Olen alle kaksikymppinen tyttö. Rintani ovat huomattavan eri kokoiset. Eilen löysin isomman alta rintaliivien tukikaaren kohdalta kipeän, laakean kyhmyn, joka ei kunnolla näy ulospäin. Koska ihoni finnittyy helposti, desifioin käteni ja koetin puristaa sitä luullessani sitä normaalia isommaksi finniksi. Sieltä tuli kyllä finnien sisältämää mätää suhteellisen paljon, mutta sitäkin enemmän verta! Kun pattia kokeilee, se tuntuu lähinnä rutisevalta. Miten saan varmuuden, että kyseessä on pelkkä finni tai että se ylipäätään ei olisi mitään pahaa?
Äitini puolella on ollut joitakin rintasyöpätapauksia ja olen seurannut vuosia kaverini äidin kärsimystä, joten jokainen rinta-alueella oleva asia assosioituu mielessäni aina kaikkeen pahaan. Mitään muuta outoa en itselläni ole huomannut, kuin että tietyssä vaiheessa huomattavan epäsäännöllistä kuukautiskiertoa rintani ovat hyvin aristavat, mutta patti on uutta. Absoluuttisen rahanpuutteen vuoksi käytin jokin aika sitten suhteellisen pitkään liivejä, joista oli kaarituki katkennut ja metalli pisti juuri siihen kohtaan, jossa ongelma nyt on.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Uskonpa näin, että se "finni" on sen verran iso että se tuntuu ihan sisäpuolella ja on tulehtunut ja kun puristaa rinta kudosta tarpeeksi kovaa niin kyllä sieltä saa vertakin tulemaan:). Sinuna nyt ottaisin sellaisen kuurin että peset rinnan aluksen erittäin hyvin ja laitta sitten perunajauhoja ja sitten pumpulia ja anna finnin rauhoittua . Älä pidä rintaliivejä kun pakon edessä ettei ala ärsyttään ihoa.
Syöpää se tuskin on, mutta olet sen ikäinen että olet joko koulussa tai töissä niin pääset ilmaseksi joko koululääkärillerille tai työterveyslääkärille joka pystyy asian varmistamaan. :)
Älä turhia murehdi.