- Onko mielestäsi aihetta keskustelulle tässä?

Tässä taas vähemmistö, joka sortaa enemmistön oikeutettuja asioita. Tämäkin 5 %.

"STT
Terveyserot ovat kasvaneet jo niin suuriksi, että epätasa-arvo uhkaa koko terveydenhuoltoa. Näin sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi Kauppalehti Optiossa.

Mäkijärven mukaan kehityskulku on huolestuttava, eivätkä oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus enää toteudu suomalaisessa terveydenhuollossa. Hänen mielestään terveyserot ja niiden kehityssuunta ovat myös syy siihen, miksi Suomen terveydenhuolto on OECD:n vertailussa vasta sijalla 17.

Mäkijärvi kaipaa todellisen prioriteettikeskustelun käynnistämistä. Nyt 5 prosenttia potilaista aiheuttaa 50 prosenttia kustannuksista. Suunnan kääntämiseen eivät hänen mukaansa terveydenhuollon keinot yksin riitä.

Suurin ero matalasti ja korkeasti koulutettujen välillä on alkoholikuolemissa. Korkeakoulutetut myös sairastuvat muita harvemmin esimerkiksi diabetekseen, aivoverisuonisairauksiin ja sepelvaltimotautiin."
3683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ei pidä takertua pelkästään tämän hetken tilanteeseen. Oikeamman kuvan todellisista kuluista saa, jos tarkastellaan ihmisen koko elinkaaren aikana koituvia terveyspalvelu- ja hoitokustannuksia.

Asiasta tehtyjen laskelmien mukaan pitkällä aikavälillä juopot ja epäterveesti elävät tulevat yhteiskunnalle halvemmaksi kuin terveydestään hyvää huolta pitävät. (Asiasta oli juttua Tiede-lehdessä 2010) Rappeutuminen tulee eteen terveysintoilijoillekin, mutta myöhemmin kuin juopoille.Terveillä elintavoilla pitkitetyn vanhuuden lopullisten kokonaiskustannusten on laskettu koituvan yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin hyvissä ajoin keskuudestamme poistuvan juopon terveyskulut, varsinkin, jos terveitä lisävuosia ei hyödynnetä työelämässä.

Taidat vaan tunteilla viinan kirousta vastaan, mutta perustelet asian kuvitteellisilla faktoilla.

Äänestä
  • " (Asiasta oli juttua Tiede-lehdessä 2010)"

    En muista ko.juttua. Voisitko ystävällisesti kertoa missä numerossa juttu oli.

    Äänestä

  • Selasin kaikki Tiede lehdet 2010 eikä silmään sattunut maitsemaasi juttua.

    Tiesitkö että alkoholi aiheuttaa, laskenta tavasta riippuen, yhteiskunnalle
    1,5 - 6 miljardin kulut vuodessa. (2010 alkoholiveroa kertyi 1,1 miljardia)

    Vuonna 2010 alkoholin takia hoidettavat veivät sairaaloissa
    n.200 000 vuodepaikkaa.

    Äänestä

päättämässä päiväsi?

Äänestä
  • Jos kysymys oli mulle, niin vastaukseni on, että en ole päättämässä päiviäni vielä pitkiin pitkiin aikoihin. Olen nimittäin niitä yhteiskunnalle kalliiksi tulevia terveysintoilijoita. Antaa porukan dokata (itsensä hengiltä). Jatkossa on vähemmän kutistuvan kakun jakajia.

    Äänestä

  • Tilinpäätös kirjoitti:

    Jos kysymys oli mulle, niin vastaukseni on, että en ole päättämässä päiviäni vielä pitkiin pitkiin aikoihin. Olen nimittäin niitä yhteiskunnalle kalliiksi tulevia terveysintoilijoita. Antaa porukan dokata (itsensä hengiltä). Jatkossa on vähemmän kutistuvan kakun jakajia.

    määhän arvasin heti että siellä on joku henkeen ja vereen alkoholia vastustava on se kumma peikko se alkoholi joillekkin ja just niille jotka suureen ääneen arvostelee ihmisiä jotka käyttää alkoholia ei ne kaikki oo juoppoja vaan hyvin hyvinkin voivia itsestään huolehtivia ihmisiä dokaaminen ja alkoholin käyttö on ihan kaks eri asiaa monet absolutistit juoksee ittensä hengiltä maratoneissa.

    Äänestä

  • tii-na-... kirjoitti:

    Ei kannata arvailla, vaan lukea huolella, mitä on kirjoitettu. Minä en sanonut vastustavani alkoholia tai väittänyt olevani raitis. Minä nimenomaan oikaisin aloittajan puutteelliseen tietoon perustuvaa kirjoitusta, jossa syyllistetään alkoholia käyttäviä ihmisiä tarvitsemistaan terveyskuluista.

    Jospa lukisit ensimmäisen tilinpäätös-nimimerkillä kirjoitetun viestin uudestaan ajatuksella. Toinen kommentti oli lähinnä vitsinä heitetty, kun joku mahdollisesti epäili (huumorilla kai hänkin), että olen päiviäni päättämässä.

    niin no kirjoitit vaan olevasi niitä terveysintoilijoita ja oot sitä mieltä että antaa porukan dokata ittensä hengiltä olishan mun pitäny tietysti rivien välistä osata lukea mitä sää niinkun tarkoitit niin että sori vaan että otin kantaa.

    Äänestä

Näkökohta

Koulutus mainitaan usein terveyttä parantavaksi asiaksi. Kyse ei mun mielestä ole itsessään koulutuksesta, kaikilla ei vain polttimossa ole watteja tarpeeksi kouluttautuakseen. Enenpi kyse wattimäärästä, kuin koulutustasosta.

Eläkeläisten alkoholisoituminen on polttava kysymys. Noo, sehän johtuu siitä, että nyt eläköityvillä ei ole koulutusta juuri ollenkaan...

=DW=

Äänestä
  • koulutksella ja terveydellä ei munkaan mielestä oo mitään tekemistä keskenään enemmän ne tipahtaa suurten firmojen johtajat kesken työrupeaman kuoppaan kun tavalliset duunarit.

    Äänestä

  • tii-na-... kirjoitti:

    koulutksella ja terveydellä ei munkaan mielestä oo mitään tekemistä keskenään enemmän ne tipahtaa suurten firmojen johtajat kesken työrupeaman kuoppaan kun tavalliset duunarit.

    Seurantatutkimusten mukaan niin on kuitenkin havaittu olevan. On myös havaittu, että hyvällä koulutuksella ja terveellisillä ruokailutotttumuksilaa on yhteyttä. Pitää tietenkin aina muistaa, että tilastot kertovat keskimääräisyydestä ja suurista enemmistöistä, eivätkä anna oikeutta yksilöille.

    Äänestä

  • tilastoissakintietoa kirjoitti:

    no joo paljon on ihmisiä jotka seuraa aikaansa ja menee mukana aina siinä mikä millonkin on in ja ehkä korkeemmin kolutetuilla on enemmän mielenkiintoa siihen onhan heillä aikanaan ollu enemmän mielenkiintoa imee tietoa ja oppia kirjoista ja kansista nythän se taas on se buumi meneillään että voi terveellistä mikään niin terveellistä ookkaan olut ja punaviini pitää kilot kurissa mitähän ens viikolla...

    Tutkimuksissa ruokavalio arvioidaan melko yleisellä tasolla nostamatta mitään yksittäisiä ruokavaliota muiden yläpuolelle. Tiedeopiskelijoille opetetaan kriittistä asennetta, ja he ovat usein aika skeptisiä muotidieettejä kohtaan, joita hehkutetaan ilman perusteellista tutkimustietoa. Muotidieetit uppoavat parhaiten tavalliseen kansaan, ja sitä kautta ne saattavat innostaa tavallista tallaajaa miettimään omia ruokailutottumuksiaan.

    Tutkimusten mukaan esimerkiksi yliopisto-opiskelijat syövät enemmän kasviksia ja saavat omega3-rasvoja enemmän kuin ikäluokkansa edustajat keskimäärin. Ennenvanhaan yliopisto-opiskelijat olivat edelläkävijöitä juhlimisessa ja nautintoaineiden käytössä. Heidän maksansa saivat tavalllista kovempaa kyytiä. Nykyään juhliminen on yleistä kaikissa nuorisopiireissä.

    ootko muuten kuullu nyt siitä lähiruuan terveellisyydestä se on nyt kovasti in meidän suvussa on pari maisteria jotka oikeen tilaavat lähiruokasettejä joka viikko on ne niin terveellisiä ja herkullisia varsinkin punkun ja skumpan kanssa nautittuina meillä maalla tää lähiruoka on ollu aina in siltä osin mitä millonkin keväällä istutetaan mun ei oo tarvinnu koskaan miettiä ruokailutottumuksia kuun oon aina ollu varmaan sukua pupuille kasvikset ja hedelmät on ollu aina suurinta herkkua ei riitä mun kulutukseen puoli kiloa päivässä.

    Äänestä

  • UPDATE_9622714 kirjoitti:

    Vastuulinen kuluttaja arvostaa ympäristösyistä lähiruokaa. On aika älytöntä viedä perunaa täältä tonne ja tuoda tilalle samaa tavaraa sieltäsuunnalta tänne. Katsoin just eilen dokumentin, jossa visioitiin ruokailutottumuksia vuonna 2020. Siinä otettiin esille tuo lähiruokakin. Yhä useampi tulee haluamaan sitä jatkossakin. Saksassa on toiminut jo parikymmentä vuotta luomuruokakauppa(ketju?), jonka hintataso on tavallisten ruokakauppojen kanssa suurinpiirtein sama.

    Et oo onneks perinny naamaa jäniksiltä, mikäli polveudut niistä. Mäkin vedän vähintään puolikiloa päivässä hedelmiä ja vihanneksia. Moni nuukailee talvella vihannesten kanssa, varsinkin kotimaisten kanssa.

    siinähän sitä olis yks mahdollisuus näille pitkäaikais työttömille asuttaisivat autioituneen maaseudun ja rupeisivat viljeleen ja kasvattaan lähiruokaa ja luomua sit vois kaupunkilaiset syödä terveellisesti ja kotimaista.

    Äänestä

  • Peruskoulun käyneiden sukupolvi on ensimmäinen, jonka kouluttautumiseen varallisuudella ei ole ollut koviin suurta vaikutusta. Siihen asti opiskelu on ollut enemmän kiinni rahasta kuin wateista.

    Olisi mielenkiintoistra nähdä, onko tässä tutkimuksessa varallisuus erotettu lukeneisuudesta. Koulutuksen vaikutusta ruokailutottumuuksiin olisi vertailtava samoihin varallisuusluokkiin kuuluvien ihmisten kesken, ja vasta silloin saadaan selville opiskelun vaikutus, kun koulutustaso ilmiselvästi vaikuttaa varallisuuteen. (Ehkä näin on tehtykin?) Jos tätä jaottelua ei ole tehty, tulos voi olla harhaanjohtava.

    Äänestä

  • UPDATE_9622714 kirjoitti:

    siinähän sitä olis yks mahdollisuus näille pitkäaikais työttömille asuttaisivat autioituneen maaseudun ja rupeisivat viljeleen ja kasvattaan lähiruokaa ja luomua sit vois kaupunkilaiset syödä terveellisesti ja kotimaista.

    Kai tohon viljelyynkin jotain osaamista tarvitaan, luomuun nyt ainakin. Ei taida riittää kokemus pelkästään kaktusten hoidosta. Alkupääomaa tarvitaan ainakin maa-alan ja varusteiden hankkimiseen. Jollain helpolla ja varmasatoisella kasvilla kannattais alottaa, mutta niin, että sillä pystyis elättämään itsensä ja mahdollisesti perheenkin. Ihan äkkiä en viljelijäksi ryhtyisi, eläimien pidosta puhumattakaan.

    Haluaisin tavata yhdenkin pitkäaikaistyöttömän jolla olisi sisua ryhtyä maata viljelemään. Alkupääomaa tarvittaisiin mikäli tila pitäisi ostaa, koneet sun muut.
    Helppo on neuvoa mutta ryhtyminen ei niin vain suju.
    Varma kasvi, mikähän se olisi, peruna? porkkana? lanttu? viljaa ei kannata viljellä, puimiset, kuivaamiset maksavat ja viljan hinta on alhaalla.
    Ohra vois käydä, pistäisi kaljapannun porisemaan ja myis pimeesti.

    Äänestä

  • Susirajan takaa kirjoitti:

    siinähän se stoppi tuleekin kun heti sanotaan ettei kannata viljellä mitä sit kannattaa tehdä ei mitään ensin pitäs muuttaa suomalaisen luonne ja sit ruveta miettiin mitä kannattaa tehdä ja mitä ei ja miten onan sitä ennenkin eletty pienillä maatiloilla viljelemällä ja tekemällä töitä mitä osataan ja mitä on opittu toisille tilallisille ei sillonkaan kaikilla omia koneita ollu.

    Mistä otat 100 000 euroa alkupääomaa jos olet pitkäaikaistyötön, että pääset alkuun siinä viljelemisessä?
    Maalla eläminen ei ole ilmaista, täälläkin on sähkölaskut, kiinteistöverot, jätemaksut jne.
    Ennen kuin tila tuottaa pitää tehdä paljon töitä.
    Ennen oli pienet tilat, muutama lehmä, mutta ei sekään välttämättä elättänyt, isäntä lähti vieraalle savottaan hankkimaan lisätienestiä. Ei siinä juuri koneita tarvittukaan. Tulot oli pienet, mutta niin oli menotkin, kuka nykyaikana tyytyy sellaiseen elämään mitä elettiin esim. 50-luvulla.
    Ei monikaan kaupunkilainen pitköaikaistyötön, kaljabaareihin liian pitkä matka.

    Äänestä

  • Susirajan takaa kirjoitti:

    Haluaisin tavata yhdenkin pitkäaikaistyöttömän jolla olisi sisua ryhtyä maata viljelemään. Alkupääomaa tarvittaisiin mikäli tila pitäisi ostaa, koneet sun muut.
    Helppo on neuvoa mutta ryhtyminen ei niin vain suju.
    Varma kasvi, mikähän se olisi, peruna? porkkana? lanttu? viljaa ei kannata viljellä, puimiset, kuivaamiset maksavat ja viljan hinta on alhaalla.
    Ohra vois käydä, pistäisi kaljapannun porisemaan ja myis pimeesti.

    Eiköhän ne uudet maatalousyrittäjät, joilta se vois onnistua löydy sellaisista ihmisistä, joilla on jo jotain yhteyksiä kyseiseen elinkeinoon, perintömaata, työkokemusta, verkostoja, asiantuntijayhteyksiä. Tavallinen kaupunki- tai taajamataustainen vaikkapa vaatteoliisuudesta yli jäänyt työntekijä olis maatalousyrittäjänä aika kovan paikan edessä.

    Äänestä

  • tilastoissakintietoa kirjoitti:

    Eiköhän ne uudet maatalousyrittäjät, joilta se vois onnistua löydy sellaisista ihmisistä, joilla on jo jotain yhteyksiä kyseiseen elinkeinoon, perintömaata, työkokemusta, verkostoja, asiantuntijayhteyksiä. Tavallinen kaupunki- tai taajamataustainen vaikkapa vaatteoliisuudesta yli jäänyt työntekijä olis maatalousyrittäjänä aika kovan paikan edessä.

    Hyvällä ompelukoneellakin hankki varmasti paremmin kuin maata viljelemällä. Niitä millä voi jotain kuvioitakin värkätä.
    Hinta on kuulemma korkea, lähes 2000 ekua maksavat, tarjouksesta saattaa saada vähän halvemmalla.
    Taiwanissa tehtyjä. Pitää toki osata ommellakin.

    Äänestä

  • Susirajan takaa kirjoitti:

    Mistä otat 100 000 euroa alkupääomaa jos olet pitkäaikaistyötön, että pääset alkuun siinä viljelemisessä?
    Maalla eläminen ei ole ilmaista, täälläkin on sähkölaskut, kiinteistöverot, jätemaksut jne.
    Ennen kuin tila tuottaa pitää tehdä paljon töitä.
    Ennen oli pienet tilat, muutama lehmä, mutta ei sekään välttämättä elättänyt, isäntä lähti vieraalle savottaan hankkimaan lisätienestiä. Ei siinä juuri koneita tarvittukaan. Tulot oli pienet, mutta niin oli menotkin, kuka nykyaikana tyytyy sellaiseen elämään mitä elettiin esim. 50-luvulla.
    Ei monikaan kaupunkilainen pitköaikaistyötön, kaljabaareihin liian pitkä matka.

    sehän siinä onkin että on totuttu liian hyvään ei kukaan työtön elä niin vaatimattomasti kun oma anoppini eli vielä yhdeksänkytluvun puolivälin jälkeen kyllä niitä vuokrattavia pieniä tiloja löytyy vähän joka puolelta mutta tosi on että ne on niin korvessa että kuka siellä voi asua ja kyllä täältä maalta löytyy sellaisiakin tiloja jotka vielä työllistävät mutta ikävä kyllä virolaisia ja thaimaalaisia missähän on menny pieleen.

    Niin eikä korvesta pääse kuin omalla autolla liikkeelle ja sehän se vasta maksaakin.
    Vaatimattomasti eläviä on kyllä, mutta se vaatii tietynlaista elämänkatsomusta, kaikilta ei löydy.

    Äänestä

  • Susirajan takaa kirjoitti:

    Hyvällä ompelukoneellakin hankki varmasti paremmin kuin maata viljelemällä. Niitä millä voi jotain kuvioitakin värkätä.
    Hinta on kuulemma korkea, lähes 2000 ekua maksavat, tarjouksesta saattaa saada vähän halvemmalla.
    Taiwanissa tehtyjä. Pitää toki osata ommellakin.

    Totta, eikä tarvitse hankkia kiinteistöä. 1980-luvulla eräs vasta pukusuunnittelijaksi valmistunut nuori nainen teki ompelijan töitä kerrostaloyksiössään. Makuunurkka ja keittiösyvennys olivat verhon erotettuna työtilasta. Kovaa hommaa sekin oli. Kaavoitus ei ihan keltä hyvänsä onnistu, ja työn jatkuvuus edellyttää siistiä ja ammattimaista työn jälkeä. Ja suomalainen asiakas haluaa laatutyönkin polkuhintaan, vaikka olis rahaa maksaa kelpo työstä kelpo hintaa.

    Jetsulleen, mutta onhan se kuitenkin suht siistiä sisätyötä.
    Ammattilainen on aina asiansa osaava henkilö.
    Muakin työt kutsuvat, oli ihan mielenkiintoinen keskustelutuokio.
    Vaikka ei aiheessa täysin pysyttykään, mun puolesta jokainen saa juoda niin paljon kuin haluaa, mitä se mulle kuuluu.
    Kaikki me kuollaan ajallamme, se on saletti.

    Äänestä

  • Susirajan takaa kirjoitti:

    Niin eikä korvesta pääse kuin omalla autolla liikkeelle ja sehän se vasta maksaakin.
    Vaatimattomasti eläviä on kyllä, mutta se vaatii tietynlaista elämänkatsomusta, kaikilta ei löydy.

    väärin kaks kertaa viikossa pääsee kirkolle joukkokyydillä eikä maksa paljoo mutta jospa tältä uudelta työttömältä sukupolvelta rupeis löytyyn sen sortin elämänkatsomusta koska ne uudet työtätekevätkin ovat kiinnostuneet syömään läheltä ja luomua ei sitä kumminkaan pysty kasvattaan kaupungissa torin laidalla.

    Äänestä

  • Susirajan takaa kirjoitti:

    Jetsulleen, mutta onhan se kuitenkin suht siistiä sisätyötä.
    Ammattilainen on aina asiansa osaava henkilö.
    Muakin työt kutsuvat, oli ihan mielenkiintoinen keskustelutuokio.
    Vaikka ei aiheessa täysin pysyttykään, mun puolesta jokainen saa juoda niin paljon kuin haluaa, mitä se mulle kuuluu.
    Kaikki me kuollaan ajallamme, se on saletti.

    rattoisaa työpäivää sulle mulla on vapaapäivä taidan ruveta dokaan ;)))))

    Äänestä

  • UPDATE_9622714 kirjoitti:

    väärin kaks kertaa viikossa pääsee kirkolle joukkokyydillä eikä maksa paljoo mutta jospa tältä uudelta työttömältä sukupolvelta rupeis löytyyn sen sortin elämänkatsomusta koska ne uudet työtätekevätkin ovat kiinnostuneet syömään läheltä ja luomua ei sitä kumminkaan pysty kasvattaan kaupungissa torin laidalla.

    Täällä ei kulje minkäänlaisia joukkokyytejä. Pientä luomuviljelyä voi harrastaa vaikka parveekkeella.

    Äänestä

Heikkosti koulutetulla on myös pienemmät tulot ja suurempi työttömyysriski.
Pienillä tuloilla joutuu menemään arvaukeskukseen jopa hammaslääkärille.
Jonot on pitkät ja jäädään odotttaan, että aika hoitaa. Eikä aina ole edes rahaa lääkkeisiin.
Ei ole varaa kuntosaliin, jumppaan tms. Ruoka jää kehnonpuoleiseksi, kaikilla kun ei ole sitä vihannesmaata ja sieni/marjametsää, mistä täällä aina hehkutetaan, kulkuetäisyyden päässä.
Toivottomuus tuo masennuksen, masennus, ahdistus ja alkoholinkäyttö liittyvät usein yhteen.

Äänestä
  • Sori, kirjoituksemme menivät päällekkäin.

    Äänestä

  • täytyy tässä välissä sanoo että kyllä noi hedelmät ja vihannekset on elintarvikkeista halvimpia kilohinnaltaan jos jotain pystyy ostaan ja syömään niin ei niitä ainakaan hinnan takia tartte jättää ostamatta ja eiköhän se sienimetsä ainakin löydy jokaisen kaupungin kupeesta kävelymatkankin päästä ja eihän ennenään oo ollu kuntosaleja ja jumppia käytettävissä ja kumminkin on kunnossa pysytty rahahuolet kyllä tuo masennuksen ja ahdistuksen mutta onko sitä koskaan tutkittu millä ryhmällä rahahuolien tuoma masennus ja ahdistus on yleisempää pienituloisilla vai suurituloisilla.

    Äänestä

  • UPDATE_9622714 kirjoitti:

    täytyy tässä välissä sanoo että kyllä noi hedelmät ja vihannekset on elintarvikkeista halvimpia kilohinnaltaan jos jotain pystyy ostaan ja syömään niin ei niitä ainakaan hinnan takia tartte jättää ostamatta ja eiköhän se sienimetsä ainakin löydy jokaisen kaupungin kupeesta kävelymatkankin päästä ja eihän ennenään oo ollu kuntosaleja ja jumppia käytettävissä ja kumminkin on kunnossa pysytty rahahuolet kyllä tuo masennuksen ja ahdistuksen mutta onko sitä koskaan tutkittu millä ryhmällä rahahuolien tuoma masennus ja ahdistus on yleisempää pienituloisilla vai suurituloisilla.

    Onhan niitä tutkittu ja todettu useaan kertaan, että pienituloiset masentuvat helpommin kuin rikkaat, onko ihmekään.

    Äänestä

  • Susirajan takaa kirjoitti:

    Onhan niitä tutkittu ja todettu useaan kertaan, että pienituloiset masentuvat helpommin kuin rikkaat, onko ihmekään.

    no näinhän se sitä täytyy olla ei oo ihan omaa kokemusta kun en oo masentunu enkä oo rikas enkä köyhä ja ehkä sattuu vaan oleen sillai että oon elämäni aikana tavannu vaan sitkeitä pienituloisia ja paljonkin suurituloisia jotka elävät yli varojensa siitäkin huolimatta ja sitten käy miten käy...

    Äänestä

  • UPDATE_9622714 kirjoitti:

    no näinhän se sitä täytyy olla ei oo ihan omaa kokemusta kun en oo masentunu enkä oo rikas enkä köyhä ja ehkä sattuu vaan oleen sillai että oon elämäni aikana tavannu vaan sitkeitä pienituloisia ja paljonkin suurituloisia jotka elävät yli varojensa siitäkin huolimatta ja sitten käy miten käy...

    sitä kun saattaa myös käydä sen rahan ahneuden tavoittelussa sillei että unohtaa itsensä ja sit kun se loppuu kun on saatu tarpeeks ja pysähdytään niin tipahdetaankin pohjalle yksi tuttu jäi sinne pohjalle loppuelämäkseen eikä parannuskeinoa syvään masennukseen ole toinen yrittää ja yrittää vuosia jo takana suolisto on jo kunnossa mutta pää ei

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ALKO vähemmälle! kirjoitti:

Tässä taas vähemmistö, joka sortaa enemmistön oikeutettuja asioita. Tämäkin 5 %.

"STT
Terveyserot ovat kasvaneet jo niin suuriksi, että epätasa-arvo uhkaa koko terveydenhuoltoa. Näin sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi Kauppalehti Optiossa.

Mäkijärven mukaan kehityskulku on huolestuttava, eivätkä oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus enää toteudu suomalaisessa terveydenhuollossa. Hänen mielestään terveyserot ja niiden kehityssuunta ovat myös syy siihen, miksi Suomen terveydenhuolto on OECD:n vertailussa vasta sijalla 17.

Mäkijärvi kaipaa todellisen prioriteettikeskustelun käynnistämistä. Nyt 5 prosenttia potilaista aiheuttaa 50 prosenttia kustannuksista. Suunnan kääntämiseen eivät hänen mukaansa terveydenhuollon keinot yksin riitä.

Suurin ero matalasti ja korkeasti koulutettujen välillä on alkoholikuolemissa. Korkeakoulutetut myös sairastuvat muita harvemmin esimerkiksi diabetekseen, aivoverisuonisairauksiin ja sepelvaltimotautiin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu