimista sairaalaa vastaan, ihan ku se auttais. Just tänään sairaala soitti ja pahoitteli että ovat sen kirjeen sellasenaan lähettäneet, että yleensä niitä muokataan ennen asiakkaalle menoa inhimillisemmiksi.
Itse haluaisin vain että ystävät pitäisivät yhteyttä, onhan me selvitty jo pitkistä etäisyyksistä, naimisiin menoista lapsiperheeksi muuttumisesta ja itsekunkin omista kriiseistä ja sairauksista, niin miksi keskenmenon pitäisi olla se asia joka estää ystävyyden ylläpidon? Oon tosi loukkaantunu ja olo on hyljätty.
Me ei vielä oo alettu yrittään uudestaan, ehkä sitte ku oon päässy tästä yli. Mieheni on jo ihan valmis, mutta koittaa olla kärsivällinen minun kanssani.
Mun kateuteni raskaanaolevia kohtaan on jo hiukan laantunu, mutta sulosia pikkulapsia en vieläkään voi ihastella itkemättä.
Mitä joku mainitsi valittavista äideistä tai raskaana olevien oireista, niin voin sanoa ettei kukaan tyhjästä valita. Ensimmäistäni oottaessa koin sellasia vatsanväänteitä että kieriskelin tuskissani, olin sitte pystyssä tai makuulla sitä ei saanu helpottamaan, kyseesä oli kaasuvaivat ; ) En niitä halua takas mutta nyt ne vaan muistuttaa mua rupsuisesta siunauksestani.
Voimia kaikille yrityksiin ja menetyksestä yli pääsemiseen.