Meidän perheen lapsenhoitaja hakee lapsen aamulla sängystä, kun tämä herää ja alkaa huutamaan omassa huoneessaan. Itse voin jatkaa unia, jos haluan. Yleensä herään tunnin pari myöhemmin.
Tämä sama lapsenhoitajasisäkkö on tehnyt meille monipuolisen aamupalan valmiiksi ja saan syödä sen omassa rauhassa.
Sitten lähden lapsen kanssa ulos ja jätämme sisäkön siivoamaan ja laittamaan lounasta, jos emme lounasta ulkona. Jos olen sopinut toisin, jätän lapsen sisäkön hoiviin ja poikkean uimassa tai salilla.
Lounaan syömme siis ulkona (lähes ilmaista täällä) tai sitten kotona. Sitten lapsi nukkumaan ja voin lähteä taas asioille tai lukaista kirjaa. Vietän toki paljon aikaa lapseni kanssa ettei hän ala pitämään hoitajaa ainoana äitinä. :) Moni tuttava on sanonut, että lapseni jää etäiseksi, mutta pystyn olemaan enemmän lapseni kanssa läsnä, kun olen aina virkeä enkä mikään rättiväsynyt mamma.
Mies tulee iltapäivällä kotiin ja voimme lähteä illallistamaan ja esim. elokuviin lapsen jäädessä kotiin iltatoimiin. Kyllä mieskin ehtii moikata lasta ja leikkiä.
Minun ei tarvitse herätä yöllä eikä aamulla lapsenitkuun. Minun ei tarvitse tehdä ruokaa eikä siivota. Pääsenkö liian helpolla, enkö saa kokea oikeaa äitiyttä?

Vastaukset 13
Vanhimmat
todellakin pääset liian helpolla, et sitten varmastikaan tiiä mitä on pyykätä 2-5koneellista päivässä pyykkiä ja sitten vielä tiskata tiskit joka päivä, ja vaihella kaikki vaipat yms, itellä kaksi lasta ja hyvin olen jaksanu molempien kanssa... sillon levätään kun lapset nukkuu, ja asiat voi ihan hyvin hoitaa lapsen/-sten kanssa...
Sun ja mun lapsista ei ainakaan tule uusavuttomia:) Meillä jo 4 vuotias keittää kahvia.
Epäilen kyllä että tämä lienee provo. Ei ihan täyspäisen kirjoittamaa...
En tiedä pääsetkö helpolla mutta kirjoituksesi perusteella jäät paljosta paitsi
Meillä 2 vuotias poika tekasi täyskärin eilen. Neljävuotias imuroi oman huonen ja kirjaston.
Minä leikkasin ruohon, ompelin 8 huoneeseen verhot ja isäntö luki meille iltasanomia.
Lastenhoitaja otti päikkärit ja renki kävi saunassa.
Adjutantit istui tupakilla ja narrit keksivät uusia vitsejä.
Ai joo, autonkuljettaja kävi katsastamassa 10 autoamme ja vielä 8 olisi jäljellä.
Onkohan mulla liikaa henkilökuntaa? Nyt menen suklaakylpyyn ja sen jälkeen tulee kampaaja ja kynsienhoitaja ja hermoratahieroja meille.
Huomenna aion nukkua koko päivän.
No eihän sinun tilanteesi kovin paljon eroa vanhoista ajoista, jolloin parempiosaisilla oli piiat ja sisäköt apunaan. Hyvähän se on, että pystyy olemaan lapsensa kanssa enemmän läsnä. Mun kaikki aika tuntuu kuluvan kaikkeen muuhun kuin lasteni kanssa läsnä olemiseen eli tähän paskanluontiin, kirjaimellisesti.
Kannattaa siloin tällöin päästää sisäkkö lomille ja upottaa itse kätensä paskaan, palauttaakseen mieliinsä millaista on ns. normaalielämä. Muuten ei ehkä osaa riittävästi arvostaa erikoisasemassa oloaan.
Hei halooooooooo, ammattinimikkeet, lastenhoitaja ja talkkari, ei oo enää olemssa. On vaan kiinteistönhoitaja ja päiväkoti.
liian helpolla etkä koe kunnon äitiyttä.Mun mielestä äitinä olo on sitä että tekee "kurjempiakin" asioita lapsen kanssa eikä vaan naurata vartin päivässä ja sano moro meen uimaan/syömään/nukkuun/leffaan..
Heh, kateellista kauraa :) Vaikka teksti onkin provo, niin hyvin on saanut katkeria kotiäitejä liikkeelle... Kyllä meistä jokainen varmaankin eläisi noin, jos pystyisi, minä ainakin. Olis siistiä, jos joku toinen pesisi ne pyykit, imuroisi, heräisi lapsen kanssa aamupalalle, istuisi hiekkalaatikolla, jne.
joo, vastasit itsellesi... hohoooo.. ap on vastannut itselleen.
Sinä se sitte jaksat näitä provojasi tehtailla.... hohhoijaa...
Voihan huokaus... Jos sinulla ei todella ole muuta tekemistä, kuin kirjoitella näitä lähes identtisiä provojasi, niin kirjoita edes mielenkiintoisempia.
Jos oot liian lihava nousemaan sängystä, niin pakkohan se on apua olla.
Hoh
Siis kunnon äitiys tarkoittaa kurjuutta....
ei paras tapa nähdä elämää...