Lukijaa romaanilleni?

Lopullisessa muodossaan n. 300 liuskaa, mutta tällä hetkellä valmiina korjattuna on noin puolet siitä. Tietenkään ei lukijan olisi pakko lukea kuin muutama luku, siis jotain muutama kymmenen sivua, mutta jos teksti sattuisikin vetämään, niin mikäs siinä vaikka hän lukisi koko roskan, jos siis niikseen tulisi. Minulle melkeinpä ihan sama.

Tietysti monen muun tapaan toivoisin romaanini miellyttävän mahdollisimman monia, mutta kaikkia ei voi miellyttää samanaikaisesti, sen olen huomannut jo tällä palstalla aiemmin. Mutta romaanini on kaikkiaan tarkoitettu lähinnä kypsien, aikuisten arkisten kansalaisten sukupolvelle, ja vaikka se seuraakin kaltaiseni parikymppisen nuorenmiehen (lue: peilikuvani) elämää ja vaiheita, en silti voisi ikimaailmassa kutsua tätä minkäänlaiseksi "nuorten romaaniksi". Kyseessä on siis "arkista elämää kuvaavaa proosaa". Tyylistäni on sanottu, että se on nykyaikaan ja sen mainstream-kirjoittajatyyleihin nähden äärimmäisen vanhahtavaa, proustmaisen ja volterkilpimäisen pitkin virkkeineni, vanhahtavine kielikuvineni, epälakonisine kuvauksineni, jne. Jotkut ovat myös käyttäneet adjektiivia "koukeroinen", ja se varmasti kuvaakin aika hyvin kirjoitustani. Mikäli ei ole vielä tutustunut tekstiini, niin laitan tämän yhteyteen yhden mallipätkän.

Tuolla pientä näytettä:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10007432#comment-50768101

Väinämö Vaahtera kirjoitti:

Tuolla pientä näytettä:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10007432#comment-50768101

Lue lisää

Kävin lukemassa nuo lukunäytteesi. Ihan peruskielioppijuttuja on, että et voi vaihtaa aikamuotoa saman lauseen sisällä imperfektistä preesensiin.

Monimutkaisia, pitkiä lauseita voi kyllä kirjoittaa ja se voi olla ihan tyylikeino, mutta kyllä niiden pitää sitten olla oikein kirjoitettuja ja selkeitä. Esimerkiksi nämä kaksi esimerkkiä tekstistäsi ovat aika sekavia:

"Hetken seurasin hänen liukenemistaan kaupungin kesäiseen vilskeeseen, ennustaen hänen pian katoavan johonkin karaokebaariin, tuntien samalla tilanteen huomioon ottaen jotain melko tyypillistä ja ymmärrettävää siitä, että hänellä sentään oli ja riitti tekemistä täälläkin. Itse tunsin jo nyt kaipuuta kirjoituspöydän ääreen."

&

"Mutta tuskin ehdin edes kääntyä mihinkään menosuuntaan, kun jo havaitsin jotain muuta ja todella merkittävää, joka söi kaiken ympäriltä ja nielaisi minutkin maailmoihinsa: muutaman kymmenen metrin päässä, jäätelökioskin luukulla."

Joo, samaa mieltä My Little Eyen kanssa, kannattaa kirjoittaa monenlaista. Sinun blogissasi on hyvää tekstiä, joten kirjoittaa kyllä osaat. Olisiko niin, että tuossa Vaahterakreivissä yrität liikaa, et kirjoita vapaasti omana itsenäsi, yrität kirjoittaa kirjallisuutta. Olen jossain nähnyt paidan selkämykseen painetun tekstin "Olen lukenut Alastalon salissa". Kirjoitat samantyyppisesti. Ei semmoista koukeroista kieltä jaksa kukaan lukea.

Mutta: jatka vaan kirjoittamista. Kovin olet nuori, on aikaa hakea sitä omaa sanomisen tapaa. Kirjailijoiden elämänkerroista saa lohtua: esimerkiksi luin viimeksi Doris Lessingin muisteluita ja hän kirjoitti nuorena paljon tekstiä joka ei mennyt missään läpi. Mutta hän ei lannistunut ja teki hienon uran ja sai vielä Nobelinkin. Niin että tsemppiä vaan sinulle:)

Juoni on juuri yksi osa sitä kokonaisuutta, jonka toivoisin vetävän lukemaan tätä "teosta" edes jonkin matkaa, vaikka kieli yms. onkin suorastaan epäinhimillisen koukeroista.

Eli "teos" kertoo Juhani Lönngrevestä, joka aluksi elää suht. normaalia elämää, vaikka onkin juuri jäänyt orvoksi vasta parikymppisenä, omaistensa kuoltua liikenneonnettomuudessa. Hän kuitenkin saa yllättäen kirjeen, jossa väitetään, etteivät hänen omaisensa olleetkaan hänen oikea perheensä. Hänet kutsutaan sukukokoukseen, jonne Juhani aikookin lähteä selvittääkseen tätä mysteeriä, mutta kotikaupunkinsa Oulun juna-asemalla saakin vastaansa kirjeen lähettäjän erään sukulaisen, joka selvittää hänelle asioiden kulut. Juhani jatkaa tämän Kaleva-nimisen miehen kanssa sukukokoukseen Nurmekseen, jossa saa keskustella mielenkiintoisten sukulaistensa kanssa ja tutustua heihin.

Juhani palaa takaisin Pohjanmaalle, jossa hän elämälleen uutta suuntaa etsiessään huomaa, että hän voisi kuluttaa kesänsä matkaamalla lönnrotmaisesti patikoiden Suomen halki ja kerätä kiintoisan sukunsa historiikin, ja ennenkaikkea tutustua sukulaisiinsa, joita ei tätä ennen ole koskaan tuntenut.

*****

Tässä pääpiirteittäin juonen sisäinen idea, jonka edelleen toivon tosissani viehättävän edes jotakuta.

En ole vielä lukenut "Häpeää", mutta muistaakseni joku taisi siihen viitata ja sitä esittää luettavaksi, mutta olen jo ehtinyt unohtaa sen. Mutta katsotaan seuraavalla kirjastoreissulla.

Mutta tämä ei ole parodiaa, sillä kunnioitan mm. Lönnrotia liiaksi. Kriittisyyttä on jonkun verran, mutta ainoa kritiikki, joka tavallaan jää loppuun asti "eloon", tukahtumatta johonkin, on ateistinen kritiikki uskovaisuutta kohtaan. Muuten kriittisyyttä ei ole ainakaan loppujen lopuksi juurikaan, tai sitä kyllä EHKÄ aluksi vaikuttaa esiintyvän, mutta se katoaa tapahtumien varjoon, tai sitten sitä ei esiinnykään, koska päähenkilö luonteensa takia ei halua arvostella oikeastaan ketään, koska katsoo, ettei ole sopiva henkilö puhumaan fariseusmaisesti "toisten virheistä".

Matkan lopputulema on se, että Juhani kokee aiheuttavansa harmia melkeinpä missä tahansa mihin hän sattuu päätymään. Lopulta hän erään tapahtuman johdosta huomaa tiedonpuutteensa vanhempiensa elämästä ja näiden luonteista, ja haluaa löytää jonkinlaisen lähteen, josta tutustua heihin. Hän päätyy suvun vanhaan susirajojen takaiseen linnoitusmaiseen kartanoon, jonka arkistoissa lepäävät hänen vanhempiensa jättämät muistelmat ja muut dokumentit. Luettuaan nämä Juhani vajoaa psykoottiseen tilaan, koska kokee, ettei voi tällaisten jälkeen elää normaalia elämää, kun on päässyt sentään näin verrattain lähelle vanhempiaan. Hän kuitenkin löytää pohdintojensa kautta uuden elämän, ja lähtee toteuttamaan sitä. The end.

En kunnioita Lönnrotin maailmankuvaa, vaan hänen työtään suomalaisen kulttuurihistorian maailmassa.

Ja jos haluat ymmärtää Juhanin tilaa tuossa vaiheessa, lue Väinö Linnan essee Lauri Viidasta, niin kerron sitten.

No jaa, ehken mitenkään, en usko olevani tarpeeksi älykäs sellaiseen ainakaan tietoisesti, jos mitenkään.

"Vesa" ei tässä tapauksessa ole henkilön nimi, vaan puuhun viittaava sana. Tarkoittaa sitä, että "Vaahterakreivin" nimihän tulee siitä, että päähenkilön suvun nimi on Lönngreve, joka tarkoittaa "vaahterakreiviä", ja aika monesti olen yhdistänyt ks. romaanini päähenkilön maailmat metsiin ja varsinkin puihin. Eli "Vesan" tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että tämä elämänsä alkua elävä nuorimies on sukupuunsa nuori vesa. Mutta tämä on vain työnimi, johtuen juuri siitä, että se on melko harhaanjohtava, kuten Sinun kohdallasi sain havaita.

(Huokaus)...

Väinämö Vaahtera kirjoitti:

(Huokaus)...

Hei Väinämö, täällä on kaikennäköistä kirjoittajaa, älä ota itseesi näistä viesteistä. Olen sitä mieltä, että sinä olet vielä nuori. Ymmärrän, että haluaisit kaiken heti ja nyt, mutta jatka vain kirjoittamista, kehityt koko ajan. Kun viiden vuoden kuluttua luet vaahterakreiviä huomaat kyllä itsekin mikä siinä oli pielessä ja mikä ei. Kirjoitustyyli kehittyy koko ajan ja sinulla ei ole mikään kiire saada julkaistuksi juuri nyt. Mutta älä missään nimessä luovu harrastuksesta vain näiden kommenttien takia.

Väinämö Vaahtera kirjoitti:

(Huokaus)...

Et siis halunnut kuulla kritiikkiä vaan paapomista. Ei siinä mitään, mutta se ei kirjoittajan uraasi tule viemään ainakaan eteenpäin. Usko jo, että tolla mindsetillä ladatulla shaiballa päädyt vaan lähikoulun kirjoittajapiiriin.

Tämä taitaa olla ensimmäin kerta kun kukaan koskaan kritisoinut kunnolla kirjoittamistasi? Jo siitä tiedät, että jokin on ollut pielessä.

Alalla oleva kirjoitti:

Et siis halunnut kuulla kritiikkiä vaan paapomista. Ei siinä mitään, mutta se ei kirjoittajan uraasi tule viemään ainakaan eteenpäin. Usko jo, että tolla mindsetillä ladatulla shaiballa päädyt vaan lähikoulun kirjoittajapiiriin.

Tämä taitaa olla ensimmäin kerta kun kukaan koskaan kritisoinut kunnolla kirjoittamistasi? Jo siitä tiedät, että jokin on ollut pielessä.

Lue lisää

Itse asiassa olen tällä palstalla ottanut vastaan tällaista kritiikkiä jo vuosia, ja mikäli et tästä tiennyt, taidat olla uudempi tulokas täällä kuin minä. Muistaakseni ainakin toista-kolmatta vuotta olen täällä pyörinyt, tosin alunperin eri nimimerkillä, mutta kuitenkin.

Mutta en missään nimessä tarkoittanut, etteikö kritiikkiä saisi antaa, ja senkin suhteen kuulen mieluummin jokaisen omaa suoraa sanaa mieluummin kuin paapomista, mitä nämä muut kommentit eivät kylläkään olleet. Eli: vaikka koinkin hankalaksi nämä kovemmat kritiikit, se ei johtunut siitä, ettenkö olisi sellaistakin itse suvainnut, vaan siksi, että ne ovat paljon hankalammin sulatettavia ja suorastaan luotaantyöntäviä, ainakin jos tunnutaan hyökkäävän aivan henkilökohtaiselle vyöhykkeelle asti, toteamalla toisen kirjoitus "autistis-psykoottiseksi nillitykseksi, jossa ei ole lukijalle mitään tarttumapintaa", jne. Pointti minulta, ja varmasti monelta muultakin olisi, että kannattaa tehdä vähän helpommin lähestyttävää kriitikkiä. Sellaista olen saanut jopa tällä palstalla, ja mm. viime talvena käymälläni Oriveden Opiston sanataidelinjalla ja muissa yhteyksissä, mutta näissä kaikissa kyseisissä yhteyksissä kritiikki on osattu antaa hyvässä hengessä.

Melko varmasti ärsytän Sinua ja hengenheimolaisiasi tällaisella suoltamisellani, mutta jos jotain inhoan, niin selvittämättömiä asioita. En kritiikkiä, minkäänlaista, vaan selvittämättömiä asioita. Anteeksi.

Väinämö Vaahtera kirjoitti:

Itse asiassa olen tällä palstalla ottanut vastaan tällaista kritiikkiä jo vuosia, ja mikäli et tästä tiennyt, taidat olla uudempi tulokas täällä kuin minä. Muistaakseni ainakin toista-kolmatta vuotta olen täällä pyörinyt, tosin alunperin eri nimimerkillä, mutta kuitenkin.

Mutta en missään nimessä tarkoittanut, etteikö kritiikkiä saisi antaa, ja senkin suhteen kuulen mieluummin jokaisen omaa suoraa sanaa mieluummin kuin paapomista, mitä nämä muut kommentit eivät kylläkään olleet. Eli: vaikka koinkin hankalaksi nämä kovemmat kritiikit, se ei johtunut siitä, ettenkö olisi sellaistakin itse suvainnut, vaan siksi, että ne ovat paljon hankalammin sulatettavia ja suorastaan luotaantyöntäviä, ainakin jos tunnutaan hyökkäävän aivan henkilökohtaiselle vyöhykkeelle asti, toteamalla toisen kirjoitus "autistis-psykoottiseksi nillitykseksi, jossa ei ole lukijalle mitään tarttumapintaa", jne. Pointti minulta, ja varmasti monelta muultakin olisi, että kannattaa tehdä vähän helpommin lähestyttävää kriitikkiä. Sellaista olen saanut jopa tällä palstalla, ja mm. viime talvena käymälläni Oriveden Opiston sanataidelinjalla ja muissa yhteyksissä, mutta näissä kaikissa kyseisissä yhteyksissä kritiikki on osattu antaa hyvässä hengessä.

Melko varmasti ärsytän Sinua ja hengenheimolaisiasi tällaisella suoltamisellani, mutta jos jotain inhoan, niin selvittämättömiä asioita. En kritiikkiä, minkäänlaista, vaan selvittämättömiä asioita. Anteeksi.

Lue lisää

Eiköhän tässä ollut kyse pikemminkin siitä, että olet saanut paljon hyvää rakentavaa kritiikkiä, nyt se pitäisi osata sulattaa sen sijaan, että torjuisit sen ja odottaisit mieleistäsi kritiikkiä, jota ei ole tulossa. Kritiikinsietokyky on yksi kirjoittajan tärkeistä työvälineistä ja sitä kannattaa myös harjoittaa. Olen kokenut parhaaksi ottaa kritiikin hiljaa väittelemättä vastaan, ja tyrmään huonoiksi koetut neuvot vasta, kun olen kokeillut niitä.

Minusta tuntuu, että yrität kirjoittaa lauserakenteeltaan liian monimutkaista tekstiä, johon taitosi eivät riitä, ja tarina ja hahmot jäävät siksi paperisiksi taustalle. Kirjoitustyylisi täällä foorumilla on paljon selkeämpää ja parempaa, miksi et kokeilisi kirjoittaa seuraavaa romaania samalla tyylillä? Rehellinen oma ääni, jota kirjoittajan pitäisi tavoitella, ei tarkoita kielioppia, vaan sinun omaperäistä tapaa nähdä maailma ja kuvata sitä. Jos keskityt jatkossa sisältöön ja otat saamistasi neuvoista vaarin, niin saat varmasti uudenlaista kritiikkiä seuraavalla tekstilläsi, joilla pääset taas eteenpäin.

kirjoittaja myös kirjoitti:

Eiköhän tässä ollut kyse pikemminkin siitä, että olet saanut paljon hyvää rakentavaa kritiikkiä, nyt se pitäisi osata sulattaa sen sijaan, että torjuisit sen ja odottaisit mieleistäsi kritiikkiä, jota ei ole tulossa. Kritiikinsietokyky on yksi kirjoittajan tärkeistä työvälineistä ja sitä kannattaa myös harjoittaa. Olen kokenut parhaaksi ottaa kritiikin hiljaa väittelemättä vastaan, ja tyrmään huonoiksi koetut neuvot vasta, kun olen kokeillut niitä.

Minusta tuntuu, että yrität kirjoittaa lauserakenteeltaan liian monimutkaista tekstiä, johon taitosi eivät riitä, ja tarina ja hahmot jäävät siksi paperisiksi taustalle. Kirjoitustyylisi täällä foorumilla on paljon selkeämpää ja parempaa, miksi et kokeilisi kirjoittaa seuraavaa romaania samalla tyylillä? Rehellinen oma ääni, jota kirjoittajan pitäisi tavoitella, ei tarkoita kielioppia, vaan sinun omaperäistä tapaa nähdä maailma ja kuvata sitä. Jos keskityt jatkossa sisältöön ja otat saamistasi neuvoista vaarin, niin saat varmasti uudenlaista kritiikkiä seuraavalla tekstilläsi, joilla pääset taas eteenpäin.

Lue lisää

Ja tosiaan, nuo "autistis-psykoottiseksi nillitykseksi, jossa ei ole lukijalle mitään tarttumapintaa"-heitot voi jättää kokonaan omaan arvoonsa. Ne eivät ole kritiikkiä vaan päänaukomista, jota tuskin kannattaa edes kommentoida. :/

kirjoittaja myös kirjoitti:

Eiköhän tässä ollut kyse pikemminkin siitä, että olet saanut paljon hyvää rakentavaa kritiikkiä, nyt se pitäisi osata sulattaa sen sijaan, että torjuisit sen ja odottaisit mieleistäsi kritiikkiä, jota ei ole tulossa. Kritiikinsietokyky on yksi kirjoittajan tärkeistä työvälineistä ja sitä kannattaa myös harjoittaa. Olen kokenut parhaaksi ottaa kritiikin hiljaa väittelemättä vastaan, ja tyrmään huonoiksi koetut neuvot vasta, kun olen kokeillut niitä.

Minusta tuntuu, että yrität kirjoittaa lauserakenteeltaan liian monimutkaista tekstiä, johon taitosi eivät riitä, ja tarina ja hahmot jäävät siksi paperisiksi taustalle. Kirjoitustyylisi täällä foorumilla on paljon selkeämpää ja parempaa, miksi et kokeilisi kirjoittaa seuraavaa romaania samalla tyylillä? Rehellinen oma ääni, jota kirjoittajan pitäisi tavoitella, ei tarkoita kielioppia, vaan sinun omaperäistä tapaa nähdä maailma ja kuvata sitä. Jos keskityt jatkossa sisältöön ja otat saamistasi neuvoista vaarin, niin saat varmasti uudenlaista kritiikkiä seuraavalla tekstilläsi, joilla pääset taas eteenpäin.

Lue lisää

En sanonut, ettenkö yrittäisi ottaa neuvoista vaarin, vaan ehkä taitoni eivät vain riitä (toivottavasti voin sanoa "TOISTAISEKSI") tätä kummempaan. Tietysti olen itsekin huomannut, että osaan esim. juuri tällaisiin yhteyksiin kirjoittaessan kirjoittaa myös itselleni näkyvästi paljon rennommin yms., mutta ryhtyessäni "tosissani kirjoittamaan" muuttuu jäli aivan toiseksi. Mietin toki sitäkin, että pitäisikö kirjoittaa koko kässäri uusiksi kuin kirjoittaisin sitä tälle foorumille, aluksi naputellen sitä tähän kommentin kirjoittamiseen tarkoitettuun laatikkoon, ja siitä siirtäisin sen Wordiin, tai jotain. Mutta täytyy nyt vain yrittää...

Väinämö Vaahtera kirjoitti:

En sanonut, ettenkö yrittäisi ottaa neuvoista vaarin, vaan ehkä taitoni eivät vain riitä (toivottavasti voin sanoa "TOISTAISEKSI") tätä kummempaan. Tietysti olen itsekin huomannut, että osaan esim. juuri tällaisiin yhteyksiin kirjoittaessan kirjoittaa myös itselleni näkyvästi paljon rennommin yms., mutta ryhtyessäni "tosissani kirjoittamaan" muuttuu jäli aivan toiseksi. Mietin toki sitäkin, että pitäisikö kirjoittaa koko kässäri uusiksi kuin kirjoittaisin sitä tälle foorumille, aluksi naputellen sitä tähän kommentin kirjoittamiseen tarkoitettuun laatikkoon, ja siitä siirtäisin sen Wordiin, tai jotain. Mutta täytyy nyt vain yrittää...

Lue lisää

Hyvä! Äläkä ymmärrä väärin, minä en jaksaisi tuhlata aikaani, jos katsoisin että tekstisi on täysin toivotonta. Päin vastoin, näen siinä potentiaalia, joka ei pääse oikeuksiinsa, koska ehkä(?) työskentelytavassasi on nyt jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Yrität mennä ehkä p**** edellä puuhun tai jotain. Miksi et kokeilisi vaikka jotain tällaista:

1.Eka kirjoituskerta. Kirjoita näkemäsi vain itsellesi muistiin, älä mieti lukijoita. Keskity tarinaan ja hahmoihin. Luo sympaattiset tyypit, joihin on helppo samaistua ja laita ne suoraan keskelle tapahtumia, johonkin konfliktiin. Älä psykologisoi tai selittele, anna hahmojen tekojen puhua puolestaan. Kirjoitettuasi kolmisenkymmentä liuskaa, tarina alkaa kulkemaan virtaamalla silmiesi edessä kuin elokuva, hahmot hengailla mukanasi ja dialogi muodostua itsellään arkiaskareita tehdessä. Jos ei, olet keskittynyt ehkä liikaa lauserakenteisiin? Käytä kaikkia aisteja, älä tuhlaa energiaa kielioppiin. Ole rehellinen luomiesi hahmojen toiminnalle. Pelko ja häpeä on hyviä johdattajia, koska silloin tietää katsovansa kohti jotain joka on totta. Anna tulla vauhdilla lyhyitä ytimekkäitä lauseita, tekstissä saa olla pisteitä kuin morsetuksessa. Lauseenvastikkeista ei tietoakaan ja konjunktioista käytössä enintään ”ja”. ;) No okei, jos tuntuu luontaiselta, niin saa käyttää muitakin, mutta ei kannata takertua rakenteluun.

2.Toinen kirjoituskerta. Kirjoita teksti ulos lukijalle, edelleen ainoastaan sisällön kannalta. Poista noin 10 prosenttia, varsinkin turhat itsestäänselvyydet, jotka olet tarinan huumassa kirjoittanut sen kummempaa ajattelematta ylös. Syvennä kuvailua, leikkaa dialogia. Jokainen jäljelle jäävä lause on tärkeä, se kuljettaa juonta eteenpäin, rakentaa jännitteitä tai kuvailee ympäristöä ja hahmoja tarinalle oleellisella tavalla.

3.Kolmas kirjoituskerta. Nyt vasta: Yhdistele lauseita, kokoa niitä uudelleen, järjestele, varioi rakenteita. Ota käyttöön kaikki keinot, jotta saat tekstistä kielellisesti vaihtelevaa. Tarkista kielioppi, laita pilkut paikoilleen.

Ja tämä ei ole nyt yritä olla mikään ylespätevä ohje, jossa olisi kaikki asiat, jotka jokaisen kirjoittajan pitäisi ikinä ottaa huomioon. Ajattelin vain, että voisi olla harjoitus, jolla sinä pääsisit eteenpäin. Lopputuloksessa on yhtä koukeroisia lauserakenteita, kuin omaan tyyliisi koet sopivaksi, mutta nyt pääsisit keskittymään ekalla kirjoituskerralla kunnolla olennaiseen. Romaania voi rakentaa kerros kerrokselta.

Kirjoittaja myös kirjoitti:

Hyvä! Äläkä ymmärrä väärin, minä en jaksaisi tuhlata aikaani, jos katsoisin että tekstisi on täysin toivotonta. Päin vastoin, näen siinä potentiaalia, joka ei pääse oikeuksiinsa, koska ehkä(?) työskentelytavassasi on nyt jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Yrität mennä ehkä p**** edellä puuhun tai jotain. Miksi et kokeilisi vaikka jotain tällaista:

1.Eka kirjoituskerta. Kirjoita näkemäsi vain itsellesi muistiin, älä mieti lukijoita. Keskity tarinaan ja hahmoihin. Luo sympaattiset tyypit, joihin on helppo samaistua ja laita ne suoraan keskelle tapahtumia, johonkin konfliktiin. Älä psykologisoi tai selittele, anna hahmojen tekojen puhua puolestaan. Kirjoitettuasi kolmisenkymmentä liuskaa, tarina alkaa kulkemaan virtaamalla silmiesi edessä kuin elokuva, hahmot hengailla mukanasi ja dialogi muodostua itsellään arkiaskareita tehdessä. Jos ei, olet keskittynyt ehkä liikaa lauserakenteisiin? Käytä kaikkia aisteja, älä tuhlaa energiaa kielioppiin. Ole rehellinen luomiesi hahmojen toiminnalle. Pelko ja häpeä on hyviä johdattajia, koska silloin tietää katsovansa kohti jotain joka on totta. Anna tulla vauhdilla lyhyitä ytimekkäitä lauseita, tekstissä saa olla pisteitä kuin morsetuksessa. Lauseenvastikkeista ei tietoakaan ja konjunktioista käytössä enintään ”ja”. ;) No okei, jos tuntuu luontaiselta, niin saa käyttää muitakin, mutta ei kannata takertua rakenteluun.

2.Toinen kirjoituskerta. Kirjoita teksti ulos lukijalle, edelleen ainoastaan sisällön kannalta. Poista noin 10 prosenttia, varsinkin turhat itsestäänselvyydet, jotka olet tarinan huumassa kirjoittanut sen kummempaa ajattelematta ylös. Syvennä kuvailua, leikkaa dialogia. Jokainen jäljelle jäävä lause on tärkeä, se kuljettaa juonta eteenpäin, rakentaa jännitteitä tai kuvailee ympäristöä ja hahmoja tarinalle oleellisella tavalla.

3.Kolmas kirjoituskerta. Nyt vasta: Yhdistele lauseita, kokoa niitä uudelleen, järjestele, varioi rakenteita. Ota käyttöön kaikki keinot, jotta saat tekstistä kielellisesti vaihtelevaa. Tarkista kielioppi, laita pilkut paikoilleen.

Ja tämä ei ole nyt yritä olla mikään ylespätevä ohje, jossa olisi kaikki asiat, jotka jokaisen kirjoittajan pitäisi ikinä ottaa huomioon. Ajattelin vain, että voisi olla harjoitus, jolla sinä pääsisit eteenpäin. Lopputuloksessa on yhtä koukeroisia lauserakenteita, kuin omaan tyyliisi koet sopivaksi, mutta nyt pääsisit keskittymään ekalla kirjoituskerralla kunnolla olennaiseen. Romaania voi rakentaa kerros kerrokselta.

Lue lisää

Kiitos vaivannäöstäsi ja uskostasi. Juuri tänään taas tulostin käsikirjoitukseni tähänastiset liuskat, ja aloin korjailemaan niitä esim. kieliopilliselta puolelta ja lauserakenteiltaan, mutta pääasiassa juonellisilta puoliltaan aloin vedellä ilmaa hampaideni välistä ja länttäsin liuskat takaisin pöydälle - niin huonossa kunnossa koko juttu tuntuu olevan, että tietenkin ainoa keino olisi vain korjata, mutta virheet tuntuvat olevan niin paljon syvemmällä ja suurimittaisempia, etten tiedä, auttaisiko enää mikään korjaus tähän. Mutta yrittää aion, ei siinä mitään, sillä juuri muutakaan tietä en tässä näe.

Ja tuota ehdottamaasi korjausmallia kannattanee minunkin kokeilla, kiitos siitäkin. Täytynee etsiä myös joku muu tie löytää itselleen kritiikkiapua, esim. Tampereen Tammerkynän tekstiarvostelupaja tms., etten ole ihan täysin yksin tämän kanssa.

Väinämö Vaahtera kirjoitti:

Kiitos vaivannäöstäsi ja uskostasi. Juuri tänään taas tulostin käsikirjoitukseni tähänastiset liuskat, ja aloin korjailemaan niitä esim. kieliopilliselta puolelta ja lauserakenteiltaan, mutta pääasiassa juonellisilta puoliltaan aloin vedellä ilmaa hampaideni välistä ja länttäsin liuskat takaisin pöydälle - niin huonossa kunnossa koko juttu tuntuu olevan, että tietenkin ainoa keino olisi vain korjata, mutta virheet tuntuvat olevan niin paljon syvemmällä ja suurimittaisempia, etten tiedä, auttaisiko enää mikään korjaus tähän. Mutta yrittää aion, ei siinä mitään, sillä juuri muutakaan tietä en tässä näe.

Ja tuota ehdottamaasi korjausmallia kannattanee minunkin kokeilla, kiitos siitäkin. Täytynee etsiä myös joku muu tie löytää itselleen kritiikkiapua, esim. Tampereen Tammerkynän tekstiarvostelupaja tms., etten ole ihan täysin yksin tämän kanssa.

Lue lisää

"pääasiassa juonellisilta puoliltaan aloin vedellä ilmaa hampaideni välistä ja länttäsin liuskat takaisin pöydälle - niin huonossa kunnossa koko juttu tuntuu olevan" Hirmu hyvä lause, juuri tuota tarkoitin! Yritä ihmeessä löytää se sama ääni, jota käytät täällä.

Vertaistukiryhmäksi ehdotan Nanowrimoa, jos foorumeilla kirjoittelu tuntuu ominaiselta. Se avaa myös monenlaisia lukkoja sisältä, kun kirjoittaa romaanimittaisen tekstin kuukaudessa. Tampereella on marraskuun aikana paljon kokoontumisia, jos tykkää kirjoittaa porukalla. Osallistujat on nuoria, mutta ymmärsin että niin olet vissiin sinäkin. ;)

Kirjoittaja myös kirjoitti:

"pääasiassa juonellisilta puoliltaan aloin vedellä ilmaa hampaideni välistä ja länttäsin liuskat takaisin pöydälle - niin huonossa kunnossa koko juttu tuntuu olevan" Hirmu hyvä lause, juuri tuota tarkoitin! Yritä ihmeessä löytää se sama ääni, jota käytät täällä.

Vertaistukiryhmäksi ehdotan Nanowrimoa, jos foorumeilla kirjoittelu tuntuu ominaiselta. Se avaa myös monenlaisia lukkoja sisältä, kun kirjoittaa romaanimittaisen tekstin kuukaudessa. Tampereella on marraskuun aikana paljon kokoontumisia, jos tykkää kirjoittaa porukalla. Osallistujat on nuoria, mutta ymmärsin että niin olet vissiin sinäkin. ;)

Lue lisää

No oho, en olisi uskonut, että joku voi pitää noinkin pitkästä virkkeestä. Mutta jos tuollaiset ovat sellaisia "sallittuja", niin ei kai pitäisi tuottaa kovin vaikeuksia muuttaa nykyisetkin jutut vähän samanlaisiksi, siis myös sisällöltään yms. Ja ehdin tosiaan jo sopia Tammerkynän pj:n Sauli Salomaan kanssa tulevasta osallistumisestani ilmeisesti 22.9. pidettävään tekstipajaan, ja kävin jo katsomassa tuota Nanowrimoa. Vähän paremmat panokset tuntuvat ainakin nyt olevan piipussa, eli edelleen ja jälleen kiitos sen edesauttamisesta =)

Reality Check kirjoittaa nasevasti ja asiaa.
Hieno juttu tämä anonyymi netti - missä muualla uskaltaisi tuolla tavalla sivallella kanssaihmisiä? Onko siitä sitten apua kritisoidulle, en tiedä. Sivullisena siitä nauttii ja ehkä oppiikin jotain.

Enpä taitaisi uskaltaa omia tekeleitäni tänne laittaa. Ties mitä mielen sairauksia paljastuisi teräväsilmäisten ruodittavaksi.

En heittäisi toivoa ja kässäriä roskakoriin kovin helposti. Itselläni on tieteellisen kirjoittamisen tausta, mikä tarkoittaa tyypillisesti kässärin uudelleen ja uudelleen työstöä kunnes se on riittävän hyvä julkaistavaksi. Aina kun tarjoaa kässäriä jonnekin julkaistavaksi ja se hylätään, on seuraava askel korjata tai kirjoittaa teksti jopa kokonaan uusiksi. Monesti lopullinen julkaistavaksi hyväksytty työ on hyvin erilainen kuin ensimmäinen nauruversio, koska uudelleenkirjoittaessa paranee niin teksti kuin tarinakin. Perusjuoni säilyy silti samana. Vaahterakreivi voi olla ihan hyvä perusjuoneltaan, mutta vaatii kirjoituskierroksia. Suurin haaste on valmistautua henkisesti urakkaan, jossa myllää oman valmiin työnsä uudelleen alusta loppuun.

ciro147 kirjoitti:

En heittäisi toivoa ja kässäriä roskakoriin kovin helposti. Itselläni on tieteellisen kirjoittamisen tausta, mikä tarkoittaa tyypillisesti kässärin uudelleen ja uudelleen työstöä kunnes se on riittävän hyvä julkaistavaksi. Aina kun tarjoaa kässäriä jonnekin julkaistavaksi ja se hylätään, on seuraava askel korjata tai kirjoittaa teksti jopa kokonaan uusiksi. Monesti lopullinen julkaistavaksi hyväksytty työ on hyvin erilainen kuin ensimmäinen nauruversio, koska uudelleenkirjoittaessa paranee niin teksti kuin tarinakin. Perusjuoni säilyy silti samana. Vaahterakreivi voi olla ihan hyvä perusjuoneltaan, mutta vaatii kirjoituskierroksia. Suurin haaste on valmistautua henkisesti urakkaan, jossa myllää oman valmiin työnsä uudelleen alusta loppuun.

Lue lisää

Tuo "paperikori on kirjoittajan paras ystävä" on lähinnä kuvainnollinen ilmaisu sille, että suurin osa kirjoitetusta ei yleensä ole julkaisukelpoista. Myös minä työstän paljon asiatekstia ja teen sen aina prosessikirjoittamisen muodossa. Vanhoja tekstien aihioita on jäljellä kahdenkymmenen vuoden takaa ja ensimmäiset versiot saavat liki aina punan nousemaan poskille. Niin kepeällä kädellä kirjoitettuja ne ovat. Väinämöllä on mielestäni sama ongelma, mutta lisäksi hänellä on kielensä kanssa paljon hiottavaa ihan perusasioiden tasolla.

Kehotin Väinämöä jättämään tekstinsä lepäämään ja vaihtamaan aihetta, koska olen seurannut hänen kirjoittamaansa aina siitä Yurin päiväkirjaketjusta lähtien ja minusta hän reagoi kommentteihin toistuvasti samalla tavalla, eli ei varsinaisesti ota onkeen saamiaan neuvoja. Ajattelin, että jos hän vaihtaa kokonaan uuteen ja paneutuu tuohon kieleen, siitä voisi syntyä jotakin. Novelli-muotoa voisi hyvinkin kokeilla, koska lyhyemmässä tekstissä on helpompi pitää tarina kasassa. "Kirjoittaja myös" -nimimerkki antoi hyviä ohjeita, joilla pääsee alkuun.

Täytyy vielä sanoa, että se päiväkirjaketju oli minusta yksi parhaita ketjuja, mitä tällä palstalla on ollut. Nuoren miehen angstailua on yllättävän mielenkiintoista seurata. Toivoisin, että Väinämö palaisi siihen kieleen ja siihen maailmaan ja jättäisi todellisuudelle vieraan Vaahterakreivin vähäksi aikaa rauhaan. Tämä on minun mielipiteeni, mutta jos muut uskovat Vaahterakreivin kehityskelpoisuuteen, niin sehän on pelkästään hyvä asia. Olen mielelläni tässä asiassa väärässä.

Täällä joku sanoi, että pelkkä halu kirjoittaa ei riitä. Tämä on totta, pitää olla myös sanottavaa. Ainakin romaaninmittaisessa tekstissä useimmille on hyödyksi tehdä jonkinlainen synopsis, sillä se pajastaa myös itselle, mikäli tekstistä on vaarassa puuttua se "punainen lanka". Näiden asioiden kanssa me kaikki painimme. Tästä tulee mieleen hienon leffan "Wonder Boysin" päähenkilö, joka muistaakseni kahdeksatta vuotta kirjoittaa käsikirjoitustaan, jolle on pituutta ehtinyt kertyä yli 2000 sivua eikä loppua näy. Samanlaiseen suohon todennäköisesti itse putoan oman romaanikäsikirjoitukseni kanssa. Ainakin kokemukseni asiakirjoittamisessa viittaa tähän, ja se jos mikä saa tuskanhien otsalle.

Vapaa kirjoittaja kirjoitti:

Tuo "paperikori on kirjoittajan paras ystävä" on lähinnä kuvainnollinen ilmaisu sille, että suurin osa kirjoitetusta ei yleensä ole julkaisukelpoista. Myös minä työstän paljon asiatekstia ja teen sen aina prosessikirjoittamisen muodossa. Vanhoja tekstien aihioita on jäljellä kahdenkymmenen vuoden takaa ja ensimmäiset versiot saavat liki aina punan nousemaan poskille. Niin kepeällä kädellä kirjoitettuja ne ovat. Väinämöllä on mielestäni sama ongelma, mutta lisäksi hänellä on kielensä kanssa paljon hiottavaa ihan perusasioiden tasolla.

Kehotin Väinämöä jättämään tekstinsä lepäämään ja vaihtamaan aihetta, koska olen seurannut hänen kirjoittamaansa aina siitä Yurin päiväkirjaketjusta lähtien ja minusta hän reagoi kommentteihin toistuvasti samalla tavalla, eli ei varsinaisesti ota onkeen saamiaan neuvoja. Ajattelin, että jos hän vaihtaa kokonaan uuteen ja paneutuu tuohon kieleen, siitä voisi syntyä jotakin. Novelli-muotoa voisi hyvinkin kokeilla, koska lyhyemmässä tekstissä on helpompi pitää tarina kasassa. "Kirjoittaja myös" -nimimerkki antoi hyviä ohjeita, joilla pääsee alkuun.

Täytyy vielä sanoa, että se päiväkirjaketju oli minusta yksi parhaita ketjuja, mitä tällä palstalla on ollut. Nuoren miehen angstailua on yllättävän mielenkiintoista seurata. Toivoisin, että Väinämö palaisi siihen kieleen ja siihen maailmaan ja jättäisi todellisuudelle vieraan Vaahterakreivin vähäksi aikaa rauhaan. Tämä on minun mielipiteeni, mutta jos muut uskovat Vaahterakreivin kehityskelpoisuuteen, niin sehän on pelkästään hyvä asia. Olen mielelläni tässä asiassa väärässä.

Täällä joku sanoi, että pelkkä halu kirjoittaa ei riitä. Tämä on totta, pitää olla myös sanottavaa. Ainakin romaaninmittaisessa tekstissä useimmille on hyödyksi tehdä jonkinlainen synopsis, sillä se pajastaa myös itselle, mikäli tekstistä on vaarassa puuttua se "punainen lanka". Näiden asioiden kanssa me kaikki painimme. Tästä tulee mieleen hienon leffan "Wonder Boysin" päähenkilö, joka muistaakseni kahdeksatta vuotta kirjoittaa käsikirjoitustaan, jolle on pituutta ehtinyt kertyä yli 2000 sivua eikä loppua näy. Samanlaiseen suohon todennäköisesti itse putoan oman romaanikäsikirjoitukseni kanssa. Ainakin kokemukseni asiakirjoittamisessa viittaa tähän, ja se jos mikä saa tuskanhien otsalle.

Lue lisää

Jos olet saanut kuvan jääräpäisestä angstaajasta, niin en tiedä, auttavatko mitkään sanani ja selitykseni enää tämän käsityksen muuttamiseen - ellen sitten tekisi jotain erityisen näkyvää, jolla todistaisin, että olen tosissani ottanut onkeeni jo pitkän aikaa annetuista neuvoista. Mutta usko tai älä, olen kyllä ottanut onkeeni ja vaarin kaikista mahdollisista neuvoista, kyse on vain siitä, etten selvästikään ole tarpeeksi taitava tai kypsässä tilassa tehdäkseni niin näkyvää parannusta tekstissäni. Aina kun luen näitä kommentteja, tai aina kun luen vain omaa tekstiäni, nousevat saadut opit tietyllä tapaa kyllä esille, ja niiden mukaisesti pyrin parhaani mukaan korjaamaan, mutta jokin, jonkinlainen unohdus tms. hukuttaa ne alleen. En tarkoita sellaista unohdusta, että pääkköyteni nousisi esiin ja ylpeyttäni yms. syistä tietoisesti tai puolitietoisesti jatkaisin samaa vanhaa virheellistä linjaani, vaan kaiketi kehitykseni tapahtuu vain niin hitaasti. Ja olen kyllä huomannut, että kehitystä auttaa se, kun jättää työnsä hetkeksi tai pitemmäksikin muhimaan rauhassa, mutta ongelmani on juuri hätäisyys ja kiire saada tämä työ valmiiksi, koska tunnustan selvästi ajattelevani, että jos tämä työ joku päivä olisi antava minulle mahdollisuuden johonkin, elämäntilanteeni pakottaa ajattelemaan, että sen olisi aika tehdä se nyt. Mutta tämä on vain epärealistinen unelma ja haave, jolle kaikki tämän lukijat varmasti vain pudistelevat päätään.

Ja vielä: synopsiksia olen tehnyt näiden seitsemän vuoden aikana lukemattomia, ja "Vaahterakreivin" sisältö on ainakin itselleni jo muodostunut erittäin selkeäksi, mutta etsin nimenomaan jotain sellaista yhteyttä, jossa voisin nähdä, onko siitä mihinkään muiden silmissä.

Väinämö Vaahtera kirjoitti:

Jos olet saanut kuvan jääräpäisestä angstaajasta, niin en tiedä, auttavatko mitkään sanani ja selitykseni enää tämän käsityksen muuttamiseen - ellen sitten tekisi jotain erityisen näkyvää, jolla todistaisin, että olen tosissani ottanut onkeeni jo pitkän aikaa annetuista neuvoista. Mutta usko tai älä, olen kyllä ottanut onkeeni ja vaarin kaikista mahdollisista neuvoista, kyse on vain siitä, etten selvästikään ole tarpeeksi taitava tai kypsässä tilassa tehdäkseni niin näkyvää parannusta tekstissäni. Aina kun luen näitä kommentteja, tai aina kun luen vain omaa tekstiäni, nousevat saadut opit tietyllä tapaa kyllä esille, ja niiden mukaisesti pyrin parhaani mukaan korjaamaan, mutta jokin, jonkinlainen unohdus tms. hukuttaa ne alleen. En tarkoita sellaista unohdusta, että pääkköyteni nousisi esiin ja ylpeyttäni yms. syistä tietoisesti tai puolitietoisesti jatkaisin samaa vanhaa virheellistä linjaani, vaan kaiketi kehitykseni tapahtuu vain niin hitaasti. Ja olen kyllä huomannut, että kehitystä auttaa se, kun jättää työnsä hetkeksi tai pitemmäksikin muhimaan rauhassa, mutta ongelmani on juuri hätäisyys ja kiire saada tämä työ valmiiksi, koska tunnustan selvästi ajattelevani, että jos tämä työ joku päivä olisi antava minulle mahdollisuuden johonkin, elämäntilanteeni pakottaa ajattelemaan, että sen olisi aika tehdä se nyt. Mutta tämä on vain epärealistinen unelma ja haave, jolle kaikki tämän lukijat varmasti vain pudistelevat päätään.

Ja vielä: synopsiksia olen tehnyt näiden seitsemän vuoden aikana lukemattomia, ja "Vaahterakreivin" sisältö on ainakin itselleni jo muodostunut erittäin selkeäksi, mutta etsin nimenomaan jotain sellaista yhteyttä, jossa voisin nähdä, onko siitä mihinkään muiden silmissä.

Lue lisää

Viittasin angstaamiseen pelkästään positiivisessa merkityksessä. En muodosta sen mukaan kuvaa sinusta henkilönä, vaan sen yleinen merkitys löytyy "kirjoittajan ahdistuksen" kuvauksessa.

Ilmaisit muuten hyvin tuon suurimman ongelmasi: "mutta ongelmani on juuri hätäisyys ja kiire saada tämä työ valmiiksi, koska tunnustan selvästi ajattelevani, että jos tämä työ joku päivä olisi antava minulle mahdollisuuden johonkin, elämäntilanteeni pakottaa ajattelemaan, että sen olisi aika tehdä se nyt."

Sinä olet parikymppinen, sinulla ei ole mitään kiirettä! Älä haaveile kirjailijuudesta vaan tarinasta, joka on uniikki siinä mittakaavassa kuin mitä tässä viittausten ja jäljennösten maailmassa voi olla.

Täällä joku mainitsi Stephen Kingin "Kirjoittamisesta"-oppaan. Sitä minäkin suosittelen, sillä siinä tulee hyvin esille, kuinka kirjoittamista voi verrata käsityöläisyyteen, jonka tärkein työväline on kieli. En ole mikään King-fani, mutta hän on kova poika karsimaan adjektiiveja, ja sitä neuvoa yritän hyödyntää omassa, yleensä rönsyilevässä tekstissäni.

Vapaa kirjoittaja kirjoitti:

Viittasin angstaamiseen pelkästään positiivisessa merkityksessä. En muodosta sen mukaan kuvaa sinusta henkilönä, vaan sen yleinen merkitys löytyy "kirjoittajan ahdistuksen" kuvauksessa.

Ilmaisit muuten hyvin tuon suurimman ongelmasi: "mutta ongelmani on juuri hätäisyys ja kiire saada tämä työ valmiiksi, koska tunnustan selvästi ajattelevani, että jos tämä työ joku päivä olisi antava minulle mahdollisuuden johonkin, elämäntilanteeni pakottaa ajattelemaan, että sen olisi aika tehdä se nyt."

Sinä olet parikymppinen, sinulla ei ole mitään kiirettä! Älä haaveile kirjailijuudesta vaan tarinasta, joka on uniikki siinä mittakaavassa kuin mitä tässä viittausten ja jäljennösten maailmassa voi olla.

Täällä joku mainitsi Stephen Kingin "Kirjoittamisesta"-oppaan. Sitä minäkin suosittelen, sillä siinä tulee hyvin esille, kuinka kirjoittamista voi verrata käsityöläisyyteen, jonka tärkein työväline on kieli. En ole mikään King-fani, mutta hän on kova poika karsimaan adjektiiveja, ja sitä neuvoa yritän hyödyntää omassa, yleensä rönsyilevässä tekstissäni.

Lue lisää

Hups, tuo sana on kyllä välillä harhaanjohtava, mutta hyvä jos märinäni (kutsun sitä itse tästä huolimatta märinäksi) vain on kelvannut.

Aikaa tottavie pitäisi tällekin työlle antaa, mutta kuten sanottu, elämäntilanteeni on mikä on, mutta se pitäisi selvittää muulla kuin pyrkimyksellä kirjailijaksi. "Mene töihin!" on ollut monien neuvo kautta niiden aikojen, kun olen täällä pyörinyt, ja ehkä vielä joskus sellaista työtä saankin, jonka koen mielekkääksi, kirjoitttamisesta nimittäin, mutta kaikkinainen haaveilu työstä ks. alalla on minulta toistaiseksi pelkkää haaveilua.

Mutta kirjoitusoppaisiin täytynee vain paneutua, ja tälläkin palstalla ovat monet opettaneet hyviä juttuja, joita täytyy vain muistaa - painotan sanaa MUISTAA - soveltaa omaan työhönsä.