Kartat päivitetty ajankohtaisiksi ja Belgian kartta tietty ladattuna. Jostakin syystä se ei tunnista hakutoimnnolla edes Brysseliä maan rajojen sisäpuolella, ei suuria pääväyliä, kaduista puhumattakaan. Tämä ilman avusteita. Herjaa ettei löydä kohdetta ilman verkkoa. Näytä sijainti, kuitenkin näyttää sen ainakin karkeasti. Vaikutaa kuin kartoissa ei edes olisi kuin karkeat suuret linjat.
Piti turvautua vanhaan auto- irtonaviin vanhoilla kartoilla ja se vei tehokkasti suoraan oven eteen. Onneksi oli varalla mukana, kun väsyneenä, pimeäsä ja huonossa näkyvydssä voimakkan vesisateen vuoksi, osin liki kokonaan puiden peittämien opasteiden ja ruhkaisen ja nopean temmon liikenteesä paperikarttojen varassa olisi ollut hieman heikkioa edetä GPS:n verrattuna.
Ranskan puolella se löysi hakutoiminnolla hotellin suht "epämääräisessä paikassa ja opasti suoraan oven eteen. Yllättäävää oli, että sai fiksin kylmänä nopeasti kaukana edellisestä paikasta, nopeimmillaan noin 30 sekuntia ( siis ilman verkkoa ja ilman SIMiä ). Sittemmin se alkoi kuitenkin valitaa, ettei jotakin paikaa tai katua löydy ilman verkoa, vakka edelisenä päivänä toimi yllättävänkin hyvin. Outo homma, mistähän vosi johtua.
Suosikit. Kun klikkasin suosikeja ja lisäsin yhden ( tulee jokin teksti tyyliin " luo uusi kokoelma" ), niin se ei kuitenkaan siellä näy sellaisessa modossa, että sen voisi valita matkan koheeksi. Sen vasemmala puolella logona on jokin kansiota muistuttava kuvake. Kun valitsee kartat > auto > määrittele matkakohde > suosikit, niin tuo suosikeihin lisätty ei ole listassa. Miten suosikeihin voi lisätä haluamansa kohteen niin, että se tule tählogon muotoon, jonka voi valita matkan kohteeksi?
Nokia katat ei löydä Brysseliä !
26
97
Vastaukset
- Navi°
Siis Nokia Kartat, ei katat.Unohti manita, että kysessä C7.
- 5230,.
suosikin voi tallentaa kartalta painamalla pitkään kohdetta tai klik osoitetta yläosasta kun olet haulla hakenu,klik tallenna niin se siirtyy suosikkeihin tähtimerkillä.
Kokoelmiin paikan saa suosikeista kun ensin luot uuden kokoelman ja nimeät sen sitten valitset kohteen suosikeista klik kerran sen jälk järjestele kokoelmia(sama logo kuin lisää kokoelma)valitse kokoelma nyt siinä näkyy ruksi klik vasem.alhaalta ok,näin se osoite siirtyi suosikeista nimeämääsi kokoelmaan.
Kokoelmia voi tehdä lisää esim eri maiden paikoille näin ne ei ole sikinsokin paikat kohdassa,itelläkin useita kokoelmia tehtynä.
Tohon bryssel juttuun en osaa sen kummempaa sanoa,mulla itel löytyy belgian kartasta bryssel ja muut kaupungit hyvin online haulla,puhelin vaatii ehkä useimmin buuttauksen että kartat toimii moitteetta,kerran päivässä ehkä riittää?- Navi°
Tallennus suosikkeihin tähtimerkillä. Kun haulla kirjoitaa osoitteen, niin näkyy vain kirjoitetu osoite, kirjoitusalusta ( näppäimistö ) ja oikeassa yläkulmassa kynän pää ja abc, mikään ei reagoi kosketukseen. Mistään ei löydy mahdolliuutta tallentaa osoitetta. Eli en tuolla osoitteenhakutominnon kautta saa tähtsuosikkeihin osoiteita, mikähän kikka siinä on.
Suoraan kartala on hieman hankala saada tarkaa osoitetta klikkattua ja silloin kun kartta ei vastaa, niin ei tiety onistu lainkaan, eik
Minulla Nokia N8 Ovi kartat sovellus on toiminut mainiosti koko käyttöajan. Pitänee illalla testata ladata toi Bryssel kartta kännykkään.
- 5230,.
Tallennusta suosikkeihin ei tehdä siitä virtuaalinäppäimistöstä(kynänpää jne.)vaan vasta sitten kun se on hakenut sen osoitteen/paikan eli siitä karttanäkymästä, kartan yläriville ilmesty se haettu osoite silloin kun se on löytänyt sen,tätä klikkaamalla tulee vaihtoehdot navigoi>tallenna>jaa plus lisä infoa eli joitain palveluja tms.isommista kylistä ainakin.samat vaihtoehdot tulee kun klikkaa kartalta siitä keskiöstä missä haluttu paikka on löydettynä
reittisuunnitelman kahden paikan välillä:Valitse lähtöpiste esim suosikeista kohdasta paikat vaikka helsinki, klikkauksen jälk tulee vaihto ehdot josta klikkaat "lisää reittiin" tämän jälk se siirtyy automaattisesti reitti osioon jossa tulee vaihtoehto "Lisää uusi reittipiste" tämän jälk tulee vaihtoehdot:
Oma sijainti
suosikit
Aiemmat
Kartalta
Etsintätulokset
Jos tiedät että vaikka suosikeissa on jo halumasi päätepiste tallennettu valitse suosikit sitten klikkaat sitä paikka jonka jälk reitti on valmis
Sitten alhaalta vasemmalta klikkaat "Näytä reitti" ,tämän jälk .näyttöön tulee teksti "lasketaan reittiä" jonka jälk tulee näkyviin reitin yleiskatsaus tietoineen,nuoli()näppäimillä voit kulkea reitin osiot läpi kartalta
Useamman reittipisteen lisäys tapahtuu samalla tavalla
Reitin tallennus tapahtuu kartta näkymässä reitin yleiskatsaus tilassa valinnat>aloita ajaminen>tallenna reitti
Kokoelmista ei voi siirtää paikka takaisin paikat kohtaan mutta poistaa voi tietty,kokoelmia ei oo mikään pakko tehdä mutta voi helpottaa paikkojen löytymistä koska kokoelman avulla voit tehdä reittejä helposti jo etukäteen valitsemistasi tärkeistä paikoista jotka sinne kokelmiin olet tallentanut- Navi°
Kitos neuvoista. Testaan niitä pikapuoliin.
Kokoelmissa on nyt yksi osoite, vaan en löytänyt miten sen saa poistettua.
Toisaalta en hiffaa miten kokoelmissa olevista kohteista voi luoda reitin, un se ei anna mitään komentoja, ei ainakaan ilman oman sijainniin tunnistusta. Kun klikkaa kokoelmassa olevaa osoita, se näkyy vain mustalla ei aktivisella pohjalla. Kun klikkaa ensin navigointia ja menee sen jälkeen kokoelmiin, nin sama tilanne. Tuo reitinteko etappeineen etukäteen ja sen tallentaminen on juuri hyödylinen toiminto mikä pitäisi oppia. Näyttää ettei edes onnistu täydessä offlinessa ja ilman oman sijainnin tunistusta (?).
Kun taas menee navigoinnin kautta tähtisuosikkeihin, niin ne antaa mahdolisuden luoda niistä etapeja tai valita navgointikohteksi. Koko prosessia en kuitenkaan velä ole tastannut.
Täytyy kuitenkin sanoa, että kovin on sekavan tuntuinen systeemi. Yritn kokeeksi luoda yhden reitin Brysselistä erääseen Ranskan kohteeseen kahden etapin kautta, vaan en onnitunut. Ensimmäsen etapin hain hakutoiminnolla ( teksti ), mutta tyssäsi siihen. Toinen on tähtisuoskeissa valmiina. lman verkoa ja ilman omaa sijaintia ( sisätloissa ).
Kun klikkaan lähtöpisteen suosikeista > lisää reittipiste > sitten esiin tulevasta valikosta "hakutoiminto" ( surennuslasi ), niin sen jälkeen se tuuppaa kaiken mailman tavaraa osoitehaun sijaan, kuten autolla, kulkuvälineet ( yleinen ), museoita, hotelleja jne.. Homma tyssää siihen. Näin kävi jo aiemmin matkan aikana kun valitsin matkakohteen haluten tehdä siitä yhden reittietapin ( tarkoitus oli luoda pari kolme etappia ennen varsinaista kohdetta ) ja tuolla kertaa valintaa tehdessä oli yhteys satelliiteihin ja oma sijainti paikannettu. Siihen turhauttavaan yrittämseen tuhlaantui huomatavasti tehokasta ajoaikaa, eikä edes mutama nuori paikalla ollut Nokiaa käyttävä "tekniikkahaukkakaan" osannut etappien luonnissa auttaa vahvasta yrityksestä huolimatta.
Olettaisi, että kaikki osoitteet ja kaupungit jotka vain puhelimeen ladatuista kartoista löytyvät olisivat toimintakelpoisia reitinluontiin ja sen tallentamiseen etukäteen etappeineen ( täysin offlinessa ), riippumatta siitä onko puhelin verkossa tai onko yhteys sateliteihin iman verkoa, eli ilman, että oma sijainti on edes aktivoituna. Sitten vasta liikkeelle lähtiessä oman paikan tunnistus, offissa luodun reitin esilleotto ja liikeele sen perusteella. Tällön voisi myös suunnitellun reitin raameista riippumatta ajella extempore minne huvittaa ilman GSP:ääkin ja sitten vasta tarvittaessa valita oman sijainnin ja aktivoida navigoinnin niin, että se vie luodulle reitille ja matka jatkuu kohti määränpäätä.
Täytyy todeta, että tämä vääntäminen on melko turhauttavaa ja paljon aikaa vievää. Eikö insinöörit osaa tehdä selkeämpiä ja käyttäjäystävällisempiä systeemejä, iman, että pitäisi mennä kahden viikon kopäiväkursseille perustoiminnot oppiakseen...
Ps. Suoralla karttahaulla pelkän kaupungin valinta vaikuttaa mahdottomalta. Karttaa klikatessa se myös tuuppaa aina jonkin katuosoitteen, mikä vain kosketuksen alle satuu osumaan. Näin kävi joka kerta zoomausasteesta riipumatta ja paljain sormin. - 5230,.
Navi° kirjoitti:
Kitos neuvoista. Testaan niitä pikapuoliin.
Kokoelmissa on nyt yksi osoite, vaan en löytänyt miten sen saa poistettua.
Toisaalta en hiffaa miten kokoelmissa olevista kohteista voi luoda reitin, un se ei anna mitään komentoja, ei ainakaan ilman oman sijainniin tunnistusta. Kun klikkaa kokoelmassa olevaa osoita, se näkyy vain mustalla ei aktivisella pohjalla. Kun klikkaa ensin navigointia ja menee sen jälkeen kokoelmiin, nin sama tilanne. Tuo reitinteko etappeineen etukäteen ja sen tallentaminen on juuri hyödylinen toiminto mikä pitäisi oppia. Näyttää ettei edes onnistu täydessä offlinessa ja ilman oman sijainnin tunistusta (?).
Kun taas menee navigoinnin kautta tähtisuosikkeihin, niin ne antaa mahdolisuden luoda niistä etapeja tai valita navgointikohteksi. Koko prosessia en kuitenkaan velä ole tastannut.
Täytyy kuitenkin sanoa, että kovin on sekavan tuntuinen systeemi. Yritn kokeeksi luoda yhden reitin Brysselistä erääseen Ranskan kohteeseen kahden etapin kautta, vaan en onnitunut. Ensimmäsen etapin hain hakutoiminnolla ( teksti ), mutta tyssäsi siihen. Toinen on tähtisuoskeissa valmiina. lman verkoa ja ilman omaa sijaintia ( sisätloissa ).
Kun klikkaan lähtöpisteen suosikeista > lisää reittipiste > sitten esiin tulevasta valikosta "hakutoiminto" ( surennuslasi ), niin sen jälkeen se tuuppaa kaiken mailman tavaraa osoitehaun sijaan, kuten autolla, kulkuvälineet ( yleinen ), museoita, hotelleja jne.. Homma tyssää siihen. Näin kävi jo aiemmin matkan aikana kun valitsin matkakohteen haluten tehdä siitä yhden reittietapin ( tarkoitus oli luoda pari kolme etappia ennen varsinaista kohdetta ) ja tuolla kertaa valintaa tehdessä oli yhteys satelliiteihin ja oma sijainti paikannettu. Siihen turhauttavaan yrittämseen tuhlaantui huomatavasti tehokasta ajoaikaa, eikä edes mutama nuori paikalla ollut Nokiaa käyttävä "tekniikkahaukkakaan" osannut etappien luonnissa auttaa vahvasta yrityksestä huolimatta.
Olettaisi, että kaikki osoitteet ja kaupungit jotka vain puhelimeen ladatuista kartoista löytyvät olisivat toimintakelpoisia reitinluontiin ja sen tallentamiseen etukäteen etappeineen ( täysin offlinessa ), riippumatta siitä onko puhelin verkossa tai onko yhteys sateliteihin iman verkoa, eli ilman, että oma sijainti on edes aktivoituna. Sitten vasta liikkeelle lähtiessä oman paikan tunnistus, offissa luodun reitin esilleotto ja liikeele sen perusteella. Tällön voisi myös suunnitellun reitin raameista riippumatta ajella extempore minne huvittaa ilman GSP:ääkin ja sitten vasta tarvittaessa valita oman sijainnin ja aktivoida navigoinnin niin, että se vie luodulle reitille ja matka jatkuu kohti määränpäätä.
Täytyy todeta, että tämä vääntäminen on melko turhauttavaa ja paljon aikaa vievää. Eikö insinöörit osaa tehdä selkeämpiä ja käyttäjäystävällisempiä systeemejä, iman, että pitäisi mennä kahden viikon kopäiväkursseille perustoiminnot oppiakseen...
Ps. Suoralla karttahaulla pelkän kaupungin valinta vaikuttaa mahdottomalta. Karttaa klikatessa se myös tuuppaa aina jonkin katuosoitteen, mikä vain kosketuksen alle satuu osumaan. Näin kävi joka kerta zoomausasteesta riipumatta ja paljain sormin.kokoelman paikka poistuu kun klikkaat sitä poistettavaa tulee vaihto ehdot jossa alimmaisena(piilossa) on poista
Nuo kokoelmat on toisaalta vähän turhia(voihan sinne panna vaikka muistiin jotain erikoista paikkaa ja voihan niillä paikoilla aloittaa esim navigoinnin) tosiaan eikä siinä voi tehdä reittiäkään niistä valituista paikoista vaan parempi ottaa ne suosikki tähdistä kohdasta paikat,saman asian ajaa.
Navigoinnin kautta suosikkeihin on tosiaan kätevä/nopea tapa etsiä määränpää etukäteen tallennetuista paikoista
Oletko kenties vahingossa klikannu sitä "kategoriat" kohtaa siis samassa paikassa missä se suurennuslasikin on, siihen suurennuslasin kohtaanhan pitäisi haku osoite/paikka kirjoittaa jolloin tulee virtuaalinäppäimet esiin kun klikkaa sen lasin viereistä kenttää,kategorioiden takana on nuo hotellit sun muut palvelut ja nähtävyydet etc.
Olet oikeassa Reitin tekeminen on niitä hyödyllisempiä asioita tässä mikä kannattaa opetella kunnolla,sehän onnistuu juuri noista suosikki tähdellä olevista paikoista kätevästi - Navi°
5230,. kirjoitti:
kokoelman paikka poistuu kun klikkaat sitä poistettavaa tulee vaihto ehdot jossa alimmaisena(piilossa) on poista
Nuo kokoelmat on toisaalta vähän turhia(voihan sinne panna vaikka muistiin jotain erikoista paikkaa ja voihan niillä paikoilla aloittaa esim navigoinnin) tosiaan eikä siinä voi tehdä reittiäkään niistä valituista paikoista vaan parempi ottaa ne suosikki tähdistä kohdasta paikat,saman asian ajaa.
Navigoinnin kautta suosikkeihin on tosiaan kätevä/nopea tapa etsiä määränpää etukäteen tallennetuista paikoista
Oletko kenties vahingossa klikannu sitä "kategoriat" kohtaa siis samassa paikassa missä se suurennuslasikin on, siihen suurennuslasin kohtaanhan pitäisi haku osoite/paikka kirjoittaa jolloin tulee virtuaalinäppäimet esiin kun klikkaa sen lasin viereistä kenttää,kategorioiden takana on nuo hotellit sun muut palvelut ja nähtävyydet etc.
Olet oikeassa Reitin tekeminen on niitä hyödyllisempiä asioita tässä mikä kannattaa opetella kunnolla,sehän onnistuu juuri noista suosikki tähdellä olevista paikoista kätevästiEtappien teko. Edellä kerroin takoin mitä polkua klikailin ja aina sama tulos. "Lisää reittipiste" kohdan takaa tulee valikko jossa voi valita uuden etapin seuravista: sijaintini - tähti-paikka - historiiki - kartalta - osoite - haulla ( suurennuslasi ). Tuossa kohden kun klikkaa hakua, niin se tuo esiin kaikkea hilua sen virtuaalinpäimistöisen haun sijaan.
Tein kokeen reitistä etappeineen tähtisuosikkien avulla ja laitoin sen mustiin. Kun klikkaan suosikit ja sielä reitit, niin se näyttää luodun reitin starttipaikan ja määränpään samalla rivilällä kirjoitettuna. Se kertoo kilometreiksi lähtöpaikkaan 309 km, joka vastaa ensimmäistä etappia, jota se ei kuienkaan näytä kun reittiä kelaa nuolinäppäimellä eteenpäin. Karttaa ja reittiä ei voi myöskään zoomata.
Nyt kun tuota reittiriviä klikkaa, niin se alkaa automatisesti laskea reitiä ( hetki sitten se kysyi sitä ja vaihtoehtna oli hyväksyä ai hylätä ). Kun reittiä klikkaa esille tulevalla janassa olevalla nuolella, niin se näyttää neulalla ja nimeltä ensimmäisen etapin antaen kilometreiksi 70 km vaikka todelisudessa matka sinne on noin 300 km, etappi jota se ei äsken edes näytänyt. Hetki sitten joka kerta reittiä klikatessa se kysyin laitetaanko se muistin, vaikka se jo oli muistissa. Klikkasn kerran uudestaan "laitetaan muistiin" ja nyt siellä on kaksi samanlaista reittiä ja joka kerta se aloitaa saman rumban ilman muita vaihtoehtoja; kuten reitinpoisto. Aina kun klikkaa reittiä ( riviä ), niin se alkaa automattisesti laskea sitä ja sama tilanne kun klikkaa karttaa tuolla samalla reitti-rivi sivulla.Optio kohta ehdottaa vain sen muistiin laittoa vaikka se jo siellä on tai navigoinnin starttausta. Mistä reitin saa poistettua tai sitä muokattua? Jossakin vaiheessa se ehdotti muokkausta, mutta nyt se on jumissa tuossa "karusellissa".
Hetki sitten kun reittiä katsoi luuri pystyasennossa, oli kartta epäselvä vaakaviivainen, mutta luuri horisonttiasenossa normaali. Nyt se taas on päinvastoin. Ihmeelistä toiminta.
Kokoelmat. Kun klikkaan suosikkeja ja siellä kokoelmana olevaa kohdetta, niin vastaan tulee vain ei aktiivinen musta sivu josa se ko. kohde näkyy. Ei mitään vlintoja.
- Navi°
Muisti vajavainen. Missä muodossa puhelinnuerot kannataa tallentaa? Muistelen olleen suosituksena tallentaa ne kansainvälisine suntanumeroineen. Syy lienee oli se, että voi estää vahingossa ulkomalle soitot oikeilla puhelimen säädöillä. Isellä tlee listan mutaman maan numeroita. Osaan soittoja paikan päällä ja osaan harvoin soittoja eri maasta.
Puhelinnumerot kannattaa tallentaa 358 muodossa ( Suomalaiset numerot)
- Navi°
Ilmeisemmin kaikien muidenkin maiden numerot vastaavasti.
Navi° kirjoitti:
Ilmeisemmin kaikien muidenkin maiden numerot vastaavasti.
Kaikilla mailla taitaa olla eri suuntanumero: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_kansainvälisistä_suuntanumeroista
- 5230,.
Retit poistuu: klikkaa pitkään sitä poistettavaa reittiä niin tulee vaihtoehdot,tässä 5230 tosin pitää klikata pari kertaa ja jättää viimesellä klikkauksella se painamaan sitä pitempään että..tulee ne vaihtoehdot :muuta nimeä>poista
kokoelman saat pois kun painat pitkään siitä kokoelman nimen päältä näin poistuu koko höskä,voit tietty kokeilla jos se pelkkä tähtisuosikkikin poistus pitkään painamalla koska sulta puuttuu ne valinnat
meillä on varmaan hiukan eri versiot kartasta sillä tässä 3.06 ei voi muokata reittiä,muutenhan tämä on ainakin alussa melkosta vääntämistä että sen oppii niin että kaikki toimii suit sait vikkelään,pelkkä offline navigointi vaan lisää tuskaa(ehkä?)- Navi°
Ei van tahdo onnistua edes nuo pitkää klikkaamset, joita koitin jo aieminkin.
Outoa on myös se, etä toiminnot näyttävät muutuvan "mielivaltaisesti". Yhdessä vaiheessa tuli esille reitin muokkausmahdollisuus ( aivan alussa, ekä se oli ennen sen tallennusta ) nyt se toiminto on poissa. Reitin näytävä kartta ei ole aktiivinen, eli sitä ei voi vierittää ja zoomata haluamastaan kohdasta, joka on epäloogista.
Outoa on myös se, että se tyrkyttää opiokohdassa yhä uudestaan jo muistissa olevan reitin muistiin laittoa. En tiedä, alkaa vähän vitsit loppua tämän jatkuvan veivaamisen kanssa ja kun toiminnot ei vaikuta lainkaan loogisilta. Ihmettelen insinöörien "logiikkaa". Minimivatimus olisi kattava paperiaapinen laitteen mukana, sen sijaan, että pitäisi kahlata netissä läpi sokkeloisia pdf-sivustoja ( jos edes sellaiset on ). Hetikittäin tekisi mieli viskata koko luuri kaivoon...juuri navin vuoksi sen ostin, muutoin olisin hankkinut jonkin hyvin simppelin perusluurin.
- 5230,.
Nyt se selvis miksi sulle tuli noita museoita/hotelleja nimittäin kun navigointi on päällä ja klikkaat kartasta vasemmalta alhaalta valinnat>reittipisteet>lisää uusi reittipiste>sitten tuli:
Ruoka ja juoma
Illanvietto
Nähtävyydet ja museot
Yhteydet
Majoitus
ym ym lista on pitkä
eli se antaa näitä vaihtoehtoja olettaen että navigoija etsii näitä
ilman navigointia voi siis hakea osoitteita ja paikkoja mitä itse haluat eli me seikkaillaan tässä välillä vähän erilailla tän navi vekottimen kanssa,mutta en heitä pois omaani sillä tämä alkaa jo sujua- Navi°
Jep, kuten tuossa ylempänä kerroin, niin matkalla kahvitauon jälkeen tein juuri kuvailemallasi tavalla. Aktivoin navin "näytä sijainti" toiminnon kautta > autolla > etsi ( suurenuslasilogo ) ja kun yhdeksi etapeiksi suunniteltu kohde löytyi > reittipisteet > lisää uusi rettipiste, niin sen jälkeen se tarjoaa vain erilaisia palvelupisteitä etapeiksi ( sinänsä hyvikin hyödyllisiä reissussa ). Ne pitäisi nimetä etapin sijaan palvelupisteiksi, palveluetapeiski tai jotain vastaava pelkkien etappien sijaan.
Ilan navigointia ilmeisesti vain tähtisuosikkehin lisäämällä voi tehdä matkaetapeja ja ottaa niitä käyttöön aina tilanteen mukaan. En tosin tiedä voiko niitä organisoida haluamallaan tavalla, otta suuremasta määrästä löytää helposti tarvitsemansa, selkeästi omien kriteeriensä mukaan järjetetyistä suosikeista. Vaikkapa maakohtaisesti ja aakkosjärjestys. Nyt laittamani näyttäisivät olevan siinä järjestyksessä kun ne olen merkanut, viimeisin merkattu ensimmäisenä aakkosista piittaamata.
Kyllä kuitenkin kaikki säätötominnot-optiot tulsi olla kunkin toiminnon yhteydessä vaikkapa liukuvalikossa. Kuten muistiin merkityn reitin kaikki toiminnot : sen muokaus > etapien lisäys ja poisto > reitin näytö > startti - navigoinin aloitus > reitin poisto jne.
Edelleenkään en ole löytänyt miten muistiin merkityn reitin voi poistaa tai miten sitä voi muokata.
Tai miten kokoelmasta jonkin voi poistaa tai kaikki kokoelmissa olevat.
Ps. Tulee paljon kirjotusvirheitä tällä kannettavalla kun ei ole tottunut näpäintuntumaan. Osa kirjaimista "ei mene perille" tai tulee mitä sattuu lyöntejä, kun toisaalta näppis on herkkä reagoimaan.
Alan jäädä jälkeen näissä Ovi kartan toiminnoissa... Kun en enää pahemmin käytä sitä....
- Navi°
Sitten kun hankit jossakin vaiheessa ajokortin niin luultavasti navillekin tulee runsaammin käyttöä. Tai vieraissa kaupungeissa, uuden päivityksen julkinen liikenne voi olla kätevä.
- 5230,.
Reittiä voi muokata sen teko vaiheessa sillon kun ET navigoi:
eli kun valitset lähtöpisteen vaikka tähtisuosikeista kohdasta suosikit>paikat,klikkaat paikkaa tulee vaihtoehdot joista klikkaat "lisää reittiin" sitten se siirtää sen Reitit osioon josta klikkaat "Lisää uusi reittipiste ja nyt tulee ne vaihtoehdot:
Oma sijainti
Suosikit
Aiemmat
Kartalta
Etsintätulokset
Klikkaa vaikka oma sijainti se tulee sinne reittiin aina ensimmäiseksi vaikka klikkaisit sen viimeisenä,kaiken lisäks siinä lukee hienosti GPS-tila hyvä(4) joka vaihtuu välillä esim. GPS-tila Verkkoon peru...näin se jopa ilmoittaa GPS-tilan siinä reitin teon vaiheessa,lisää reittiin vielä haluaasi paikkaa klikkaamalla "lisää reittipiste"
Voit siis reitin teon aikana tai sitten kun kaikki paikat on siellä muokata osoitteita eli järjestellä/siirtää tai poistaa ne/niitä niin kuin haluat sen reitin edetä paikka paikalta ajamalla, tätä ennen ei siis tartte valkata niitä järjestyksessä sieltä suosikki/aiemmat tai muusta vallikosta sinne tehtävään reittiin ne voi myöh siirtää ja järjestellä oikeeseen järjestykseesi.
Reitin muokkaus:Klikkaa jo sinne siirrettyä vaikka nyt tähtisuosikkia esille tulee vaihtoehdot:
Muokkaa
Siirrä
Poista
klikkaa muokkaa esille tulee haku vaihtoehdot Suosikit>aiemmat>Kartalta>Etsintätulokset muokkaus on siis paikan vaihtamista ei muuta
klikkaa siirrä:tähtisuosikin pohjaväri muuttuu,nyt kliikkaa sitä kohtaa minkä paikalle haluat sen siirtyvä eli jonkun toisen paikan päältä,nyt se siirtyi siihen ja se toinen paikka siirtyi siirrettävän tilalle ..kartaltakin kannattaa hakee paikkoja kun panee zoomauksen pieneks on aika kätevä hakea esim kuntia/kaupunkeja koska se on aika nopeeta ja sillai on helppo tutkia reitin pituuksia matka aikoja reitin teitä jne ja tehdä nopeasti reitti esim pisteestä A pisteesen B..kartalta tehdyt haut näkyvät noissa "aiemmissa".
Kokoelma poistuu kun sitä kokoelman nimeä klikkaa pitkään,se ei välttämättä tottele heti ensimmäistä painallusta vaan voi olla että pari kolme kertaa pitää "vekslata" sen kanssa riippuu vähän miten herkkä/voimakas kosketus sulla on
Valmista tallennettua(Kartta>suosikit>reitit) reittiä ei voi muokata mutta poistaa voi:Tässäkin saa olla tarkkana sen kosketuksen kanssa,nimittäin jos klikkaat sitä reittiä kaksois klikkaamalla se alkaa laskemaan sitä,painamalla tarkasti ja napakasti pitkään toisen klikkaus kerran jälkeen eli jätät sen sormen siihen toisella klikkauksella siitä tallennetun reitin kohdalta ei siis klikaten nopeasti ne vaihtoehdot "muuta nimeä-poista" tulee esiin,klikkaa poista näin reitti häipyy- Navi°
Yes, tuon huomasin, että reittiä tehdessä sitä voi muokata niin kauan kuin sitä ei ole tallentanut. En kuitenkaan vielä ole sitä ehtinyt enemmän testata. Harmi ettei tallennuksen jälkeen ole muutomahdollisuutta, vaan pitää yhdenkin muutoksen, vaikkapa lisäetapin vuoksi tehdä koko reitti uusiksi.
Siirrä. Mikäli siirrätoiminto siirtää paikan mainitsemallasi tavalla, niin äkkseen vaikuttaa järjetely tuleva,n mahdotomaksi. Ajatellaan, että haluaisit siirtää listan viidennen etapin vaikkapa kakkoseksi, mutta muutoin säilyttää järjestys. Tuon mainitsemasi kaavan mukaan kakonen meneekin viidenneksi, sen sijaan että se putoaisi pykälällä, eli kolmoseksi. Siirrettävä etappi pitäisi voda sijoittaa kahden etäpin väliin ilman, että muu listan järjestys muuttuu. Mäli ne vaihtavat paikkaa mainitsemallasi tavalla, nin listan teosta tulee rubiikin kuutio-homa. Pitää testailla rauhassa kunhan ehdin.
Peklä kaupungin valinta suoraan kartalta ei ole onnitunut zoomausasteesta riippumata. Joka kerta se lykkää siihen myös jonkin katuosoitteen, riippuen mihin kohtaan ko. kapunkia sormi on ousunut. Olen kokeillut eri zoomusasteita, sellaistakin jossa kaupunki näkyy varsin pienenä pisteenä.
Tuota kokoelman poistoa ja reitin poistoa olen kokeillut "tuhat" kertaa mainituilla tavoilla, vaan ei onnistu. Aina se vaan tuuppaa kokoelman esille tai alkaa laskea reittiä. On se outo asia etteivät ole laittaneet simppeliä liukuvalikkoa niiden yhteyteen, joka sallisi kaiki toiminnot ja muutokset.
- 5230,.
Tuo siirrä toiminto toimiikin niin kuin pitää eli se esim se kakkos etappi ei siirrykään viidenneksi vaan putoaa yhdellä pykälällä alas päin eli katsoin sen väärin, nyt testasin niin se toimii loogisesti pudottaen vain yksi pykälä sittenkin,eli rubikin kuutiota siitä ei vielä saanut
käytän aika pientä zoomaus astetta kartalta haussa ettei tuu niitä osotteita vaikkakin silti niitä meinaa välillä tulla että saa veksalata sitä edes taa paikan päällä ..ja 3D näkymä pois päältä on ehkä helpompi sihdata mutta aika hankala sillä on pelkkää paikkaa hakee melkein osoitteakin on helpompi Kiva kun joku jaksaa peuhata tuon Nokian navigoinin kanssa. Nokian sivuilta löytyy päivitetty manuaali 2.0. versio ainakin E7:lle. Pikaisesti vilkaisemalla siinä on esitetty tuo reittipisteiden luominen ja niiden kanssa "puljaaminen".
Mielenkiintoinen erikoisuus pisti silmään. Voit lähettää sijaintisi kaverille ( kartan muodossa? ), vaikka vastaanottajalla ei olisikaan Nokia laitetta, kunhan netti toimii.
Sorry, en pystynyt sitä linkittämään tähän jostakin syystä?Esimerkiksi Google Latitudella voit näyttää oman sijainnin kaverille. Se vaatii vaan että kaverilla on Google tili ja hän on kirjautunut Latitudeen ja että sinullakin on tili ja latitude asennettuna kännykkään. Latitude nimittäin toimii myös tietokoneella...
- 5230,.
Juu olen lähettäny kokeeks jo aikoja sitten itelle sähköpostiini noita tallennettuja paikkoja ja sijaintini..m.ovi.me siitä kun avaat sen saapuneen sp tulee se kartta linkki missä lähettäjä on,myös txt viestinä voi lähettää..ihan kätevä systeemi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 853398
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli442827Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.742356- 612308
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512241Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1162226Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212093Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202047- 621954
- 1111903