Omenaton omenapuu

Puu on kolme-neljä vuotta vanha. Kukkii joka vuosi, mutta yhtään omenaa ei ole tehnyt. Missä ajassa puut yleensä tekee hedelmää ? Tämä puu on Valkea Kuulas.
7514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

puuttuu pölyttäjä, näin uskon, mulla kaks puuta ihan täynnä omppuja..

Äänestä

Jep! Nyt alennusmyynnistä haet sille jonkun toisen lajikkeen omppupuun kaveriksi. Ens kesänä tulee omppuja!

Äänestä

Tällä puulla on jo kaveri. Taitaa sit vaan olla liian nuori kaveri, sillä tää nuorikko ei kukkinu.

Äänestä
  • Pölytystä voi hoitaa itekin, jos ötökät ei löydä perille. Vesiväripensseli käteen ja kevyesti sudit kukasta kukkaan, kyllä itsepölytykselläkin omppuja tulee, vaikkei niin paljon kuin ristipölytyksellä. Jahka nuori puu kukkii, niin sudit molempia eestaas.

    Joinakin vuosina kukinta voi jäädä väliin luonnonolojen vuoksi, toinen syy voi olla köyhä maa. Lievällä lannoituksella voi saada ihmeitä aikaan, huom. lievällä:)

    Äänestä

Täällä on toistakymmentä vuotta vanha omenapuu, eikä tehnyt viimekesänä yhtään omenaa. Tällä koko alueella taisi tulla vain muutamaan puuhun omenia. Kevään pölytys taisi epäonnistua.

Istutin pihaan ampiaisille ja mehiläisille muitakin "ruokaisia" kukkia jos se auttaisi asiaa tulevina vuosina....kuka tietää.

Omenapuu tekee omenia noin 5 vuotiaasta lähtien.

Äänestä

heh, meillä on ollut omenapuu jo 10 vuotta, mutta ikinä ei ole tullut omenan omenaa. parina vuotena on se kukan pari tehnyt jos on innostunut. Onnettoman kokoiseksikin on jäänyt... vääränlainen maasto kai. Noh hankittiin sille kavereiksi pari muuta omenapuuta viime kesänä, 1 niistä teki peräti 2 omenaa syksyllä, jo ensimmäisenä vuonna...

Äänestä
  • Voi kamalaa.. Toivottavasti noi puut nyt ryhdistäytyy ja alkaa tekemään omppuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei sosetta kirjoitti:

Puu on kolme-neljä vuotta vanha. Kukkii joka vuosi, mutta yhtään omenaa ei ole tehnyt. Missä ajassa puut yleensä tekee hedelmää ? Tämä puu on Valkea Kuulas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu