Olen huomannut että jos syvästi ihastuu johonkuhun ja vaikkei suhdetta tulisikaan niin se ihastuminen kestää noin kaksi vuotta jos tänä aikana ei ihastu johonkuhun toiseen yhtä voimaikkaasti.
Nämä ihastukset voivat olla siis päällekkäin jos toista ihmistä ei näe. Kahdessa vuodessa kuitenkin muistot jo haalistuvat ja tunteet kuolevat tai muuttuvat sellaisiksi että niitä on enää vaikea herätellä henkiin.
Olen itse juuri siinä tilanteessa että näin tämän nuoren neitosen ekaa kertaa pari vuotta sitten ja ihastuin häneen lähes ensi silmäyksellä. Näin hänen silmistään että sielläkin oli jotain, mutta joka kuitenkin kovan yrittämisen jälkeen taisi paljastua pelkäksi leikkimiseksi.
Välillä otti koville ja tuossa vielä puoli vuotta sitten oli haikea fiilis kun joutui luopumaan tunteistaan, mutta nyt huomaan että tilanne on palaamassa "normaaliksi" vaikak edelleen näen tätä naista useinkin.
Samoin kävi sitä edellisen voimakkaan ihastuksen kanssa jota vielä viime kesänä muistelin, mutta joka kuluneen vuoden aikana on unohtunut täysin.
Toki ihastus voi kestää pitempäänkin, mutta uskoisin että siihen tarvitaan silloin aktiivista pyrkimystä jäädä roikkumaan ihastukseen ehkäpä epätoivoisestikin. Tietysti tätä helpottaa se että jos mitään muuta ei ole näköpiirissä tai ihastuksen kohde rohkaisee jatkamaan ihastuneena olemista.
Nämä ihastukset voivat olla siis päällekkäin jos toista ihmistä ei näe. Kahdessa vuodessa kuitenkin muistot jo haalistuvat ja tunteet kuolevat tai muuttuvat sellaisiksi että niitä on enää vaikea herätellä henkiin.
Olen itse juuri siinä tilanteessa että näin tämän nuoren neitosen ekaa kertaa pari vuotta sitten ja ihastuin häneen lähes ensi silmäyksellä. Näin hänen silmistään että sielläkin oli jotain, mutta joka kuitenkin kovan yrittämisen jälkeen taisi paljastua pelkäksi leikkimiseksi.
Välillä otti koville ja tuossa vielä puoli vuotta sitten oli haikea fiilis kun joutui luopumaan tunteistaan, mutta nyt huomaan että tilanne on palaamassa "normaaliksi" vaikak edelleen näen tätä naista useinkin.
Samoin kävi sitä edellisen voimakkaan ihastuksen kanssa jota vielä viime kesänä muistelin, mutta joka kuluneen vuoden aikana on unohtunut täysin.
Toki ihastus voi kestää pitempäänkin, mutta uskoisin että siihen tarvitaan silloin aktiivista pyrkimystä jäädä roikkumaan ihastukseen ehkäpä epätoivoisestikin. Tietysti tätä helpottaa se että jos mitään muuta ei ole näköpiirissä tai ihastuksen kohde rohkaisee jatkamaan ihastuneena olemista.
Vastaukset 22
Vanhimmat
IHANAA, enää vähän yli puoltoistavuotta jäljellä...kyl mä jaksan jos sit lupaa helpottaa
Onko naisilla eri juttu vai miksi ihastukseni ei ole lähtenyt mielestä vielä ja sinne hän tuli vuonna 2008 ilmeisesti jäädäkseen? Tosin ei sellaisia tuntemuksia unohda, mitä niistä pienistä ja lyhyistä yhteisistä hetkistä jää mieleen.
Oletko edelleen ihastunut vai ihasteletko vain muistojasi?
Oletko aktiivisesti yrittänyt eroon ihastuksesta vai päinvastoin vahvistanut muistojasi jatkuvasti toistamalla niitä mielessäsi?
Mitä kertoo se, että vatsani kääntyy ympäri jo pelkästä vilauksesta (toisin sanoen siitä kun näen hänet 50 metrin päässä autossaan)? Emme ole puhuneet lähes vuoteen sanaakaan ja nähneetkin melko harvoin. Tiedän hänen olevan suhteessa ja olen itsekin. Joinakin aamuina huomaan kuvittelevani hänet viereeni, vaikka siinä on aivan joku muu. Myönnän ruokkivani ajatuksia hänestä, mutta kyllä hän sinne pääkoppaan ihan itselläänkin joskus ilmestyy. Silloin yritän touhuta, siivota, lähden kuntosalille tai mitä tahansa saadakseni muuta ajateltavaa. Ja tulen varmasti pitkään ns. harmittelemaan sitä, että itse "en huolinut" häntä silloin. Päätökseni tein, mutta itsesäälissä en kieriskele.
Yksi yleisimmistä syistä jäädä johonkuhun ihmiseen kiinni on juuri tuo kysymys "mitä kertoo se? että..."
Kun tahdomme selvittää tuon "mysteerin" jonka luomme omassa mielessämme ja liitämme sen kuvitelmaan jostain rakkaudesta tuolla jossain joka odottaa meitä jumalan, kohtalon tai luonno armosta jne. tai universumin oikusta niin liitämme asioihin merkityksiä joita ei ole olemassa muualla kuin itsessämme itse itsellemme luotuina.
Enemmän tuo kertoo siitä että et ole suhteeseesi ehkä tyytyväinen ja toisaalta ehkä kaipaat jonkinlaista erikoisuutta tai juuri tuota mysteeriä elämääsi. Jos se ei olisi tuo ihminen niin sitten se olisi kaiketi joku muu.
Itseäni muuten jäi kaivamaan pitkään se että sattui niin että tämän naisen kanssa olimme vuorotellen "varattuina" tavalla tai toisella sekä siihen liittyi väärinymmärryksiä.
Välillämme oli kyllä jotain mutta ei riittävästi että siitä olisi kehkeytynyt mitään. Nainen sitten torjui minut koska oli suhteessa. Jäin miettimään pitkään että olivatko hänen pitkät katseensa sitten mitä mahdollisesti. Juuri sellainen maaperä mielessä on oiva sille että sinne istuu ajatus jostain salaperäisestä rakkaudesta, intohimosta tai viattomasta ihastuksestakin jonka kanssa sitten "yritetään selvitä".
Sitten kun ihmistä ajattelee eri askareiden aikana tavalla tai toisella niin muistikuva laajenee koskemaan niitäkin juttuja tai esimerkiksi ympäristöä jossa toista tapaa jne.
Jos tahtoo ihastumisesta eroon niin tuon kysymyksen "mitä se kertoo" tai "mitä tämä on" pähkäily pitäisi vain yksinkertaisesti lopettaa. Ei se ole mitään jos asioita ei tapahdu ja suhdetta ei tule. Se on vain fantasiaa jota itse ruokimme kuin varovaista liekkiä.
Järkipuhetta, itse ajattelen hyvin samalla tavalla. Olen vain huonompi kaikessa mikä vaatii itsehillintää tai vastaavaa. Tiedän, mitkä ajatukset pitäisi vain jättää omaan arvoonsa. Toisaalta en tiedä, mitä haluan. Olenko oikean ihmisen kanssa, ehkä juuri siksi pähkäilen olisiko hän ollut "se oikea". Toisaalta olen jo antanut hänen ymmärtää, etten halua mitään. Oli kyllä vaiheita, joissa en oikeastaan häntä edes ajatellut ja usein toistelen ja vakuuttelen oikeaksi mielessäni sitä epäröintiäni, miksi en ole tällä hetkellä hänen kanssaan vaan jonkun muun. Periaatteessahan tämä juttu on täysin selvä, hän on toisen kanssa ja minä toisen, that's it. Silti odotan kauhulla jonakin vuonna hänen kävelevän vastaan toisen naisen kanssa lastenvaunuja työntäen.
Lastenvaunuja? Oohlalaa, minullapa on pieni oppitunti sitten sinulle. :D
Kerron sen kohta...
Mutta siis itsekin vaikka järkeilen näitä asioita tuossa ja tajusin nuo asiat jo aiemmin mm. edellisessä ihastuksessani niin tässä viimeisessä olin todella sekaisin pitkän aikaa tunteiden kanssa koska kukaan nainen ei ole vastaavaa vaikutusta tehnyt minuun. Ei kukaan.
Se mikä tuossa kuitenkin on pahinta kuten sinunkin tapauksessa on se keskittyminen siihen ihmiseen vaikkei se ihminen välttämättä keskity sinuun. Lopputulos ainakin omalla kohdalla oli se jonka tajusin tuossa keväällä viimeistään että kulutan aikaa jolloin olisi oikeasti mahdolllisuus löytää joku toinen nainen joka välittää ja rakastaa minua. Mokasin pari tällaista selkeää mahdollisuutta itsepäisyyksässäni koska tunteet olivat edelleen kiinni tässä naisessa.
Kuitenkin annoin itselleni aikaa selvitä tuosta mutta vielä kesälläkin tässä tuo nainen nipisteli mielessä johtuen siitä etten voi oikein välttää hänen näkemistään. Nyt kun 2 vuotta on kulunut niin homma taitaa olla ohi
Nyt siihen oppituntiin.
Olin kerran jonkin verran ihastunut erääseen naiseen joka sattui tietysti olemaan varattu. Olimme tuttavia ja minä harmittelin sekä tuskailin todella kovasti asiaa eräänä kesänä. Piirsin myös kuvaa mielessäni millainen tämä hänen miesystävänsä olisi (joku juoppo kuitenkin) jne. Ajattelin kuinka epäreilu maailma on ja itselläkin oli mielessä juuri tuo kuva siitä että hän työntää lastenvaunuja joku päivä.
Sitten myöhemmin tapasin hänen miesystävänsä joka oli todella mukava ja nainen myös yksityisessä keskustelussa sanoi että ei koskaan tahdo lapsia. ;)
Se kaikki oli siis minun päässäni rakennettua fantasiaa.
Heh, no tuolla lastenvaunujutulla viittasin siihen, miltä se tuntuisi ylipäätään nähdä hänet jonkun kanssa. :)
Hän itse kysyi asiaa joskus, ja vastasin että pahalta se tuntuisi.
En usko että on mitään tiettyä aikaa sille, koska ihastus menee ohi. Ehkä ne tunteet säilyvät ties kuinka kauan. Itselleni asian tekee vaikeammaksi se, että törmäämme edelleen samoissa paikoissa kuin ennenkin ja se on vaikeaa välttää hänen näkemistään. Kaiken lisäksi tämä mies olettaa luultavasti edelleen, että on parempi olla puhumatta tai kysymättä kuulumisia. Toisaaltahan se onkin parempi, koska ainakin itselleni tilanne olisi kiusallinen. Enkä edes haluaisi tietää hänen tämän hetken elämänmenostaan sen enempää, joten tyydyn luultavasti jatkossakin käden heilautukseen. :)
Joo, tiedän että tuo lastenvaunujuttu on vain vertaus sille että näkisit hänet jonkun toisen kanssa mutta pointtini olikin juuri se että rakennamme tällaisia ideoita päässämme että miltä meistä tuntuisi nähdä toinen jossakin tilanteessa jne. vaikkei niillä ole todellisuuspohjaa.
"En usko että on mitään tiettyä aikaa sille, koska ihastus menee ohi."
No, olen laskellellut että se on juuri suurin piirtein tuo pari vuotta jos sen yli yrittää päästä. Siinä vaiheesa tunteet alkaa haalistua että varmaankin usko alkaa loppua että siihen tarvitaan jo omaa aktiivisuutta.
Itse muuten huomasin että ihastukseni alkoi hiipua siitä ettei ollut enää tarvetta tietää mitä hänelle erityisesti kuuluu. Ei sillä että olisin paljon kysellyt, mutta tavallaan tietynlainen eriytyminen oli alkanut.
Nykyään ollaan sitten ihan tervehdys linjalla. Missä tosin ainakin itse yritän välttää katsekontaktia koska tiedän että niistä voi varmaankin lukea suoraan että tunteita on joskus ollut.
Mielestäni turha tehdä asiasta sen vaikeampaa itselle tai toiselle.
Olemme ystäväni kanssa olleet ihastuneita toisiimme kuusi vuotta. Eli niin kauan kun olemme tunteneet toisemme. Ongelmahan on siinä että pidämme toisistamme kahdella eri tavalla, ystävänä ja jonakin muuna. Kerran kolmisen vuotta sitten keskustelimme asiasta ja tulimme siihen tulokseen että emme halua riskeraata ystävyyttämme.
Nyt kuitenkin ikävä on todella kova, ja olen ymmärtänyt että en pääse eteenpäin ennenkuin jomman kumman välittämisen antaa päästä valloilleen. katsotaan..
Pidättekö jatkuvasti yhteyttä toisiinne?
Käytännössä teidän ongelmanne on enemmänkin se että se tilanne on koko ajan päällä ja ratkaisematta.
Jos se ratkeaisi niin ihastus voisi hävitä sitä myöten pois.
Aloituksessa käsittelin lähinnä sitä että jos tilanne on ratkennut jo tuona aikana suuntaan tai toiseen.
Totta, tilanne on päällä ja ratkaisematta ja oikeassa olet varmaan siinä että jos sen saisi ratkeamaan jotenkin niin se voisi hiipua pois. Pidämme yhteyttä, olemme sentään kuitenkin ystäviä, todella hyviä sellaisia. Muuten olisin varmaan jättänyt ihmisen elämässäni taakse ja kulkenut eteenpäin, mutta tässä tilanne on vähän niinkuin vaakalaudalla oloa, ystävyys vs. ihastus.
Välitän tästä ihmisestä myös ysävänä', ja tämä ystävyys on minulle todella arvokasta, jonka takia kumpikaan ei ole tehnyt aloitetta millekkään muulle, koska yleensähän siinä käy niin että jos ei onnistakkaan niin ystäviksi ei enää ole paluuta.
Ja asiaahan ei tietenkään helpota se että tunteet ovat molemminpuolisia.
Jokaisella meillä on haave siitä unelmien kumppanista ja millaista yhdessä olisi. Usein huomaankin ihastuvani siihen haaveeseen, enkä ihmiseen itseensä. Varsinkin, jos sen ihastuksen kanssa ei ole ollut suhteessa, eikä näin ollen tunne ihmistä kunnolla. Silloin mieli täyttää automaattisesti tiedoissa olevat aukot omilla haaveillamme.
Olen myös oppinut sen, että EHKÄ on EI. Ja jos se homma ei toiminut aikaisemmin, se tuskin tulee toimimaan nytkään. Aikaisemmista yrityksistä kerää vaan painolastia. Paras tapa päästä toivottomista ihastuksista eroon on hankkia itselleen "laastari". Tietty mahdollisimman hyvännäköinen:D
Näin ollen olen päätynyt seuraavaan toimintamalliin: pyrin ajattelemaan ihmisistä mahdollisimman vähän etukäteen. En oikeen usko, että kukaan tulee koskaan täysin täyttämään haaveitani ja mielikuviani. Ehkäpä siinä matkalla oppisi myös rakastamaan jotakuta hänen vioistaan ja virheistään huolimatta. Niinhän se minun haaveiden miehenikin minua rakastaisi:)
Minä en erityisesti pidä ihmisistä, jotka erityisen voimakkaasti ja 'minusta välittämättä' yrittävät projisoida omia unelmiaan minuun. Ihastuvat liikaa omiin haaveisiinsa, ja vihastuvat kun toinen ei ole sellainen eikä halua sellaiseksi tulla... parempi sellainen maanläheinen ihastuminen, joka alkaa ystävyydestä ja todellisesta hyväksymisestä.
Olin ihastuneena erääseen mieheen parisen vuotta. Häntä en voinut saada ja muutenkin asettelu oli hölmö, mutta en voinut sille mitään ja pää siinä kärähti.
Nyt olen jotenkin toipunut, ja elämä jatkuu.
Pisin ihastumiseni oli viisi vuotta täysin ilman vastarakkautta. Surullisinta oli että tajusin asian itsekin monta kertaa enkä siltikään pystynyt ihastustani unohtamaan. Tuntuu kuin olisi tuhlannut vuosia elämästä ihan turhaan...
Nyt olen ihastunut taas jo toista vuotta erääseen mieheen, luultavasti taas ilman vastarakkautta.
Minullakin sama onnelton "tapa". En edes uskalla laskea vuosia, jotka olen ollut ihastunut saavuttamattomiin miehiin. Yleensä pari kolme vuotta per hurahdus siinä menee. Olen järkeillyt ja selittänyt itselleni, kuinka mielettömiä haaveeni ovat. Kuitenkaan ole löytänyt nappia, jota painamalla suuret tunteensa saisi kytkettyä off-asentoon ja kohdistettua johonkuhun sopivasti tyrkyllä olevaan. Olen tunteissani "hidaslikkeinen", kun todellinenkin suhde päättyy, toipuminen kestää vuosia. Mieluummin olenkin typerän yksipuolisesti ihastunut, kuin oikeasti olemassa olleen suhteen menettänyt.
Mutta kun näet sen kokoajan joka päivä... kertokaapa tuo miten sen kestää kota polla hajoa tai menen palkkaarmeijaan/muukalaislegoonaan tai jonnekkin.
Töissä ihastuminen on kaikkein pahinta mitä tiedän ja jos olet sen kertonut ja et saa vasta kaikua.
Nimin. eikä ole juha, jarmo, jukka, jani... Tai muukan mihin J-miehiin naiset tuntuu ihastuvan... Olen Jari Isoilla kirjaimilla.
Huh kuinka helpottavaa :) En ole yksin näine ajatuksieni kanssa, kaks vuotta todella syvästi ihastuneena mieheen, joka ei anna enää vastakaikua.... ehkäpä tämä vielä helpottaa :)
Aina kun uusi mies astuu kuvaan, haen hänestä sitä ihastustani, jopa ulkonäöstä.. tai silloin ihastukseni kuva nousee pintaan ,sillä hän on se jonka haluan ja jota kaipaan..
en mitään enkä ketään enemmän kuin sinua ......
Minulla meni 10 vuotta tai onkohan se ohi jo?
Kyse on opiskeluaikaisesta tytöstä, kumpikin olimme omalta taholtaa ihastuneita toisiimme, tiedän sen kun sain häneltä lapun jossa hän tunnusti.
Ujous ja baarisekoilu pilasi kaiken ja hänen luokkaretkellä tekemä temppu, missä toi poikaystävänsä luokkaretkelle. Luokkaretki oli yhtä h*lvettiä, seurata niitä. Luokkaretken jälkeen en voinut olla samassa huoneessa ko. tytön kanssa, kun alkoi ahistamaan.
Mutta tästä jäi kai joku trauma päälle? Olen joskus nähnyt unta, missä palaan tuohon taikaan ja uni on semmoista mikä toistaa tuota tilannetta, etten saa tuota tyttöä vaikka olisi mahdollisuus.
Sitten herätessä on kaiho olo ja ikävä ym. Menee yleensä ohi päivässä.
Voi hemmetti.. minussa on jotain vikaa sitten.
Olen ollut nyt ihastunut seuraavasti:
2 päivää
1 vuosi
7 vuotta
11 vuotta
12 vuotta
15 vuotta..
.. En varmaan koskaan kasva aikuiseksi :/
Näin koulussani missä aloitin 2009 syksyllä tytön, joka jotenki kolahti muhun vaikka en ennen ollut nähnytkään tätä. Oli enemmän semmonen seinäruusu joita monet ei huomannut, mut jotenki mä huomasin sen aina, ja tiesin aina jos oli lähellä. Semmonen aurinko oli mulle :D
En tainnut puhua hänelle, kun yhden kerran ja tämäkin ihan arkiasioissa.
Sen jälkeen ollut enemmän tai vähemmän mielessä, mikään edes uudessa koulussa ei ole saanut samaa tunnetta aikaan.
Väilillä luulin jo tunteideni kadonneen, mut se yks uni tai muistuttava asia laukasee taas ajatukset. Sit vituttaa!