Hei. Olen vasta 15-vuotias tyttö, ja nyt jo tuntuu että elämäni olisi puhkikulutettu.
Ensimmäinen poikaystäväni jätti minut tasan 10 päivää sitten. Yksi aamu sanoi vain ettei rakasta minua enää ja keräsi kamansa. Yritän olla vahva ja uskotella että löydän vielä paremman, mutta se tuntuu huijaukselta. Olin aika surullinen ennen häntä jo, ja kun olin hänen kanssaan, tunsin olevani pitkästä aikaa oikeasti onnellinen. Panostin häneen niin paljon ja yritin olla parempi ihminen, mutta kaikki kuitenkin hajosi kasaan. Tuntuu että putoan vielä syvemmälle siihen kuiluun, josta hän minut onki ylös. Toisina päivinä tuntuu helpommalta, seuraavana aamuna ikävä kaataa sänkyyn ja haluan vaan itkeä.
Minulla alkaa nyt lukion ensimmäinen vuosi kaupungissa isossa n. 800 oppilaan lukiossa. Halusin kokeilla tätä paikkaa juuri sen kuvispainotteisen linjan takia. Mutta aiemmin pienessä kyläkoulussa koko ala- ja yläasteen viettäneenä huomaa, kuinka niin paljon ihmisiä samassa tilassa kanssani saa minut ahdistumaan. Ryhmässämme on 30 oppilasta, enkä osaa mitenkään sulautua niin isoon ihmismassaan. Olenkin puhunut opon ja rehtorin kanssa lukion vaihtoa tuttuun lähilukioon, jossa tilat ovat jo tutut ja porukkaa ei ole ahdistukseen asti.
Tuntuu että nyt lukiossa minun oletetaan olevan jo iso tyttö, ja rakentavan itselleni aivan uuden ystäväpiirin muista oppilaista. Mutta kuinka jaksan tutustua kehenkään, jos on jo vaikeaa päästä sängystä ylös? Olenkin liikkunut tässä pari viikkoa yksikseni paria hyvänpäiväntuttua lukuunottamatta, ja tunnun olevan ainoa ilman kaveria, kun muut ovat jo ehtineet kaverustua usean kanssa. Minä en jaksaisi puhua kellekkään, haluaisin vain olla yksin, ja siltikin niin palavasti tahtoisin seuraa ja pakotietä tästä yksinäisyydestä.
Minulla on lukion ulkopuolella pari ihan hyvää yläasteen ystävää, mutta tiedän että tämänhetkisillä sosiaalisilla taidoillani menetän heidät pian amiksen uusille kasvoille. Silloin jäljelle ei jää enää ketään.
En haluaisi masentua. Olen jo kerran joutunut kokemaan sen, miten elämä valuu sormien välistä kun on niin heikko ja saamaton olo. Tuntuu, että minun pitäisi aloittaa kaikki alusta voidakseni jatkaa edes jotenkin siedettävää elämää, mutta minulla ei ole voimavaroja edes opiskeluun paneutumiseen. Nyt on vasta elokuu, ja enkä jaksa tehdä mitään. Kuinka pahaksi tilanne pääse marraskuussa, joulukuussa, tammikuussa? Asun kaamoksen alueella ja pimeyskään ei erityisemmin auta asemaani. Suvussani on masennusta isän puolelta, enkä haluaisi liittyä joukon jatkoksi. Tiedän että tämä suru lähtee vain puhumalla asiasta ihmisille, mutta kohta minulla ei ole enää ketään kelle mitään puhua. Olen niin yksin, ja tarvitsen apua.
Ensimmäinen poikaystäväni jätti minut tasan 10 päivää sitten. Yksi aamu sanoi vain ettei rakasta minua enää ja keräsi kamansa. Yritän olla vahva ja uskotella että löydän vielä paremman, mutta se tuntuu huijaukselta. Olin aika surullinen ennen häntä jo, ja kun olin hänen kanssaan, tunsin olevani pitkästä aikaa oikeasti onnellinen. Panostin häneen niin paljon ja yritin olla parempi ihminen, mutta kaikki kuitenkin hajosi kasaan. Tuntuu että putoan vielä syvemmälle siihen kuiluun, josta hän minut onki ylös. Toisina päivinä tuntuu helpommalta, seuraavana aamuna ikävä kaataa sänkyyn ja haluan vaan itkeä.
Minulla alkaa nyt lukion ensimmäinen vuosi kaupungissa isossa n. 800 oppilaan lukiossa. Halusin kokeilla tätä paikkaa juuri sen kuvispainotteisen linjan takia. Mutta aiemmin pienessä kyläkoulussa koko ala- ja yläasteen viettäneenä huomaa, kuinka niin paljon ihmisiä samassa tilassa kanssani saa minut ahdistumaan. Ryhmässämme on 30 oppilasta, enkä osaa mitenkään sulautua niin isoon ihmismassaan. Olenkin puhunut opon ja rehtorin kanssa lukion vaihtoa tuttuun lähilukioon, jossa tilat ovat jo tutut ja porukkaa ei ole ahdistukseen asti.
Tuntuu että nyt lukiossa minun oletetaan olevan jo iso tyttö, ja rakentavan itselleni aivan uuden ystäväpiirin muista oppilaista. Mutta kuinka jaksan tutustua kehenkään, jos on jo vaikeaa päästä sängystä ylös? Olenkin liikkunut tässä pari viikkoa yksikseni paria hyvänpäiväntuttua lukuunottamatta, ja tunnun olevan ainoa ilman kaveria, kun muut ovat jo ehtineet kaverustua usean kanssa. Minä en jaksaisi puhua kellekkään, haluaisin vain olla yksin, ja siltikin niin palavasti tahtoisin seuraa ja pakotietä tästä yksinäisyydestä.
Minulla on lukion ulkopuolella pari ihan hyvää yläasteen ystävää, mutta tiedän että tämänhetkisillä sosiaalisilla taidoillani menetän heidät pian amiksen uusille kasvoille. Silloin jäljelle ei jää enää ketään.
En haluaisi masentua. Olen jo kerran joutunut kokemaan sen, miten elämä valuu sormien välistä kun on niin heikko ja saamaton olo. Tuntuu, että minun pitäisi aloittaa kaikki alusta voidakseni jatkaa edes jotenkin siedettävää elämää, mutta minulla ei ole voimavaroja edes opiskeluun paneutumiseen. Nyt on vasta elokuu, ja enkä jaksa tehdä mitään. Kuinka pahaksi tilanne pääse marraskuussa, joulukuussa, tammikuussa? Asun kaamoksen alueella ja pimeyskään ei erityisemmin auta asemaani. Suvussani on masennusta isän puolelta, enkä haluaisi liittyä joukon jatkoksi. Tiedän että tämä suru lähtee vain puhumalla asiasta ihmisille, mutta kohta minulla ei ole enää ketään kelle mitään puhua. Olen niin yksin, ja tarvitsen apua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pliis? Joku. Apua
Tsemppiä olen itsekin masentunut ja voimaton joten en jaksa kirjoittaa muuta. Mutta tsemppiä koko sydämestä. Usko pois nyt on vielä helppo tehdä kaverita, toinen juttu älä ota paineita yst muodostuksessa tyypit huoma älä sä munääa sen. Itse olen jo munannu,
Ota koira. Koirasta on seuraa ja saat jotain mielekästä tekemistä kun opetat pentua tavoille.
MISSÄÄN tapauksessa ota koiraa!
Herraisä sentään.
Jos on masentunut ei saa ottaa toistakin elämää vastuulleen, kun siinä omassakin on liikaa. Vasta masennuksesta juuri parantuneet haluavat joskus ottaa koiran kaveriksi kun kaikki muut ovat menneet ja pystyvät siitä huolehtia jne.
mutta jos on masennus et vain jaksa; lenkit (pentuna USEITA kertoja päivässä) siivoamista, kouluttamista, sosiaalistamista, turkin hoitoa, ruoan ostamista, eläinlääkärikäynnit jne..., rahaakin kuluu niiin että.
Joten hoida itsesi kuntoon, mene terveydenhuoltajalle tai puhu vanhemmille että haluat mennä ammattkeskustelijan puheille jos et heille voi puhua. Rohkaistu, jos haluat pois sieltä kuilusta.
onnea matkaan