Kuolemattomia otteita palstalta, osa 18

"Rajatarkastuksia ei siis ole poistettu vaan Tullilla on oikeus harkintansa mukaan tarkistaa mikä tahansa erä ja vieläpä estää sen pääsy kauppoihin tarkastuksen ajaksi"

Rajatarkastukset: RAJATARKASTUKSET POISTETTIIN 1. tammikuuta 1993. Jäsenvaltioiden alueella voidaan tehdä samanlaisia eläinten ja kasvien terveyteen liittyviä tarkastuksia kuin mitä tehdään näissä valtioissa liikkuville kansallisille tuotteille, toisin sanoen ilman tavaran alkuperään tai kuljetusmuotoon kohdistuvaa syrjintää.
2084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kannattaa opetella lukemaan ja ymmärtämään?

http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/tuonti/valvonta/index.jsp

"Ulko- ja sisäkaupan valvonta

Tuoteluettelossa mainittujen elintarvikkeiden ja elintarvikekontaktiin joutuvien tarvikkeiden ja materiaalien tuontia Tulli valvoo sekä ulko- että sisäkaupassa. Kulutustavaroista valvotaan toistaiseksi vain tullattavia tavaroita kontaktimateriaaleja lukuunottamatta. Näytteitä otetaan riskinarvioon perustuen. Tavaranhaltijalla on mahdollisuus halutessaan saada vastanäyte siitä erikseen annettujen säädösten mukaisesti. Terveysvaaraa mahdollisesti aiheuttavat tuotteet ja muut tehovalvontaa edellyttävät tuotteet priorisoidaan valvonnassa.

Ulkokaupan valvonnassa niiden tullattavien tavaroiden, joista Tulli ottaa näytteet laboratoriotutkimuksiin tai joihin kohdistetaan muita tarkastustoimenpiteitä, pääsy markkinoille pääsääntöisesti keskeytetään tutkimusten ja tarkastusten ajaksi. Määräysten vastaisiksi todettuja tavaraeriä ei luovuteta vapaaseen liikkeeseen.

Sisäkaupan valvonnassa käyttöönottokieltoa eli vapaan liikkuvuuden rajoituksia laboratoriotutkimusten ajaksi sovelletaan harkinnan mukaan. Markkinoille päässeitä, tutkimuksissa määräysten vastaisiksi osoittautuneita tavaraeriä voidaan vetää takaisin kaupoista ja kuluttajilta yhteistyössä Elintarviketurvallisuusviraston (www.evira.fi) ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (www.tukes.fi) kanssa."

Ja tuosta

http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/tullilaboratorio/toiminta_2010/tiedostot/elintarviketutkimukset_2010.pdf

selviää että 60% tullin tarkastuksista on tehty muualta tulleille tuotteille ja 40% sisämarkkinoiden tuotteille. Ihan turha on pelotella ihmisiä että tänne tulevia tuotteita ei muka lainkaan valvottaisi. Se ei ole totta.

Äänestä
  • selostaa tälle aivokääpiölle mikä on valvonnan ja rajatarkastuksen ero.

    Äänestä

  • Voisiko joku kirjoitti:

    selostaa tälle aivokääpiölle mikä on valvonnan ja rajatarkastuksen ero.

    Eipä juuri mikään muu kuin termi? Vai luuletko että jokaisesta banaanierästä ja appelsiinierästä jne jne otetaan rajatarkastuksessa näytteet ja tutkitaan? Samanlaisiin valvonnan pistokokeisiin niiden tuonti perustuu.

    Äänestä

  • Eroko? kirjoitti:

    ei tosiaankaan kasitä mitä tarkoittaa rajatarkastusetn lopettaminen.

    Äänestä

  • Voisiko joku kirjoitti:

    selostaa tälle aivokääpiölle mikä on valvonnan ja rajatarkastuksen ero.

    ---

    Äänestä

  • Maan tyhmä kirjoitti:

    ei tosiaankaan kasitä mitä tarkoittaa rajatarkastusetn lopettaminen.

    ---

    Äänestä

  • Maan tyhmä kirjoitti:

    ei tosiaankaan kasitä mitä tarkoittaa rajatarkastusetn lopettaminen.

    ---

    Äänestä

  • ---

    Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

fghfghfghfh

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

.

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

duunarilla on täysi rajasuoja

Äänestä

---

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ja Vain kirjoitti:

"Rajatarkastuksia ei siis ole poistettu vaan Tullilla on oikeus harkintansa mukaan tarkistaa mikä tahansa erä ja vieläpä estää sen pääsy kauppoihin tarkastuksen ajaksi"

Rajatarkastukset: RAJATARKASTUKSET POISTETTIIN 1. tammikuuta 1993. Jäsenvaltioiden alueella voidaan tehdä samanlaisia eläinten ja kasvien terveyteen liittyviä tarkastuksia kuin mitä tehdään näissä valtioissa liikkuville kansallisille tuotteille, toisin sanoen ilman tavaran alkuperään tai kuljetusmuotoon kohdistuvaa syrjintää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu