Eliitti on hyvin peloissaan sinusta, ettet vaan joutuisi velkakuplajärjestelmän ulkopuolelle ja saisikin selville asioita joista sinulla ei pitäisi olla mitään tietoa nimittäin EU ja USA leimaavat elämäänsä yksin viettävät ja yksinäiset ihmiset terroristeiksi. Oletko sinäkin "terroristi"?
Obama: Yksinäiset sudet USA:n pahin terroriuhka
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Obama Yksinäiset sudet USAn pahin terroriuhka/1135268602438
EU: "Yksinäiset sudet" seurantaan terrorismin torjunnassa
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU Yksinäiset sudet seurantaan terrorismin torjunnassa/1135268129267
Obama: Yksinäiset sudet USA:n pahin terroriuhka
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Obama Yksinäiset sudet USAn pahin terroriuhka/1135268602438
EU: "Yksinäiset sudet" seurantaan terrorismin torjunnassa
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU Yksinäiset sudet seurantaan terrorismin torjunnassa/1135268129267
Vastaukset 6
Vanhimmat
Terrorismin torjunta ja terrorismin keräily. Onko toiminnassa mahdollisesti joku virhe tällä hetkellä, joka on ihan yleinen eli yleiskäytännöllinen? Jokainen aviopari voi olla terroristi. Haluatko sellaisenkin novellin? Tota joo: Poliisista päivää, kukaa ei jaksa piirongitta, taskulaskimetta tai ympäristöttä.
Poliisista päivää: uskonnolliseen jaksamiseen vetoaminen ei ole hyvä juttu lumimyrskyn takia. Sehän nyt yli-ihmistä luo. Iivana van Helsinki haluaa varmasti puuttua tällaiseenkin kohtuuttomuuteen, ihan vain turvallisuuden nimissä, tarjouksen perusteella. Iivana van Helsinki löytyy taas vierestäni muodossa esimerkiksi turvavyö. Hän kysyy yleensä: Eihän tässä nyt sattunut joku vahinko? Hur kan jag börja, är det finska eller svenska? Mun äidin pappiskaverin asia on: Uskonto on vain ammatti ja maaseudun rauha on vain sellainen haistattava tekijä.
Mörkö se lähti piiriin, tinttan tanttan tallalei.
"Voi raukkaa! Tarvitseko jotakin tukea vielä sille tyttärellesi?"
"Onkohan tämä nyt lainkaan asiallista lapsi.- ja hahmoterapiaa?"
Kovin vaikeaa näissä oloissa on siihen invaliditeettiin vedota, se on niin kauskantoinen ja ikuisuuskysymys.
Ikuisuus, sairaanhoitaja ja Tehy toivat ja loivat viileyttä.
- Joo, kappelista. Ja mä podin helvetti-syyllisyyttä. Noihin aikoihin, eskari-iässä, käsittelin ajatuksissani, perhetilanteita ja mustalaisuutta ja Markun tilannetta, jossa onnistumista edellytettiin.
"Oli pimenä ja talvi-ilta keskellä korpea. Edes tähdet eivät loistaneet taivaalla. Olin jotain 5- tai 6-vuotias. Soitimme autosta ulos tulon jälkeen ovikelloa, tavallista ja valkoista nappulaa. Meillä oli uusi auto, sininen Mazda 626, Hatchback, porrasperä.
Valitettavasti kaikki eivät olleet kotona. He olivat kylillä tai jossain koulun jälkeisessä, vähän pakollisessakin, harrastekerhossa. He ovat siis aivan tavallinen Florida-perhe. Mun päivittäisiin toimiin kuuluivat aivan normaalit kerhot, mutta nyt mut oli eristetty. Vuoden nuorempia olevaan ryhmään. Olin vähän väsynyt, sitä oli jatkunut jonkin aikaa. Kaipaisin tavallista lastenelämään kuuluvia, tavallsia lasten satuja, loruja ja lauluja. Haikailin jotakin normaalia lastenjuttua, kaikki oli tupaten täynnä uskonnollisia, lastenerityistrippejä. "O-ou, ne olivat niin raskaita."
Aluksi en tiennyt luokkatoveriani eri uskovaikseksi. Hän oli helluntailainen ja tumma. En lisäksi tiennyt ketään hänen perheestään ja sukulaisistaan, äitini oli vasta muuttanut paikkakunnalle. Olin lapsenvaatteissa ja sukkani olivat makkaralla, kuten Magdalenalla lastenlaulussa. Sitten se lähti, herätyskello kiertymään avaruuden mustassa aukossa, aivoissani. Vaaleanpunainen herätyskello muunteli muotoaan ja käsitteli omaa aikaansa. Mazdastamme oli entisessä, nyt jo hukassa olevassa valokuva-albumissa, kuvia, joissa seisoin sinivalkoisissa bikineissä sen vieressä. Ulkona oli niin pimeää, etten nähnyt edes siluettia, hämärästä ts. hahmoakaan. Kukaan perheenjäsen ei ollut enää lelu- tai peli-iässä. Huone oli kirkkaasti valaistu ja laitosmainen. Oikeastaan vain tekstiilit erottivat sen normaalista, tavallisesta laitoshuoneesta.
- Äänirauta, muistan ajatelleeni, päätyessäni vaeltelultani takaisin, vaatekaappien kohdalta, joita en ollut avannut, takaisin kahvipöytään, aikuisten seuraan. Tähtiäkään ei tuikkinut taivaalla. Paidan hihani olivat paitsi värikkäät, myös liian pitkät. Aivan niinkuin ne olivat aina olleet ja tulisivat aina olemaan. Tavalla tai toisella, menisin illalla nukkumaan, vailla huolen häivää, kuten joka ilta aikaisemmin tai myöhemmin. Seuraavaa en muistaisi, mutta mun mielestä menimme autotalliin. Katselemaan heidän perheen autoaan. Silmistäni pitäisi tippua pois sitkeiden keltaisten pääsiäistipujen loputon jonomainen vaellus. Niitä oli kolme. Tinttan, tanttan, tallalei...
Aivan kuten urheilussa mitaleita. "Vähän mitkä missi-kisat." Autotallissa mulle pitäisi ujeltaa talven tuulet ja viimat, näkuä tähtiä ja kaikkea. Tipujen marssi perässäni oli ollut niin ihmeellistä. Olin huolestunut missä valot, lumilyhdyt ja ennenkaikkea lumimyrsky? Hyllyillä oli peltipurkkejä, öljyjä ja rasvoja. Pienen tytön mieleni teki sutia niillä, jotakin muuta. Taiteilla ja kuin, jotakin abstraktia, jotakin modernia. "
P.S Nyt mä haluan sen mun oman kirjankaupan. Onkohan harrastukseni taas varmasti pettymys ja aivan oikea. Olenhan pernyt isäni kädet!
Eihän sodassa terrorismia vastaan ollut mistään muusta kysymyskään kuin vedättämisestä. Ensin Irakiin tappamaan miljoonia yhden terroristin takia ja nyt sitten ollaan rakentamassa poliisivaltiota.
Arja Koriseva lauloi niihin aikoihin "Kun katsot maailmaa enkelin silmin..." Ei tämä laite tuttu ole? Tilasin luokkatoverilleni kääntöpiirit, jotka suutuspäissään löin menemään.
Päivän ajatus: ----------------------
" Sini sulla on nyt tosi ikävä suhtautuminen muhun ja muihin ihmisiin. Mulla pitäisi olla sama vakaumus sun kanssa. Loukkaat ihan yksityiskohtaisesti henkilökohtaisesti. Itku kurkussa totesimme sen olevan vain pelkkä kyseenalaistava keskustelumenetelmä.
Cranberries: Animal Instickt
"Suddenly something has happened to me
As I having my cup of tea
Suddenly I was feeling depressed
I was utterly and totally stressed
Do you know you made me cry
Do you know you made me die
And the thing that gets to me
Is you'll never really see
And the things that freaks me out
Is I'll always be in doubt
It is a lovely thing that we have
It is a lovely thing that we use
It is a lovely thing the animal
The animal instickt
So take my hands and
come with me
We will change reality
So take my hands and we will pray
They won't take you away
They will never make me die
And the thing that gets to me
Is you'll never really see
And the thing that freaks me out,
Is I'll always be in doubt
The animal, the animal
The animal instinckt to me
It's the animal, the animal
The animal instinct in me
It's the animal, it's the animal
It's the animal instinct
Vai haluatko vielä sen toisen, vielä kerran, vielä pari kertaa...?
Tämä on hyvin lyhyt tarina, musta ja mun hahmoterapeutista, fiktiosta ja fokusaatiosta. Psykologi on nimittänyt tätä coping-keinoksi ja sitä on kestänyt siinä jo 30-vuotta.... Musta on jo pitkään tuntunut, että olen hänen hoidossaan. Senkin voisi kai laskea, manipuloida. Muistan vain floristisen ja kapitalistisen äänen, terroristina esiintymisen, polvillaan istumisen ja Vietkong-tyyppisen kommando-hupun. Seuraavaksi muistan hänet ilmeisesti keittiön pöydän äärestä, lukemasta lehtä, naismaisesta istumisesta. Hei! Hyvää päivää kirvesvartta. Hän luki lehdestä maailmaa, otsakkeita, suomeksi. Oli kuumaa, aurinkoista ja keskikesän helleaaltoa. Kun tarina loppui, tuli myrsky, ukkonen. Sitä ennen ahdistuin sanasta: Beror på, yhteisestä näöstä asteelle: "Mä tapan itseni."
Kummallista, elämä on laajentunut. Nyt on jo taas ihan koko mies, entisen pienen eleen tilalla. Sellaisen valkoisen ja raikkaan pirttipöydän, joka löytyi emmem kotoamme. Avara, valkoinen ja laaja. Nämä asiat näyttävät jatkuvasti toistuvan elämässäni.
- Millä tavalla? kysyi kiukkuinen, ärtynyt naisen ääni.
Jahass hallituksen spämmibotit pitää hauskaa...