Mitä mieltä olette Nurmeksessa toimivasta KASKI-työvalmennuksesta? Siellähän on kaksi ryhmää:: Kuntouttava ryhmä ja Terapeuttinen ryhmä. Terapeuttiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka eivät ole Työvoimatoimiston kirjoilla. Näiltä ihmisiltä, joista osa on eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä, vaaditaan aivan yhtä ahkeraa työskentelyä kuin Kuntouttavalta ryhmältä. Maksimissää Tervapeuttisessa ryhmässä työskentelevä saa 1,60 €/tunti ja senkin saa vain hyvin harva ihminen. Yleensä tuo kannustusraha on noin 1 €/tunti. Sitten ohjaajat käyvät hoputtamassa, että töitä pitäisi tehdä enemmän tai kannustusraha tippuu. Ohjaajat eivät ymmärrä, että esim. mielenterveydellisistä syistä eläkkeellä oleva ei aina jaksa tehdä töitä ahkerasti ja heillä saattaa silloin tällöin olla poissaolojakin. Sitten ohjaajat uhkailevat, että "Jos et käy täälllä säännöllisesti, niin sinut potkaistaan pois, koska heidän täytyy ajatella myös rahaakin." Terapeuttisen ryhmän käynnistähän maksaa KASKELLE Sosiaalitoimisto joka päivältä, milloin he käyvät siellä. Ohjaajat itse ovat hyväpalkkaisia ja ilkeävät vielä hoputtaa pienellä ahkeruusrahalla työkyvyttömyyseläkeläisiä. Lisäksi näiltä terapeuttiselta ryhmltä vaaditaan samanlaisia käyttäytymistä kuin muiltakin. Esim. vessassa ei saa käydä kuin yhden kerran tunnissa tiettyyn aikaan jne.
Toivottavasti asiat joskus muuttuvat ja työkyvyttömyyseläkeläisiä aletaan kohdella ihmisarvoisesti.
Toivottavasti asiat joskus muuttuvat ja työkyvyttömyyseläkeläisiä aletaan kohdella ihmisarvoisesti.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Parempaa jälkeä tulisi keppiä vähän ja tuet pois jos ei ala töitä löytymään kumma kyllä niitä löytyy
Mutta onko se oikein, että työkyvyttömyyseläkeläisiä käytetään hävyttömästi hyväksi, koska sen takiahan he ovat eläkkeellä, koska eivät pysty normaaliin työhän. Heidän pitää noin 1 euron tuntipalkalla raataa sen mitä jaksavat ja heidän valmistamista tavaroista KASKI itse ottaa rahat. Lisäksi heidän pitäisi suoriutua samanlaisista vaatimuksista kuin muidenkin, vaikka he eivät pystyisikään. Jos he eivät noudata ohjaajien käskyjä, uhkailevat ohjaajat potkuilla. Itse he nauttivat hyvästä palkasta. Eräs ohjaaja onkin sanonut, että he ajattelevat vain rahaa ja jos eläkeläiselle tulee poissaoloja, tulee heti potkut. Ei ole kovinkaan inspiroivaa työskennellä 1 euron kuukausipalkalla.
suurin osa näistä "eläkeläisistä" on täysin työhönkykeneviä ollaan vaan laiskoja.
kaiken maailman masennuksilla sitä nykyään pystyy venkuloimaan. Ei siitä niin pitkä aika ole kun työtä vieruksivat kävi hullujen huoneella laiskottelemassa, kyllä sen jälkeen suurimmalle osalle työ maistui ja seuloitui oikeasti sairaat ja laiskat toisistaan.
Tämänkaltainen järjestelmä olisi nytkin paikallaan ja se euro on ihan sopivasti.
Valitettavasti nykyaikana on todella vaikeaa päästä mielenterveydellisistä kuten muistakin syistä eläkkeelle. Ne, jotka ovat työkyvyttömyyseläkkeellä, olvat yleensä todella työhönkykenemättömiä. Helposti et kyllä nykyjään eläkettä saa.
Entäs mannet?
Ennemmin Kaski kuin nuortenpaja.
Mihinkähän työhön Kaski valmentaa ?? Mitä töitä täällä on, kristalli käyttää ilmaisia työläisiä, pajat työllistävät virolaista ja kiinalaista pulvaanien rahastamaa halpatyövoimaa, nämä kasket ja apajat ovat tämänpäivän älyttömyyksiä joihin kyllä varoja riittää ja jotkut vielä näitten älyttömyyksien perään pauhaavat, olis kyllä nahkurin orsille vietävää porukkaa !!
Mitä tuosta jos on valmennettavia ja eläkeläisiä......vain kun työnantajatkin ovat
täällä Nurmeksessa persaukisia tukikeinottelijoita, otetaan työkkäristä ilimanen
tukityöllistetty ja kun tuet loppu niin loppuu kas työtkin....... taloudelliset ja tuotannolliset syyt plaa plaa plaa.... tai oli liian nopea tai hidas........
ja työkkäri antaa vähän aijan päästä uuden ilmaisen työntekijän......
PERSAUKISTEN touhuu sanon minä......
ja pätkätyöläinen muista ammattiliitto EI OLE SINUN ASIALLA...... !!!!
kun saat lopputilin luottamus mies menee karkuun, ei sano että
liity liittoon ettei yrittäjä vain kuseta sinua, voi perkele !
Onneksi on tämä LOIMAAN KASSA !!!
ammatiliitto ei ole minkään työläisen asialla koko puulaaki pyörii valtion rahoilla ja elättää melkoista kommari laumaa
Eeheeheehheheh käykö köyhän kateeksi.Onneksi valtiolla on rahaa,ja jos raha loppuu lainatkoon lisää.Köyhtyä saa muttei laihtua ja köyhät tekee työtä.
http://piv.pivpiv.dk/
ei käy kateeksi. vituttaa vaan loiset mitkä syö toisten pöydästä.
Työn antaja ja ammatti liitto saavat rahaa että minä saan tehdä työtä. Mutta saan minäkin rahaa sittä hyvästä. Minusta ihan reilu peli. Työn antaja maksaa veroa myös että saapi täällä työttömät kirjotella päivä rahalla ostetulla tieto koneella. Sosiaali toimiston elättijä suurin osa.
Moni työnantaja elää nimenomaan työläisen ammattitaidolla tehdyllä työllä, eikä se työnantaja mikään ihmemies tänä päivänä ole, eikä se pärjää ilman työläisiä eikä riistettäviä.
Tästä yhtälöstä kun heitetään pois ammatti-liitto niin kaikille jää enemmän rahaa työnantajakin voisi palkata koko päiväisiä työntekijöitä.
Ammatti liitot ja niiden virkamies koneisto syö yhteiskunnan rahaa tolkuttomasti.
Nekin byrokraatit joutaisivat oikeisiin töihin. Tulos tai ulos, ammatti liitot toimimaan omalla rahoituksella ja ne ketkä tuottavat voittoa jäävät elämään.
Ehdottomasti samaa mieltä,nyt kaikki työn antajat eroamaan työnantajien liitosta.Työn antajienliitto suosii ulkomaista halpatyö voimaa,josta ei jää edes työn tekiän maksamat verot suomeen.
työtön tai työssä,huono tai hyvä ihminen.
nurmeslainen tevehtii tavtessaan tutun "ootkoollutöissä"
Nurmeslaiset taitaa olla aikamoisia pierumaakareita.Mitähän Poppas Maija sanoisi tähän.
UPitetaas
Kaikkee ne virkahipat keksii tilasto kikkailuun ja rahan polttoon virastoon
Nurmeksen KASKEn ohjaajat vaihtoon ja ÄKKIÄ! kannattas kaupungin varmaan pikkusen kattoa mistä ostaa näitä "työhönvalmentavia" palveluita!!! ei ihme että karenssin uhallakin lopetetaan kaskella käynti.. huh.
sopis nää ohjaajat paremmin johki semmoiseen paikkaan missä sais hallita asiakkaita kokoelämänlaajuisesti ja päteä ihan joka asiasta, en vain tiedä mikä se semmoinen paikka olisi? joten ehkä koulunpenkille sitten
Kasken uhrina ei oo mukava olla
KASKI-työvalmennuksessa Kuntouttava ryhmässä ja Terapeuttinen ryhmässä tulisi saada palkkaa 1000€/kk jos tekee töitä 6h/pv 5pv/vko!.
Kukaan ei ole niin tyhmä että orja työtä tekee ilmaiseen
Palkka pitää olla yhdenvertainen kaikkien kanssa 2000-2500 euroa kk 6h/5pv/vko
Ihan jonninjoutavaa vie viimeisetkin toivon rippeet ihan vähäälysenä sinne vois mennä kun ei muisti ja äly pelaisi .vielä syttyy ajoittain lamppu vaikka aika kujalla jo ollaan. Mutta otetaan lisää viinaa eiköhän se jossain vaiheessa pimene lopullisesti. T: TILLIN TALLIN TASAPÄÄ.