Sosiaalinen media, tämä mukaanlukien, on pois elämältä. Jokainen ruutuun tuijotettu hetki on hukkaanheitettyä aikaa. Kävelkää rantateillä, istukaa ystävän kanssa kahville, soittakaa hänelle joka on sitä odottanut. Nauttikaa Kotkasta ja ihmisistä sen äärellä;) Pois nurkkakuntainen tyhjänpäiväinen paikallispolitikointi, se aivan turhaa koska se puu jonka lehtiä täälläkin käsittelette on jo kaadettu;)
Elämä
ML
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei se ole kaikkien kohdalla noin yksinkertaista. Se ystävä, jota aiemmin pyysin kahville lukemattomia kertoja, sanoi joka kerta, että mene yksin kahville ja tee yksin sitä ja tätä kyllä sinä yksinkin pärjäät. No tätä sen kummallista logiikkaa kun jatkui tarpeeksi kauan ja kuvioon alkoi tulla yhä rankempia piirteitä, jotka olivat kaikkea muuta kuin aitoa ystävyyttä, niin ajattelin, että mielummin olen netin äärellä kun vietän aikaa ihmisen kanssa, joka ei lopulta edes ollut ystävä.
Joka päivä häntä muistelen, mutta en pysty soittamaan enää hänelle.
Meikä ainaskin tuijottelee merelle ja uneskii lottovoitosta ja soittelen taukoamatta ihmisille kun ne kuluttavat elämänsä odotellen mun soittoja ja mä jätän mun rahat ja yhteiskunnalliset asiat kenen tahansa muun hoteisiin ja ummistan silmät hokien samalla virkamiesmeitää.
Niin täälläkin tuijotellaan merelle ja odotellaan kenovoittoa, mutta parvelasit alkaa olla niin nokiset, että läpi ei kohta nää ja ilmaiseksi en niitä ala pesemään.
No se on hyvä sulla kun on keille soitella taukoamatta.
Totta haastelet !
Josko huomenissa saisi niskasta kiinni itseään.
Ikävää miten toinen tuntee itsensä yksinäiseksi, kun taasen toinen (esim.minä) lähden mielemmin yksin kahville ja lenkille sillä silloin saa rauhassa funtsailla sekä seurata ympärillä tapahtuvia asioita.
Tänään valitettavasti missasin yhden ystävän puhelun jota olin odottanut : (
"Missasin puhelun..." Mä se soittelen ystäville, olen menossa puolessavälissä puh.luettelos, kohta kilahtaa sullakin ystäväiseni, kävelen rakot jaloissa ja soittelen mobililla.
Voi kun kiva !
Jään odottelemaan puheluasi, luuri äänettömällä.