Ennen kuin teet aiheen, lue tämä

Laitoin tämän tuonne "Keho" -palstallekin, kun sielä on kyse samoista aiheista hyvin usein.
Miksi pitää tehdä niin monta eri lankaa, jotka käsittelee samoja asioita? Ei niitä kukaan jaksa lukea muutenkaan, joten kerätäänpä nyt kaikki yleisimmät aiheet tältä Keho -palstalta yhteen sievään nippuun.

- Peniksen pituus -

Jos sinulla on painajaismaiset paineet siitä, että onko peniksesi tarpeeksi pitkä, niin älä huoli, koska suurinta osaa ihmisistä se ei kiinnosta paskan vertaa. Jos kuitenkin olet ottanut paineita tästä asiasta, niin olet varmaankin sitten katsonut liian paljon pornoa ja saanut sellaisen kuvan, että jos munasi ei ole hevosen mitoissa, niin sinussa on jotain pahasti vialla.

Jos Jeesus, Thor, Cthulhu, tai mihin nyt uskotkaan, on ollut sinulle armollinen, niin olet saattanut saada sellaisen vehkeen, joka on keskimääräistä suurempi, onnea sinulle. On kuitenkin paljon todennäköisempää, että näin ei ole päässyt käymään vaan sinulla on suunnillen yhtä pitkä vehje kuin valtaosalla väestöstä. Jos kuitenkin kuulut siihen kastiin, jonka penis on keskimääräistä pienempi, niin ei kannata vaipua epätoivoon, koska se ei ole niin pieni, että sillä ei voisi naista höylätä. Nainen ei välttämättä siitä niinkään paljon nauti, mutta ketä sinä seksiä harrastaessasi yrität mielyttää? Häntä vai itseäsi?

Heitä siis pois turhat huolet peniksesi suhteen ja elä kuin housuissasi lymyilisi anaconda vaikka asia ei näin olisikaan. Ole siis ylpeä siitä mitä sinulla on.

- Ottaisitko poika- / tyttöystäväksi? -

"Moi olen Janika-Henriikka ja mun on pyöree ja tissit massiiviset, haluux alkaa olee?"

Mitä tämä on olevinaan? Kenen aivopierun seurauksena joku luuli, että tuollainen viesti on jotenki hyvä tapa löytää poika- / tyttöystävä? Voin jo nyt kertoa, että tuollaisella viestiää kiinnität vain sellaisten ihmisten huomion, jotka ovat seksin perässä. Jos se on kuitenkin se mitä haet takaa, niin siinä tapauksessa onnistuit viestissäsi. Ikävä tosiasia vain on se, että täältä ei kukaan tule koskaan saamaan mitään seksiseuraa, koska tämän palstan käyttäjät koostuu pitkälti n. 10 - 15v naperoista, jotka eivät oikein tiedä mitä se elämä oikein on ja miten se toimii.

Jos oikeasti haluat löytää jonkun vakavasti otettavan hyypiön tältä palstalta, niin kannattaa kyllä pistää vähän ajatusta siihen viestiin mukaan. Ketään ei kiinnosta onko sinulla korttelin komeimmat kannut tai tiukoin . Tällaiset yksityiskohdat kannattaa suosiolla jättää pois, koska jos ihminen valitsee seuralaisensa yllämainituilla kriteereillä, niin se osoittaa hänen olevan lapsellinen ja hänen kuuluisi mennä takaisin äidin helmoihin suojaan kasvamaan.

Pidä siis se viestisi asiallisena. Pituus ja paino on aina hyvä mainita ja sitten tietenkin jotain kivoja pikku yksityiskohtia luonteestasi. Luonnetta kuvaillessasi kannattaa myös pitää se järki mukana, koska jos kirjoitat jotain "Oon aika pervo ja tykkään villeistä jutuista graumaugrgrgrgrrr! ;333", niin tällä saat itseesi taas sitä kyseenalaista huomiota.

- Liian pienet tissit? -

Täysin turha ja aiheeton kysymys, koska kaikilla meillä on oma maku kaikista maailman asioista. Joku tykkää pienistä tisseistä ja joku taas isoista. Se, että onko sinulla isot vai pienet, merkkaa yllättävän vähän loppupeleissä, koska sitten kun sinä löydät sen, joka näkee sinut täydellisenä sellaisena kuin olet, niin huomaat sen itsekin.

Jos joku sanoo, että tissisi ovat liian pienet, niin voidaan vetää sellainen johtopäätös, että hän on täysin tekopyhä inisijä, koska mistä tahansa hinnasta vetoa, että jos hän näkisi mitkä tahansa tissit, niin hän olisi niitä puristelemassa ja imeskelemässä koosta huolimatta. Sellaista miestä ei ole olemassakaan, joka sanoisi "En mä haluu puristella sun tissejä, ku ne ei oo tarpeeks isot". Paitsi tietenkin, jos tissejä ei ole ollenkaan vaan tyttö sattuu olemaan ns. "Lauta", niin asia on hieman toisin, mutta jos tissisi ovat edes vähän sillä lailla, että niitä voi puristaa, niin ne kelpaavat kenelle tahansa.

- Panisitko? -

Taas yksi kysymys, jonka voisi jättää aina kysymättä. Varsinkin keskustelupalstoilla, koska tässä voidaan käyttää samaa logiikkaa kuin edellämainitussa viestissä. Niille ihmisille, jotka tätä palstaa yleisimmin käyttää, kelpaisi vaikka naapurin kissa, jos ei muuta löytyisi. Joten vastaus tuohon kysymykseen on n. 90% ajasta "Kyllä panisin, tässä on mese".
Ihan kuin he sen mesen kautta jotenkin pääsisivät työntämään peniksensä kosteaan vaginaan. Ei se niin toimi. Vaikka kuinka työnnät munaasi siihen USB -väylään, niin se ei tule ulos sieltä mesekaverin USB -väylästä.

Kas niin, nyt sinulle on annettu kaikki tarvitsemasi tieto tämän palstan kuumimmista ja kysytyimmistä aiheista! Toivottavasti jätät sen miettimäsi aiheen tekemättä.
61265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Kyllä, tämä pitää niitata ylös, isoilla punaisilla kirjaimilla!

Vaikka tomeglen kanssa joistakin asioista olenkin eri mieltä, on tämä loistava kirjoitus.

Kiitos

Äänestä

Meikällä on parikytsenttinen kalu :)

Tomegle on ymmärrettävästi kateellinen :D

Runoniekka :D

Äänestä
  • (PIENI HAAHHAHAHAHHAHHAHAAH) itellä on ainaki sata ankkaa xD

    Äänestä

jahas tomegle on väsänny meille uuden runon (Y)

Äänestä

Kiitos vihaajat, pitäkää tämä aihe ylhäällä.

Äänestä

lopetin lukemisen heti tohon sun ekaan aiheesee.
sori nyt vaa mut seksiä harrastetaan molempien mielihyväksi, useat haluavat TIETYSTI miellyttää myös kumppania, pässi.
olet oikeassa asiassa ettei koolla ole niin suurta merkitystä mutta kantasi on naurettava.

Äänestä
  • Kantani ei ole ollenkaan naurettava, jos mietit sitä enemmän kuin viisi sekuntia.

    Tietenkin mies haluaisi myös tyydyttää naisensa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jos naisen mielestä vehje on riittämätön häntä tyydyttääkseen, niin sitten se on voi voi hänen osaltaan.

    Minkäs mies munalleen mahtaa? Jos siitä pitäisi alkaa itkeä ja vetää itseään narun jatkeeksi, koska nainen ei saa seksistä tyydytystä, niin se ei ole yhtään sen terveempää kuin olla sitten selibaatissa loppuelämänsä.

    Vaikka nainen ei saa tyydytystä seksistä, niin se on kyllä aivan varma juttu, että mies sitä saa vaikka penis olisikin lapsen mitoissa. Pointtihan tuossa koko jutussa oli se, että miehen ei koskaan tarvitse hävetä sitä, että hänellä on pieni penis, koska hän pystyy kuitenkin tyydyttämään AINAKIN itsensä seksiä harrastaessaan.

    Äänestä

Komppaan Tomeglea niin ettei ole ikinä ennen tällä palstalla nähty!

Hienoa, vihdoin.

Lopettakaa jätkät se valittaminen. Suomessa se keskimitta on kuitenkin vain 13cm, eli kaikki sen yli on riittävästi, eräs suuri filosofikin totesi tähän "Se on tarpeeksi pitkä kun se ylettyy kohteeseensa".

Samoin palstan tytöille, lakatkaa se vinkuminen. "olen 173cm pitkä, painan 52 kiloa ja tissini ovat pienemmät kuin ystävilläni, olenko normaali?" Hei jumalauta... Ihan oikeasti...

Sitten, palstan hinttarit ja lepakot voisivat suosiolla vetäytyä täältä "nyyh olen ihastunut heteroon, miten kerron hänelle tunteistani"-juttuineen. HETEROA EI KIINNOSTA. Pahimmassa tapauksessa saatte turpaanne ihan vitusti, sanoo nimim. turpaan vetäjä. Älkää silti kärjistäkö, en ole millään tavalla homoja vastaan, mutta mulle on turha mielenvikaanne tulla tuputtamaan... Katsoa saa, mutta koskeminen tietää verenvuotoa nenän tienoilla.

End of discussion.

Äänestä

Kerrankin tältäkin jätkältä jotain viisasta tekstiä... Onnittelut!

Äänestä

voisin postata pika pikaa tähän ketjuun paljon viestejä, niin että 500 tulee täyteen. siihen ei mene paljookaan aikaa eikä vaivaa iteltäni. ja teen sen siksi, koska kun 500 viestiä on täynnä, niin ketjuun ei voi enää kommentoida eikä sitä voi nostaa ylös, eikä aihettomia kommentteja voi ilmiantaa, joten tomeglen viesti haihtuu kuin tuhka tuuleen...

minä voitin.

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Ylös!!!

Äänestä

Oh sori, kylläpäs innostuin nostamaan tätä ketjua näin paljon...

Noh, eiköhän tämä ketju ole äkkiä täynnä, tähänkään ei mennyt aikaa kuin muutama hassu minuutti.

TERVEISIN TOSIMIES-KAHRU

Äänestä
  • Sinulla menee kuitenkin monin verroin enemmän aikaa postata tämä lanka täyteen, kuin minulta menee tämän saman aiheen tekemiseen uudelleen.

    Siinä menee kirjaimellisesti vain sekunteja.

    Minä voitan, sinä kulutat aikaasi.

    Äänestä

  • old_profile_53816 kirjoitti:

    Sinulla menee kuitenkin monin verroin enemmän aikaa postata tämä lanka täyteen, kuin minulta menee tämän saman aiheen tekemiseen uudelleen.

    Siinä menee kirjaimellisesti vain sekunteja.

    Minä voitan, sinä kulutat aikaasi.

    Tycker du om mjölk??

    Äänestä

Tomegle, tää oli täyttä asiaa. Kunpa porukat vaa lukis tän useemmi...

Äänestä
  • NOSTETAAAAAN½!!½!"½""1!"#!"

    Äänestä

Ylös!

Äänestä

Ai vitsi kun vois USB:n kautta antaa munaa!

Äänestä
  • hahaah :D oisha se joo aika kätevää :D mut joo,ylös



    ja noi jotka haukkuu tätä,on tainnu olla niitä jotka epätoivosesti ja SÄÄLITTÄVÄSTI kirjottaa noita SAAANXXX MÄ KETÄÄÄÄÄN KU MUL ON VAA 15CM MUNA tai 60FF RINNNAT JA PAINANKI 38KG ??

    ei vittu,:facepalm:

    Äänestä

Loistavaa, repeilin aika hyvin monessa kohtaa! Yksi loistavimpia kirjoituksia missään!!

Äänestä
  • .

    Äänestä

aivopieru?

Äänestä

hei olen 8 vuotias tyttö rovaniemeltä saanko kirjoittaa poroista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tomegle kirjoitti:

Laitoin tämän tuonne "Keho" -palstallekin, kun sielä on kyse samoista aiheista hyvin usein.
Miksi pitää tehdä niin monta eri lankaa, jotka käsittelee samoja asioita? Ei niitä kukaan jaksa lukea muutenkaan, joten kerätäänpä nyt kaikki yleisimmät aiheet tältä Keho -palstalta yhteen sievään nippuun.

- Peniksen pituus -

Jos sinulla on painajaismaiset paineet siitä, että onko peniksesi tarpeeksi pitkä, niin älä huoli, koska suurinta osaa ihmisistä se ei kiinnosta paskan vertaa. Jos kuitenkin olet ottanut paineita tästä asiasta, niin olet varmaankin sitten katsonut liian paljon pornoa ja saanut sellaisen kuvan, että jos munasi ei ole hevosen mitoissa, niin sinussa on jotain pahasti vialla.

Jos Jeesus, Thor, Cthulhu, tai mihin nyt uskotkaan, on ollut sinulle armollinen, niin olet saattanut saada sellaisen vehkeen, joka on keskimääräistä suurempi, onnea sinulle. On kuitenkin paljon todennäköisempää, että näin ei ole päässyt käymään vaan sinulla on suunnillen yhtä pitkä vehje kuin valtaosalla väestöstä. Jos kuitenkin kuulut siihen kastiin, jonka penis on keskimääräistä pienempi, niin ei kannata vaipua epätoivoon, koska se ei ole niin pieni, että sillä ei voisi naista höylätä. Nainen ei välttämättä siitä niinkään paljon nauti, mutta ketä sinä seksiä harrastaessasi yrität mielyttää? Häntä vai itseäsi?

Heitä siis pois turhat huolet peniksesi suhteen ja elä kuin housuissasi lymyilisi anaconda vaikka asia ei näin olisikaan. Ole siis ylpeä siitä mitä sinulla on.

- Ottaisitko poika- / tyttöystäväksi? -

"Moi olen Janika-Henriikka ja mun on pyöree ja tissit massiiviset, haluux alkaa olee?"

Mitä tämä on olevinaan? Kenen aivopierun seurauksena joku luuli, että tuollainen viesti on jotenki hyvä tapa löytää poika- / tyttöystävä? Voin jo nyt kertoa, että tuollaisella viestiää kiinnität vain sellaisten ihmisten huomion, jotka ovat seksin perässä. Jos se on kuitenkin se mitä haet takaa, niin siinä tapauksessa onnistuit viestissäsi. Ikävä tosiasia vain on se, että täältä ei kukaan tule koskaan saamaan mitään seksiseuraa, koska tämän palstan käyttäjät koostuu pitkälti n. 10 - 15v naperoista, jotka eivät oikein tiedä mitä se elämä oikein on ja miten se toimii.

Jos oikeasti haluat löytää jonkun vakavasti otettavan hyypiön tältä palstalta, niin kannattaa kyllä pistää vähän ajatusta siihen viestiin mukaan. Ketään ei kiinnosta onko sinulla korttelin komeimmat kannut tai tiukoin . Tällaiset yksityiskohdat kannattaa suosiolla jättää pois, koska jos ihminen valitsee seuralaisensa yllämainituilla kriteereillä, niin se osoittaa hänen olevan lapsellinen ja hänen kuuluisi mennä takaisin äidin helmoihin suojaan kasvamaan.

Pidä siis se viestisi asiallisena. Pituus ja paino on aina hyvä mainita ja sitten tietenkin jotain kivoja pikku yksityiskohtia luonteestasi. Luonnetta kuvaillessasi kannattaa myös pitää se järki mukana, koska jos kirjoitat jotain "Oon aika pervo ja tykkään villeistä jutuista graumaugrgrgrgrrr! ;333", niin tällä saat itseesi taas sitä kyseenalaista huomiota.

- Liian pienet tissit? -

Täysin turha ja aiheeton kysymys, koska kaikilla meillä on oma maku kaikista maailman asioista. Joku tykkää pienistä tisseistä ja joku taas isoista. Se, että onko sinulla isot vai pienet, merkkaa yllättävän vähän loppupeleissä, koska sitten kun sinä löydät sen, joka näkee sinut täydellisenä sellaisena kuin olet, niin huomaat sen itsekin.

Jos joku sanoo, että tissisi ovat liian pienet, niin voidaan vetää sellainen johtopäätös, että hän on täysin tekopyhä inisijä, koska mistä tahansa hinnasta vetoa, että jos hän näkisi mitkä tahansa tissit, niin hän olisi niitä puristelemassa ja imeskelemässä koosta huolimatta. Sellaista miestä ei ole olemassakaan, joka sanoisi "En mä haluu puristella sun tissejä, ku ne ei oo tarpeeks isot". Paitsi tietenkin, jos tissejä ei ole ollenkaan vaan tyttö sattuu olemaan ns. "Lauta", niin asia on hieman toisin, mutta jos tissisi ovat edes vähän sillä lailla, että niitä voi puristaa, niin ne kelpaavat kenelle tahansa.

- Panisitko? -

Taas yksi kysymys, jonka voisi jättää aina kysymättä. Varsinkin keskustelupalstoilla, koska tässä voidaan käyttää samaa logiikkaa kuin edellämainitussa viestissä. Niille ihmisille, jotka tätä palstaa yleisimmin käyttää, kelpaisi vaikka naapurin kissa, jos ei muuta löytyisi. Joten vastaus tuohon kysymykseen on n. 90% ajasta "Kyllä panisin, tässä on mese".
Ihan kuin he sen mesen kautta jotenkin pääsisivät työntämään peniksensä kosteaan vaginaan. Ei se niin toimi. Vaikka kuinka työnnät munaasi siihen USB -väylään, niin se ei tule ulos sieltä mesekaverin USB -väylästä.

Kas niin, nyt sinulle on annettu kaikki tarvitsemasi tieto tämän palstan kuumimmista ja kysytyimmistä aiheista! Toivottavasti jätät sen miettimäsi aiheen tekemättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu