Oma ylpeys ja eroaminen

Joka ikinen ohjelma tai haastattelu, jossa käsitellään 50 vuotta yhdessä olleita pareja toitottaa tätä. Ja tähän minä sitten lankesin. Ajattelin, että yhden kerran menin naimisiin ja narsistihan se sattui tuo ex-aviopuoliso olemaan. Jo ennen naimisiinmenoa epäilin sitä, mutta aloin uskoa tuohon fraasiin, että työtä tekemällä onnistumme. Mutta jo vuoden naimisissa olon jälkeen tiesin, että tämä liitto ei työtä tekemällä pysyisi kasassa, ellei olisi valmis saamaan kaikkia työperäisen stressin oireita ja kuolemaan sydänkohtaukseen alle viisikymppisenä. Paljonhan noita oireita jo olikin..

Ylpeyteni kävi järkeni edelle ja pitkitin ja pitkitin päätöstäni erota. Minä niin halusin onnistua ensimmäisellä kerralla, joten yritin vaikka mitä. Asiaa ei auttanut, että narsistiin törmätessäni olin kaikille toitottanut, että siinä se on. Se oikea elämäni mies. Tunsin itseni täys idiootiksi. Jälkikäteen ajateltuna tuttaviani on ehkä hämmentänyt tai jopa naurattanut se, miten ihminen, joka oli ihan totaalisen päinvastainen kuin minä, oli yhtäkkiä se oikea ja miten omakin arvomaailma muuttui. Ja niitä ylistyssanoja, joita miehestäni lausuin. Nykyään minuakin naurattaa, mutta kun vihdoin viimein älysin erota, olin niin pettynyt, etten ollut onnistunut. Halusin, yritin, mutta kaikki valui hukkaan.

Omalla kohdallani voin sanoa ylpeyden pitäneen suhteessa. En kehdannut myöntää, että arvioni jonkun ihmisen suhteen oli mennyt niin pieleen..En itselleni, enkä muille. Ja jälkikäteen ajateltuna he sen jo tiesivät..
366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

:) Se hetki kun vihdoin nauraa itselleen... Se on mahtava! Silloin on menty pitkä matka eteenpäin.

Äänestä

Ellinoora oli itsekeskeinen narsisti ja puoliso surkea luuseri, joka oli Ellinooran tussun alla.

Äänestä

Häpeä on todella sitova voima, se ottaa ihmisen haltuunsa ; en ole ihmisenä kelvollinen. Syyllisyys taas, joka tuntuu monesti toisen aiheuttamalta (siis aina ja vain) voikin olla syyllisyyttä omasta saamattomuudesta tai sekoittua päässä siksi ollen sittenkin häpeää.

Sitä voi olla vaikea tunnistaa.

Itselläni kesti todella kauan "fokusoida" moni asia häpeäsidonnaiseksi ja kesti aikansa sitä käsitellä jotta menee jakeluun edes osin ja vielä riittää duunia ihan yhdelle ihmiselolle riittävästi.
Sekoitin pitkään syyllisyyden ja häpeän keskenään ja se oli esteenä.

Häpeä on "ihmisessä olevan narsismin" ydinkysymyksiä ja siksi se häiriintyy helposti "heppoisemminkin". Narsistista raivoa voi kutsua tavallaan myös häpeäraivoksi.

Esim väkivaltainen puoliso ja pulaan ajautuminen tällaisessa suhteessa ajaa ihmisen häpeäkierteeseen ja esim eristäytymiseen ja sikäli siis vastaus tilanteeseen löytyy itsestä, koska toinen osapuoli, joka voi olla myös todella huonosti häpeäänsä käsittelevä (mutta ei sisäistä sitä kuten "uhri" vaan hoitelee sen ulkoistamalla), koettaa käsitellä sitä tämän alistuvan kautta ja jättää sen hänen kannettavakseen.

Esim väkivaltaisen puolison kumppani, kertoessaan ensimmäistä kertaa kokemastaan, kokee suuren helpotuksen myös juuri siksi, että häpeätaakka hetkeksi (ainakin) helpottaa ja sen voi jakaa jonkun kanssa joutumatta tuomituksi kelpaamattomana, kun ei ole osannut pitää itsestään huolta ja on alistunut sille kaikelle.

Hoitakaa häpeäänne =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylpeä-Ellinoora kirjoitti:

Joka ikinen ohjelma tai haastattelu, jossa käsitellään 50 vuotta yhdessä olleita pareja toitottaa tätä. Ja tähän minä sitten lankesin. Ajattelin, että yhden kerran menin naimisiin ja narsistihan se sattui tuo ex-aviopuoliso olemaan. Jo ennen naimisiinmenoa epäilin sitä, mutta aloin uskoa tuohon fraasiin, että työtä tekemällä onnistumme. Mutta jo vuoden naimisissa olon jälkeen tiesin, että tämä liitto ei työtä tekemällä pysyisi kasassa, ellei olisi valmis saamaan kaikkia työperäisen stressin oireita ja kuolemaan sydänkohtaukseen alle viisikymppisenä. Paljonhan noita oireita jo olikin..

Ylpeyteni kävi järkeni edelle ja pitkitin ja pitkitin päätöstäni erota. Minä niin halusin onnistua ensimmäisellä kerralla, joten yritin vaikka mitä. Asiaa ei auttanut, että narsistiin törmätessäni olin kaikille toitottanut, että siinä se on. Se oikea elämäni mies. Tunsin itseni täys idiootiksi. Jälkikäteen ajateltuna tuttaviani on ehkä hämmentänyt tai jopa naurattanut se, miten ihminen, joka oli ihan totaalisen päinvastainen kuin minä, oli yhtäkkiä se oikea ja miten omakin arvomaailma muuttui. Ja niitä ylistyssanoja, joita miehestäni lausuin. Nykyään minuakin naurattaa, mutta kun vihdoin viimein älysin erota, olin niin pettynyt, etten ollut onnistunut. Halusin, yritin, mutta kaikki valui hukkaan.

Omalla kohdallani voin sanoa ylpeyden pitäneen suhteessa. En kehdannut myöntää, että arvioni jonkun ihmisen suhteen oli mennyt niin pieleen..En itselleni, enkä muille. Ja jälkikäteen ajateltuna he sen jo tiesivät..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu