Kysympäs nyt täältä, että voisiko minulla olla kilpirauhasen vajaatoiminta. Ja joo, jos vastaus on, että mene lääkärille, niin älä vaivaudu lukemaan enempää. Lääkärille olenkin menossa, mutta voi olla että vasta 3kk päästä..
Olen 25 vuotias normaalivartaloinen nainen (lievä ylipaino painoindeksin mukaan). Alla kuvaus oireistani:
-Olen käynyt jo verikokeissa, jossa TSH oli 5,4.
-Olen ollut hyvin saamaton jo noin vuoden päivät. Tuntuu, etten saa siivottua edes ja mielummin olisin vain. Ja jos alan siivoamaan, niin se on varmaa, etten jaksa siivota koko asuntoa(79 neliöä) kerralla, kun tulee huono ja hikinen olo.
-Viime aikoina (vuosi jo) olen alkanut hikoilla, varsinkin aamupäivällä, todella helposti, ihan vaan pelkkä istuminen saa olon nihkeäksi.
-Ihooni jää herkästi painaumat esim,. kauluspaidan napeista, jos satun nojaamaan käsiini (turvotusta?)
-Minulla on joka päivä iltapäivällä pientä lämpöä -> nousee jopa 37.5een asteeseen! (tätä on kyllä jatkunut jo ainakin 5 vuotta)
-Vuoden ajan on ollut todella usein "ei kiinnosta mikään" olo, luulin sen johtuneen "epämääräisestä" ihmissuhteesta, mutta tarkemmin kun olen miettinyt, niin voi siihen olotilaan olla jokin muukin syy
-Painoni on noussut, en osaa sanoa kuinka paljon, koska en halua mennä puntarille. Tietääkseni en syö ainakaan mitäänm ylimääräistä hirveitä määriä, syön terveellistä itsevalmistettua ruokaa, sitä tosin voi mennä kerralla enemmän.
Kävin jälleen kerran työterveyslääkärillä jatkuvan lämpöilyni vuoksi, ja siellä otettiin laajat verikokeet, joista kaikki muut oli ok, paitsi tämä TSH (5,4), joka oli lääkärin mielestä vasta lievä vajaatoiminta ja uudet kokeet ovat 3kk päästä (edellisen kerran oli otettu sama testi kaksi vuotta sitten ja arvo oli normaali silloin). Ajattelin ensin, että ok, seurataan tilannetta, mutta sitten aloin miettimään mikä elämässäni todella mättää ja tuossa ylhäällä onkin suurinpiirtein kaikki oireet mitä minulla tällä hetkellä on ja käsittääkseni ne voisivat olla osin vajaatoiminnan oireita. Kuulin myös eräältä vajaatoiminnasta kärsivältä, että hänen lääkitys oli aloitettu jo silloin kuin arvo oli 5.8 ja hän suositteli, että hakisin tähän asiaan toisen lääkärin mielipiteen kun talvikin on jo tuloillaan (=pimeät ajat..).
Kiitos, jos joku vaivautuisi jotain tähän vastaamaan :)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvin tod. näk. sulla on vajaatoimintaa. Ei haittais, jos otattaisit varmistuslabrat - TSH ja T4V (pelkän TSH:n perusteella ei kannata mennä) ja lisäksi kilpirauhasen vasta-aineet, jotka kertois kroonisesta kilpparitulehduksesta, joka yleisin vajiksen syy. Oireet kertoo vajiksen syvyydestä enemmän kuin TSH.
Miksi et mene aiemmin lääkärille? Itse varaisin sinuna ajan endokrinologilta, tuskin se työterv.lääkäri on endo...
Itselläni oli TSH 3.8 kun lääkitys aloitettiin, katsottiin kokonaistilannetta, ei tuijotettu pelkkiin labravastauksiin.
Pyysin nyt kaikki arvot kokonaisuudessan ja ne olivat:
S-TSH: 5.48
S-T4-V (=tyroksiini, vapaa): 13
En ole perehtynyt tuohon S-T4-V:hen.. mikähän siinä pitäisi olla "oikea arvo" vai onko tuo hyvä? Osaisiko joku auttaa?
Lukemia pitäis aina verrata labran käyttämiin viiterajoihin. Yleensä T4V sais olla jossain 50-80% kieppeillä viiterajastaan.
Pyydä viiterajat tietoosi. Jos t4-v:n viite on esim. 10-22 niin kolmetoista on alhainen ja huono. TSH sinulla viittaa täysin selvästi vajaatoimintaan.
S-T4V ei ole tärkeä arvo kilpirauhaskokeissa. Ainoastaan tuo TSH on sellainen mitä katsotaan.
lekuri ei näköjään tiiä että t4v näkee vapaat tyroksiinin elimistössä se on tärkeempi kuin THS josta näkee vaan miten paljon aivot käskee tehä tyroksiiniä. Joillakin voi olla normaalit THS mutta kun onki katottu t4v niin se onki ollut sitten päin honkia..
Alkuperäinen miulle annettiin tyrksiinit jo 4,2 joten en ymmärrä miksi siulla ei oo lääkitystä. Mitä väliä sillä miten paljon sitä tarkkaillaan etenkin ilman lääkitystä. Ja siun lääkäri vielä sanoi että siulla on vajaatoimintaa niin miksi ei antanut siulle tabletteja en ymmärrä.. todennäköistä on että vaikka saat lääkityksen niin se lääkäri ei anna sen laskea kuin pikkasen alle 4.. Kannattaa mennä sisätautilääkärille noitten arvojen kanssa ja pyytää hoitoa sieltä. Yleislääkäreille riittää että THS on 4 alle muulla ei oo väliä. Jos valitat että oireet ei oo muuttunu niin ne laittaa siut lisäkokeisiin missä muualla on vikaa.. Oon kuullu et t4v sais olla yli 15 mutta alle 20
Huoh, kävin eilen yksityisen sisätautilääkärin vastaanotolla, ja hänenkään diagnoosi ei ollut kummempi.. Kuulema lievä kilpirauhasen vajaatoiminta ja thyroksinia se pienin määrä ja 3kk päästä uusi aika, jolloin myös uudet kokeet mitä nytkin, mutta vasta-aine testeineen. Näyttipä se vanha lääkärisetä siltä kaikenlisäksi, että häntä ei kiinnosta ja en ihmettele jos olisi passittanut kotiin ilman tätä reseptiäkään. Kyllähän sitä mielellään maksaa, jos saa palvelua, mutta tällä kertaa sain lähinnä vaan huvittuneita katseita ja ylenkatsomista..
Kauanhan menee, että lääkitys alkaa tehoamaan varsinkin, kun annos on noin pieni?
Niin varmaan 25 mikron annosta tarkoitat? Se on todellakin pieni määrä eikä sillä ihmeitä ehkä kannata odotella, mutta jos nyt kuitenkin jotain. 3 kk on turhan pitkä aika odotella, 6-8 viikkoa riittää, sitten uudet labrat ja annosnostokokeilua, jos arvoissa ja olossa edelleen parantamisen varaa. "Koelääkitysaikanakin" pitää lääkitystä tarvittaessa säätää, kun se 25 mikroa harvemmin riittää "mihinkään".
miulla oli kanssa 3kk toi koeaika ja sopiva se oli koska miulla oli paras olo 6-8 viikon kohalla ja sen jälkeen elimistö tottu uuteen lääkkeeseen ja oireet tuli takas tosin ei yhtä pahana. aloitin 25mikrolla kanssa.. nyt on toinen nosto menossa, 7kk syöny 50 mikroa on annos. joka kerta paranee olo kun nostavat mutta vielä näyttää olevan matkaa.
kun aloitin niin olo alkoi paranemaan kun söin sitä lääkettä viikon sen jälkeen voin lopettaa päiväunien oton ja paino oli tippunu kilon. olo parani koko ajan kun sitten jossain parin kuukuaden jälkeen huononemaan olo. ekalla nostolla eka viikko oli paras tosin pikkasen sydämentykytyksiä.. nyt viime viikon oli normaali olo aivot kirkkaat ja huomasin että mie pystyn puhumaan nopeesti.. puolitoista viikkoa oon syöny isompaa annosta ja taas väsyttää.. toivon että nosto auttas painon laskua mikä taas auttas tuon lääkkeen vaikutusta
ei liity suoranaisesti mutta onko muilla ongelmia laskea noita lakuja kun laittaa vastauksen? ei meinaa yksinkertaisetkaan laskut mennä oikein
Aika usein menee laskut pieleen; vajaatoiminta vähentää hoksottimien toimimista. Älä välitä, kyllä se siitä sitten, kun kuntoutuu.