Tämä viesti saattaa nyt kuulostaa typerältä, mutta minkälaisia kokemuksia teillä on suhteesta (romanttisesta) ihmiseen, kuka on ollut sijaislapsena? Siis, olemme molemmat nuoria ihmisiä tämän miehen kanssa. Minulla on erittäin vähän kokemuksia ihmissuhteista, joissa lapsi on joutunut sijoitukseen, ja mietin, miten se vaikuttaa? Meillä ei ole siis vielä suhdetta.
Tällä miehellä tuntuu olevan masennusta ja naisia kohtaan jonkinlaista ehdottomuutta ja vaativuutta. Hänellä on rankka tausta, vanhemmille tullut ero, äiti on lähtenyt toisen naisen matkaan kun hän ollut vielä melkein vauva. Hänet on sijoitettu sukulaisten luo. Mietin, miten paljon menneisyys vaikuttaa?
Olen erittäin ihastunut tähään mieheen, mutta mietin, onko nämä asiat hyvin syvällä olevia, eli voisiko hän vaikkapa puhumisen kautta vapautua näistä asioista, vai ovatko haavat kovinkin syviä.
Itselläni on yksi epäonnistunut suhde takana narsistiseen mieheen, joka koetti muokata minua keholtani ja alistaa (koska olin nainen). Olen ehkä hieman valppaampi, mitä normaali ihminen olisi. Tällä viestillä ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta mietin, miten mahdollista suhde on ihmiseen, jolla on syviä haavoja, vai pitäisikö sovinnolla etsiä enemmän oman kaltaisen menneisyyden omaavia ihmisiä?
Olen ihmisenä heikko, enkä jaksa välttämättä kantaa toisen haavoja. Vaikka haluaisinkin.
Tällä miehellä tuntuu olevan masennusta ja naisia kohtaan jonkinlaista ehdottomuutta ja vaativuutta. Hänellä on rankka tausta, vanhemmille tullut ero, äiti on lähtenyt toisen naisen matkaan kun hän ollut vielä melkein vauva. Hänet on sijoitettu sukulaisten luo. Mietin, miten paljon menneisyys vaikuttaa?
Olen erittäin ihastunut tähään mieheen, mutta mietin, onko nämä asiat hyvin syvällä olevia, eli voisiko hän vaikkapa puhumisen kautta vapautua näistä asioista, vai ovatko haavat kovinkin syviä.
Itselläni on yksi epäonnistunut suhde takana narsistiseen mieheen, joka koetti muokata minua keholtani ja alistaa (koska olin nainen). Olen ehkä hieman valppaampi, mitä normaali ihminen olisi. Tällä viestillä ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta mietin, miten mahdollista suhde on ihmiseen, jolla on syviä haavoja, vai pitäisikö sovinnolla etsiä enemmän oman kaltaisen menneisyyden omaavia ihmisiä?
Olen ihmisenä heikko, enkä jaksa välttämättä kantaa toisen haavoja. Vaikka haluaisinkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olematta täysin varma, minusta tuntuu että ongelma on olemassa. Olet luomasa suhdetta (kenties) epäluuloisen persoonan omaavaan tarumaattiseen mieheen ja sen voi rinnastaa narsismiin. Kerrot omaavasi vähän kokemusta ihmissuhteista ja on hyvä tiedostaa puutteet! Mutta tiedostatko "oman vammasi", onko jokin persoonallisuutesi piirre sellainen, että ihmissuhdetta hakeissaan, se "hakeutuu" narsistien tms. pariin?? Jokin sinussa voi olla selvittämistä vaille, sitä ennen joudut kerta toisensa jälkeen narsistin tms. pauloihin. Muista, että sinä et pysty parantamaan kentään, rakkaus ei ole sellaista!
Olen itse entinen sijoitettu lapsi ja voin sanoa, että kyllähän siitä jää jäljet sieluun.
Jokainen meistä kantaa menneisyyttään mukanaan ja tuo parisuhteeseen oman henkisen painolastinsa. Se kuinka paljon nimenomaan sijoitustausta lisää ongelmia parisuhteeseen on täysin tapauskohtaista. Sijoitetulla lapsella on ongelmattomamman nk. normilapsuuden eläneeseen verrattuna todennäköisemmin haasteita ja vaikeuksia. Useilla sijoitetuilla on kuitenkin myös enemmän apuja ja ainakin niitä löytyy, jos on itse valmis selvittämään asiansa ja hyväksymään itsensä & elämänsä sellaisena kuin on.
Minusta tärkeintä sinun tilanteessasi on, arvioida millaisessa elämäntilanteessa potentiaalinen parisuhteesi toinen puolisko on ja kuinka apljon sinulla itselläsi on voimavaroja käyttää mahdolliseen parisuhteeseen hänen kanssaan. Jos rakkautta riittää, niin se kantaa sijoitetun lapsenkin kanssa pitkälle ;) Jos taas olet vielä toipumassa ja opettelmassa itsesi kanssa elämistä, niin ehkä et ole kypsä vakavaan suhteeseen muutenkaan. Anna itsellesi aikaa äläkä heittäydy suhteeseen suin päin. Jos toinen puolisko haluaa heti tarrautua sinuun ja uppoutua rakastumiseen, ota etäisyyttä sen verran kuin sinä itse tarvitset. Suhde kyllä kehittyy omalla painollaan, jos olette toisillenne sopivimmat tässä kaaottisessa maailmankaikkeudessa ;)
Itse olen seurustellut useita kertoja, pisimmillään 7 vuotta. Olen ollut seurustellut nyksäni kanssa kohta 6 vuotta ja talvella menmme naimisiin. Meillä on myös nelivuotias tytär ja toinen lapsi toiveissa. Mieheni on varmasti kokenut minut sekä ihmisenä että parisuhteen toisena osapuolena hetkittäin todella vaativan, rankkana, raskaana ja ehkä ahdistavanakin. Muutaman kerran yhteisten vuosien aikan hän on todennut vihaavansa biologisia vanhempiani sen takia, että he tekivät mysö hänen elämästään vaikeaa. Mutta ikäviin hetkien lisäksi elämämme yhdessä muodostuu myös hyvistä hetkistä ja ihan tavallisesta arjesta. Ihan niin kuin kaikilla muillakin. Kaikki ihmiset ja parisuhteet ovat enemmän kuin osiensa summa. Toisilla rassaavat toiset asiat, toisilla toiset. Kukaan eikä mikään ole täysin ongelmaton/ongelmatonta. Itse olen kiitollinen siitä, että olen sijoitettu lapsi sillä ilman sitä en olisi tässä enkä tällaisena kuin nyt. Ja jos en olisi juuri tällainen, niin mieheni ei ehkä rakastaisikaan minua yhtä paljon ;)
Sijoittaminen tekee hyvää. Arki kantaa. Se tyhmän tavallinen arki :)
Näättekö miten syvällinen ja viisaskin sijoitetusta tulee!
Ei tämä kuulosta yhtään typerältä! Tää on sikatärkeä aihe usko vain! Kysymällä tiellä pysyy ja kysymättä menee metsään. Pohdi, mieti, arvioi...se on tärkeää elämäm tuulissa ja tuiskuissa!!
Älä epäröi pyytää uudesti neuvoa. Rohkeasti vain!