Joukossamme on hyvin runsaasti sellaisia uskovia, (kristinuskossakin), joilla on sellainen käsitys että he omilla oikeilla valinnoillaan ja JEESUKSEN AVULLA pelastuvat.
Raamattu opettaa kuitenkin ihan toisella tavalla. Raamattu opettaa niin, että kaikki ihmiset ovat totuudesta pois poikenneita, kykenemättömiä täyttämään Jumalan tahtoa, josta syystä Jumala inkarnoitui ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, JA POIKANSA LIHAN RUUMIISSA SOVITTI MAAILMAN SYNNIT. Joka uskoo Poikaan hänellä on iankaikkinen elämä.
Joka ei usko se on jo tuomittu.
"Missä on siis kerskaaminen", kysyy Herran apostoli ja veljemme uskossa
Paavali. Ja vastaa itse kysymykseensä: "Se (kerskaaminen siis) on suljettu pois"
Paavali jatkaa uudella kysymyksellä, "minkä lain kautta tämä kerskaaminen on pois suljettu? Ja jatkaa edelleen johdattelevaa kysymystään, "tekojenko lain kautta!" "Ei", hän sanoo".
Room. 3:27 Missä siis on kerskaaminen?
Se on suljettu pois. Minkä lain kautta?
Tekojenko lain?
Ei, vaan uskon lain kautta.
***) Room. 3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Tätä totuutta juuri piru yrittää tehdä tyhjäksi aivan päivittäin myös tällä palstalla!!!
Että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta Kristukseen ilman lain tekoja (siis sinun täytyy tehdä ja sinä et saa tehdä).
Piru ja hänen orjansa riehuvat vihaisina, kun Jumalan sanan mukaisesti todistetaan uskosta Kristukseen pelastuksen tienä, ILMAN LAIN tekoja.
He huutavat kurkut suorina, "nyt se juntti kerskaa itsestään, kuollut uskoinen, kirkkojumalinen, vääräuskoinen!" Piru ei tykkää ollenkaan siitä, että Jeesuksen lampaat ovat Jeesuksen hoivissa, eivät kuuntele, eivätkä usko pirun valheisiin. Piru tietää ettei hän mahda Jeesuksen lunastamille yhtään mitään, peli uhkaa olla menetetty tuon ihmisen osalta, siksi se raivoaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja aika paljon on sellaisia uskovia, jotka ajattelevat ilman Jeesusta pelastuvansa.
Apt 4
11 Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi.
12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.
Vain Jeesus Kristus voi sinut pelastaa, ei kukaan muu. Omat pelastusyrityksesi ja oikeaoppisuutesi ovat täydellisen turhia, vain Hänessä on pelastus.
Hylkää valheet ja omatekoiset tukipuusi ja uskonnollisuutesi. Huuda avuksesi Häntä, ainoaa, joka voi sinut pelastaa.
Room 10
11 Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään."
12 Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen.
13 Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
14 Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?
Herra Jeesus Kristus antaa sinulle Elämän, joka alkaa jo täällä maan päällä ja jatkuu ikuisesti taivaassa. Elämän, jota et enää vaihtaisi pois.
Virsi 521
Oi ihminen, mieleesi paina:
ei onnea maailma suo.
Ei kestä, ei säily se aina,
se tuskia, huolia tuo.
Siis maailman murhe nyt heitä
ja pakene turhuuden teitä,
käy uskossa Herrasi luo.
Vai Luojaanko turvata voisit
ja palvella mammonaa maan?
Jos toiselle sydämen soisit,
et toista voi seuratakaan.
Oi ihminen, valitse parhain,
tuo sielusi Herralle varhain,
se hänelle tuo kokonaan.
Ei huokaillen tarvitse surra:
"Voi, mistä nyt ruokani saan?"
Jos niukka on leipäsi, murra
se luottaen vain Jumalaan.
Saat kuormia tielläsi kantaa,
vaan Herrasi voimia antaa,
ei hylkää hän puutteessakaan.
Kas lintu ei kylvä, ei niitä,
vaan ruokansa silläkin on.
Voi ihminen oppia siitä.
Hän miksi on oppimaton?
Saat suuretkin pelkosi suistaa,
kun Herramme linnutkin muistaa.
Hän kaikkien auttaja on.
Ei kehrätä voi kedon kukka,
vaan ei ole purppurakaan
niin kaunis kuin nurmien nukka,
kuin lilja on kukkiessaan.
Ei Salomo kunniassansa
niin loistanut istuimellansa
kuin loistavat kukkaset maan.
Kas niillekin Luojamme verhon
niin kauniin ja säihkyvän loi.
Ne nyt ovat riemuna perhon,
vaan huominen surman jo toi.
Siis yksinkö jäisit nyt huoleen?
Jo katsahda Herrasi puoleen,
hän kaikessa siunata voi.
Tee uskossa, toivossa työtä
ja leipäsi rauhassa syö.
Kun Herrasi armo on myötä,
niin murheetta nukkuos yö.
Kun Herralle itsesi annat
ja huolesi hänelle kannat,
on siunattu päiväsi työ.
Pois maalliset surusi suista,
ne Herrasi hoitava on.
Yks vain yli kaiken sä muista:
sun sielusi kuolematon.
Siis käy valtakuntahan Herran,
niin muutkin hän lahjansa kerran
Haqvin Spegel 1686.
Uud. Johan Olof Wallin 1816.
Suom. Carl Gustaf von Essen 1867.
Uud. Julius Krohn 1880.
Virsikirjaan 1886.
Just joo!!!
Nuo lahkoaisten "tulkaa murhaajat ja pedofiilit seurakuntaamme niin saatte rikokset anteeksi" ON TEILLÄ SITÄ TASOA. ETTÄ SRP ON AIHETTA SEURATA TOIMINTAANNE TARKOIN.
Yksi sellainen uskova kirjoittaa mm. näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
Jeesus on tie
1.7.2011 20:09
Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
Jumalalta!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9950396
Jeesus on tie
30.6.2011 22:30
Mitään Jumalan ja Jeesuksen lakia ei ole olemassa.
Mitään jumalallisuuden tietoa ei ole olemassa.
Laki on sitä varten, että myös kiimainen assimme tuntisi syntinsä ja rientäisi parannuksen lähteelle.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9890458
Jeesus on tie
30.5.2011 14:18
1. Jumalan ja Jeesuksen lakia ei ole olemassa.
2. Henkilö joka tuosta olemattomasta laista todistaa on erittäin saatanallinen käyttäytmisessään ei kunnioita maallisia eikä hengellisiä lakeja.
Mikä mies sinä oikedin olet? Sinulla ei yhtään hyvää sanaa Jumalasta. Sinä haluat keskustella vain saatanasi kanssa, vaikka kaunokirjaimin puhut Kristuksesta.
Sua tutkii Herrastarkasti. Hän tietää kaikkitekosi.Jos missä lienet hälle näy. Jos matkaat istut, nouset käyt.Hän kaikki tiesi havaitsee.Myös ajatuksesi salaiset.
tämä edellä oleva virsisäkeistö on Helvetin portsarille, ikuiselle saatanan kätyrille.
Lue joskus kun lain Jumalan ja Jeesuksen Omaa Sanaa ja tule sitten tuomitsemaan!!!
lain=laitan