niih, julistan tuikkujen ajan alkaneeksi!
Alkaa olla jo niin pimeet illat että tuikut saavat antaa lämmintä valoaan lähelleen.
Kuis te; ootteko tuikku/tunnelmaihmisiä?
Alkaa olla jo niin pimeet illat että tuikut saavat antaa lämmintä valoaan lähelleen.
Kuis te; ootteko tuikku/tunnelmaihmisiä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
ehdottomasti tunne- ja filisihminen! Elokuussa kuutamokin on komeimmillaan ja lienee just nyt täysikuun aika?
Itse polttelen tuikkuja pihalla ja muutaman sisälläkin. Vaikka en niitä pihalta itse näekään (ellen ole ihaan pihalla itsekin) niin ilahduttaa ne naapuria ja satunnaisia ohitsekulkijoita.
Elokuu kertoo että kesä alkaa olla ohitse. kerätään siis voimia kestää raskas talvi ja pimeä syksy. (tuikuilla vaikka)
Mukavaa syksyn odotusta ja leppoisia tunnelmia kaikille!
Kiitokset sinulle, olet oiva seriffi!
.
Elokuun ihanat illat, pimeät yöt.
Poltan omassa tulivuoressani monta tuikkua.
Ne ovat kuin tähtiä yön pimeydessä.
Tunnelmat, tulisetkin, ovat ihmisen elinvoimaa ja rakkautta.
Kynttilä on myös elämää, ei sen enempää, roimaa, siitä saan voimaa arkeen, raskaaseenkin, ja iloa iltaan, hurmaa yöhön.
.
Kenen valtuuttamana sen julistat? Häh? Ok, olkoon, kivaa syksyä kaikille, mutta mun syksy alkaa vasta syyskuun eka.:-DDDD
Olen tunnelmaihminen, mutta tänä vuonna näyttää toiminta tulleen vahvemmaksi tekijäksi. En malta rauhoittua nauttimaan kynttilöiden valosta. Suunnittelen jo puutarhakalusteiden sisäänottamistakin normaalia aikaisemmin, mutta tuleehan se sitten tehtyä.
Menee monta pussillista tuikkuja pimeän aikoina. Mikäs sen mukavampi, kun voi niitä katsella ja istua soffalla pehmolelu käpälissä. :))
Tänä iltana laitan tuikkuja palamaan kaikilta Rakkailtani saamiini tuikunalusiin.
Osa tuolla pilven päällä katselee, niinkun oma äitini. Häneltä sain sellaisen punaisen, siihen ensimmäisen.
Sitten on kuin kaikki olisivat tänään kanssani.
Mulla on tuikkuja varmaan moneksi vuodeksi, vaikka niitä myös polttelen.
Huomasin kaappia siivotessani, varmaan harva se syksy ostanut, kun edellisiä ei oo muistanut.
Ihan toinen juttu, kun kerrot tuosta punaisesta tuikunalusesta. Minusta tuntuu tärkeältä yrittää pitää hengissä paria kasvia, jotka äidiltäni jäivät.
Häen poisnukkumisestaan on noin 1,5 vuotta, jännä ajatus.. ne on jotenkin elävä muisto.. kaikkien muiden joukossa.
Mulla on kasveista äidin perua käärmepuu.
Sitten jotain ihan pientä. Niinkun se tuikkunalunen.
Isästä vanha kalavaaka ja iso peili.
Ei olleet suuria mitä heiltä jäi, mutta muistoja ei voi pois viedä.
Omatkin tavarat mitä on niin suurin osa joautaa varmasti kaatikselle kun lähtö tulee, mutta mullahan ei omia lapsia olekaan. Sisko ja sisaren tyttö perheineen.
Minussa oli joskus vähän viherpeukaloa, mutta se on hävinnyt jonnekin.. tai sitte asunnostakin kiinni.. Ihan henkihieverissä oli kasvit, koska äiti pitkään pois kotoaan, lopuksi vuodeosastolla terveyskeskuksessa. Eikä matkojen takaa kukaan halunnut siellä "tyhjässä" asunnossa kovin käydä.
Ei minullakaan ole omia lapsia, lähtöä en ole miettinyt vielä.. Se kun voi tulla päivien.. vuosien.. vuosikymmenten jälkeen. Vaikka hyvä ois varmaan miettiä.
Nyt surullisemmat aiheet sivuun.. vaikka ne elämään kuuluukin :)
Yksi syy varmasti siihen, etten tänä vuonna nauti terassilla olosta ja valosarjojen loisteesta, on viime vuonna menettämäni koirat. Vielä viime elokuussa nautin hämärässä iltateet. Villasaaliin kiedottuna oli lisäkseni jäljelle jäänyt pieni musta koira. Mikään ei tunnu samalta ilman koiria :(.
Tärkeiden ja rakkaiden menetys on aina surullista. Ulospäin se varmaan näkyy jokaisen kohdalla eritavalla.
Tiedän henkilön, joka itki julkisesti, koiransa menetystä, samoin minun suruani aikanaan, tuli varmaan omat menettämänsä läheiset myös mieleen.
Aikansa hänellä meni, mutta uusi hauveli on nyt, jonka kuvia katsellaan..
Vanhemman koirani kuolema oli luonnollinen eli elämä hiipui. Nuorempi koirani kuoli syliini ulvoen sydänkohtauksessa ja tunsin itseni avuttomaksi, kun en pystynyt auttamaan koiraani. Vaikka muisto ja se hetki teki kipeää, niin en olisi kuitenkaan halunnut olla muualla. Tällä hetkellä en pysty ajattelemaan toista koiraa, vaikka sellaista tekisi mieleni. Ehkä tämä pimeä aika saa viime vuoden tapahtumat mieleeni.
Kiitos!
Nyt on sitten virallinen tuikkuaika. Tällä hetkellä ei ole kuin yksi kirjava lyhty parvekkeella, useampi sohvapöydällä. Siitä se lähtee.
Luulin olevani vähän hoopo, kun nyt jo tuikkuja virittelen, mutta enpäs ollutkaan, vaan ihan ajan hermolla.
Hyvää tuikkuaikaa!