Mieskiintiöt sosiaali- ja terveysvirkoihin

Eiköhän kyseessä ole kuitenkin vain piintynyt tapa puhua ja yksittäistapaus? Itse en ole moiseen törmännyt, onneksi. Tuollaisessa tilanteessa kannattasi kyllä antaa palaute samantien kyseiselle henkilölle, asiallisesti. Näin lapsikin saisi mallin siitä, että asioihin voi vaikuttaa. Esim sanomalla, että meillä molemmat vanhemmat osallistuvat lastenhoitoon,myös hammaspesujen avustamiseen.

Ajatteletko, et jos hammaslääkäri olisi mies, niin hän olisi puhutellut teitä molempia? Tai vain isää?

Eiköhän siis kyseessä kuitenkin jokin muu vaikuttava tekijä kuin sukupuoli?
Eli itse sosiaaliviranomaisena pidän molempia vanhempia yhtä tärkeinä lapselle. Omasta puolestani siis en allekirjoita yleistä äitien suosimista.

Me olemme todenneet ihan saman usein kun on joku lapseen liittyvä juttu, missä ollaan molemmat mukana. Nykyinen neuvolan terveydenhoitaja on sentään oppinut, että minullekin voi puhua, kun olin vuoden koti-isänä ja sinä aikana käytin lapsia yksin neuvolassa. Yleensä kun keskustelun sävy kääntyy tuollaiseksi, että minut unohdetaan kokonaan, niin vaimo lakkaa vastaamasta kysymyksiin ja antaa minun hoitaa suurimman osan keskustelusta ainakin siihen asti, kun minutkin on todettu aikuiseksi eikä lapseksi perheessä.

Olen törmännyt vastaavaan äidin suosimiseen asioidessani useiden viranomaisten kanssa, esimerkiksi päiväkodissa. He tietävät lasten äidin toimivan hoitoalalla, koska hän tuo sen yleensä aina heti esille puheissaan, mutta ei se siltä saa mielestäni johtaa toisen sivuuttamiseen; olen kuitenkin ollut aktiivisesti mukana lasteni elämässä ja hoitanut heitä, vaikka satunkin olemaan se etävanhempi. Meillä oli palaveri lastani koskien päiväkodissa, jossa oli lastentarhanopettaja, äiti ja minä läsnä, mutta palaveri aloitettiin aiemmin, koska äiti tuli aiemmin paikalle; ei nyt sinällään mikään iso juttu, mutta jotenkin kuvastaa mielestäni asenteita.

Myös käyttäjätunnuksen saaminen koulun tietojärjestelmään oli ihmeen hankalaa exäni nuivan asenteen takia, mutta se onnistui koska olin asiassa itsepintainen; meillä on yhteishuoltajuus ja minulla siten tiedonsaantioikeus, josta pidän tietysti kiinni.

Kävimme lastenvalvojalla huonon työtilanteeni takia taannoin ja kritisoin silloin, että voisin ottaa hyvin lapset luokseni, jos exäni maksaisi minulle elatusmaksuja. Tähän lastenvalvoja tokaisi, että kuinka minulla on varaa pitää lapsia. Jos olisin ollut äiti, niin uskon että lisääntynyt vapaa-aika olisi tuolloin katsottu vain eduksi...

Joissain instansseissa vain äitimyytti tuntuu jyräävän edelleen; tiedän että tämä kirvoittaa väkeviä vastaväitteitä, mutta oman kokemukseni mukaan tämä on aivan totta.

Kannattaa antaa palautetta heti työntekijälle, mikäli kokee tulleensa sivuutetuksi. Se on lienee ainoa tapa, jolla voi asiaan vaikuttaa pian. Olemme siis mieheni kanssa olleet onnekkaita, koska meitä on aina kohdeltu tasavertaisina vanhempina.

Itse annan paljon palautetta saamastani kohtelusta, myös kiitosta kun on sen paikka. Uskon, että usein kyse on ajattelemattomuudesta ja piintyneestä tavasta puhua. Siksi herätteleminen tekee hyvää. Omia asenteita on hyvä tutkia säännöllisesti.

Työssäni olen huomannut sen, että usein etävanhempi voi olla jo valmiiksi niin "vereslihalla" viranomaisiin nähden, että tavanomaisetkin kysymykset, päätökset tai linjaukset koetaan lähivanhempaa suosivaksi. Oletetaan, että sukupuolen takia esitetään tiettyjä kysymyksiä tai päädytään tiettyihin ratkaisuihin. Tieteysti esim. taloudellinen tilanne vaikuttaa lapsen elämään, riippumatta vanhempien sukupuolesta.

Äitimyytti elää voimakkaasti yhteiskunnassamme, kuten stereotypiat etä-isyydestäkin ja siksi onkin tärkeää puhua asiasta avoimesti viranomaisten kanssa. Joskus toimintatapa tai linjaus ei liitykään esim. sukupuoleen tms.

Varsin tuttu tilanne. Meidän entinen neuvolan täti oli juuri samanlainen ja piti minua, isää, ilmana joka keskustelussa eikä ollut kuulevinaan, jos vastaus tulikin minun suustani. Ja hän oli kuitenkin aika nuori nainen, reilusti alle 30-vuotias.

Muuton takia vaihtunut toinen neuvolan täti suhtautuu asiaan aivan päinvastoin ja kuuntelee minunkin sanomisiani. Ero on iso ja nykyään tunnen itseni tervetulleeksi neuvolaan.

Käytännössä olemme huomanneet, että on helpompaa, jos vaimoni hoitaa juoksevia asioita. Äidin sana on kerralla kelvollinen, isän puheet pitää kuitenkin usein "varmistaa" äidiltä... älytöntä.

Itsellä särähti korvaan, kun neuvolassa (odotetaan esikoista) kutsutaan meidät sisään äidin etunimellä ... vaikka isä on ollut joka kerta mukana, meillä on sama sukunimi ja neuvolatäti näkee aivan selvästi, että siinä se isäkin istuu odotushuoneessa.

Pieni juttu, mutta aika outo. Niin, ja olen väärällä palstalla, olen se äiti ... minä vain tykkäisin, että kerta mieheni järjestelee töitään ja näkee vaivaa päästäkseen neuvolaan kanssani, mieheni kutsuttaisiin myös nimeltä sisään. Tai, että meidät kutsuttaisiin sukunimeltä.

Mieheni itse ei pistänyt asiaa merkille, eikä vetänyt hernettä nenuunsa.

Esikoisellamme on atooppinen iho, joka oireili aika pahasti kun lapsi oli vielä imeväisikäinen. Kontrollikäynnillä lastenlääkärin luona mieslääkäri kehui vuolaasti kuinka hyvin olen hoitanut lapsen ihoa, kun atooppinen ihottuma oli helpottanut käyntien välissä. Sanoi että on kokonaan äidin ansiota, että oireet oli saatu niin hyvin kuriin. Totesin siihen, että kyllähän tuo isäkin (joka seisoi siinä vieressäni) on asian eteen yhtä lailla tehnyt.

Toisaalta omassa työssäni päiväkodissa olen törmännyt monesti siihen, että kun isältä kysyy lapsen asioista tai yrittää sopia keskusteluaikaa, usein saa vastaukseksi, että en minä tiedä, äiti hoitaa nämä asiat jne. Harvoin isät ovat palavereissa mukana ja tuskin koskaan yksinään. Kun lapsi kuitenkin on päiväkodissa sen vuoksi, että molemmat vanhemmat käyvät töissä, ei voi olla kyse siitäkään, että äiti olisi "joutilaampi" huolehtimaan lapsen asioista.